Vähän päälle 2v.,joka ei usko mitään:(

Ihan lyhyesti:

Kyykisty lapsen tasolle ja ota katsekontaksi ja tee selväksi, että noin ei tehdä. Minä olen yleensä ottanut tiukan otteen lapsen käsivarresta sanoman tehostamiseksi, etenkin jos on kädellään jotain tekemässä. Uhkailu ja välinpitämättömyys tuskin tehoavat, mutta selkeä ja looginen linja: kielletty on kiellettyä - poikkeuksetta.

Mll:n sivuilta löytyy hyvä artikkeli siitä miten uhmalapsen kanssa toimia, nettiosoite taitaa olla mll.fi.

Paras kieltämistapa on se, että ottaa lapseen katsekontaktin.

Omasta kokemuksestani huutamisesta ei ole mitää hyötyä ei toivottuun käytökseen ja menee lisäksi äkkiä vaan jatkuvaksi karjumiseksi, kannattaa säästää huutaminen todelliseen vaaratilanteeseen, ettei menetä tehoaan. Oma 2v9kk ikäinen jopa pysähtyy, kun huudaan xx (lapsen nimi) seis, kun se on varattu niihin tilanteisiin, kun lähtee esim. juokseen pihalta tielle. Tosin 2-vuotiaana piti vielä ihan pysäyttää, pelkillä sanllisilla ohjeilla ei vielä pärjännyt.

Ja roppakaupalla kärsivällisyyttä, uhmakausia tulee ja menee yli 3-vuotiaaksi saakka. Ei meillä ainakaan kertakielto vielä tepsi vaan johdonmukaisesti joutuu aina kieltämään, kunnes kymmenien toistojen jälkeen menee jakeluun, toki on vähemmän itsepäisiä lapsia, mutta näin meillä. Ja jos tuntuu että pinna palaa, kannattaa mennä itse hetkeksi rauhoittumaan, lasta on helpompi kasvattaa, kun rauhallinen.

Ja muista myös postiivinen huomio, lapsi tarvitsee rajojen lisäksi rakkautta.

Joo, tuo on kyllä huomattu ettei huutaminen auta mihinkään..oma kurkku on vaan kipee ja mieli matala, kun on silleen käyttäytynyt.

En myöskään usko, että ruumiillinen kuritus ois oikea tapa toimia, koska koitappa opettaa lasta ettei toisia saa lyödä, ja kuitenkin itse toimia niin.



Pitää tosiaan yrittää vaan malttaa omat hermonsa, ja lähteä tosiaan vähän kauemmas jos tuntuu että meinaa hermo mennä.



Meille on toinen lapsikin tulossa marraskuussa, ja pelottaa ihan jos toisen syntyessä tän ekan kanssa tilanne on tämä..Ollaan vaan nyt ihan ihmeissämme kun tyttö on koko ikänsä ollut niin kiltti, eikä oo turhia koskaan huudellut. Mutta kaipa tämä ihan normaalia kuitenkin on, vanhempien uhmaaminen.



Lisääkin kokemuksia luen mielelläni..

Tuosta osoitteesta löytyy tietoa ja vinkkejä uhmaikään ja samasta myös linkki mustasukkaisuuteen vauvan syntyessä. http://jkk.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja…

Meillä ainakin uhmailukausi on on ollut kukkeimmillan muutaman viikon ja sitten on taas hellittänyt, kunnes uusi tulee. Meidän tyttö on tosin muutenkin voimakastahtoinen ja itsepäinen, joten suurin muutos on olllut vain ne järisyttävät raivarit. Ohjelmasssa mm. vanhempien pureskelua, ja myös puri itseään käteen, että saattoi huutaa enempi kun sattui. Nyt näyttäisi että on taas alkanut melkoisen kiukkukauden jälkeen rauhallisempi vaihe, silti kaikkeen on aina vastaus ei.

Itselle on tullut vähän rauhallisempi olo, kun on jo käyty pari tällaista vaihetta läpi, tietää että ei se loputtomiin kestä, vaikka varmasti tämä meillä ei ollut vielä viimeinen uhmakausi.

Tuskinpa teilläkään jatkuu uhma vauvan syntymään asti, vaikka todennäköistä onkin, että jokinlaista mustasukkaisuutta ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin vauvan synnyttyä.

Siis ihan villi tapaus, kun esikko on rauhallinen tyttö, niin nyt ei oikein tiedä miten toimisi. Tavaroita heitellään, heti jos joku ei meni niinkuin pitäisi niin pojan pinna palaa. Lyödään, nipistellään. Jäähypenkkiä olen käyttänyt ja se tuntuu jotenkin toimivan. Asutaan omakotitalossa, niin laitan pojan kuistille tuolille vähän rauhoittumaan ja annan olla siellä 1-2 minuuttia. Yleensä rauhoittuu. Välillä auttaa, kun vain uhkailee jäähyllä. Yhden ongelman meillä kyllä aiheuttaa se, että isä ei komentele vaan ainoastaan minä.

Minulla 3 tyttöä ja paitsi ikäero, myös temperamenttierot suuret esikoisen (-98) ja keskimmäisen (04) välillä. Nuorimmainen alle 1v joten en vielä tiedä mitä on kuoriutumassa =)



Esikoinen aika joviaali, kaikki suurinpiirtein kävi ja joskus uhmakautena (2v-3v) vähän heitti jotakin lelua huoneessaan. Toisen tyttäremme kohdalla sitten tapahtuukin kiihtyminen nollasta sataan noin kahdessa sekunnissa. Samankaltainen kasvatus, samat vanhemmat... Katselin ihmeissäni mitä se nyt potkii keittiön lattialla kunnes tajusin että tässäpä tämä kuuluisa uhmaiän ' heittäytyminen' nyt on. Jos on väsynyt tai nälkäinen niin se kyllä kuuluu ja tuntuu. Olen oppinut ennakoimaan näitä tilanteita, se helpottaa.



Hankalinta on nyt kun kuopus miltei kävelee (10kk) ja pääsee pikkukakkosen leluapajille. Siinä saa olla silmät selässä ettei kakkonen huitaise vauvaa kirjalla silmäkulmaan tai tyrki muuten. On päiviä jolloin kakkonen istuksii moneen otteeseen jäähytuolilla vauvan tönimisestä ja sitten taas päiviä jolloin hän osoittaa esimerkillisiä ison siskon piirteitä =)



Olen huomannut että tässä uhmavaiheessa auttaa se että mieheni ja minä vedämme yhtä köyttä ja pidämme sovituista säännöistä kiinni. Muutenkin huomaan että isän läsnäolo rauhoittaa tilannetta kummasti. Mutta näin siis meillä.



Jaksamista toivottaa,

tuuli

Oon huomannut että meillä miehen kans joissain asioissa erilainen näkemys ja eri tavalla ehkä eri asioista kielletään..pitänee puhua miehenkin kans näistä ja sopia vähän tarkemmin mitkä asiat on sallittuja ja mitkä ei.



Meilläkin tuo tyttö on kyl tosi tempperamenttinen tapaus, mut nää huuto/kiukkukohtaukset on ihan uutta silti..kumma, kun muuten on tosi ihana ja nauravainen ja yhtäkkiä sit saattaakin suuttua, suorastaan raivostua jostain, jos jotain kielletään..välillä on kyl ihan selkeesti väsynytkin, et sikäli ymmärrän että siinä tilanteessa saattaa pinna kiristyä pienemmälläkin:)



Koitetaan selvitä näistä, kiitoksia teille!