Miksi pistätte lapsenne uusperhekuvioihin?

Ja jos niin kuitenkin käy, pitää pysyä siveänä leskenä ja yksinhuoltajana.

Juu, elämän on loputtava kun ero tulee. Ei uusia suhteita kummallekaan vanhemmalle sehän on traumaattista.

Lasten isäkin on ottanut hänelle kuuluvan vastuun, kun on ollut pakko. Enää ei ole kynnysmattoa, joka tekee, passaa ja palvelee ja hoitaa lapset. Jos tahtoo lapsiaan nähdä, on itse siivottava kämppä, tehtävä ruokaa, vietävä lapset ulos, laitettava nukkumaan yms.

Minä olen uusperheen lapsi, eikä se minusta ole ollut sen traumaattisempaa kuin ns. ehjien perheiden lapsien elämä. En todellakaan osaa sanoa, olisko kehitykselleni ollut parempaa se, että vanhempani olisivat pysyneet rakkaudettomassa, vaikkakin riidattomassa avioliitossaan, jossa olisin ollut ainoa lapsi, vai se, että sain sisaruksia ja toisenkin isän. En osaa mitenkään nähdä tilannettani huonona. Ainoa, joka tässä hävisi, oli isäni, joka menetti perheensä, mutta ei hänkään lastaan kuitenkaan kokonaan menettänyt ja vanhempani kuitenkin pysyivät ystävinä eronkin jälkeen. (ihan totta, sellaista voi tapahtua!)

Minusta osoittaa todellista kapeakatseisuutta se, ettei omassa ihmissuhdekyvyttömyydessään kykene näkemään toisten taitoa hoitaa monimutkaisempiakin tilanteita.

- tai ehkä on ajateltu, mutta vaikea avioliitto vie aina vanhempien voimia, vaikka kuinka hyvää tahtoa ja yritystä piisaisi.

Lapset tasa-arvoisia, rakastetaan ja riidellään ihan siinä kuin normaali ydinperhekin.. Riitaa tulee mm. miehen työajoista, minun suurpiirteisyydestä, lasten sotkemisesta ja nahisteluista.. Mutta koska emme ole ydinperhe, murkun oven paiskominen on merkki jostain vakavasta???

Tuli ero. Löysin uuden miehen, jonka kanssa olen ollut jo 14v ja meillä on 4 yhteistä lasta. Myös mies on aiemmin eronnut ja edellisestä suhteesta hänellä on 1 lapsi. Meidän uusperhe kuviot ainakin toimivat loistavasti.

Uusperhe me virallisesti olemme, vaikka tuntuu hassulta ajatella niin.

Meillä ei yhteisiä lapsia, miehellä ei edellisistä suhteista lapsia. Meillä (minulla) vain yksi lapsi.

Tosin kun käy uusperhepalstoilla lukemassa, joidenkin kirjoittajien mielestä puolison lapset ovat helvetistä. Ja aikuiset unohtavat olevansa aikuisia ja käyttäytyvät aika ala-arvoisesti. Eniten ihmetyttää joidenkin uusperheiden miehet, jotka antavat puolisonsa kohdella lapsiaan mitä törkeimmällä tavalla.

Meillä on yhteisiäkin lapsia mutta en asu tämän miehen kanssa yhdessä ja tuskin ikinä tulen asumaankaan, sen verran paljon ongelmia tässä systeemissä on.

ekassa suhteessa, vaikka menee kuinka metsään? Ja sitten jos erehtyy eroamaan olis pysyttävä sinkkuna lopun ikää?? Melko ahdasmielinen ajattelutapa. Onneks AP on niin täydellinen täti, että voi tulla sanomaan suoralta kädeltä että uusperheet ei onnistu. Uskotaan nyt siten kaikki häntä, jookos!

lisäksi omille vanhemmille kun sallitaan kommentti " mä en jaksa tuota uhmista, se on ihan helvetistä" - siihen tarjotaan hyviä keinoja ja voimahaleja.



Kun äitipuoli sanoo, ettei jaksa millään miehensä uhmista, ei kukaan tue, vaan sanoo vain tylysti " mitäs läksit" . Yleensä ihmiset yrittävätkin saada nämä asiat järjestykseen pään sisällä, jotta sitten pystyisivät kummiskin IRL sitä lasta sietämään, kohtelemaan normaalisti ja samalla säilyttämään sen " aikuisuutensa" .

Se, että uusperheet harvoin toimivat on kari fakta ja maksajina näissä järjestelyissä on edellisen suhteen lapset. On aivan toinen asia, voiko ihminen erottuaan solmia uutta suhdetta vai ei. Tietysti voi. Se on eri asia kuin se, että uusperheet eivät toimi.



Uusperheiden ongelmat kumpuavat siitä, että uusi puoliso ei koskaan ole täysin sitoutunut puolisonsa lapsiin. Sitä ei voi edellyttääkään, kun luonto on niin järjestänyt, että kukin rakastaa ensisijaisesti omia biologisia lapsiaan. Harva uusperheessä tahallaan vahingoittaa ketään, etenkään lapsia, jotka aina saavat kärsiä tilanteesta, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa.



Se, että puolison edellisen suhteen lapsiin ei sitoudu samalla tavalla kuin omiinsa johta epätasa-arvoon perheen sisällä. Epätasa-arvo näkyy monessa asiassa, kute ajan käytössä ja raha-asioissa. Kuka teistä uusperheellisistä ajattelee, että on valmis taloudellisesti tasa-arvoon kaikkien perheen lasten välillä, myös silloin kun itsestä aika jättää? Aika harva teistä, näin uskoisin. Jo tällaisen asian olemassaolo tekee valitettavsti uusperheestä mahdottoman. Mutta rahaakin karumpaa on henkinen tilanne, josta erityisesti kärsivät edellisen suhteen lapset. Hei eivät koskaan ole samalla viivalla uudesta suhteesta syntyneiden lasten kanssa.



Korostan vielä, että harva tosiaan tahallaan aiheuttaa kärsimystä lapsielle, mutta niin se vain menee. Niin on mennyt jo Tuhkimon ajoista lähtien ja niin se tulee menemään.



Kun perustaa uusperhettä, niin pitäisi etukäteen miettiä, että mistä on itse päätöstentekijänä (vanhempana) valmis luopumaan. Onko valmis olemaan tasapuolinen myös taloudellisissa asioissa kaikkia kohtaan , onko valmis satsaamaan aikaa kaikille lapsille, olivat ne yhteisiä tai toisen, samalla tavalla. Jos jo näihin kahteen kysymykseen vastaa ei, niin uuperheeseen ei kannata ryhtyä. Aikuiset voivat seurustella ja olla suhteessa muutenkin, perustamatta uusperhettä. Vastuu pitää jokaisen uusperheellisen tuntea. Valta on aikuisilla , lapset eivät saa tehdä mitään valintoja ja päätöksiä. Heidän on vain tyydyttävä osaansa.

tasa-arvoa ei ole se, että hänen lapsensa perivät myös minut, koska he perivät sekä isänsä että äitinsä, eli jo 2 henkeä.



Meillä on avioehto juuri tämän takia. Miehen mielestä on oikeus ja kohtuus, että omien vanhempieni omaisuus pysyy minun sukuni puolella. Miehen lasten äidin suvulla on myös ihan messevä omaisuus, josta he sitten aikanaan saavat osansa.



Tietenkään en voi kohdella miehen lapsia samalla tavalla kuin omiani. Se johtaisi nimittäin tilanteeseen, jossa he saisivat minulta kritiikkiä mutta eivät varauksetonta rakkautta. Siksi pyrinkin olemaan ystävällinen, mutta lähinnä vain tukemaan miehen asettamia sääntöjä. En varsinaisesti kasvata.

että he ovat kokeneet paskan avioliiton, hankalan eron, he joutuvat reissaamaan kahta kotia. Uusperheen uudet lapset syntyvät " ehjään" perheeseen, eikä heidän tarvitse olla heittopusseina. Jo tämä on aivan rakenteellinen ero - eikä vielä olla päästy edes siihen vittumaiseen puolivanhempaan.

t: onnellinen etä-äiti

Pointti on se, että vanhmpien pitää myös pystyä jostain luopumaan. Ei voi vain tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Uusperheessä on monta liikkuvaa osaa ja siinä ei lähdetä nollatilanteesta niin kuin ensimmäisessä suhteessa. Tätä on joidenkin uusperheen vanhempien vaikea käsittää. Onko se vanhempien onnellisuudesta pois, jos tekee muutamia periaatepäätöksiä ennen uuteen suhteeseen lähtemistä. Vai onko oman edun todella mentävä lasten edun edelle. Kyllä minä aikankin ajattelen, että se , jolla on valta tehdä päätöset (=vanhemmat) kantaa mysö vastuunsa, että kaikilla on hyvä olla. Aikuisten täytyy muistaa se, mitä 21 juuri kirjoitti, että jo pelkästään se perheen hajoaminen on vaikea ja traumatisoivakin kokemus lapsille. Joten on vähintäänkin velvoite ajatella lapsia, kun järjestää elämäänsä uudestaan.

Eli onko mun lapsi onnellisempi mun kanssa yksin koko elämän, vai mahdollisen perheen kanssa? Ihan syntymästä asti ollaan oltu me tytöt kahestaan. Mielelläni haluaisin lapselleni sisaruksia ja sen isäpuolen, oikeaa isää kun ei voi saada. Tietenkään en voi olettaa, että mies ottaa lapseni avosylin vastaan ja rakastaa kuin isä. Tiedän, että tietyllä tavalla olen aina tuon lapsen asioiden kanssa yksin.



Toisaalta: Kyllä mäkin ensisijaisesti haluaisin miehen, jolla ei ole ennestään lapsia... Mutta mä en kai voi mitään vaatia.



Voi kun löytäisinkin sen miehen, joka meidät huolisi.

välillä, myös perinnönjaossa? Ja kuinka moni on valmis ajankäytöllisesti uhrautumaan toisten lasten hyväksi? Eli valmis käyttämään energiaa ja aikaa kaikkia kohtaan yhtä paljon?



Olen samaa mieltä, että jos noi kaksi asiaa ei ole kunnossa, niin valitettavasti osa perheestä voi pahoin. Tasa-arvo ei toteudu. Ei ole kiva elää perheessä, jossa toiset ovat eriarvoisessa asemassa.



Nyt joku kohta kirjoittaa, että onhan kaikilla oma äiti/isä jossain, jonka perivät ym. Näin onkin, mutta mitä sitten jos joskus häviäjä osapuoli eli lapset voittaisivatkin jotain siinä kaoottisessa tilanteessa, johon he eivät koskaan olisi halunneet joutua. Mutta kuten arvata saattaa kukaan teistä uusperheeelisistä ei ole valmis moiseen. Ei kai omasta edeusta voida tinkiä. Ja niin kauan kuin asiat jatkuvat samaa vanhaa rataa, ei uuperheet toimi! Onnettomia ovat lapset lopun ikäänsä ja kokevat, että he olivat kakkosluokkaa perheessään. vanhemmat voivat ottaa vastuu lasten pahastaolosta itselleen. Todella, sen olette aiheuttaneet omalla itsekkyydellänne.

Vierailija:

Pointti on se, että vanhmpien pitää myös pystyä jostain luopumaan. Ei voi vain tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Uusperheessä on monta liikkuvaa osaa ja siinä ei lähdetä nollatilanteesta niin kuin ensimmäisessä suhteessa. Tätä on joidenkin uusperheen vanhempien vaikea käsittää. Onko se vanhempien onnellisuudesta pois, jos tekee muutamia periaatepäätöksiä ennen uuteen suhteeseen lähtemistä. Vai onko oman edun todella mentävä lasten edun edelle. Kyllä minä aikankin ajattelen, että se , jolla on valta tehdä päätöset (=vanhemmat) kantaa mysö vastuunsa, että kaikilla on hyvä olla. Aikuisten täytyy muistaa se, mitä 21 juuri kirjoitti, että jo pelkästään se perheen hajoaminen on vaikea ja traumatisoivakin kokemus lapsille. Joten on vähintäänkin velvoite ajatella lapsia, kun järjestää elämäänsä uudestaan.

Ja jos vielä pitäis killua siinä liitossa pelkästään lapsen takia, niin jo koko ajatus etoo. Vaikkei ollutkaan väkivaltaa tai viinaa tai mitään sellaista.

Nyt sen sijaan sain elämääni Ison Rakkauden ja ihania lapsia.

t:22