Kauanko kestän?
Tunne syylisyyttä kirjoittaa tänne mutta en jaksa miettiä ja pitää sisälläni enää.
Pikakertaus suhteestamme. Aloitettiin seurustelemaan mieheni kanssa nuorena,minä 15 ja mies 20. Alusta asti olen ollut tosi mustasukkainen ja riippuvainen miehestä. Samoin muulla lapsellisella käytöksellä pilannut suhteemme alusta asti. Olen inhonnut ja haukkunut miehen sukulaiset ja kaverit. En tiedä miten mies kesti tähän asti minua.
No 2004 vuonna meille syntyi poika. Raskaus aika meni ihan hyvin . Mies kävi baareissa mutta en ollut mustasukkainen kun itse en päässyt. Odotin vauvaa innolla syntyväksi.
Vuosi sitten ostettiin asunto ja pääsin töihin opiskelun jälkeen. Tuntuu että siitä isommat ongelmat alkoivat. Paine asuntolainasta ja siitä kun minulla oli vuorotyö ja mies meni baareissa vaikka minulla oli lauantaina työpäivä ja mihen hoidettava poikaa. Tämä aiheutti riitoja lähes joka viikonloppu. Sitten yhtenä v.loppuna kun kummatkin oltiin käyty viihteelä niin kotona syntyi kamala tappelu kun en päästänyt miestä ja sen kaveria ulos ( tyhmä käytökseni). Mies löi minua kasvoihin ja minä takaisin. Lattialla painittiin kun laitoin oven lukkoon ja en antanut avaimia. Naapuri kävi sanomassa että kohta tulee poliisit jos ei lopu. No tilanne rauhottui.
Sitten minulle tuli vauva kuume. Monta kaveria oli raskaana ja minä halusin myös kakkosen kotiin. Mies ei olisi suostunut joten itse aiheutin raskauden alun. Ensiimäinen reaktio oli mieheltä kun kerroi että olen raskaana , abortti. No juteltiin päiviä ja mietittiin ja päätettiin pitää lapsi. Että minä olen tyhmä. Mitä minä kuvittelin,kun aiheutan tälläista salaa!!!
Pari viikkoa sitten olin kuskina miehelle. Ilta ajeltiin ja halusin välttämättä kotiin. Mies ei olisi hallunnut. No kotona alkoi taas tappelu,ja poika oli vielä kotona. Mies olisi halunnut soittaa äidilleen että miten huonosti meillä menee.MInä otin puhelimen pois ja siitä mies tietysti suuttui ja repäisi hiuksista minut maahan. Sama jatkui taas eteisessä kunnnes hän lähti ulos minä siskon luokse.
Arki jatkui mutta kummatkin miettivät asiaa.
Viikko sitten veli ja mies ja miehen kaveri tappelivat juovuspäissään. Olin kuskina taas. Yksi lähti poliisin kyytiin ja veli ja mies jatkoivat tappelua myöhemmin. Veli huuteli naisten hakkaajaksi ja muutakin muiden kuulle ( olin kertonut siskolle kaikki asiat,ja hän kertoi veljelle ja muulle suvulle,mitä ei olisi tarvinnut tehdä).
Silloin mies varmaan tajusi miten paskaa tämä elämä minun kanssa on ja ilmoitti töistä yksi päivä että erotaanko. Soitin että miksi näin.Pari päivää oli mennyt hyvin ja oli puhuttu,niin miksi yht" äkkiä näin. Itkin koko loma viikkoni ja mies oli töissä. Puhuttiin kun kerettiin töiltä puhua. Sanoin että en pärjää syntyvän vauva ja pienen lapsen kanssa. Ja rakastanhan miestä yli kaiken. Sovittiin että katsotaan miten menee.
Sanoin että minun käytökseni muuttuu. Onhan tämä 8v ollut minun takiani ihan paskaa.
Eilen mies oli kavereidensa kanssa viihteellä. Hän oli puoli tutuillekkin kertonut tilanteestamme. Se minua vähän kalvaa mutta se varmasti helpottaa miehen oloa kun saa jutella.
Minä nyt päätin että maanantaina menen lääkärille ja pyydän aborttia. Abortti raja on ohitse rv (12+6 ) mutta ei tähän tilanteessees tällä tavalla hankittua raskautta olisi oikeutta viedä loppuun. Tuntuu pahalta ajatella, mutta en pärjää jos jään yksin.
Olen maailman hirvein ihminen.Minun laisia ei pitäisi olla maan päällä. Olen pilannut mieheni elämän.Ja nyt haluan tappaa toisen.
Mutta nyt muutan tämän minun paskan käyttäytymisen ja toivon että mieheni jaksaisi minua.Haluan pojallemme jokapäiväsen isän ja rakastan miestä. Tiedän mitä palautetta saan,mutta sen ansaitsen!
Kommentit (4)
Kaikki alkoi vuonna 2004. Seurustelin, olin kihloissa ja asuimme omassa asunnossamme erään miehen kanssa. Olin töissä Lentokentällä ja sinne tuli sitten aivan syötävän komea mies töihin. Ihastuin, rakastuin ja jätin silloisen mieheni.
Siitä alkoi elämäni paras aika. Aloimme seurustelemaan tämän uuden miehen kanssa, muutimme suhteellisen pian yhteen ja kaikki meni hyvin, ainakin omasta mielestäni.
Ostimme talon 150km päästä silloisesta asuinpaikastamme. Kaverit jäi, työt jäi. Uusi elämä alkoi.Olin jo pitkään halunnut lasta, siis jo ennen tätä uutta suhdetta ja sitten mieheni näytti vihreää valoa asialle. Lasta yritettiin ja yritettiin, käytiin hoidoissa ja taas yritettiin.
Pian huomasin, kuinka suhteeme oli muuttunut hyvin riitaisaksi. Riidat pahenivat ja pahenivat. Mies halusi mennä baariin, minä kiukuttelin. Mies halusi mennä baariin, minä suutuin. Mies halusi mennä baariin, minä kävin päälle.
Siinä se sitten tapahtui. Minä itkin, huusin, raivosin, tönin... käyttäydyin kuin raivohullu. Revin hiuksista, löin, potkin. Ja mies vastasi samoin. Ja mieheni ei siis juonut alkolia, halusi vain nähdä kavereitaan ja mennä tanssimaan. Minäkään en koskaan sen suhteen aikana koskenut viinaan.
Sitten alkoi joka vkl miehelläni tämä jättäminen, hän sanoi ettei halua olla kanssani, olen kauhea ihminenym. Lupasin muuttua.
Raskaaksikin tulin sitten ihan luomuna jossain välissä ja siinä sitä oltiin, raskaana ja JOKA vkl tapeltiin kuin hullut. Minä itkin ja revin jo omiakin hiuksia, koska tuntui, että oikeasti sekoan.
Vuonna 2005 isänpäivänä menin tutkimaan tietokonettamme ja kuinka ollakaan... mies oli pyörinyt kaiken maailman treffisivustoilla ja tapaillut naisia. Koskaan ei ollut mieheni ketään pettänyt aiemmin.
Ja joka päivä vannoin itselleni, että muutun. Aivan varmasti muutun.
Euroviisuhumuissa 2006 käynnistyi synnytykseni ja mieheni oli baarissa. Soitin hänelle ja ilmoitin, että nyt tuli lähtö. Ihmettelin, kun hänellä kesti ja kesti, soitin uudestaan ja vielä baarissa. Itkin kivuissani, että tule jo hyvä ihminen.
Mies tuli kuin tulikin ja mentiin sitten autoon ja kuinkas ollakaan. Siinä oli kojelaudalla joku puhelinnumero. Kysyi mieheltä kenen se on ja väitti sen olevan joku hänen veljensä tyttöystävän, kun hän oli kuulema siinä etupenkillä istunut. Sanoin, etten usko ja aloin soittamaan siihen numeroon, jolloin mieheni tunnusti,että se on hänen numeronsa.
En muista tarkkoja tapahtumia siitä hetkestä mutta heitin autossa miestäni jollain ja hänellä aukesi poski todella pahasti. Soitin äidilleni ja itkin sekä huusin, kuten tein aina aiemminkin meidän riidellessä. Äiti itki ja huusi minulle, että minun täytyy rauhoittua.
Mies ajoi Jorvin pihaan ja oli jättää minut siihen... sain kuitenkin kerjättyä hänet mukaani mutta sanoi, ettei aio jäädä synnytykseen. Ei kuulema kiinnostanut.
Heinäkuussa 2006 muutin erilleen. Elämästämmä ei tullutmitään. Oma mitta oli täynnä. Ja silti halusin vain olla yhdessä. Kysyin josko voidaan jatkaa seurustelua mutta silti asua erillämme. Mies suostui.
Nyt tämän päivän kertausta:
Olemme eronneet pysyvästi aikoja sitten lapseni isästä. Hain itse masennuslääkkeet sekä kevyitä rauhoittavia. Kerroin lääkärille ihan avoimesti tilanteemme ja sen kuinka minä pilaan kaikkien elämän.
Sain lääkkeet ja rauhoittavia sain kohtauksia varten. Että heti kun alkaa tuntumaan, että nyt lähtee lapanen kädestä niin sitten ottaa yhden ja tilanne rauhoittuu.
Nykyään seurustelen ja olen onnellisesti kihloissa. Söin masennuslääkkeitä 6kk. Hääpäivä on lyöty lukkoon 23.8.2008
Suosittelen ihan oikeasti:
A) Lähde siitä suhteesta. Anna miehellesi tilaa. Ei ole rakkautta sitoa ja pakottaa toista, usko, minä jos kuka sen tietää.
Jos teidät on tarkoitettu yhteen, niin tuletta vielä palaamaan yhteen.
B) Hae ihan tosiaan ammattiapua. Soitat lähimpään terveyskeskukseen ja pyydät ajan lääkärille. Haet ne masennuslääkkeet, sillä ne todella auttaa. Ja pyydä myös sellaisia rauhoittavia, mitkä mhadollimman vähän addiktoi. Eli ei siis mitään Diapameja!!!
C) Älä tee aborttia, mikäli sydämesi sitä lasta halajaa. Pärjäät loistavasti yksinkin. Mies auttaa kyllä, kun hän vaan saa omaa tilaa ja aikaa.
Ota vastuu nyt omasta elämästäsi. Ole rohkea. Jäämällä huonoon suhteeseen, menetät mahdollisuuden parempaan, muista se!!!
Ja haluatko todella, että miehesi on katkera ja vihaa sinua...
Jos haluat jutella niin mulle voi kirjoitella...
Mese: be.happy@naar.as tai email. be.happy@luukku.com
Toivottavasti löytäisit voimia itsestäsi ja selviät. Mutta mulla on niin samat kokemukset, ett ihan oikeesti voit mulle kirjoitella... ollaan nimittäin vielä saman ikäisiä :)
Kiinnitin huomiota tuohon osioon, jossa kerroit niistä rauhottavista. En ole koskaan tullut tuota ennen ajatelleeksi, mutta itse asiassa olen hyvin samanlaisista tilanteista löytänyt itseni riittävän usein ja luulen, että minun pitäisi hankkia sellaisia ihmelääkkeitä myös. Saakohan niitä ihan peruslääkäriltä, masennuslääkkeitä en tarvitse (olen käynyt terapeutilla jonkin aikaa ja masentuneeksi en itseäni koe)? Oletko nyt uudessa suhteessasi joutunut turvautumaan noihin rauhottaviin vielä, vai ovatko sellaiset kriisit jo kohdaltasi historiaa? Kaikkea hyvää teille kohtalotovereille!
Itse kyllä vahvasti uskon, että masennuslääkkeet auttoivat nimenomaan tähän ongelmaan. Rauhoittavat olivat ihan niitä kriisitilanteita varten eli kun se kohtaus iski päälle, niin sitten yks rauhoittava ja hetken päästä oli ol huomattavasti parempi.
Eli siis rauhoittavat auttavat siihen itse tilanteeseen mutta masennuslääkkeet pitävät ne kohtaukset pois.
Minäkään en koskaan tuntenut olevani mitenkään masentunut enkä voinut ymmärtää miten joku voi olla niin loppu henkisesti.
Nyt pitkän masennuslääkkeitä syöneenä, olen rauhallisempi luonne ja minulla on ensimäistä kertaa elämässäni aidosti hyvä olla!
Mikäli vaan itsetunto ei pahaa kolausta saa masennuslääkkeet aloittaessa, niin ainakin sitä kannattaa kokeilla :)
Mutta pahin ongelma ei ole sinun " pahuutesi" . Ongelma numero 1 on ALKOHOLI! Alkoholinkäytön lopettaminen kokonaan ainakin joksikin aikaa (vähintään vuodeksi) auttaa näkemään alkoholista aiheutuneet ongelmat. Jos sitten pystyy kohtuukäyttöön sen jälkeen niin ok., mutta varmampaa on olla kokonaan ilman jos suhde viinaan on tuollainen. Jos alkoholinkäyttönne jatkuu tuota rataa, niin lasten kannalta olisi todennäköisesti parasta että heidät otettaisiin huostaan. Ehdotan että lopetat alkoholinkäytön kokonaan ja ehdotat miehellesi samaa. Jos miehesi ei näe ongelmaa niin ero voi olla ihan hyvä ratkaisu. Lapsia ei voi kasvattaa perheessä jossa vanhemmat ryyppäävät, tappelevat ja poliisi käy ovella vähän väliä!
Ongelma numero 2 on väkivalta. Ilmeisesti teillä se on jotakuinkin " tasapuolista" ja liittyy aika paljon alkoholinkäyttöön joten ainakin tämän kirjoituksesi perusteella kuulostaa siltä että teistä kumpikaan ei ole väkivaltaan yksin syyllinen vaan teissä molemmissa on vikaa. Todennäköisesti väkivalta helpottaisi aika lailla jo siitä että se viinan kanssa lotraaminen loppuisi. Jos väkivalta ei sillä lopu kokonaan niin sitten kannattaa mennä sen suhteen juttelemaan jonnekin, terapiaan tms. lasten ei ole hyvä kasvaa kodissa jossa tapellaan ja vanhemmat hakkaavat toisiaan tai muita ihmisiä!
Abortin en usko tuossa tilanteessa yksinään helpottavan tilannettasi. Veikkaukseni on että se voi jopa pahentaa oloasi koska sitten tunnet pahaa oloa ja syyllisyyttä vielä siitäkin. Mutta totta on myös se, että lapsen hankkimisessa tuollaisessa tilanteessa ei ole mitään järkeä vaan tilanne on korjattava!
Ehdotukseni - tai oikeastaan vaatimukseni - on että haette ammattiapua! Puhu miehellesi tilanteesta ja yritä houkutella hänet mukaan mutta jos hän ei tule niin mene yksin. Luulisin että tuossa tilanteessa saatte kyllä kiireellisen ajan kunnan perheneuvolaan kunhan selitätte tilanteen vakavuuden.