Saanko tuoda sylivauvan häihin jossa lapset ei ole kutsuttuja
Kommentit (87)
Ikuinen aihe "miksi järjestää häitä, joihin lapset ei ole kutsuttu"
No niin. Häitä järjestää usein lapsettomat ihmiset, joilla ei vielä ole näköalaa lapsiperheiden elämään. Välttämättä. Toiset haluavat hienommat häät, joissa ei lapset rieku. Tai pienemmät, joissa ei tarvitse maksaa kuin parinkunnista, ei heidän viisihenkisistä perheistään.
Olen ollut häissä rintalapsen kanssa. En olisi voinut mennä juhliin ilman häntä.
miksi
järjestetään häitä joihin ei saa tuoda lapsia?
Ei kai häät nyt automaattisesti tarkoita mitään lastenjuhlia.
Meillä oli pienet hääjuhlat muutamalle kymmenelle kaverille + lähisuvulle hienossa ravintolassa pitkän kaavan juhalavan illallisen merkeissä eikä lapsia todellakaan ollut paikalla vaikkei sitä nyt erikseen kiellettykään. Kutsutut ihan itse ymmärsivät ettei juhlan luonne ole tarkoitettu lapsille.
Ei oo ihan maailman mieltäylentävintä katsella omana "prinsessapäivänään" toisten lapsia. Kyllä silloin mielummin juhlii ihan aikuisten kesken ja nauttii olostaan.
en veisi. Jos menisin itse nyt naimisiin en haluaisi lapsia mukaan. Itselläni on oma poika.
Jos lapsia ei olisi niin ei mukaan.
Päivä on hääparin ja morsiamen päivä menee pilalle jos kaikki syöskyvät ihailemaan jonkun sylivauvaa. Pitää muistaa, kuka on päivän keskipiste. Se ei ole sinun vauvasi, vaikka haluaisitkin sen tuoda suvun keskelle näytille toisen hääpäivänä.
Älä ole itsekäs. Anna morsiamen olla päivänsä päätähti.
tottakai saa viedä. Vauva on myös vähän eri juttu kuin lapsi, sen voi helposti viedä kirkosta ulos jos itkee. Ei vie istumapaikkaa, eikä aiheuta kuluja. Ei juokse ympäriinsä eikä tärvele vahingossakaan mitään (paitsi ehkä pulauttaa...).
Ainakin meidän piireissä ihan pikkuvauvat on olleet tervetulleita, vaikka lapset olisikin kielletty. Yleensä näin on tehtykin, se rintalapsi mukana, mutta isommat hoidossa. Yhdet häät tiedän, joista kaveripariskunta jäi pois kun oli kutsuttu "ilman lapsia". Myöhemmin hääpari harmitteli kovasti, että tottakai vauva olisi ollut tervetullut, kun kerran imettää. Kutsutut olivat vaan noudatteneet ohjetta tarkkaan, ja jäivät sitten pois. Hääparia harmitti ettei ollut tullut puheeksi tällainen.
["i]Päivä on hääparin ja morsiamen päivä menee pilalle jos kaikki syöskyvät ihailemaan jonkun sylivauvaa. Pitää muistaa, kuka on päivän keskipiste. Se ei ole sinun vauvasi, vaikka haluaisitkin sen tuoda suvun keskelle näytille toisen hääpäivänä."
mä olen luullut, että sulhanen ja morsian on ne keskipisteet. Mutta se onkin vaan morsiamen päivä? Täytyy olla kyllä aika ruma morsian, joka jää pikkuvauvan varjoon, tai sitten muuten vaan todella inhottava ja itsekäs.
Jos mulla olis parikuinen vauva, niin kysyisin kutsujalta, koskeeko tämä lapsikielto myös vauvaa. Jos koskisi, en tietenkään voisi mennä. Mutta kysyisin kyllä, ettei kävisi niinkuin serkulleni, jonka häihin ei hänen kaverinsa tullut, kun kutsussa luki _ei lapsia_. Oli pitänyt itsestäänselvänä, että tulevat vauvan kanssa, mutta jäivätkin kotiin...
Älä ole itsekäs. Anna morsiamen olla päivänsä päätähti.
[/quote]
kamala sisältö muuten. Miten joku pikkuvauva veisi jonkun tähden roolin morsiamelta...
kun kyseessä on kaikesta sssuurin PERHEJUHLA
aina kysyä hääparilta. Siis kohteliaasti että kun meillä on tämä sylivauva, niin haluatteko että me tullaan, jolloin vauva on otettava mukaan vai että jäämme pois. Ja painota ymmärtäväsi oikein hyvin, jos vauvaa ei tosiaan halua, mutta halusit tarkistaa ettei tule mitään epäselvyyttä.
sitä en kyllä ymmärrä miksi järjestetään lapsettomia HÄITÄ kun kyseessä on kaikesta sssuurin PERHEJUHLA
Kaikki ei nyt vaan halua niitä teidän "satakieliänne" sinne hääpaikalle. Eihän sinne tartte mennä, jos noin ahdistaa. Jää suosiolla pois niin morsiusparikin on iloinen.
häihin, mutta vielä epäkohteliaampaa jos vauva ei voi tulla. Mutta onhan näitä kuultu, mm vain pariskunnan mies kutsutaan perheen yhteisten tuttavien häihin jne. Oi aikoja oi tapoja.
aina kysyä hääparilta. Siis kohteliaasti että kun meillä on tämä sylivauva, niin haluatteko että me tullaan, jolloin vauva on otettava mukaan vai että jäämme pois. Ja painota ymmärtäväsi oikein hyvin, jos vauvaa ei tosiaan halua, mutta halusit tarkistaa ettei tule mitään epäselvyyttä.
Tää on viksu tapa!
Häät ilman lapsia olisivat minustakin aika ankeat. Ei kiinnostais kattella kännisiä aikuisia ja kuunnella niitä tylsiä humalaisten juttuja.
ja siellä ei silti lasiin syljetä. Että onko se niiden lasten kiva katsella kun puolet suvusta on ihan änkyrässä?
Häät ilman lapsia olisivat minustakin aika ankeat. Ei kiinnostais kattella kännisiä aikuisia ja kuunnella niitä tylsiä humalaisten juttuja.
Epäkohteliasta kutsua vain aikuiset häihin, mutta vielä epäkohteliaampaa jos vauva ei voi tulla. Mutta onhan näitä kuultu, mm vain pariskunnan mies kutsutaan perheen yhteisten tuttavien häihin jne. Oi aikoja oi tapoja.
Jos saat luvan tuoda vauvan mukaan, niin ok, mutta jos et, niin mieti haluatko jättää vauvan hoitoon pitkäksi aikaa vai osallistutko esimerkiksi vain vihkimiseen vai jätätkö lystin kokonaan välistä.
Itse en jättäisi sylivauvaa häiden takia hoitoon, ainakaa koko juhlallisuuksien ajaksi. Esikoisen jätin 9kk ikäisenä yöhoitoon häiden takia, mutta nyt en enää siihen suostuisi. Enää en osaisi, enkä edes haluaisi, irrottautua niin pitkäksi aikaa vauvasta. En ymmärrä miten saatoin toimia niin esikoisen kohdalla.
Henkilökohtaisesti en ihan ymmärrä lapsettomia häitä. Jos ylipäätään järjestetään juhlatilaisuus, mielestäni häät on niin perinnejuhlat kuin olla voi ja niihin osallistutaan vauvasta vaariin. Jos haluaa järjestää lapsettomat juhlat niin järjestää vaikka yhteiset lapsettomat polttarit tai illanistujaiset. Mutta tietysti kukin tavallaan.
Meillä on miehen kanssa niin harvoin (pari kertaa vuodessa) mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan etten haluaisi tuhlata sitä lapsettomiin häihin. Mieluiten nauttisin silloin vain mieheni seurasta.
ei aiheuttanut minkäänlaista vaivaa muille
Oli niin pieni ja hiljaa
Mutta, se ei vienyt paikkaa josta olisin joutunut maksamaan
Eli minulle ei tullut kuluja eikä murheita/vaivaa