samat virheet sukupolvesta toiseen....
Pakko nyt purkautua, kun vasta tajusin kuinka tökerö ja ärsyttävä ja ymmärtämätön äiti olen! 3-v poika on arka ja ujo. Viime aikoina on usein sattunut niin, että poika jotain haluaisi, mutta ei itse uskalla pyytää (esim. lelua lainaksi toiselta lapselta), ja sanoo että minun täytyy kysyä hänen puolestaan. Minä jotenkin olen vain niissä tilanteissa koettanut saada pojan itsensä kysymään tavaraa lainaksi. Mutta eikö minun nyt äitinä pitäisi ottaa vastuu pojan ujoudesta ja rohkaista ja opettaa häntä sillä tavalla että me " yhdessä" kysytään että voisko lainata tms. Ärsyttävintä tässä on se, että muistan oman isäni käyttäytyneen samalla inhottavalla tavalla kuin nyt itse teen, " jos et itse osaa kirjoittaa joulupukin kirjeeseen nukkekodinkalusteita, et voi niitä sitten lahjaksi toivoakaan..." .
Kommentit (6)
Mua varmaan ärsyttää asiassa se, että esim poikamme (kohta 4v) osaa kyllä tarhassa ollessaan itse kysyä kaiken mitä haluaa, eikä hoitajien mukaan edes ole _kauhean_ ujo. Mutta annas olla kun minä olen siellä vaikka aamulla niin mun pitäis kysyä, saako hän mennä ulos tai saako hän tulla mukaan leikkiin sen ja sen kanssa.
Nyt olen tehnyt sitten niin, että otan poikaa kädestä, vien esim lähellä tätiä ja sanon jotain " Niin xxx (poikani), halusitko sä mennä ulos" . Sitten hän sanoo joo, ja täti sanoo että mene vaan, tai että ei voi mennä just nyt. Tai sanon hänen kaverin lähellä samalla tavalla " Halusitko sä xxx leikkiä nyt Jukan kanssa" . Se on toiminut ihan ok, eikä mun ole tarvinut ihan suoraan itse kysyä.
Yllätinpä tässä itseni eräänä päivänä ärjymästä 5-vuotiaalle, että mikä ihmeen sohvaperuna susta oikein tulee kun et halua opetella ajamaan pyörällä ilman appareita!
En ollut itsestäni järin ylpeä MUTTA aina voi parantaa tapansa...
Itse olin aivan yhtä ujo lapsena ja vihasin sitä, että äitini " kannusti" menemään muiden mukaan. Niin, ei sitä enää muistakaan, kuinka siitä ujoudesta tunsi lapsena huonommuutta. " Se on sellainen reipas tyttö!" sanottiin jostakusta naapurintytöstä. Mutta ei minusta.
Nyt olen itsekin samanlainen kuin äitini, että vieraita lapsia tavatessa tyrkytän meidän tyttöä menemään mukaan leikkeihin :-( Täytyy korjata asia. En halua, että hän tuntee ujoutensa takia olevansa huono.
Teini-iässä aloin hallita ujouttani, enkä enää ole ollenkaan ujo tyyppi kenenkään ulkopuolisen silmissä. Olen jopa työssä, jossa täytyy (=saan!) olla esillä.
On surullista, että nyky-yhteiskunnassa muka arvostetaan kaikkialle itseään (pyytämättäkin) tyrkyttäviä ihmisiä. Ujon temperamentilla varustetulla ei ole helppoa - huomaan joutuvani " selittelemään" lapseni ujoutta vieraille ihmisille kaupassa, hississä ym. Ja suloinen lapsi ei olekaan niin ihana, kun ei hymyilekään vieraalle tädille ja tunge syliin istumaan kuin vanha tuttu. (Toisaalta, mikä pakko se edes onkaan?)
Meillä 5-vuotiaalla pojalla on tosi vilkas mielikuvitus ja pelkää usein olla ylä- tai alakerrassa yksin, jos minä ja/tai mies ollaan eri kerroksessa. Mies varsinkin on lyhytpinnainen pelkäämisen kanssa, itsekin usein, varsinkin väsyneenä. Minä olen yhäkin tavallaan oman mielikuvitukseni vanki. En tykkää pimeästä, en ikinä katso kauhuleffoja jne. Mies taas on viimeisen päälle jalat maassa, ei ymmärrä ollenkaan minun pelkojani, eikä tietenkään pojankaan. Minun pitäisi ymmärtää kun olen itse samanlainen. Mutta silti usein rasittaa, kun poika kulkee perässä huoneesta toiseen kuin varjo. Meidän pitää tosi tarkkaan sensuroida lastenohjelmatkin. Pari kertaa annoin katsoa turtleja kun kaikki päiväkotikaveritkin katsoo, mutta se loppui kertaheitolla, kun sen jälkeen ei taas uskaltanut olla yksin edes viereisessä huoneessa. Transformereita meillä ei olla katsottu ikinä. Disneyn piirretyt elokuvatkin, vaikka ikärajaa ei olisikaan, pitää esikatsoa, ja silti niissä saattaa olla jotain, joka kuitenkin pelottaa, mitä ei tulisi itselle edes mieleen.
Mitä luulette, tiukennammeko suojelua vai olisiko totuttaminen parempi
yhtään pitämään puoliani tai rohkaistunut vaan olin aina muiden kynnysmattona kun en osannut enkä uskaltanut. Vasta aikuisena opin pitämään puoliani ja toimimaan ilman että joku tekee kaiken puolestani mutta oli kyllä kova koulu.
Nyt itselläni on ujo ja arka tyttö ja jokin aika sitten itse heräsin huomaamaan että olen toiminut tytön kanssa ihan samoin kuin äitini minun kanssa aikanaan. Nyt tyttö aloittamassa koulua ja minulla kamala huoli miten hän siellä pärjää kun ei pärjää itsekseen edes hiekkalaatikolla vaan minut tarvitaan aina ongelmia ratkomaan. Nyt viimeisen puoli vuotta olenkin yrittänyt ohjata tyttöä ratkomaan ongelmat itse ilman että minä hoidan asian hänen puolestaan. Toki olen ollut taustalla tukemassa jos tarve ja tyttö selvästi reipastunut ja ruvennut ottamaan vastuuta omista asioistaan. kuitenkin edelleen jos minä olen paikalla pistää tyttö homman lekkeriksi. Eilen olin katsomassa kun tytön leirillä oli ponien kauneuskisat ja alku olikin mennyt hyvin ja ohjaaja kertoi että tyttö oli tosi reipas ja kiskoi ponin pois ruohotupoista ihan itse vaan kun tyttö huomasi että olin paikalla ja poni kirmasi jälleen ruohotuppoon heitti tyttö riimunnarun kädestään ja alkoi itkeä ja ilmoitti että lopettaa koko homman jos en auta. Onneksi ohjaaja hoiti homman ja minä poistuin paikalta ja tyttö sai hoitaa kilpailun loppuun ihan itse.
Eli siis huono homma se taitaa olla näin toisinpäinkin kun toistaa omien vanhempien toiminta malleja. Vanhemmuus taitaa olla varsinaista tasapainoilua sen suhteen miten kannattaa tehdä, mitä malleja ottaa käyttöön omasta lapsuudesta ja mitä yrittää vältellä.
Väsyksissä ja ainaiseen ininään ja arkana kyljessä roikkumiseen kyllästyneenä tulee tehtyä nuo samat virheet. Itse arkana ja ujona koin samaa omilta vanhemmiltani, jotka joutuivat sietämään minua sen 24/7...
Omani haluaa aina äidin leikkiseuralaisia itselleen pyytämään ja aluksi avuksi leikkimään ja tutustumaan heihin. Tuli tänäänkin sanottua, että mene itse vaan toisten kanssa, ei äidit voi tulla sinne leikkimökkiin. Jos et uskalla mennä niin ole menemättä. Ja tyttö harmistui polki jalkaa ja ei mennyt. Nyhjää sitten vaan äidin kyljessä kiinni, eikä äiti vie leikkimään edes toisten kanssa... oma äitini teki näin myös ja olin katkera hänelle siitä. Nyt samaa teen itse. " Karaistus" kun ei tosiaan auta tähän ongelmaan itsestäni tiedän.