Eskari + hoitopaikka
Tämä tuli esille eilen toisella palstalla... Eli äiti on menossa elokuussa töihin, mutta kunnalta ilmoitettiin että eskarilaiselle ei ole tarjolla päiväkotipaikkaa, vaan pph. Ja pph:n ei ole pakko joka päivä viedä lasta eskariin (tämän ymmärtää jos hoidossa on päiväunet nukkuvia lapsia, kuten pph:lla yleensä). Eikä taksikyytiä pph:lta eskariin voida järjestää.
Voiko kunta todella luistaa vastuusta näin? Eikö jokaiselle kuusivuotiaalle ole pakko järjestää mahdollisuus eskariin? Kunnan ehdottamalla tavallahan tämä ei käytännössä toteudu.
Mielipiteitä?
Kommentit (29)
Vaan törmäsin tähän toisella palstalla. Jäi vain askarruttamaan kovasti.
Voisin silti kuvitellä ettei itse vieminenkään onnistu jos eskari alkaa vaikka klo 9 ja työt aiemmin. Ja se haku on luultavasti pph:lle juuri se vaikea juttu, kun se usein osuu päiväuniaikaan.
ja pph:n nukuttaa ne muut vähän myöhemmin. Ei voi olla ylivoimaista.
tietysti jos päiväkoti on ihan lähellä niin sitten.
Mutta jos pph:n pitää käyttää omaa autoa niin mitenköhän sitten? jos pieniä lapsia niin pitää olla kaikille istuimet ja lisäksi vanhempien lupa kuljettaa lapsia autolla.
Eskari loppuu ruokailuun. Eli puolen päivän aikaan. Siihen aikaan luultavasti syödään myös pph:lla ja sitten käydään päiväunille.
Aika homma hoitajalta. Pukemista ja riisumista jatkuvasti, jos pieniä hoidossa.
Kukahan tuollaiseen suostuisi?
kyllä se taksi kyyti on paljon järkevämpi
Jos joku olisi viemässä kaksivuotiasta lasta päivähoitoon, vanhempien työaika esim. 8-16. Kunnasta ilmoitettaisiin että voivoi, päivähoitoa ei ole kuin 9-16. Järjestelkää työnne sen mukaan. Eihän sekään olisi laillista. Miksi siis eskari-ikäiselle olisi?
Olen varmaan tyhmä kun asiaa vatvon, mutta suututtaa aina niin kovasti kun heikompien oikeuksia poljetaan. Ihan kuin taksikyyti olisi todella mahdoton järjestää. Mutta eihän kunta sitä järjestä ellei vanhemmat vaadi oikeuksiaan.
pitää ruokailla aikaisemmin, pukea taas kaikki lapset. Ja sitten nukkumaan. Ja sitten tuleekin jo välipala aika ja iltapäivän ulkoilut vastaan. Pienet kuitenkin tarvitsevat pidemmät unet.
Jos eskariin on vaikka kilometri-kaksi matkaa, lasten ulkoilu koostuisi pääsääntöisesti kävelystä sinne ja takaisin. Kahdesti päivässä, päivästä toiseen. En haluaisi omaa taaperoani sellaiseen hoitoon.
enkä usko että kukaan vanhempi haluaisi taaperoaan sellaiseen hoitopaikkaan, jossa kaikki pyörii yhen esikouluikäisen ympärillä
ja leikkipaikat on ihan lähekkäin. Meilläpäin tuo on ihan normaali kuvio. Pph on pienempien kanssa puistossa/leikkimässä, isompi otetaan kyytiin ja mennään kotiin syömään ja nukkumaan.
Siis oikeasti, ihan perusrutiinia.
Ainakin meidän lähistömme pph:t ulkoilevat alueen puistossa, josta on 1,5 km koululle. Eivät kaikki asu koulujen vieressä! Täällä ei edes ole koulun lähellä mitään yleistä leikkipuistoa.
Me asutaan Helsingissä, mutta kyllä esim. meidän mökkipaikkakunnallakin koulu, päiväkoti ja leikkipuisto on kaikki kahden sadan metrin säteellä.
13
Vierailija:
Me asutaan Helsingissä, mutta kyllä esim. meidän mökkipaikkakunnallakin koulu, päiväkoti ja leikkipuisto on kaikki kahden sadan metrin säteellä.13
Perhepäivähoitajat tekevät työtä kotonaan, eikä kodin ole oltava koulun tai päiväkodin lähellä. Päiväkodeissa on joko oma eskari tai järjestetään kuljetus koululle, jossa eskari on. Sieltä se onnistuukin kun hoitajia on useampia.
niistä lasten palveluista kävelymatkan päässä, eikö? Vai kuskaako teilläpäin ne lapset leikkimään autolla?
Ja jos sinne joka tapauksessa vääntäytyy, on ihan sama ottaa sitten se eskarilainenkin mukaansa, kun lähtee kotiinpäin.
Riittää että koulu/päiväkoti/kerho/puisto on lähekkäin. Kuten ne kyllä ihan yleisesti kaupunkisuunnittelussa pyritään sijoittamaan.
Jos taas liikkuvat joka tapauksessa autolla, eskarilainen mahtunee samaan kyytiin.
13
tai jos on päiväkoti lähellä, ei siellä järjestetä esiopetusta
on hoidossa kaksi 1v lasta. Menevät päiväunille 11.30 ( eivät jaksa valvoa enempää). Ainakaan minä en voisi hakea eskarilaista. Pienille se rauhallinen uni tärkeää.
(jossa myös ap-kerho) kaikki vierekkäin, pph:t asuu siitä noin puolen kilsan säteellä kaikki.
Vierailija:
niistä lasten palveluista kävelymatkan päässä, eikö? Vai kuskaako teilläpäin ne lapset leikkimään autolla?Ja jos sinne joka tapauksessa vääntäytyy, on ihan sama ottaa sitten se eskarilainenkin mukaansa, kun lähtee kotiinpäin.
Riittää että koulu/päiväkoti/kerho/puisto on lähekkäin. Kuten ne kyllä ihan yleisesti kaupunkisuunnittelussa pyritään sijoittamaan.
13
Alueen perhepäivähoitajien käyttämä puisto on asuinalueen keskellä, sinne koululle on 1,5 km matkaa. Ja aika harva pph ulkoilee lasten kanssa klo 13 asti, jolloin eskari täällä loppuu. Silloin nukutaan jo päiväunia.
17
kyllä se taksikyyti on eskarilaiselle järjestettävä, jollei pph voi häntä eskariin kuljettaa. valitusta vaan asiasta.