Lue keskustelun säännöt.
Mikä yllätti ensisynnyttäjää!
18.06.2007 |
Siitä alkaa olla jo kolme vuotta, mutta hyvin on muistissa!
Ensinnäkin: allekirjoittanut ei voi ymmärtää naisia, jotka puhuvat synnytyksestä: piece of cake, ihan helppoo, vähän niinku menkkakipua. Voi herranen aika. Täytyy sanoa, että vähällä ne toiset pääsee.
Oma synnytys kesti 16h, supistukset säännölliset ihan alusta saakka, mutta kohdunsuu ei alkanut avautumaan (= en voinut saada epiduraalia). Ensin Petidiniä lihakseen -> jäätävä heikotus, kylmä-kuuma hiki ja oksensin n.2h. Ilokaasusta myös todella huono ja heikko olo -> oksensin ja teki pahaa niin maan perk.....sti. Kun lopulta sain sen epiduraalin (2h ennen ponnitusvaihetta), kerkesi se n. tunnin auttamaan kun se piuha irtosi eikä sitä enää suostuttu uudestaan laittamaan.
Ponnistusvaiheessa toinen kätilö runnoi mahan päällä ja toinen yritti vetää lasta ulos. Siinä ohessa kuulin kärkevää vinoilua siitä " miten yksikään lapsi ei ole maailmaan ilman kipua syntynyt" ja " et voi olla noin kipeä" .....
Se kipu oli sitä luokkaa, että luulin halkeavani kahtia. Huusin, karjuin ja itkin.
Kukaan ei kertonut siitä, miten KIPEÄ on synnytyksen jälkeen, kuinka rasittavaa on ravata lyspsyhuoneessa tyhjentämässä räjähdytilassa olevia rintoja vähän väliä, kuinka kipeetä kävely tekee ja kuinka kauan ne jälkikivut kestää. Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen söin Diclomex-kipulääkettä.
Shokki oli sekin, että lapsi heräsi ensimmäiset 5kk:tta 10-20krt syömään ja/tai huutamaan ja samaten ensimmäiset 5kk:tta huusi lähes joka ilta n.3-4h. Yhden kerran muistan ikuisesti kun vauva huusi klo. 18.00-24.00 ihan hysteerisesti. N. 10 min piti taukoa kun miehen kanssa ei enää mitään muuta keksitty kuin kylvettää vauvaa. Sen aikaa oli hiljaista.
Että tällasta...
Kommentit (44)
Mielialojen heittely.
Se, ettei vauva herättänyt aluksi yhtään mitään tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se yllätti millaiseksi rinnat pamahti, kun maito nousi. Rikkinäiset rinnanpäät ja huonot imuotteet, se oli yllätys myös toisella kerralla. Synnytys kesti sen 14 h, mutta rinnat oli auki viikkoja.
Synnytys alkoi vesien menolla ja supistukset alkoivat saman päivän kuluessa ja lopulta lapsi leikattiin 2,5 vuorokauden kuluttua vesien menosta.
Mä luulin, että avautuminen on aika helppo juttu, kivulias, mutta että sitten se ponnistus on jotenkin se PÄÄJUTTU. Sehän kestää naurettavan vähän koko synnytyksestä.
Mua myös yllätti se, että esikoiseni syntyi rv38+1, koska kaikki olivat toitottaneet, että ensisynnyttäjällä menee aina yliaikaiseksi.
Reilu 3 vuotta ensisynnytyksestä, sen jälkeen ollut kerran synnyttämässä.
Synnytys ei ollutkaan kauheata, se oli nopeaa ja helppoa. Kivut olivat menkkakipuja ja epiduraali tietysti nappiin, voisiko helpommin mennä? Ihmettelin kummankin lapsen jälkeen, että joko se on ohi? Kätilöitä nauratti.
Vauva tuhisi, söi ja nukkui, ei huutanutkaan 24/7 enkä ärjynyt miehelleni emmekä eronneet.
Kaikki ollut paljon ihanampaa ja helpompaa kuin osasin odottaakkaan, toivoisin, että muutkin saisivat kokea synnytykset ja vauva-/lapsiajat tämänlaisina.
Toinen oli se, että kun lapsi huusi yötä päivää ja oli selvästi tuskaisen kipeä, ei lääkäreitä kiinnostanut asia lainkaan ja minua pidettiin hysteerisenä äitinä. Videoitiin sitten yhtä öistä itkukohtausta, jossa lapsi huutaa kaarella ja oksentaa desikaupalla ja mentiin tämän todisteen kanssa lääkäriin. Viimeinkin saatiin asiallista kohtelua ja refluksilääkkeet.
Jännä asia oli myös se, että juuri synnyttäneen äidin odotettiin olevan hirveän " reipas" . Kaikki halusivat kertoa kuinka olivat kotiutumispäivänä tehneet suursiivouksen ja leiponeet pakkasen täyteen pullaa. Ja tietysti muiden (eli minun) pitäisi pystyä samaan. Olin raasu kuvitellut, että vastasyntyneen äiti saisi osakseen jonkinlaista pientä hemmottelua tai ainakin luvan levätä, mutta ei ei... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika noloa tunnustaa...
Ei ainuttakaan kivuliasta supistusta, kaikki ohi viidessä tunnissa, ei repeämisiä. Neljä tikkiä laittoivat kun lapsi kuulemma raapaisi ulos työntyessään.
Lapsi nukkui kuin enkeli alusta asti, vähintään viittä tuntia yössä, ei edes osannut kunnolla huutaa alkuun, pienen määkäisyn sai aikaan. Kaiken kaikkiaan aurinkoinen, terve, ja sanalla sanoen helppo lapsi.
Helppo? Ja mihinkähän vertaan? No siihen pikku kakkoseen tietty!
Kuopuksen kanssa maksettiinkin oikein korkojen kanssa esikoisen ihana vauva-arki...
Jos kuopus olisi ollut esikoinen, niin ainoaksi olisi jäänyt...
- supistusten alettua ne tulivat heti 1-2 minuutin välein (käynnistetty synnytys) enkä kivuiltani päässyt enää sängystä ylös, olin ajatellut rauhassa käveleksiväni supistusten aikana
- " mies voi hieroa alaselkää" , sanottiin oppaissa, minä en antanut miehen koskea mihinkään ruumiinosaani
- kunnon repeilyn ja epparin jälkeen meni 3 viikkoa ennen kuin istuin normaalisti, sairaalassa söin seisaallani särkylääkkeistä huolimatta
- rinnat eivät räjähtäneetkään maidosta eikä sänky tulvinut, joka tippa oli taistelun takana
- miten voi valvoa 2 vrk, synnyttää 12 h ja edelleen jaksaa valvoa tuntikausia katsellen omaa vastasyntynyttä lastansa
- kuinka oudolta tuntui lähteä sairaalasta vauva turvakaukalossa ja sanoa " heit" hoitajille, meidän perhe lähtee kotiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kuvitellut sen menevän just toisinpäin... Nopea toipuminen oli positiivinen yllätys.
No, en huomannu mitään eroa. Tai siis mulla niitä kipeitä enemmän tai vähemmän säännöllisiä supistuksia tuli 4 päivää. Öisinkin niihin heräsin. Ja mä vaan aattelin, et no kipeytyykö ne vielä tosta. Sit yhtäkkiä alko ponnistuttaa (jota en tietty ees tajunnu) ja oli yö ja sairaalaan sata kilsaa. No, olin etukäteen aatellu, et muhun sit pistetään kaikki mömmöt mitä on tarjolla. Mutta synnytys oli nopea enkä tod saanu mitään lääkkeitä, puoli tuntia siitä kun ambulanssi oli sairaalan pihassa lapsi oli jo syntynyt. Ja olin aatellu, et mun lapsi on tosi hankala eikä maito kuitenkaan riitä ja mä oon ihan paska äiti. Mut lapsi olikin helppo ja maitoa tuli paljon ja lapsi oli synnynnäinen tissinsyöjä. Eli yllätyin siitä, kuinka helposti kaikki meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tikkaus, kivut, valvominen, hormoonit, tulehdus ja hiiva alapäähän, rinnat verillä, imettämisen vaikeus - tätä en ollut osannut odottaa
Mutta sitä en osannut odottaa, että istukka ei irtoaisi itsestään vaan se jouduttaisiin irrottamaan nukutuksessa ja että kova verenvuoto yhdistettynä univelkaan tekisi olon niin heikoksi ja voimattomaksi.
Ekan kokemuksen jälkeen toisessa synnytyksessä yllätti synnytyksen kivuliaisuus ja se miten nopeasti toivuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähteä sairaalaan. koin/koen olevani pahasti petetty tuosta hokemasta kyllä sen tietää kun on aika lähteä. minulla ei YKSIKÄÄN supistus tuntunut siellä/sellaisena kuin supistusten sanotaan tuntuvan. vasta työntöpoltot kävi edes jonkinverran kipeää. jos olisin jäänyt kotiin odottelemaan koska supistukset on niin kipeitä ettei ilman lääkkeitä pärjää niin lapsi olisi TODELLAKIN syntynyt kotiin tai ei olisi syntynyt vieläkään ;)
Siis vaikka vauva oli hartaasti odotettu ja toivottu (ja pitkien lapsettomuushoitojen tulos), niin mieli oli maassa. Oltiinhan synnytysvalmennuksessa puhutti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta mutten ihan tosissani uskonut, että se osuisi kohdalle.
Toinen suuri ylläri oli imetyksen vaikeus. Olihan siitäkin puhuttu valmennuksessa ihan paikallisen imetystukiryhmän vetäjän suulla, mutta silti jotenkin kuvittelin, että se on tissi suuhun ja thats it ja muu on nykyajan uusavutonta hömpötystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen synnytys suht helppo, epiduraali ajallaan eli itse synnytyksestä ei jäänyt huonoja muistoja, mutta sairaalassa olo oli kamalaa!
En osannut nukkua, ensin olin jotenkin ylikierroksilla ja sitten kun olisin saanut nukuttua oli huoneessa hässäkkää, myös keskellä yötä huoneessa trafiikkia, vierailijoita iltapäivällä ja sitten vauvakin alkoi vaatia ruokaa. Olin vielä joutunut yhden yön odottamaan käynnistystä enkä silloin jännitykseltä osannut nukkua. Joten kolmen huonon yön jälkeen olin ihan rikki ja samaan aikaan nousi maito rintoihin eikä se siellä sairaalssa lähtenyt " herumaan" ja rinnanpäät oli ihan puhki ....tahtoo kotiin! Sekin oli kurjaa että kätilöt vaihtui tietty joka vuoroon eikä kukaan muistanut alussa kertoa että kuinka homma sairaalassa toimii, ensikertalaisena olisi kaivannut neuvoja vauvan hoidossa.
Kotona olo helpotti kun sai maidon liikkelle ja sai nukkua paremmin.
Elokuvissa ja tv-ohjelmissa naiset huutavat ja kirkuvat kuin olisivat kuolemassa - itselläni varmaan kuului pieni pihahdus, kun ilma pääsi ulos. Kolmannella yrittämällä vauva tuli ulos.
Jälkikipuilu oli pahempaa - ja yllätti.
on aivan mahtava ja KIVUTON! Paskat sanon minä. Avautumisvaihe kesti 1tunti 30minuuttia ja totta supistukset tuntui ilkeiltä, mutta oli silti lasten leikkiä ponnistamiseen verrattuna. Ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia ja luulin että en hengissä selviä. Tuntui kuin alapäätä olisi revitty joka suuntaan kipu oli niin kauheata että en vieläkään 15 vuoden jälkeen pysty ajattelemaan asiaa. Se oli aivan jotain karmeata! Sitä kivun määrää ei voi kuvailla eikä verrata mihinkään.
että palaan sieltä 11 päivän päästä täysin epätoivoisena kotiin.
menin perjantaina käynnistykseen mutta viimeisessä ultrassa päätyivät että leikataan seuraavana aamuna. Kuopus syntyi alakautta ja siinä yllätti se miten pitkäveteistä hommaa synnytys voi olla. No, muutenkin kuopuksen syntymä oli aika tarina. Viisi vuorokautta supisteli säännöllisesti eikä tunnin taukoa ollut. Viimein kun päästiin sairaalaan, meni siitäkin vielä melkein vuorokausi tytön syntymään. Kalvojen puhkaisun jälkeen meni kolme ja puoli tuntia vauvan syntymiseen mutta siihen asti meni niin hitaasti.
Juuri oli kaverini saanut vauvan n. tunti pari supistuksien alusta. Sairaalassa ehtivät olla 15min.
Vuorokauden ympäri kesti ennenkuin lapsi syntyi.
Toisaalta kivut eivät olleet ihan niin pahoja kuin olin pelännyt. Alapääkään ei tuntunut kamalan kipeältä jälkikäteen.
Mutta ensisynnyttäjälle eniten yllätyksenä tulivat jälkisupistukset; luin jostain että niiden pitäisi tuntua vasta 2. lapsesta eteenpäin. Huusin kivusta vielä 3-4 päivää synnytyksen jälkeen, jos en muistanut ottaa särkylääkettä ennakkoon...
Jälkivuoto kesti aika pitkään (enkä enää muista kuinka pitkään). Ensi kerralla hankin sitä varten trikoopintaisia kestositeitä, sillä muutama viikko koppura Always housussa ei ollut mukavaa :/
3 viikon päästä synnytyksestä alkoi elämä voittaa :D
Olin varautunut johonkin kamalaan mutta synnytys ei ollut erityisen kipeä, vauva oli hyväntuulinen ja imetys onnistui helposti.