Lue keskustelun säännöt.
Miehen ongelmalliset lapset - äitipuoli kertoo
11.07.2007 |
Miehellä on kaksi lasta, jotka lähtökohtaisesti melko ihastuttavia, mutta eivät osaa käyttäytyä. Heiltä puuttuvat täysin kaikki sellainen sosiaalinen yhteistoiminta.
Yleensä ruokapöytään tullaan vastaanhangoitellen ja huutaen, etten syö, en syö, en varmasti syö, yäk pahaa ruokaa, en halua. Pöydässä hillutaan, syödään sormin, tahritaan, kiipeillään, mennään pöydän alle leikkimään hippaa ja juoksennellaan edes takas.
Jos eivät tykkää lahjoista, joita saavat, heittävät roskikseen antajan silmien alla. Jos kylässä näkevät paketteja, ryntäävät avaamaan, vaikkei kukaan olisi sanonut niiden olevan heitä varten.
Eivät koskaan ojenna tavaroita nätisti, vaan heittävät tai paiskaavat käsistään. Usein jättävät vastaamatta puhutteluun/kysymyksiin.
Isänsä mielestä tuo kaikki on ihan hyväksyttävää käytöstä. Mielestäni ne eivät ole sitä. En sitä väitä, etteikö lapsilla olisi " taipumusta" riehua ja olla ajattelemattomia. Kuitenkaan en vielä yli vuoden aikana ole koskaan nähnyt lapsilla sellaista " normaalia & rauhallista" hetkeä, jollaisia esim. kavereideni samanikäisillä lapsilla on.
Tarkoitan tällä sitä, että päivässä olisi edes yksi 20 min, jolloin lapset vaikka tulisivat viereen rauhallisesti kävellen tai iloisesti hypellen, ja kysellen, että mitä teet, miksi teet, tai höpötellen niitä näitä.
Sen sijaan lapset ehkä katsovat rauhassa 20 min telkkaria, lopun aikaa potkivat toisiaan, juoksevat, riehuvat, huutavat tai vaativat jotain (huutaen).
Olen yrittänyt sanoa miehelle, että kun mun mielestä kavereiden lapset eivät käyttäydy noin AINA. Mies sanoo, että ovat vain vilkkaita, vaikka itse tuo puheessa usein esille semmoisia asioita, kuten että " kaikki muut lapset käyttäytyivät tosi rauhallisesti, mutta meidän juoksivat pitkin kukkapenkkejä eivätkä totelleet mitään" . Yleensä toteaa sen ylpeänä.
Nyt vasta kuulin, että äitinsä vanhemmat eivät ole enää pitkiin aikoihin suostuneet lapsenhoitoapuun. Vastikään isänkin vanhemmat sanoivat, että lapset alkavat olla liian hankalia heidän hoidettavikseen, he eivät jaksa (enää). Mies on aivan pöyristynyt, miten voi olla, että juuri hänen lapsillaan on niin kamalat isovanhemmat.
Miten voisin kertoa kohteliaan ystävällisesti, mutta painokkaasti, että joskus inhottavat asiat ei ole sanottu vain ilkeämielisyydessä?
Kommentit (33)
ei se että ymmärtää mistä lapsen käytös johtuu, tarkoita että käytöstä ei voisi yrittää suoraan korjata.
Luepa Furmanin Muksuoppi, noi lapset on juuri sopivan ikäisiä sen soveltamiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Kaikesta mitä olet kertonut ja miten olet kertonut, voi päätellä ettei sinulla ole lapsia eikä mitään psykologista ajattelua tai ymmärrystä lapsen maailmasta tahi vanhemmuudesta.
Jos joskus kävisi niin, että lapseni saisivat äitipuolen, niin toivoisin sen olevan ap:n kaltainen. Tässä perhekuviossa hän tuntuu olevan ainoa aikuinen ja ainoa, joka oikeasti välittää siitä, miten lapsille käy koulussa ja kuinka he voivat.
Käytännön neuvo riehuvien, vilkkaiden lasten kanssa: Istuta ne pöydän ääreen ja laita näpertelemään jotain, mikä vaatii keskittymistä. Hama-helmiä, tehtävakirjaa, mitä nyt keksitkin. Tämä aina, kun tuntuu, että kierrokset on lähdössä taas yli. Palkitse, kiitä, halaa, kehu. Vaikkei sillä hetkellä tekisi mielikään eikä ne lapset tuntuisi ansaitsevan sitä.
Juttele isovanhempien kanssa asiasta, kiihkotta ja asiapohjalta. Heiltäkin voit saada ideoita, kuinka tilanne miehesi ja alsten kannalta hoituisi paremmin.
Ap:n kertoma tapaus koskee lapsia, joiden käytyös on silmiinpistävän levotonta ja ahdistunutta.
Minusta kuullostaa siltä, että he tarvitsevat nyt enemmän apua kuin vain kuria.
Koko perhe tarvitsisi tukea.
Jos lapsella on hyväolo, tulee rauhallinenkäytös melkein kuin kaupanpäälle.
Tällä en tarkoita sanoa, ettei lapselle tulisi pitää turvallisia rajoja alusta lähtien - se on kaiken perusta.
Mutta tässä tapauksessa lapsilla tuntuu olevan paljon pelkoja ja selvittämättömiä asoita, eikä vanhemmilla tunnu olevan voimia/kykyä purkaa vyyhtiä.
Luulisin (omakohtaista kokemusta omaavana), että suurin ongelma on se, etteivät vanhemmat pysty kommunikoimaan keskenään. Lapsellehan helpointa olisi, jos molemmissa kodeissa olisi samat säännöt, noin lähtökohtaisesti. Jos isä ei jostain syystä, yleensä juuri syyllisyydestä, pysty ottamaan hommaa haltuunsa ja ellei lasten äiti ole yhteistyöhaluinen tai -kykyinen, niin sinulla on keinot ikävä kyllä aika vähissä.
Miten kauan olette olleet yhdessä? Sillä sinuna miettisin nyt tarkkaan, jaksatko elää tuollaisessa tilanteessa loppuelämääsi? Itselläni rakkaus sokaisi tosiasioilta ja nyt monesti (kun on jo liian myöhäistä) olen miettinyt, että jos olisin tämän tiennyt, niin en olisi suhteeseen jäänyt. Ahdistus siitä, että elämää hallitsee koko ajan jonkinlainen kaaos miehen ja hänen exänsä välillä ja sitä kautta myös lasten elämässä on kauhea. itse haluaisin vain, että kaikilla lapsilla olisi hyvä ja turvallinen olla, mutta mieheni ja exän välit tekevät sen mahdottomaksi.
On todella turhauttavaa yrittää toimia jonkinlaisena järjen äänenä heidän välillään, sillä kumpikaan ei nää kuin oman kantansa. Mutta täälä siis sinnittelen, sillä olen leikkiin ryhtynyt ja yritän omalta osaltani saada hommaa toimimaan. Mutta en suosittele kuitenkaan.
1) yrittää muuttaa asioita
TAI
2) evvk
Jotta ykkönen toteutuu, niin meillä pitäisi kai miehen kanssa olla jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä teemme, miksi ja millä tavalla.
Jotta meillä olisi jotain suunnitelmaa, niin meidän pitäisi pystyä etenemään keskustelussa muuhunkin kuin tähän " ei tässä ole mitään ongelmaa" -asteelle.
En ole tässä keskustelussa yrittänyt missään välissä sanoa, että lapsissa olisi jotain perinjuurin viallista, kunhan olen tuonut esille ongelmat. Ja siitä päästäänkin kohtiin 1 ja 2 takaisin.
En tiedä, olisiko nyt sitten miehellä vähän avautuneet silmät, kun neljä isovanhempaa ovat jo sanoneet, että lapsenlapset ovat vähän liian vaikeita paloja hoidettaviksi. Myös päiväkodilla on ollut sanansa sanottavana. Myös miehen tuttavat ovat toisinaan koittaneet varovaisesti vihjailla " vilkkaista lapsista" . Myös mies on itse kertonut sataan otteeseen, kuinka " sielläkin vain mun lapset juoksivat eivätkä kuunnelleet mitään vaikka kuinka yritin" .
Totta mooses lasten käytöksellä syynsä on, mutta kun mielestäni ei nyt kannata vain jumittua siihen, että kuka teki mitä ja kenet voikaan hirttää. Vaan tällä tavalla edetä vaikka ratkaisukeskeisesti siihen, että " MITÄ VOIMME TEHDÄ?" .
Lapsilla ei ole ADHD:ta, ADD:ta, dysfasiaa, dyspraksiaa, epilepsiaa, kehitysvammaisuutta, eivätkä he ole pahojen henkien riivaamia, eli uskon että jotain voi tehdä.
Tuo kommentti " onko 4 päivää muka merkittävä aika" tai kysymys siitä, miksi vertaan sukulaisiin on vähän hassu. Perustelin tuolla ylipäätään " oikeuttani" saada tietoja lapsista - vaikkakin isän välityksellä (esim. lausunnon lukemiset etc) - koska vietän aikaa lasten kanssa, isän mielestä myös minulla on oikeus saada kuulla, mitä " ammattilaiset" lapsista tuumaavat. Katsomme toki yhdessä myös lasten tehtäviä, piirustuksia ynnä muita, ei tämä mikään kotiterapiakeskus ole tai " etsikää viisi virhettä" .
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Istuta ne pöydän ääreen ja laita näpertelemään jotain, mikä vaatii keskittymistä. Hama-helmiä, tehtävakirjaa, mitä nyt keksitkin. Tämä aina, kun tuntuu, että kierrokset on lähdössä taas yli. Palkitse, kiitä, halaa, kehu. Vaikkei sillä hetkellä tekisi mielikään eikä ne lapset tuntuisi ansaitsevan sitä
ylipäätään pyrkiä tavallaan vähän erottamaan sisaruksia, koska kahden kesken pääsee riehunta yms eniten valloilleen.
Pojan kanssa leikimme usein " miekkailua" (ilman miekkoja) ja tytön kanssa ollaan laitettu helmiä, piirretty yms. Lapsissa on paljon hyvää potentiaalia, eikä heidän kanssaan olo ole mitenkään kamalaa.
Mutta tietyt tilanteet ovat kieltämättä tosi vaikeita :/ Ja just se, että HETI kun silmä välttää, riehunta alkaa. Lapset ovat tosi sitovia siinä mielessä, että he odottavat herkeämätöntä huomiota koko valveillaoloaikansa. Varsinkin kodin ulkopuolella tilanteet kärjistyvät.
ap
ennen avioeroa lapset ottivat taakakseen pitää vanhemmat kiireisinä, jotta eivät pääsisi riitelemään. Isän mukaan varsinkin viimeinen vuosi ennen eroa oli kamala.
Toteuttavat kai samaa kuviota nytkin?
Ehkä mun pitää odottaa miehen seuraavaa purkausta (niitä tulee säännöllisesti) ja sitten jotenkin ovelasti tarttua syöttiin.
Olen kyllä miettinyt nämä plussat ja miinukset sen mukaan, että eihän tässä periaatteessa enää ole kuin 10v ja sitten miehen lapset ovat jo melkein aikuisia. Murkkujen kanssa on toki omat ihan eri tasoa olevat ongelmansa, mutta jos tätä vaihetta yrittäisi pedata mahdollisimman tasaiseksi ja hyväksi, niin jospa se estäisi suurimmat vahingot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tule semmoisia vaiheita kuten taaperon kanssa. Vaikka noi tavaroiden ojentamiset etc voi pienen kanssa tehdä tyyliin lempeän päättäväisesti " älä noin tee, nätisti, hyvä, juuri noin, kiva" .
Mutta sitten kun tuleva kouluikäinen paiskaa tavaran (ei vihaisena, vaan siis yksinkertaisesti vain koska se on tapa) ja isä on ihan hoomoilasena tyyliin " hä, siis emmä huomannu, ai mitä sen olis pitäny tehä" , niin sitten sitä kiristelee hampaita ja ihmettelee, että eikö toi äijä sit tajua yhtään mitään...
Toisin kuin minä aikoinani. Tahtotilasi tuntuu olevan kova asian ratkaisemiseksi. Se on tietenkin hyvä ja tuottaa luultavasti tulostakin, jos vain pidät pintasi ja jaksat yrittää.
Mutta älä ajattele, että 10 vuoden päästä helpottaa. Elämä on nyt ja sinunkin hyvinvointisi tärkeää. 10 vuoden päästä voi olla taas toiset ongelmat.
Tsemppiä nyt kuitenkin ja toivon totisesti että saatte asat järjestymään. Aikaa ja työtä se vaatii, mutta toivoahan aina on :)
terv. 30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka sen Muksuopin, niin ehkä huomaisi että asialle tosiaan voi tehdä jotain. Minusta 5- ja 7-vuotias on jo niin isoja että pitää osata vähän käyttäytyä, vaikka olisikin vilkas luonne.
Missään tapauksessa mainitsevas jutut ei ole normaalia, jsos niin on _aina_. Toki lapset välillä käyvät ylikierroksilla, mutteivat aina kuitenkan.
Jos miehestä on normaalia nakata lahjat roskkiin antajan edessä, nii mitä muuta outoa miehessä on?
Älä ainkaan hanki lapsia moisen miehen kanss,a jos hän ei osaa huoleghtia ja hoitaa lapsiaan kunnolla.
Tsemppiä AP :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmoitat huonon käytöksen seuraukset, yksi varoitus ja sitten rangaistus. Ja pidät niistä kiinni. Onhan se sinunkin kotisi, eikä sinun tarvitse hyväksyä huonoa käytöstä.Jos lasten isä ei sitä tee, anna olla, kyllä hänkin oppii hiljalleen.
Lapset ovat uskomattoman taitavia käyttämään tilaisuuksia hyväkseen, jos lipsut kerrankin, seuraava kerta on taas hankala. Jäähypenkki nurkassa, jäähyn pituus minuutti/ikävuosi, anteeksipyyntö ja homma toimii.
Kannattaa seurata tekeekö karkit ja tietyt lisäaineet ylivilkkautta. Kokeilkaa esim yksi käyntikerta ilman mitään lisäaineita ja makeisia tai limuja.
Meillä on yhdellä lapsella selvästi sokerihumala, jolloin ei kuule eikä näe mitään, riehuu vain. Silloin auttaa samalta tasolta puhuttelu; kyykisty ja vaadi lapselta katsekontakti.
Kurin kovetessa molemmat tarvitsevat omaa aikaa aikuisen kanssa, vaikka parikymmentä minuuttia kerrallaan ilman toisen läsnäoloa. Palkitsevaa tekemistä ja mukavia asioita. Negatiivisuus vain lisää negatiivisten asioiden tekemistä.
Huonolle käytökselle ei todellakaan tarvitse etsiä syitä, voit yksinkertaisesti tehdä siitä lopun johdonmukaisuudellasi ja tiukkuudella. Sekä rakkaudella.
Ei huonon käytöksen takana ole mitään muuta yleensä kuin kasvatuksen puutetta, joka korjautuu kasvattamalla. Johan on outo ajatus, että lapsen huonoa käytöstä pitäisi alkaa analysoimaan ennen kasvatustoimia. Tietysti takana voi olla muutakin kuin pelkkä komentamisen puute, mutta pääsääntöisesti ei kannata tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia.
jos omat lapsesi käyttäytyvät huonosti, niin kommentko vai analysoitko ensin?
Vierailija: