Tottunut kumppaniin?

Paljon olen lukenut täältä huonoista parisuhteista ja alkaa omakin " muka huono" suhde tuntumaan siis hyvältä. Silti ei mies ole täydellinen eikä täysin raitis kuten voisin itseäni jopa kuvailla kun tässä juhannusaattona tätä kirjoittelen. Lapset kotona ja miehen jätin juhlimaan ! Tästä oli etukäteen sovittu. Paljon on ollut meilläkin riitoja, ei fyysistä väkivaltaa kuitenkaan koskaan, ja aina ollaan joten kuten asiat sovittu. Kaksi lasta siunaantunut, vaikka välillä tietyt riidat johtaneet melkeinpä eroon. Mitään pettämistä ei ole esiin tullut tähän päivään saakka miehen puolelta (tai ainakaan riittäviä todisteita ?) ja yhteistä taivalta jo yli 10 v. Mies on aina mennyt enemmän tai vähemmän ja minä taas viihdyn enemmän kotona. Mies hoitaa talouspuolen rahallisesti melkein täysin ja minä taas kodin ja lapset. Leikkii kyllä lasten kanssa ja muutakin tekee, jos pakotan... Viihtyy tietokoneella tai sohvalla varsin hyvin ja minä ehdin tuskn tv:tä avaamaan. Mies kuitenkin huomioi minua (ei kukkia tuo, mutta muuten fyysisesti ja aina iloisena vastaa töissäkin, jos soitan...) eri tavoin kotonakin ja makuuhuoneen puolellakin sujuu ok ja useasti sängyssä tehdään muutakin kuin nukutaan. Tuntuu varmaan kliseeltä, mutta huolimatta miehen huonoista puolista (en itsekään ole täydellinen , vaikka perfektionisti olenkin) on se vaan vieläkin minua kaikilla tavoin viehättävä, etten mihinkään vaihtaisi. Ja ei ikinä varmaan uskoisi, että näin häntä täällä nyt kehun! En taidi kyllä kertoa, ettei ylpisty liikaa... Toinen vaihtoehto tälle suitsutukselle voi tietenkin olla, että olenko sittenkin vain tottunut kumppaniini kaikkine hänen vikoinensa vuosien varrella ? Fyysinen vetovoima on säilynyt hänen suhteensa täysin ennallaan, joka on tosi tärkeä asia minulle suhteessa. Ja näin hän väittää puolestansa myös.... Ja kyse ei ole tässä mistään ensirakkaudesta kuitenkaan... Hauskaa Juhannusta !