Miten olette saaneet lapsen opetettua nukahtamaan yksin ja missä iässä?
Kommentit (20)
menin vähän matkan päähän tietokoneelle istumaan. En juuri reagoinut lapsen itkuun tai muihin kommunikaatioyrityksiin paitsi rauhoittelemalla puheen avulla. Eka ilta oli itkua, mutta toisena iltana poju pyöri ihan tyytyväisenä sängyssään. Aluksi siinä meni parikin tuntia, mutta parissa viikossa homma alkoi onnistua. Samassa huoneessa piti kyllä olla, mutta sekin muuttui kuukauden sisään sellaiseksi, että saatoin lähteä huoneesta, kun olin laittanut hänet sänkyyn.
Esikoisen opetin aikoinaan nukahtamaan huudatusunikoululla jota nykyään ei enää suositella. Ikää oli 8kk ja nukkui jo toisena yönä.
Kakkosen opetin pikkuhiljaa. Ennen imetin uneen, sitten sänkyyn. Ongelma oli että saattoi herätä siirtoon ja muutenkin heräili paljon ja vaati syliä/tissiä. Aloin siirtämään sänkyyn tissiltä niin että oli aivan unen rajamailla. Nyt voin laittaa hereillä mutta unisena suoraan sänkyyn (edelleen kylläkin tissiltä). Ikää noin 1v. Ei enää heräile huutamaan yöllä.
poika 4v, nukutusrumba saattaa kestää parikin tuntia :(
Sitten on kyse vain vanhemmista. En haluaisi kuulostaa tylyltä mutta jotain rajaa.
Tuossa iässä pitäisi onnintua jo selittämään lapselle että nyt on yö, nuku.
Jotain vinkkiä osalta sainkin, kiitos vain. Olen niin mahdottoman herkkä äiti, että lapsen itku tekee niin pahaa, mitenkähän tässä käy? Olen vieroittamassa rinnasta, ikää 10kk ja syö pari kertaa enää päivässä, yöllä 1-3krt.
3v. mutta hän söi tuttia, oli helpompi vieroittaa yöllä syömään tuttiaan, siihen nukahti. Meni tosin aika pitkään ennen kuin oppi nukkumaan yönsä, sillä halusi sen tutin sitten siihen aina herättyään kunnes se jäi pois. Nykyään nukkuu yönsä ja tuttikin jäi pois alle 2v.
2 lasta ja molemmat olemme opettaneet vauvasta asti nukahtamaan itsekseen. Ei mitään ongelmia.
Jumankauta mitä äidinjaisinhellantelttuja olette kasvattaneet.
Meillä kans poju kun lopetti yösyönnin ollessaan 1,5kk niin alettiin laittaa omaan sänkyyn iltasin nukkumaan ja sinne se on aina maitopullon jälkeen nukahtanut, joskus temuaa hetken jotain mutta mitään tutteja sun muita unikouluja ei ole tarvinnut.
Ikää hällä nyt 7kk.
vahingosta viisastuneena (oli ihan kamalaa nukuttaa 2v tuntitolkulla iltaisin) pidin huudatusunikoulun keskimmäiselle samalla kun lopetin imetyksen 8kk iässä.
kuopuksen opetin tassuttelemalla nukahtamaan yksin 7-8-kuisena imetyksen lopettamisen yhteydessä. tassutus oli tosi hyvä juttu, olisipa se keksitty jo silloin kun piti opettaa esikoista nukahtamaan, huudatusunikoulu on aina ihan hirveätä :(
jos tassutus-unikoulu kiinnostaa niin googlettakaa " tassutus" ja ensimmäisenä tulevavassa akuutti-linkki on hyvä selostus aiheesta.
valitettavasti haluavat sitä rintaa yölläkin. Minusta itsestänikin on ollut ihanaa nukkua pienen vauvan vieressä ja imetyskin hoituu kätevämmin, nyt se olisi tarkoitus lopettaa.
tehtiin myös esikoisen kanssa, mut sorruin sen tutin sitten antamaan myös.
ei sitä, kenellä on ollut ongelmia nukutukseen liittyen ja kenellä ei.
Minullakin kaksi lasta. Esikoinen nukahti ihan hyvin itsekseen, ja nukkui täydet yöunet jo 2,5-kuukauden ikäisenä. Kakkonen nukkuu muutoin hyvin, mutta on nukahtanut aina syliin, ensin rinnalle, sitten tuttiin, nyt ikää 13 kk:tta, ja edelleen nukahtaa syliin.
Voisiko olla, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia? Vai olenko minä ollut esikoisen kanssa kovempi, ja nyt kakkosta lellin? Eikös se yleensä mene toisinpäin, että ykköstä ja sen oikkuja enemmän kuunnellaan, kun kakkosen?
Yhden lapsen kokemuksella minäkin voisin sanoa, että ei ongelmia, mutta sitten tuli tuo toinen...
Vierailija:
2 lasta ja molemmat olemme opettaneet vauvasta asti nukahtamaan itsekseen. Ei mitään ongelmia.Jumankauta mitä äidinjaisinhellantelttuja olette kasvattaneet.
Vanhimmalla tämä tapahtui 1,5 vuoden iässä, kolme seuraavaa olivat iältään 1 v 4 kk ja nuorin 1 v 8 kk.
Meidän lapsi on nyt 1v 4kk ja ei ole onnistunut mitkään " tassutukset" , on aika " villi" tapaus ja tahtoa riittää.
Perhepetiin siirryttiin, koska meinasin nukahtaa pystyyn kun imetin lasta monta kertaa yössä. Sille tielle on jääty... imetys loppui mutta perhepeti jäi.
Ja niinkin onnekkaasti että ovat sitten nukkuneet yönsä läpi aamuun asti. Esikoisen imetys loppui hänen ollessaan 10kk jolloin hänet vain iltapalan, hammaspesun ja iltasadun jälkeen vietiin omaan sänkyyn. Iltarukous ja hyvät yöt -lapsi oppi nukahtamaan siihen samoin tein.
Kuopuksen kanssa tuli ongemia siinä 9kk iässä kun jouduin jonkin aikaa nukkumaan vieressään, lapsi alkoi haluta rintaa pitkin yötä ja nukkumiset katkonaisia. Nyt 1v iässä aloitettiin unikoulu, juuri kolmas yö meneillään. Ensimmäisenä yönä sai kolme kertaa käydä rauhoittelemassa ennen kuin nukahti ja heräsi kessran keskellä yötä. Toisena yönä riitti kaksi rauhoittelua nukahtamiseen ja nukkui aamuun asti. Tänään kävin vain kerran rauhoittelemassa ja nyt nukkuu sikeästi -toivottavasti aamuun asti!
kuopus samanlailla, omaan sänkyyn nukahtamaan, mutta on ollut vaativampi tapaus ku isoveljensä ja unikoululla saatiin nukahtaan itsekseen. enis olimme jompi kumpi samassa huoneessa, mutta ei mitään katsekontaktia, sitten vähitellen siirryttiin huoneesta pois, mutta kuitenkin niin, että lapsi kuuli jos sanoi, että äiti on tässä ala vaan nukkumaan. Kyllähän sitä itkuakin joutui kuuntelemaan, mutta pian oppi. kaks viikkoa kesti ja nukahti itsekseen ilman itkua tai sängystä ylös kampeamista. Kaksi vuotiaana oli taas kausi, että alkoi tulla sängystä pois ja halus viereen nukkumaan, kärsivällisyyttä se vaati viedä poika aina takaisin sänkyyn, mutta periksi ei annettu ja nyt nukahtaa ihan itsekseen ja nukkuu yön läpi. Mulla ei hermot kestäis joka iltaista nukuttamista, mutta kukin tavallaan
asti, toiselle pidettiin unikoulu 10 kk vanhana ja kolmas on myös alusta asti nukahtanut itsekseen. En antanut lapsen vauvanakaan nukahtaa tissille, vaan vähän herättelin ennen kuin laitoin omaan sänkyyn ja nukahti sinne itsekseen. Ja niin sitten osasi isompanakin nukahtaa itsekseen.
Ihan sylivauvana nukutettiin ensin syliin ja kannettiin sitten sänkyyn, mutta nyt jo viikkotolkulla jäänyt itse sänkyyn pälyilemään. Itsekseen katselee ympärilleen hiljaa jopa puoli tuntia ja sitten nukahtaa. Joskus nukahtaa ihan muutamassa minuutissa. Silloin tällöin haluaa tutin suuhunsa ja sitä käydään nostamassa suuhun tyynyn vierestä, mutta yleensä pärjää ilman tuttia.
nyt vieroitan pullosta pois. tytöllä ikää ensi kuussa 2 vuotta.