Mitä haittaa on siitä jos lapsi katsoo paljon telkkaria? esim.3 tuntia päivässä?
Kommentit (11)
ole vielä tottunut ollemaan äiti kahdelle pienokaiselle, rytmit vielä hakusessa. Niinpä isompi katselee videoita useasti kun minä imetän pienempää. Näin saan hänet pois pahanteosta.
Siis jos ajatellaan esim jotain 2-5-vuotiasta, sen ikäinen kai keskimäärin on hereillä vuorokaudessa n. 10-14h. Onhan tuo tosi iso osa päivästä, parhaassa tapauksessa kolmannes päivästä tvtä. Kun sitten laskee pois syömiset, pukemiset, pisut ja pesut, melkein puolet päivästä menee töllön katsomiseen. Itse pidän tuntia aivan maksimina omilla 3v ja 5v lapsilla. Ja mielestäni tunti joka päivä on liikaa.
Lapsi tarvitsee paljon liikuntaa ja monipuolisia virikkeitä yksin ja kavereiden kanssa. Ihan kasvatuksellisestikin huono juttu. Lapsen mielikuvitus kärsii, eikä lapsi ehdi kokea turhaumia.
Minulla on niin kaamea olo (alkuraskaus) että tutnuu etten jaksa sohvalta nousta. Niinpä lapsi katsoo telkkaria ja minä makaan sohvalla.
Olo on kuin katujyrän alle jääneellä.
Ohjelmat on kyllä mielestäni ihan sopivia (karhuset, utelias vili, kimmo kuu ym.) Leikkii kyllä siinäsivussa ja iltaisin isä vie ulos. Nyt ei tulisi kuulonkaan että selviäisin ulos päivällä lapsen kanssa. Ihan tarpeeksi on " työtä" siinä että saan lapselle ruokaa annettua.
Mielukuvitusta tytöllä on vaikka muille jakaa. Leikkii itsekseenkin todella hyvin puhua pulpattaa lelujen kanssa hirveästi.
Nyt vaan pari viikkoa menty näin. Toivottavasti oma olo pian helpottaa.
-ap.
Tässä muutamia syitä:
-Puheenkehitys hidastuu
-oma-aloitteisuus hidastuu -> lapsi turhautuu helpommin
-omien ideoiden kehittäminen heikkenee
-yöunet huononevat, koska lapsi ei saa tarpeekis fyysistä liikuntaa, eikä pysty käsittelemään video-tai TV-ohjelmia.
- ylipainoisuus kasvaa
-lapsen silmät ikäänkuin lopettavat luonnollisen jatkuvan liikeet ja jähmettyvät tuijotukseen, joka hyvin epäluonnollista (näkö voi heiketä).
jne. jne. jne
Mutta silmät voivat kyllä hetkellisesti rasittua.
En usko että väliaikais ratkaisusta on mitään haittaa.
Itse jouduin 3v esikoisen kanssa tekemään samoin kun kuopuksen raskaus oli vaikea. Otin pojun kainaloon ja katsottiin tomi traktoria sohvalla ja minä torkuin samalla.
Poika on erittäin mielikuvituksellinen, reipas, sosiaalinen, motorisesti taitava, taiteellinen jne...
Tsemppiä odotukseen!
negatiivisesti.
Yllä tulikin jo paljon hyviä syitä, mutta mielestäni aivojen kehityksen muuttuminen on se tärkein: tv:n ärsykkeet ovat erilaisia kuin normaalissa elämässä ja siten myös keinotekoisia. Tv:stä tuleva informaatio - ja ärsykepläjäys on mieletön: vaikka lapsi istuu passiivisena, vastaanottavat hänen aivonsa järjettömät määrät ärsykkeitä, jotka stimuloivat aivoja ns. väärällä tavalla.
Esim uusista ekaluokkalaisista huomaa parin viikon sisällä, ketkä ovat katsoneet paljon tv:tä ja ketkä eivät (ja oma arvio vahvistuu lasten vanhempien kanssa keskustellessa).
oppinut valtavasti uusia sanoja, laulaa ja tanssii mukana. Välillä leikkii muuta ja musiikki soi taustalla.
vajaa tunti tulee kun lasketaan yhteen n 3 katselukertaa 10-20min kerralla. Sen kauempaa hän ei jaksakaan katsella kerralla, vaan kiinnostus herpaantuu.
Näiden hetkien aikana laitan ruokaa, täytän tai tyhjään tiskikonetta tai *kröhöm* käyn kakalla. Kaikki juttuja, jotka ei muuten meillä onnistu ilman hampaiden kiristystä, kun taapero roikkuu lahkeessa tai osallistuu liiankin innokkaasti.
Meillä teletapit tai titi-nalle jeesaa äiskää juuri sen verran, että arjen tiukkojen paikkojen yli luovitaan jouhevasti. Ja aion käyttää tätä niksiä niin kauan kuin se toimiin näin mielettömän hyvin!
Muutenkin nipotan niin hirveästi ulkoilujen, ruokailujen ja unien kanssa, että pitää sitä joissain asioissa löysäilläkin :)
mutta en ainakaan uskoisi että se puheenkehitykseen vaikuttaa, ei ainakaan huononna sitä. Päiväkodissa ihmettelevät meidän 2 ja 3 vuotiaiden laajaa sanavarastoa (vaikka lapset ovat kaksikielisiä), lapsille jää paljon sanoja ja sanontoja mieleen myös filmeistä. Erityisesti heikomman kielen oppimiseet filmit ovat olleet tosi tärkeitä.
että jää sitten noin paljon aikaa pois leikeistä. Eli aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä toisten lasten kanssa. Ja jos katsoo noin runsaasti tv:tä, niin sekaan mahtuu varmasti myös huonoa matskua, jota ei lapsen pitäisi edes katsoa.