Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

G: Milloin aloit näyttää "vanhalta"?

Vierailija
14.03.2012 |

Olen aina ollut ns. babyface, pitkälle päälle kaksikymppisenä pääkaupunkiseudun busseissa kysyttiin lapsi vai aikuinen (siis ikäraja oli 16v) jne. Koko ikäni ihoani on ihasteltu ja tunnusteltu kun on kuulemma kuin vauvanpeppu, ja itsekin olen vähän ajatellut, että ei musta vielä esim. 34-vuotiaana ihosta yhtään nähnyt, onko 20v vai 30v ja kun kolmekymppisenä opiskelin muutaman vuoden oli aina kaikille yllätys, etten ollutkaan parikymppinen.



Luin sitten jostakin, että ihon näkyvä vanheneminen alkaa yleensä n. 30, viimeistään 35-vuotiaana, ja nyt kun täytän tänä vuonna 36 täytyy myöntää, että vuodessa on alkanut tapahtua. Jos nostaa silmiä, otsassa on ryppyjä, mutta se ei ole se suurin. Suurin ja eniten ihoa vanhentava on, että iholle on tullut otsaan ja poskiin sellaisia pieniä reikiä, vähän kuin mansikassa, kun katsoo tarkasti. Sellaista kun vaikka äitilläni... Eli nyt täytyy todeta, että alkaa nuoruus olla takana, huomaan, että siihen on vaikea sopeutua, kun on totunut tähän asti, etä naamasta ei voi nähdä minä ikäinen on muuta kuin nuori nainen...



Onko muilla 35+ alle nelikymppisillä alkavaa ikäkriisiä... MIssä vaiheessa itse huomasit, ettei naamasi näytä enää 18v?

Kommentit (53)

Vierailija
1/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai no en vanhalta näytä, mutten nuoreltakaan. Ei haittaa minua, olen silti tyytyväinen ulkonäkööni ja aion vanheta iloisesti ja arvokkaasti. Rakastan harmaita raitoja hiuksissani. Ne sopivat silmieni väriin.

Vierailija
2/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja edelleen kuulen hämmästelyjä, että mua ei mitenkään vo uskoa sen ikäiseksi kuin olen. Ja näytänkin nuoremmalta, vielä. Otsalla pari huomaamatonta juonnetta, jotka erottuvat juuri kulmia nostaessa, mutta mielestäni niitä on jo paljon nuoremmillakin. Oikeastaan ainoa, mistö iän jo näkee, on dekoltee alueen iho, joka on suht lyhyessä ajassa muuttunut sellaiseksi vanhemman ihmisen ihoksi mitä ap kuvaili. Mutta kyllähän se näkyvä vanheneminen on väistämättä edessä parissa vuodessa ja yritän siihen ajatuksena sopeutua nyt jo.

Itsellä ei niinkään ulkonäön puolesta ole ikäkriisiä, mutta sitäkin suurempi sen suhteen, että tajuaa elämän itseasiassa olevan todella lyhyt ja ajan kuluvan liian nopeasti ja että tämä on se yksi ainoa elämä, eikä mikään harjoitus. Jos pystyisin, muuttaisin monia asioita elämässäni ja välillä koen todella suurta ahdistusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ne on isoja ihohuokosia,rasvainen iho, joka muuten taas ehkäisee ennenaikaisia ryppyjä...mutta asiaan,mä näytin huokosistani huolimatta nuorelta n.32 vuotiaaksi, sitten rupsahdinkin kerralla reippaasti.Syinä pidän rajua laihtumista ja viisaudenhampaisten poistoa, kun ei takahampaat emää paikallaan, naamassa ylimääräistä ihoa.Ja kaikkein vanhintavin juttu mulla on jos nukun huonot yöunet.ikää tulee yössä lisää varmaan 10 vuotta, joten eipä juuri huvita juhlia/valvoskella.1

Vierailija
4/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

aina ollut epätasainen iho ja isot ihohuokoset.

Silmänympärysryppyjä, siis syviä ei ole vieläkään(ei harakanvarpaita) mutta pari-kolme vuotta sitten laihduttamisen aikana ja varsinkin sen jälkeen ilmestyi silmien alle pussukat ja viime vuonna niihin on tullut hiuksen hienoja uurteita.

Mutta eniten ikäni näkyy kasvojen alaosan velttoutena. Suun ympärille on tulleet syvät nasolabiaalijuonteet ja huomaa että hamsterin pussukat ovat alkaneet muodostua :((. Varmaan jossain välissä hermostun ja annan painoa tulla takaisin että saan poskiin täytettä- ehkä.Tai sitten käyn kiristyttämässä tuon kohdan. Olen kerran ottanut hualuronihappotäytettä niihin, mutta en ollut kovin tyytyväinen, minusta se ei onnistunut.



Olen just täyttänyt 45v, joten sanoisin että ihon vanheneminen selkeästi alkoi 40 jälkeen.

Kaulan ja dekolteen iho minulla on ikäisiäni kauniimmat(sanoi myös kosmetologi) joten jotain positiivistakin tässä. Kesällä pitää yrittää korostaa kaulaa ja rinnusta :)



Olen nyt käynyt 6 kertaa mikroneulauksessa ja se on mielestäni auttanut. Iho on paremman näköinen, terveempi ja ei ole niin tunkkainen ja harmaa(en polta)jotenkin "verevämpi". Olen myös käyttänyt kallista a-vitamiini voidetta ja sitä käärmeenmyrkky voidetta. Sibelius rypyt jotka minulla on nuoresta asti olleet ovat myös madaltuneet ihan mineiksi. Ei tässä hätää, ei ole tarviskaan olla enää nuoren näköinen- kunhan olisi edes nuorekkaan 45 vuotiaan näköinen :)

Vierailija
5/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kannattaa alkaa käyttää viimeistään NYT jos ei ole käyttänyt. Itse en aio enää palvoa aurinkoa ja aion kesällä käytää suojakertoimella varustettuja kosteusvoiteita kasvoilla kaulalla ja dekolteella. Se dekolteen iho on TODELLA ohutta ja herkkää, rypistyy helposti ja tulee "vanhan naisen rinnus". Suojatkaa auringolta.



t 5

Vierailija
6/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vanhentua, tosin kaula on vieläkin kun nuorella tytöllä. mut vähitellen alkaa maan vetovoima toimia...tosin mua kyllä luullaan ainan paljon nuoremmaksi ikähaarukalla 30-40

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka 37v nainen. Tästä on max pari vuotta kun olen nähnyt viimeksi. Kaverilla oli nyt selkeästi tullut joitakin juonteita kasvoihin, joihin kiinnitin huomiota. Samoin kasvojen iho oli muutenkin vanhemman näköistä kuin ennen.



Itse olen saman ikäinen. 35-vuotiaana tuntuu tosiaan tapahtuvan jotain naamalle. Ihan hyvännäköinen olen edelleen. Mutta välillä on näkynyt selviä juonteita, kun olen laittanut meikkivoidetta/puuteria tms, silmien ympärillä.



Mulla pitäisi olla hyviä naamageenejä, joten toivoni on siinä.

Vierailija
8/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä noihin sibeliusryppyihin on auttanut eniten?

Minulla ne myös ja tekevät minusta vanhan ja vihaisen näköisen. Olen jo miettinyt jos laitattaisi niihin täytettä, mutta en haluaisi jatkuvasti juosta täyttelemässä ja on se vähän budjettikysymyskin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tiedä, muiden mielestä olen yhä n.22-25 näköinen (olen kohta 45) mutta kyllä neljänkympin jälkeen alkaa selkeästi vanheta jo ja vauhti vaan kiihtyy. Eipä tuo haittaa, kuuluu elämään, en haluaisikaan näyttää ikuisesti 17-vuotiaalta vaan aikuiselta naiselta. Paljon matkustelleena olen nuorempanakin ihastellen valokuvannut vanhoja ryppyisiä naisia jotka istuvat parvekkeillaan niin arvokkaana ettei mitkään maailman tuulet heitä näytä koskettavan. Täällä länsimaissa tehdään kauhea stressi luonnollisesta tapahtumasta, ikääntymisestä, ja mitäpä väliä vaikka niitä ryppyjä ei sitten oliskaan jos olemus on hermostunut ja kireä ja koko tarmo suuntautunut sen naaman pitämiseen muovisen sileänä.

Vierailija
10/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimeä en muista mutta on sellanen pitkähkö vihreä puteli. Ovh. lähemmän sata euroa mutta toimii, varsinkin ihohuokosiin.



Terv. 36v. samaisten ongelmien kanssa kamppailemaan alkanut "siloposki".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimeä en muista mutta on sellanen pitkähkö vihreä puteli. Ovh. lähemmän sata euroa mutta toimii, varsinkin ihohuokosiin.

Terv. 36v. samaisten ongelmien kanssa kamppailemaan alkanut "siloposki".

Täällä toinen 36v ja täytyy sanoa että toi lancomen seerumi on huippu!! Töissä kyselivät miten näytän niin freesiltä ;). Ihon väri on tasaisempi, meikkiä ei tarvitse juuri lainkaan (käytän sävyttävää päivävoidetta, iho on muuten hyvässä kunnossa). Samoin genifique on hyvä, mutta visionnaire vaikuttaa kuulemma syvemmällä (kosmetologi ystävänä).

Seerumeitahan ei kannata käyttää koko ajan, vain kuuriluontoisesti.

Vierailija
12/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja usein mua luullaan ainakin 10v nuoremmaksi. Tietty muutama juonne löytyy, mutta en paljon häviä 20+ työkavereille..:)



T. 12

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

maan vetovoima alkoi ottaa selkävoittoa naamanahasta... :D (Ja parista muusta paikasta)



Eli aika tarkalleen 35-vuotiaana.

Vai tulinko mä sitten laskennalliseen keski-ikään ja *kabuum!* Nahka valaht :P Noh, mä tosin laihduinkin aika rajusti siinä kohtaa. Ei tehnyt hyvää ollenkaan.

Vierailija
14/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joten yövalvomiset on takanapäin (onneks;). Stressi/juhliminen näkyy kyllä naamasta, ja menee muutama päivä ennenkuin on taas freesin näköinen :D.



Liikun 4-5krt/vkossa, luulenpa että sekin vaikuttaa ihon kuntoon.



T.12

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on samaa kuin Lorealin youth code seerumi. Erona tuoksu ja pakkaus.



(Lähde kosmetiikkaan perehtynyt karkkipäiväblogisti ja Nyt-liite)

Vierailija
16/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta sen jälkeen olin suht samannäköinen nelikymppiseksi asti. Seuraava "iso harppaus" tuli n. 42-43 -vuotiaana: rypyt syvenivät, iho menetti kimmoisuuttaan ja leuan alle tuli helttaa. Kilojakin alkoi karttua aiempaa helpommin, kun siihen asti olin voinut syödä melkein mitä vaan.



Mun teoriani on, että nuo muutokset ovat pitkälti hormonaalisia.



Vierailija
17/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ehkä tuossa 38v. Myös kiloja tulee helpommin vaikka olen aina ollut hoikka. Tuon jälkeen niitä todella tulee helpommin. Posket roikkuu, silmäluomet veltostuu, kaula/leuan alus roikkuu :(



Miten tuohon leuanalus-löllykkään voi vaikuttaa? Muuta kuin laihduttamalla, mutta kuinka sen voi saada kiinteämmäksi?

Vierailija
18/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei kannata täyttää, koska nehän syntyvät rypistelystä, eli jos täytät nykyiset rypyt ja silti rypistelet niin syntyy uudet rypyt siihen viereen.



Oma sibeliusten hävitys: voimakas kuorinta, mikroneulaus ja se käärmevoide joka toimii botoxin tavoin eli lamaa niitä pieniä pinnallisempia lihaksia tms.



Parhaiten varmaan auttaisi oikean botoxin pistäminen koska iho rauhoittuu ja suorenee sitten kun et enää pysty rypistämään sitä kulmien väliä. Mutta itse olen nyt tyytyväinen tähän omaan hoitooni, ovat niin matalat jo ettei voi puhuakaan samana päivä verrattuna siihen mitä ennen olivat.



Mikroneulaus on muutenkin oiva apu hoitoaineiden imeyttämiseen, esim 0,5mm neulastelalla voit itse kotona neulata turvallisesti kun huolehdit aseptiikasta. Saat sata kertaa paremmin imeytettyä hoitavat tuotteet. Kannattaa tutustua rollaamisen maailmaan! Netistä saa laadukkaita rollereita ja kollageenihoitotuotteita, esim nettexiltä.

Vierailija
19/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

viimeisen vuoden aikana on ikä ruvennut näkymään. No, onhan sitä jo 51v mutta ikävää kun kroppa on edelleen sileä ja nuoren näköinen mutta kasvoissa näkyy väsymys ja huolet. Ei ryppyjä, mutta yläluomet on tulleet raskaammiksi ja samoin suupielten juonteet syventyneet vähän.



Valokuvista sen huomasin itse ensimmäisenä, omasta mielestäni viimeisen vuoden aikana ruvennut näyttämään ikäiseltäni (tosin edelleen luullaan nuoremmaksi)

Vierailija
20/53 |
14.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on aina ollut todella hyvä iho, sileä, tasaisen värinen ja kuulas. Nyt tuntuu että aamuisin on hirveät silmäpussit ja ihokin näyttää jotenkin sameammalta. Näytän varmaan ihan hirveältä kolmekymppisenä jos muutokset tapahtuu tätä tahtia...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän neljä