Onko oikein lisaantya, jos on vakava perinnollinen sairaus, esimerkiksi harvinainen sairaus, esim. geenimutaatiopohjainen sairaus.

sekään ei ole siltä pikko pirkolta pois ettei koskaan ole syntynytkään. ei silloin ole mitään pikku-pirkkoa

Miten sinä ajattelet elämää? Minun mielestäni se on ihmisen parasta aikaa. Oli se sitten minkälainen vaan.

Harmitteletteko jo valmiiksi " tulevien lastenne" puolesta, että eivät saaneet syntyä? Ette käytä ehkäisyä? Ehkä joku lapsi jo nyt valmiiksi harmittelee sitä, että ei ehkä saakaan syntyä teidän 50. lapseksi.



Hehehee..

Miehelläni on eräs sairaus ja hänen lapsellaan on 50% todennäköisyys saada se. Sairas ei vaikuta älykkyyteen vaan lähinnä ulkonäköön ja kuuloon. Voi tulla hyvin lievänä tai sitten aivan kamalana. Leikkausten määrään vaikuttaa juuri tuo sairauden vakavuus, monelle niitä joudutaan tekemään kymmeniä. Miehelläni on melko vakavana tuo sairaus.



Meillä ei ole siis vielä lapsia.

Riippuvuus kuitenkin syntyy vain jos elimistö saa sellaista ainetta johon jää riippuvaiseksi. Masennusta ei voi valita, koska kukaan ei pysty tiedollisesti säätelemään aivojen kemiallisia toimintoja.

Minulla on itselläni geenivirhe joka on suvussani vallitseva ominaisuus, lähes jokaisella verisukulaisellani siinä sukuhaarassa on se.



Geenivirhe aiheuttaa veren hyytymishäiriöitä. Geenivirheen seurauksena on ollut veritulppia ja keskenmenoja, kuolemaksikin voi koitua. Geenivirhe rajoittaa jonkin verran elämää.



Lapsia olen silti tehnyt useamman.

kun se täällä vilahtelee? Mikä on mielestänne niin poikkeavaa, ettei lapsen tulisi syntyä? Riippuvuus toisen avusta, kipu, kyvyttömyys työhön, pyörätuolin käyttö?



Paljon helpompaa on tuomita tilanteissa, joissa sairaus johtaa koviin kärsimyksiin ja varhaiseen kuolemaan. Mutta entä muut tilanteet?



Tässä tulee hyvin esille se, mitä itse ajattelemme normaalin olevan, vaikkei sellaista normaalia ole todellisuudessa olemassa.

Emme tiedä etukäteen miten vakava vamma on.



Mitäs sitten jos perheessä on jo yksi down-lapsi ja heille on tämän sekä muiden tekijöiden mukaan laskettu suurentunut riski (esim. 1:50) saada toinen down-lapsi. Riski ei siis ole tuon suurempi, mutta selvästi kkohonnut silti ja vanhemmilla tarjotaan lapsivesipunktioa lapsen terveyden selvittämiseksi mutta nämä eivät halua siihen mennä.





Onko tuolloin oikein hankkia lisää lapsia? Vanhemmilla siis mahdollisuus säästää vammainen lapsi kärsimyksiltä, mutta nämä eivät omien vakaumustensa vuoksi halua sitä tehdä.

Mutta kai tuosta rotuoppiajattelusta alkaa olla taas sen verran aikaa, että voidaan lähteä taas uuden ideologian varjolla määrittelemään, ketkä ovat kelvollisia tuottamaan uusia kansalaisia ja ketkä eivät.

sisaruksilleen tämä sairauden riski on sen verran suuri tragedia, että suoraan periytyvät vakavat (rappeuma) taudit etc useimmiten ihan luonnollisen valinnan myötä vähenevät ja jäävät pois.

joten downin kohdalla nyt ei mielestäni voi alkaa puhua aidosti perinnöllisestä sairaudesta.



En tunne itse ainuttakaan perhettä, jossa olisi enemmän kuin 1 down-lapsi, sen sijaan tunnen perheitä (itse asiassa kolme perhettä), joissa on yksi lapsi down-syndroomalla ja toinen vammainen toisenlaisella diagnoosilla.

En tarkoita sitä että jo syntyneet pahasti vammaiset pitäisi lopettaa, eläköön niin kauan kuin elävät mutta hyväksyn esim. abortin jos lapsi olisi vammainen. Tiedän etteivät seulonnat ole aukottomia ja jos vammaisen lapsen saisin pakko sen kanssa olisi elää, mutta jos tietäisin että lapsi olisi vammainen abortoisin epäröimättä.

Vierailija:

jos matti ja lissu saavat sairaan lapsen Pirkon, on tämä Pirkon ainoa elämä ja paras sellainen. jos lissu ja matti jättäisivät Pirkon tekemättä, niin silloin Pirkkoa ei ole, eikä tule. Miksi Pirkko ei olisi oikeutettu elämään vaikka sairaana?