EU:n ja euron vastustajat
Miltä nyt tuntuu, kun seuraatte Islannin valtion kamppailua minivaluutan kanssa, oletteko kiitollisia, että Suomi ei enää ole samassa tilanteessa, kuin vaikkapa 90-luvulla, vai vieläkö kaipaatte markkaa ja kymmenien prosenttien korkoa?
Itse olin EU-kriittinen, nyt ihan vain iloinen vakaasta isosta talousalueesta, jonka valuutta kestää kriiseissäkin.
Kommentit (6)
Itse huokaisen helpotuksesta ap:n tavoin, että ollaan eurossa.
sanottiin että ruoka halpenee tuntuvasti. Sanovat ihan mitä vain , saadakseen halutun lopputuloksen
Sanokaa mun sanoneen samalla tavalla meidät huijataan Natoon
Ruoka ja muu eläminen halpseni selvästi.
Nyt euroon liittymisestä on kohta 7 vuotta, joten on ihan luonnollista, että hinnat nousevat.
joista eka on se, että EU ja euro ovat ihan eri asia. EU.n politiikkaa monessa suhteessa on ihan mahdollista arvostella kriittisesti vaikka kannattaisikin euroa. minä esim en tykkää EU:n maatalouspolitiikasta ollenkaan, minusta on ihan turha maksaa ranskalaisille maataloustukea täältä pohjoisesta.
toka on se, että kyllä ne korot voi kymmeneen nousta euron aikanakin. Jonnekin seitsemän prosentin tienoille nousu ei edes olisi mikään ihme.
Ja toisekseen, ruokahan on edelleen halvempaa kuin ennen EU-liitosta, inflaatiosta huolimatta.
Itse muistan ajan jolloin pankit mainostivat MATALAKORKOISIA 13% opintolainoja.
Puolethan meistä oli kuitenkin vastaan näitä uudistuksia?