Mikä naisissa ällöttää tai ärsyttää kaikkein eniten.
Minua ainakin riippurinnat tai siis ns tyhjät rinnat. Saa naisen näyttämään alasti mummolta. Ärsyttää se että nainen voi mennä koska vaan mihin vaan jos kiellät niin yrität rajottaa sen elämää. Mies saa anoa menemiset vähintään kolmenakappaleena ja miel 5kk ennen ja silloinkin menet pettämään.
Kommentit (214)
saatikaan työkseen urheilevat todella liikuvat päivän mittaan.
Joku Madonna viettää vähintään 3 h päivässä urheillen. Ammattiuhreilija vähintään saman verran, yleensä vielä reilusti enemmän.
Onko se sitten ihme, että ovat kunnossa jo parin kuukauden päästä. Madonnallekin tarjotaan ruuat valmiina pöytään ja yhtään kaloria hänen ei tarvitse annoksestaan itse laskea, sillä joku muu on jo tehnyt sen hänen puolestaan. Kätevää, eikö totta?
Jos tavallisella mammalla olisi aikaa käydä salilla ensialkuun edes sen kerran, tai kaksi viikossa, niin olisi ihan jees. Vaan eipä ole äijää kotona, eikä lastenhoitajaa apuna.
Ja väittäisin, että valtaosa asuu kerrostalossa, joten siinähän sitten tihrustelet sinne kymppikerrokseen ja tarkistat, onko lapsesi kunnossa.
ketjun myötä minua hävettää olla nainen. Kauheita selittelyjä ja marmatusta, kun joku suoraan sanoo mukä naisessa tai tämän vartalossa ärsyttää. Itse ainakin tiedän omalta kohdaltani, että suurin vika löytyy, kun katsoo peiliin eli oma saamattomuus ja laiskuus, jos perse roikkuu ja läskit tursuaa.
latotansseja ja kun katselin niitä ihmisiä, niin jäin miettimään, että onko heillä lainkaan kivaa. Siis yksikään ihminen ei edes hymyillyt!!! Siellä ei kukaan jutellut toisilleen ja vakavana mentiin samaa askelta ympyrää. Hetken ohjelmaa seurattuani jäin kyllä ihmettelemään, että mikä siinä tangossa on muka niin kivaa ja antoisaa?
Ja, mitä junttikansaa! Taitaa koko porukka ostaa paitansa Tarjoustalaon ale-laatikosta. Niin kammottavia kullan hohtoisia leoparipaitoja harvemmin näkee. Onneksi=)
Outo olet, jätä lukematta jos aihe ei kiinnosta.
Sorry miehet, hävettää näiden itseään puolustelevien naisten puolesta. Kritiikkiä ei saisi esittää, äitimadonna on koskematon ;D
En voi olla mainitsematta, että itse söin ekan raskauden aikana, ku hevonen. Se on oikeasti jotain käsittämätöntä, millasen syömisen himon raskaus aiheuttaa. Täysin normaalista poikkeavaa.
Liikuin niin pitkään, kuin se oli mahdollista, mutta kummankin raskauden aikana viimesen kahden kolmen kuukauden aikana jo rauhallinenkin kävely aiheutti niin kovia nipistyksiä vatsassa, että jouduin välillä pysähtymään paikoilleni.
Ihan kuten normaaliaa elämässä, myös raskausaikoina ihmisten kroppa ja himo poikkeavat toisistaan.
Siinä, missä yksi mies ei voi olla ilman joka lauantaista makkaraansa ja mäyräkoiraa, niin toinen syö kohtuudella ja vetää illalla parin tunnin lenkin.
Vierailija:
Ja väittäisin, että valtaosa asuu kerrostalossa, joten siinähän sitten tihrustelet sinne kymppikerrokseen ja tarkistat, onko lapsesi kunnossa.
Ja taas tätä selittelyä p****le. Moni lapsiperhe asuu kyllä omakotitalossa, joten voi halutessaan vaikka hölkätä taloa ympäri. Ai niin mutta kun on niin paljon kivempi istua netissä ja selitellä.
Ja jos et tosiaan lasten takia pääse ikinä mihinkään koskaan, niin jumppaa kotona. Simple as that. Ai niin, juuri sinun lapsellasi on se harvinainen stressireaktio, joka laukeaa siitä kun äiti jumppaa.
Vierailija:
En voi olla mainitsematta, että itse söin ekan raskauden aikana, ku hevonen. Se on oikeasti jotain käsittämätöntä, millasen syömisen himon raskaus aiheuttaa. Täysin normaalista poikkeavaa.
Siitähän tässä on kyse: itsekurista. Antaako jokaiselle mieliteolle periksi, oli raskaana tai ei, vai säilyttääkö johtotähtenä hoikkuuden ja kiinteyden. Kuten itsekin mainitsit, toiset onnistuvat tässä paremmin ja toiset huonommin.
Sitä ei vaan saisi ääneen sanoa, jos ärsyttää että oma vaimo kuuluu niihin mukavuudenhaluisempiin. Ei, vaikka naiset itse aloittavat aiheesta gallupin.
Herra Hormoni tuli luoksesi ja lappasi ruokaa suuhusi? Vai menitkö ihan itse jääkaapille?
Mulla painoa liikaa 60 kg, kyllä. Eli voitte arvata että rinnat riippuu navassa (joskin on kiinteät) ja perse ja reidet on selluliitistä tehdyt.
Mutta mies sanoo että tykkää mielummin paksusta kuin laihasta naisesta.
Ja sama pätee toisinpäin. Mulle mies on Mies kun painaa liki 100 kg.
Emättimen aukko on kuin kraateri, mutta itse emätin ei. Pelkästän supistelemalla sitä saan aikaiseksi mieheni laukeamisen (normikokoinen kalu), mutta ymmärrän naisia, jotka saa huonoa seksiä eikä huvita pitää sitä iloaukkoaan kunnossa. Kun seksi luistaa, viitsi senkin eteen töitä tehdä.
N38
Vierailija:
Herra Hormoni tuli luoksesi ja lappasi ruokaa suuhusi? Vai menitkö ihan itse jääkaapille?
Ja lantio levenee synnytyksissä.
t: N38
jolle painoa raskauksissa
+ 7 kg
+ 21 kg (todella hormonipitoinen raskaus ja imetysaika)
+ 5 kg
Ja harrastan liikuntaa (kuntosali, uinti, Spinning, jumpat jne) 3-6 kertaa viikossa. Minulla on todella paljon aikaa lapsilleni ja itselleni, silti ehdin käydä töissäkin.
Se on itsestä kiinni: Aerobista liikuntaa saan, kun lenkkeilen hakemaan lapset 5km päästä sauvojen kanssa päiväkodista. Ja kun on iltavuoro töihin, voi lapset viedä jo päiväunille tarhaan ja itse käydä ennen työvuoroa kuntosalilla.
Painoindeksini on 23 ja kroppani ihan ok. Imetin molempia lapsiani vuoden, joten rinnat ehkä vähän riippuu. Muttei pahasti, koska liikun paljon ja rinnat eivät ole mitään riippuvaa plösää D tai E-kuppia.
Se on itsestä kiinni. Ihan hyvin ehtii työpäivän jälkeen 30min juoksulenkille 3 kertaa viikossa, varsinkin jos on ukkokin kotona. Kait se nyt sen verran lapsia voi hoitaa???
Minulla on myös kuntolaite kotona, jota poljen, jos en muuten pääse liikkumaan. Lapset vaikka piirtelee siinä vieressä sen aikaa...
Terv yh, työssäkäyvä ja ok näköinen
Miksi esim. Venäjällä, Virossa, Italiassa ja Espanjassa on tavallisia, alakautta synnyttäneitä naisia joiden lantio ei levene? Ovatko raskaushormonit jotenkin kansallisuudesta riippuvaisia?
Suomalaiset naiset on ruuminrakenteeltaan erilaisia, kuten miehetkin. Mitä sitten? Muuta Espanjaan, jos sieltä saat parempaa! Hittoako ruikutat?
Liikuin molemmilla raskauksilla aivan loppuun asti. Loppuaikoina sauvakävely tai uinti. Voin todella hyvin molemmat raskausajat ja palauduin aika nopeasti. Ja tämähän on luonnollisempaa kuin täysin liikkumatta oleminen. Raskaus kun ei ole sairaus eikä se anna lupaa syödä itselleen 30kg lisää. Se on itsestä kiinni, todellakin.
yh-äiti
Onko matroonat jääneet huomaamatta? Näit vain hoikat naiset. Eli eiköhän naiset plösähdä tai ole plösähtämättä ihan samoin kaikkialla.
Oisin varmaan ideaalivaimo sulle :)
Vierailija:
Mun lista on seuraavanlainen:1. Kauhea takavee
2. viidakko alapäässä
3. yliopithsto-opithskelija
4. " akateeminen nainen" , joka tekee sihteerin töitä, tai muita
tyhjiä paperihommia, kuten dokumentointi -Q heikommalla palkalla kuin siivoja ja kuvittelee itsestään jotain.
5. " Akateeminen nainen" , joka asuu vuokralla ja ei omista mitään, mutta
on kauheat tavoitteet - saanut Kappahallin tarjouksesta ensimmäisen businessasun itselleen ja kuvittelee jotain
6. Joskus myös akateemisen naisen perhe
7. Akateemisen naisen innottomuus seksinsuhteen (suihkun kautta suihinottoa ym. muuta ällöttävää)
8. " kova jätkä asenne, puhe ja look" Kerran kohtasin naisen, joka sanoi että hänestä on sanottu että hän on kova jätkä -Q
9. Miesmäiset naiset, mekot kunniaan!
10. Traumaattiset ja hysteeriset naiset, myös väkivaltaiset akateemiset naiset...
Kuka muu kirjoittaa Vauva-lehden seksipalstalle kuin joku säälittävä pervo, joka ei kykene minkäänlaisiin ihmissuhteisiin?
Enkä ihmettele yhtään, että kukaan nainen ei ole kanssasi alkanut mihinkään suhteeseen.
Tänne kirjoittelee ne suurimmat epäonnistujat, ne mitkä lie psykopaatit, joille nainen on vain esine.
Väsymys on huono syy lopettaa urheilu.