Onko teistä outoa, jos aikuinen ihminen ei uskalla olla yksin esimerkiksi

Olen herkkä ja omaan turhankin vilkkaan mielikuvituksen.

Itse olen ihan sujuvasti yksin kotona öitä ja olen ollut kerran kaverin kesämökillä yksin yötä. Ystäväni äimisteli, että miten uskallan. Nauroin ja sanoin, että minua tässä kannattaisi pelätä ;)

Mä asuin lapsuuteni maalla ilman naapureita, ja olen pelännyt pimeää lapsesta asti. Ei johdu kasvatuksesta, vanhempani ja sisarukseni eivät pelkää, he käyvät mökillä ja eräretkillä teltan kanssa yksinäänkin. Minä asun rauhallisessa kerrostalossa, jossa alaovi on aina lukossa ja oman asuntomme ovessa on varmuudeksi vielä turvalukko, mutta silti pidän yövaloa jos mies on yön poissa. Järjellä tiedän, että mitään vaaraa ei ole, mutta silti en tunne oloani turvalliseksi yksin pimeässä. Enkä muuten pelkää kävellä öisin kaupungin kaduilla, vaikka siellä on varmasti monin verroin vaarallisempaa kuin kotona. Muuten olen ihan normaali ja pimeänpelko on ainoa järjetön pelkoni. Enkä todellakaan tiedä, mistä se johtuu, vaikka olen kovasti yrittänyt analysoida asiaa. Kenties olen joskus varhaislapsuudessa säikähtänyt jotain pimeässä ja tapaus on jäänyt alitajuntaan kummittelemaan?

Minä olen saanut kokea sen, että edes omassa kodissaan ei ole turvassa. Maailma on hullu paikka nykyään. Ja voin sanoa, että mitkään turvalukotkaan eivät näitä hörhöjä pidättele. Sisään tullaan vaikka väkisin. Tähän asti en ole pelännyt, mutta nyt pelkään :( Asutaan omakotitalossa, ns. " rauhallisella" alueella.

sieltä toiselta puolen tulee joku käymään. Kuulinkin kuinka mummo avasi kaappeja yläkerrassa. En oikein pystynyt nukkumaan kun mies oli pois kotoa, valo piti olla koko ajan päällä yölläkin. Tässä uudessa kämpässä ei ole kertaakaan tullut tuollainen olo, jotain outoa siinä vanhassa asunnossa oli.

Vierailija:

Minä olen saanut kokea sen, että edes omassa kodissaan ei ole turvassa. Maailma on hullu paikka nykyään. Ja voin sanoa, että mitkään turvalukotkaan eivät näitä hörhöjä pidättele. Sisään tullaan vaikka väkisin. Tähän asti en ole pelännyt, mutta nyt pelkään :( Asutaan omakotitalossa, ns. " rauhallisella" alueella.

sellaisia turvajärjestelmiä ei olekaan mikä estäisi jonkun sekopään sisääntulemisen. En sen tarkemmin yksilöi mitä meille tapahtui, mutta pelko karmii selkäpiitä vieläkin kun ajattelen :( En sano, että on syytä pelkoon, mutta en pidä tätä Suomeakaan enää minään lintukotona vaan mikä tahansa on mahdollista. Onhan näitä tapahtunut kaikenlaista jopa keskellä kirkasta päivää. Tämä on nykypäivää, valitettavasti :( Itsekään en aiemmin pelännyt juuri mitään, joskus nukuin jopa ulko-ovet auki kesähelteellä :/

En uskaltaisi olla missään mökillä. Omakotitalo on siinä ja siinä, jos on naapureita niin uskaltaisin. Itse asutaan rivarissa ja uskallan olla vaikka vähän " jännittääkin" enkä ole enää mikään teini.

osa pelkää, osa ei. Onkohan riippuvainen oman äidin käyttäytymisestä? Meidän äiti nimittäin pelkää yksinoloa, ukkosta ja vaikka mitä ja minä pelkään myös :/

Vanhemmissani tai sisaruksissani samaa pelkoa ei ole. Enkä minäkään tiedä mistä tuo pelkoni johtuu.



En pelkää pimeää, jos joku muu on paikalla. Pienempänä en pelännyt oikeastaan mitään, jos äiti ja isä olivat lähellä ja nyt aikuisena oma mies tuo minulle sen turvallisuuden tunteen. En kuitenkaan ole mitenkään miehen armoilla tai alistettu tms. ja muuten olen hyvin itsenäinen ja vahva ihminen, mutta pimeää pelkään. Kyllä silti yksinkin pärjäisin, hankkisin vain yövalon =)



Minä en ole kauheasti pelännyt mitään murhaajia tms. mutta karhuja kylläkin. Sen takia pelkään yleensä enemmän omakotitaloissa ja mökeillä jne. Tämän pelon synnyn pystyn jopa jäljittämään. Isoveljelläni oli joskus aikoinaan Hopeanuoli-niminen piirretty, jota sitten n. 10-vuotiaana katselin eli olisiko ollut vuonna 1989?. No vuodella ei niin väliä ole, mutta tulen aina muistamaan että tuossa leffassa olevan kohtauksen, jossa valtava karhu hyökkäsi sisälle johonkin mökkiin ja tappoi sisällä olevan miehen. Vaikka olenkin nyt aikuinen niin en pysty itselleni selittämään, että sen kokoisia karhuja ei ole missään ja että se on vain päässäni. Tiedänpähän ainakin, että Hopeanuolta ei ainakaan meillä tulla katsomaan ennen täysi-ikäisyyttä!

Itse en ole koskaan jaksanut tuhlata aikaani pelkäämiseen. Se kun ei auta mitään. Mut on kasvatettu realistiks. Itse ajattelen niin, että jos jotain tapahtuu, se tapahtuu, pelkäsin tai en. Ei se tarkoita sitä, että olisin jotenkin hullunrohkea tai edes rohkea.