Lue keskustelun säännöt.
Jos minä olisin äitipuoli, tykkäisin varmasti mieheni lapsesta varauksettomasti
27.06.2007 |
Koska hän on kuitenkin oman rakkaani lihaa ja verta. En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka eivät voi ensi tapaamisesta lähtien sietää lapsipuoliaan.
Kommentit (37)
Vierailija:
Ei kai se äitipuoli yksin ole " paha" ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi elää ihan täyttä elämää tuomatta lapselle julki mustasukkaisuuttaan, kiukkuaan tai vihaa. Muutama tuntemani äitipuoli on niin mustasukkaisia, että ihan sanovat vihaavansa miehen entisen liiton lapsia. Aikuisen on kyettävä käsittelemään tunteet jotenkin muuten kuin lasten nähden.
kun usein keskustellaan vain uusperheen ongelmista. Harvoin rakkaudesta lapsipuoliin, joka on minunkin kohdallani aivan totta. Lapsipuoleni ja synnyttämäni lapset ovat minulle yhtä kaikki rakkaita.
Alussa siihen kuitenkin menee oma aikansa että tutustuu ja kiintyy. Eli tietyllä tavalla se on eri tavalla haastavaa kuin adoptio, ehkä.
En tiedä adoptioprosessista, että millä tavoin se tunneside syntyy silloin. Olettaisin että adoptiolapset ovat alussa useimmin hyvin pieniä, ainakin alle 3-vuotiaita. Lapsipuoleksi " tullaan" useimmiten vähän isompina, keskimäärin varmaan 7-vuotiaasta eteenpäin. Silloin ei ole tuntenut lasta ns. alusta saakka, vaan moni kehitysvaihe on jäänyt näkemättä.
Toinen seikka joka erottaa adoption ja uusperhetilanteen on se, että uusperheen lapsilla on olemassa toinen vanhempi ja kokonaan toinen suku, joka saattaa tuoda rasitteitakin jos eroprosessit ovat olleet vaikeita tai toisen vanhemman kasvatustavat ovat suuressa ristiriidassa omien tapojen kanssa tms. Parhaimmassa tapauksessa uusperheen lapsilla on kuitenkin erittäin laaja turvaverkko ja eri kodit tukevat lapsia " samoilla linjoilla" kasvussa kohti tasapainoista aikuisuutta.
Tärkeää lapsi- ja äitipuolen keskinäisen tunnesiteen syntymisessä on se, että aikuinen ottaa vastuullisen asenteen ja varautuu siihen että tämä kaikki saattaa viedä oman aikansa. Avarakatseisuutta, kypsyyttä ja kärsivällisyyttä!
Vierailija:
Kyllä voi elää ihan täyttä elämää tuomatta lapselle julki mustasukkaisuuttaan, kiukkuaan tai vihaa. Muutama tuntemani äitipuoli on niin mustasukkaisia, että ihan sanovat vihaavansa miehen entisen liiton lapsia. Aikuisen on kyettävä käsittelemään tunteet jotenkin muuten kuin lasten nähden.
tosin, kyllä mä voisin sanoa puolileikilläni miehen lapsille, että " ai jaa, no mä oonkin teille mustasukkainen kun te pääsette noin kivan isän kanssa xx" .
Mun mielestä se on ainakin terveempää kuin se, ettei myönnä mustasukkaisuutta, mutta selittää vaikka kaikki " ongelmat" sillä, että lapsella on kehityksellisiä ongelmia/erokriisiä/ei iänmukaista käytöstä/mitä vain, tai että " eihän mua se lapsi, mutta kun isä vain sirkustelee ja lellii" ...
Vierailija:En ymmärrä tuota " kyllä sulle vielä elämän realiteetit selviää" -asennetta. Mitkä helvetin realiteetit?
No vaikka se, että voi löytää omasta itsestään juuri niitä alhaisia tunteita, joista toisia arvostelee.
Jokainen varmasti löytää itsestään vaikka kuinka alhaisia tunteita, kaikilla on mahdollisuus vajota ihan henkilökohtaisiin pohjamutiin. Asia vain on niin, ettei tarvitse olla tällaisten tunteiden vietävissä eikä toimia niiden mukaan, vaikka niitä olisikin. Eipä siinä sen kummempaa, mutta voi tietysti tuntua tosi uskomattomalta jos on tottunut tottelemaan jokaista tunnetta ja impulssia.
Vierailija:Jos ottaa miehen, jolla on jo lapsia, on suhtauduttava asiaan niin, että sieltä tulee koko paketti. Ei voi taikoa miehen lapsia pois miehen elämästä ja aloittaa kaikkea ah niin tuoreena ja ihanana. Se on valinta!
Se on valinta, mutta ne paketit voivat olla niin erilaisia sisällöltään. HUOM: Myös sen paketin " päähenkilö" , eli se valittu mies voi käytöksellään estää naista tutustumaan paketin muuhun sisältöön. Tämä ei välttämättä tule puheissa ilmi, vaan käytännössä.
HUOM2: Siis varmaankin oli puhe nyt kelpo miehestä ja kelpo suhteesta, nämä asiat voi sitten miettiä ihan toisissa pinoissa. Tuskin tässä nyt heti valitaan vielä joku ääliömies suhteen toiseksi osapuoleksi jos on lapsenkin kanssa hankalaa.
Jokainen nainen kai kuitenkin olettaa miehen suhtautuvan ilman ennakkolatauksia myös omiin (toisen miehen kanssa tehtyihin) lapsiin?
No minä en, eikä se siltä ole vaikuttanutkaan, ettei miehellä olisi kaikenlaisia tunteita myös minun lastani kohtaan.
Vaikuttaa siltä, että perspektiivisi on hieman erilainen. Tottakai vähään saa tyytyä tai suorastaan ei mihinkään. Riman voi aina alittaa. Mutta silti on olemassa ihmisiä, joille tuollainen mies ei kelpaa. En nyt tiedä mitä rakkaudella tarkoitat, minulle se on välittämistä ja huolenpitoa. Ja ettei kohtele toista ikinä huonosti tai kaltoin. Tällaisen miehen minä ainakin haluaisin, muuhun en tyydy. Minun kanssani paketissa tulevat lapset, ja jos se ei ole OK, sitten antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Jokainen varmasti löytää itsestään vaikka kuinka alhaisia tunteita, kaikilla on mahdollisuus vajota ihan henkilökohtaisiin pohjamutiin. Asia vain on niin, ettei tarvitse olla tällaisten tunteiden vietävissä eikä toimia niiden mukaan, vaikka niitä olisikin.
Johtopäätöksen toiminnasta teit sinä, en minä. Yleensähän aina sanotaan, että " minä en ainakaan tunne mitään vihaa/kiukkua/kaunaa/negatunteita/mustasukkaisuutta/kateutta, olen täysin niiden yläpuolella" .
No minä en ole niiden yläpuolella, kyllä nekin kuuluvat tunneskaalaan. Omasta toiminnastani en ole maininnut mitään.
Siis varmaankin oli puhe nyt kelpo miehestä ja kelpo suhteesta, nämä asiat voi sitten miettiä ihan toisissa pinoissa. Tuskin tässä nyt heti valitaan vielä joku ääliömies suhteen toiseksi osapuoleksi jos on lapsenkin kanssa hankalaa.
Aika monet ovat ääliömiesten kanssa suhteessa. Jos tässä diskurssissa nyt keskitytään sitten vain kelpo miehiin ja kelpo miesten kelpo lapsiin ja kelpo eksiin, niin ongelmia ei kaiketi tule sen äitipuolenkaan kanssa (*hirnahtelua*), koska toki kelpo mies osaa sellaisen valita, sekä hänen äitipuolena olemistaan tukea juuri oikealla, sopivalla tavalla.
Myös kelpo miehillä voi mielestäni olla hassuja ajatuksia, joiden takana on vaikkapa musertava syyllisyys omasta erosta. Ja sitten, sitä itse huomaamattaan, voivat erottaa tätä äitipuolta ja lapsia toisistaan. Noh, vaikka sitten tekemällä aina niin, että kun lapsi tulee kylään, niin äitipuoli menee sohvalle nukkumaan ja pikku prinsessa isä-kuninkaan viereen vallitsemaan puolta valtakuntaa.
Meillä ei ole noin.
Vaikuttaa siltä, että perspektiivisi on hieman erilainen. Tottakai vähään saa tyytyä tai suorastaan ei mihinkään. Riman voi aina alittaa. Mutta silti on olemassa ihmisiä, joille tuollainen mies ei kelpaa. En nyt tiedä mitä rakkaudella tarkoitat, minulle se on välittämistä ja huolenpitoa. Ja ettei kohtele toista ikinä huonosti tai kaltoin. Tällaisen miehen minä ainakin haluaisin, muuhun en tyydy. Minun kanssani paketissa tulevat lapset, ja jos se ei ole OK, sitten antaa olla.
Minusta myös tuntuu, että meillä on erilainen perspektiivi. Sillä erotuksella, että sinulla on hyvin kapea ;)
" Jos yhdessäolo on tunteiden peittämistä, se tulee esille etäisyytenä ja teennäisyytenä. "
Mielestäni on kuitenkin parempi peittää ne tunteet kuin sanoa lapselle esim. " sä et ole mun lapsi" " en ole sun äitis" tai mutista jossain selän takana, että vittu mua vituttaa toi pentu. Tai päivitellä ääneen naapurin tädille, kuin raskasta on tuon lapsen kanssa, eikä se edes ole mun...
Kyllä olen sitä mieltä, että lapselle asiasta ei puhuta. Itsekseen saa pihistä ja saa tuntea ihan mitä vaan, mutta aikuisen on kyettävä olemaan lapsille tasapuolinen ja oltava aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, eli en tehnyt mitään johtopäätöksiä mistään vaan kommentoin vastauksiasi tämän toisen henkilön kanssa käymääsi keskusteluun. Mutta kun nyt sitten haluat vielä lisää mielipiteitäni, niin mielelläni :)
Vierailija:
Vierailija:
Jokainen varmasti löytää itsestään vaikka kuinka alhaisia tunteita, kaikilla on mahdollisuus vajota ihan henkilökohtaisiin pohjamutiin. Asia vain on niin, ettei tarvitse olla tällaisten tunteiden vietävissä eikä toimia niiden mukaan, vaikka niitä olisikin.Johtopäätöksen toiminnasta teit sinä, en minä. Yleensähän aina sanotaan, että " minä en ainakaan tunne mitään vihaa/kiukkua/kaunaa/negatunteita/mustasukkaisuutta/kateutta, olen täysin niiden yläpuolella" .
En tehnyt johtopäätöstä vaan kärjistin esimerkillä. Sinä taas yleistät ja puhut asian vierestä.
Aika monet ovat ääliömiesten kanssa suhteessa. Jos tässä diskurssissa nyt keskitytään sitten vain kelpo miehiin ja kelpo miesten kelpo lapsiin ja kelpo eksiin, niin ongelmia ei kaiketi tule sen äitipuolenkaan kanssa (*hirnahtelua*), koska toki kelpo mies osaa sellaisen valita, sekä hänen äitipuolena olemistaan tukea juuri oikealla, sopivalla tavalla.
Siis juuri noinhan se ei mene. Siis ihanko tosi suurimmalla osalla on ääliömies? Taidan olla sitten onnekas. Juuri noin sen pitäisi mennä, kuten esität, miksi ei pitäisi? Tarvitseeko kaiken olla aina päin prinkkalaa ja ihmisten itsekkäitä epäkypsiä p*aisia? Voisi nyt edes pyrkiä johonkin tasoon.
Myös kelpo miehillä voi mielestäni olla hassuja ajatuksia, joiden takana on vaikkapa musertava syyllisyys omasta erosta. Ja sitten, sitä itse huomaamattaan, voivat erottaa tätä äitipuolta ja lapsia toisistaan. Noh, vaikka sitten tekemällä aina niin, että kun lapsi tulee kylään, niin äitipuoli menee sohvalle nukkumaan ja pikku prinsessa isä-kuninkaan viereen vallitsemaan puolta valtakuntaa.
No aikamoista jossittelua. Kyllä se nyt vaan on niin, että kaikilla äitipuolilla on mahdollisuus rakastaa lapsipuoliaan. Sitten voidaan varmaan riidellä siitä, että milloin se ei olisi mahdollista muka, on ilkeää isää ja ankeaa biologista äitiä ja mustasukkaisuutta ja vaikka mitä, kyllähän sitä on nähty. Mutta on se nyt vaan silti mahdollista vaikka kuinka vänkäät. Olen ihan itse sen kokenut. Exä on ollut hankala ja itse kypsymätön ja mies välillä pikkaisen pihalla, mutta kyllä minä silti lapsipuoltani rakastan, vaikka asiat ei aina ole mennyt ihan putkeen.
Minusta myös tuntuu, että meillä on erilainen perspektiivi. Sillä erotuksella, että sinulla on hyvin kapea ;)
Mitä kapeaa siinä on, jos en kokoajan intä, että kaikki on niin vaikeaa ja vedä tähän keskusteluun jostain ihan summamutikassa kaikenmaailman esimerkkejä siitä, miten homma ei toimi? Ja silti et ole ilmeisesti kenenkään äitipuoli eikä sinulla ole omakohtaista kokemusta siitä miten homma toimisi, jos asia on niin kuin taisit jossain sanoa, että uusi miehesi ei rakasta lapsiasi tai jotain sellaista. Tuollaisia kommentteja kuulee joskus ala-asteella, että " sinulla onkin kapea perspektiivi, hähhähhää!" Eikä mitään perusteluja... Tiedätkö edes mikä se kapea perspektiivi on? Ei minun täydy nähdä asioita sinun henkilökohtaisesta näkövinkkelistäsi, kommentoin tätä minun oman kokemukseni perusteella ja se on *yllätysyllätys* erilainen kuin sinun!
Joo, pitää harjoitella vähän tuota tekstin lainaamista. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää ikinä ryhtykö siihen. Tai jos haluatte tunteen, että teillä on koko ajan joku vieras kylässä eikä ikinä lähde kotiin, ni siitä vaan. Vaikka asennoitua, yrittää, etsii hyviä puolia, mutta tunteet ei muutu.
ÄLKÄÄ IKINÄ OTTAKO LAPSELLISTA MIESTÄ!
T: lähiäitipuoli
Aika monta kertaa on nimittäin todennut, että paitsi minä myös lapseni - hänen mielestään nykyisellään myös hänen lapsensa - on " parasta mitä hänelle on ikinä elämä antanut" .
Hänen mielestään minun miehekseni ja lapseni isäpuoleksi ryhtyminen on ollut maailman kiitollisin tehtävä. Ja kappas, lapsi rakastaa ja ihailee miestä kuin hullu puuroa, mies lasta kuin apina banaaneita. Exää kohtann mies on kohtelias, asioista sovitaan yhdessä. Koko homma toimii.
Vai onkos tämä nyt joku sellainen juttu, että tuo toisten lasten rakastaminen ja uusperheessä asiallisesti käyttäytyminen onnistuukin miehiltä, mutta ei naisilta?
Ja koko tämä ketju kai sai pontta siitä aiemmasta ketjusta, jossa joku ihmetteli avauksessa, että " miten miehen aiemman liiton lapsia oikeasti VOISI rakastaa" ? Kyllä ihan käytäntö on osoittanut, että voi. Se on eri asia kuka voi, ja mitä se keneltäkin vaatii että voi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä pohtia sitä lapsen kanssa nokikkain.
terveisin se 24
Vierailija:
" Jos yhdessäolo on tunteiden peittämistä, se tulee esille etäisyytenä ja teennäisyytenä. "Mielestäni on kuitenkin parempi peittää ne tunteet kuin sanoa lapselle esim. " sä et ole mun lapsi" " en ole sun äitis" tai mutista jossain selän takana, että vittu mua vituttaa toi pentu. Tai päivitellä ääneen naapurin tädille, kuin raskasta on tuon lapsen kanssa, eikä se edes ole mun...
Kyllä olen sitä mieltä, että lapselle asiasta ei puhuta. Itsekseen saa pihistä ja saa tuntea ihan mitä vaan, mutta aikuisen on kyettävä olemaan lapsille tasapuolinen ja oltava aikuinen.
Vierailija:
Niin, eli en tehnyt mitään johtopäätöksiä mistään
Teit johtopäätöksiä minun kirjoitukseni perusteella.
[I]En tehnyt johtopäätöstä vaan kärjistin esimerkillä. Sinä taas yleistät ja puhut asian vierestä.
Ihan hyvä, jos et olisi tehnyt sitä johtopäätöstä, että " joo, varmaan tolla toi tunne niinku menee käytökseen just noin, mä tiedän ton tapauksen, just noin se menee"
Aika monet ovat ääliömiesten kanssa suhteessa.
***Siis juuri noinhan se ei mene. Siis ihanko tosi suurimmalla osalla on ääliömies?
" Aika monet" on eri asia kuin " useimmat" . Capiche?
Tarvitseeko kaiken olla aina päin prinkkalaa ja ihmisten itsekkäitä epäkypsiä p*aisia? Voisi nyt edes pyrkiä johonkin tasoon.
Ei kaiken tarvitse mennä päin persettä eikä ihmisten tarvitse olla läpimätiä siihen, etteikö joskus joku voisi mennä vikaankin. Ihminen voi olla vain ihan ihminen, ja vaikkapa ymmärtää jonkin tilanteen väärin.
Myös kelpo miehillä voi mielestäni olla hassuja ajatuksia, joiden takana on vaikkapa musertava syyllisyys omasta erosta. Ja sitten, sitä itse huomaamattaan, voivat erottaa tätä äitipuolta ja lapsia toisistaan. Noh, vaikka sitten tekemällä aina niin, että kun lapsi tulee kylään, niin äitipuoli menee sohvalle nukkumaan ja pikku prinsessa isä-kuninkaan viereen vallitsemaan puolta valtakuntaa.
***No aikamoista jossittelua.
Joka on tilanne tosielämästä. Lisääkin voi keksiä.
Kyllä se nyt vaan on niin, että kaikilla äitipuolilla on mahdollisuus rakastaa lapsipuoliaan. Sitten voidaan varmaan riidellä siitä, että milloin se ei olisi mahdollista muka, on ilkeää isää ja ankeaa biologista äitiä ja mustasukkaisuutta ja vaikka mitä, kyllähän sitä on nähty.
Miksi tarvitsee riidellä? Eikö keskustelu riitä? Onko erimielisyys aina jotenkin vältettävä?
En väitä, etteikö äitipuoli voisi myös rakastaa lapsipuolia. Itse puolisona en aina rakasta miestäni, enkä hänen lapsiaan, enkä joka hetki tunne pakahduttavaa rakkautta lastanikaan kohtaan. Tunne tulee ja menee, samalla tavalla kuin muutkin tunteet.
Minusta myös tuntuu, että meillä on erilainen perspektiivi. Sillä erotuksella, että sinulla on hyvin kapea ;)
***Mitä kapeaa siinä on, jos en kokoajan intä, että kaikki on niin vaikeaa ja vedä tähän keskusteluun jostain ihan summamutikassa kaikenmaailman esimerkkejä siitä, miten homma ei toimi?
En ole sanonut, että kaikki on vaikeaa, vaan perustellut sitä, että kyllä äitipuoli voi olla varauksetta rakastamatta non stop näitä miehen lapsia. Ja että tilanteet voivat olla hankalia.
Ja silti et ole ilmeisesti kenenkään äitipuoli eikä sinulla ole omakohtaista kokemusta siitä miten homma toimisi, jos asia on niin kuin taisit jossain sanoa, että uusi miehesi ei rakasta lapsiasi tai jotain sellaista.
Sanoin, että uudella miehelläni on KAIKENLAISIA tunteita lastani kohtaan, en missään vaiheessa sanonut nimenomaisesti ettei hän rakasta lastani. Kyllä hän on joskus sanonut, että välillä haluaisi olla kanssani täysin kahden, ilman minun lastani, ja sellaista aikaa koitan järjestääkin.
Olen kahden lähes kouluikäisen lapsen äitipuoli, BTW. En ylistä itseäni sillä, että reilu käytös olisi nimenomaan rakkauteni ansiota (se on paskapuhetta), se on myös velvollisuudentunnetta ja sitä, että pahoittaisin kovasti miehen mielen, jos olisin epäreilu hänen lapsiaan kohtaan.
Rakkaudeksi en tätä silti kutsu, vaikka lapset ovat ihan kivoja ja käsittääkseni useimmiten pitävät minusta. Eivät tosin aina.
Tuollaisia kommentteja kuulee joskus ala-asteella, että " sinulla onkin kapea perspektiivi, hähhähhää!" Eikä mitään perusteluja... Tiedätkö edes mikä se kapea perspektiivi on? Ei minun täydy nähdä asioita sinun henkilökohtaisesta näkövinkkelistäsi, kommentoin tätä minun oman kokemukseni perusteella ja se on *yllätysyllätys* erilainen kuin sinun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisia kommentteja kuulee joskus ala-asteella, että " sinulla onkin kapea perspektiivi, hähhähhää!" Eikä mitään perusteluja... Tiedätkö edes mikä se kapea perspektiivi on? Ei minun täydy nähdä asioita sinun henkilökohtaisesta näkövinkkelistäsi, kommentoin tätä minun oman kokemukseni perusteella ja se on *yllätysyllätys* erilainen kuin sinun!
teillähän oli kovin verbaalisti kehittynyt ala-aste sitten, mutta kehitys taisi sitten pysähtyä siihen, vai mitä?
Kohdelkaa niitä lapsia niin kuin tahdotte teitä kohdeltavan! Niin yksinkertaista sen on. Piste.
Nyt jo ostivat talon ja muuttivat saman katon alle. Naisella 7- ja 9-vuotiaat lapset (lue:kamalat apinat). Muksut ei tottele ketään, heidän vanhempansa ovat eronneet lasten ollessa ihan pieniä ja biologinen isä on kuollut. Lapset ovat ihan pitelemättömiä, kauhean levottomia ja rajuja. Ovat sellaisia epäileviä ja pälyileviä, vaikea saada minkäänlaista kontaktia. Harvoin näkee tuollaisia, olen itsekin kolmen äiti ja työskentelen erityislasten kanssa. Jotain on pielessä pahasti ja minusta tuntuu, että mies tekee nyt ison virheen...
Vierailija:
Jos yhdessäolo on tunteiden peittämistä, se tulee esille etäisyytenä ja teennäisyytenä.
Vierailija:
No vaikka se, että voi löytää omasta itsestään juuri niitä alhaisia tunteita, joista toisia arvostelee.
Vierailija:
Se on valinta, mutta ne paketit voivat olla niin erilaisia sisällöltään. HUOM: Myös sen paketin " päähenkilö" , eli se valittu mies voi käytöksellään estää naista tutustumaan paketin muuhun sisältöön. Tämä ei välttämättä tule puheissa ilmi, vaan käytännössä.
No minä en, eikä se siltä ole vaikuttanutkaan, ettei miehellä olisi kaikenlaisia tunteita myös minun lastani kohtaan.