Mikään paikka ei enää tunnu siltä oikealta! Onko kenellekään käynyt näin?
Voi apua, tuntuu ihan oudolta... Asumme siis Saksassa ja voin järjelläni listata sekä Suomesta että Saksasta monta hyvää ja monta huonoa asiaa. Saksa ei ehdottomastikaan tunnu oikealta kodilta, en siis voisi kuvitella että jäisin tänne. Nyt kuitenkin ihan viime aikoina on tullut tunne, että en haluakaan Suomeen takas. Ei, joku siinä mättää. Mieheni on ruotsalainen ja todennäköstä on, että muutetaan sinne jossain välissä. Sekin epäilyttää.
Olen mielestäni ihan perusmyönteinen ihminen ja aivan äimänä, että tunnen näin. Eiks mulla enää ole kotimaata missään? Onko muille käynyt näin, meneekö se ohi itsestään?
Kommentit (24)
mutta vahan samaakin ... :-) Siis minua hirvittaa jo nyt paluumuutto Suomeen vaikka se ei ole viela edes suunnitteilla, mutta suomalainen mieheni haluaa Suomeen kylla kohtuullisen pian (lue 1-3 vuoden paasta) ja myos uusiin tyohaasteisiin.
Mina olen aina viihtynyt asumassa/elamassa ulkomailla vaikka kokemusta ei ole kovinkaan pitkia patkia (3,5 vuotta Saksa, 1v Malesia ja nyt reilu vuosi Englannissa ja asuminen taalla jatkuu toistaiseksi). Mutta kuitenkaan ihan taydellisen taysin en ole kotiutunut mihinkaan.
Mina en ole myoskaan Suomesta oikein loytanyt paikkaa mihin tekisi mieli asettua (lue minun historiallani olla paikassa joku 3 vuottakin). Kokeiltu on perheena paakaupunkiseutua ja pikkukaupunkia ita-suomessa, yksin taman lisaksi Lappeenrantaa ja Tamperetta. Se Tampere tai paakaupunkiseutu se kuitenkin sitten ehka olisi.
Taalla Englannissa viihdymme kylla hyvin, mieheni haluaisi vain uutta haastetta tyohonsa ja hanta kypsyttaa valilla nama englantilaiset ' perusongelmat' . Kuitenkin ikava on omia vanhempia ja veljea ja minua harmittaa, kun eivat ole paljoa mukana lapsiemme elamassa. Valilla niita pienia kulttuurishokkeja myos iskee arjessa ja tyoelamassa.
Mika sinua siina Suomeen paluussa askarruttaa? Vai osaatko sanoa?
Taalla yksi samoin tunteva. Olen nyt asunut Englannissa pysyvasti parisen vuotta ja vaikka elama rullaakin eteenpain ihan kivasti ja arki sujuu, en tunne (ainakaan viela) tata paikkaa kodikseni. Asia voi tietenkin muuttua ajan kuluessa. Suomeenkaan en halua palata, silla siella varsinkaan en tunne oloani kotoisaksi eika se meidan perheelle edes olisikaan varteenotettava vaihtoehto.
Olen myos asunut kahdessa muussa maassa ja aina sama juttu.
Minakin ajattelen niin, etta kotini on siella, missa mieheni ja tyttaremme ovat, asuisimme sitten missa maailmankolkassa hyvansa.
Olen ennen ajatellut, että olen onnellinen kun minulla on useampi ns. koti. Nyt se on vaan jotenkin muuttunut näin päin, vaikka toisaalta olen tällä hetkellä muuten oikein onnellinen.
Koti minulla on aina siellä missä perhe on! Jotenkin kuitenkin kaipaisin sitä kotimaata tai ehkä lähinnä sitä, että tunnen kuuluvani edes jotenkin yhteen ympäristön kanssa.
Fedja-setä, ehkä siinä se on ruvennut tökkimään, että en tunne itseäni enää sillä tavalla " suomalaiseksi" ja minua ärsyttää moni asia, myös se, miten ihmiset Suomessa ajattelevat. (Siis en tietenkään voi sanoa että kaikki suomalaiset ajattelvat jotenkin, mutta sellanen yleinen ajatusmaailma). Kuitenkaan, en ollenkaan tunne olevani samoilla aalloilla saksalaistenkaan kanssa, en todellakaan. Tunnen monia ja vielä monia ihania saksalaisia, samoin suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta kuitenkin.
Kun olen täällä niin joskus tuntuu, että hitto vie kun toikin asia tehdään Suomessa fiksummin kun täällä. Ja toisaalta sitten kun olen Suomessa niin samaa ajattelen Saksasta, eli että täällä tehdään fiksummin. Tämän voi myös kääntää positiiviseksi, eli että kaikkialla on hyviä puolia.
En siis oikeen osaa sanoa, mikä tämä tunnetila nyt on ? Varmaan just toi kuulumattomuus, en ole saksalainen, en ole oikeen suomalainenkaan, ja ruotsalainen, pöh, minähän olen finnjävel ;-)
Tulkaa vielä mielellään monet muutkin kertomaan tuntemuksistanne!
että ruotsalaisuus olisi lähimpänä sydäntäni. Ehkä se johtuu siitä, että puhumme ruotsia kotikielenämme ja mieheni on niin superhyvä pitämään sitä ruotsalaisuutta yllä. Siis me katsomme pääasiassa Ruotsin tv:tä, hän lataa lapsille filmejä ja lukee paljon, on aina ajan tasalla kaikesta mitä siellä tapahtuu, kuuntelemme paljon ruotsalaista musiikkia jne. Mieheni ei minulle tätä tuputa, vaan kaikki tulee jotenkin luontevasti, ja mieheni on myös hyvin kriittinen useampaakin juttua kohtaan Ruotsissa. Olemme paljon puhuneet näistä tunteista yhdessä ja setvineet asiaa, mutta mitään selvyyttä ei oikeen tule (eikä varmaan voikaan tulla).
Vaikka koti onkin siella, missa perhe on, niin silti tulisi olla paikka, jonka kodiksi mieltaisi. Ehka minakin sen viela joskus loydan... :)
ja kasvanut tynnyrissä, tietämättömänä muusta maailman menosta. Eipä olisi näitä valinnanvaikeuksia ;)
Itselläni on esikoisen synnyttyä alkanut Suomi näyttää paratiisilta ja ollaan sovittu että tyttö " pääsee" Suomeen kouluun. Tiedostan kyllä ne pienen kotimaamme nurjat usein joustamattomat puolet, asun nyt kolmatta kertaa poissa Suomesta ja neljättä vuotta putkeen tällä erää. Mutta kaipaan aitoja, rehellisiä, aikaansaavia ihmisiä ja turvallisuutta ja Suomen siistiä luontoa ja toimivaa yhteiskuntaa. Olen aina tykkänyt kunnon talvesta ja kesästä (meillä täällä Britannian NE nurkassa ei ole niistä tietoakaan yhtä kevättä ja syksyä vaan). Jos pidätte Suomea junttilana niin asukaapa täällä hetki, täällä vasta härmäläistä meininkiä on. Tai sitten meidän perheellä vain on ollut huono tuuri perhe-ja ystäväsuhteissa täällä ja/tai " liian hyvät/vahvat" suhteet Suomessa (puolisoni on skotti).
Kaupalliselta ja työpoliittiselta näkökannaltahan täällä on aivan mahtavat oltavat kaikkien valikoimien suhteen. Itselläni ei tosin ole koskaan Suomessa ollut työnsaannissa ja etenemismahdollisuuksissa jne. mitään ongelmia, päinvastoin ja lähdinkin tänne hypätäkseni pois oravanpyörästä, niin sitä taisin saada mitä tilasin ah hah haaa. Toisaalta olen ihan kypsä omiin juttuihini " meillä Suomessa.." , pitäisi kait jo tässä vaiheessa elää täysin ja antaumuksella maassa maan tavalla....NIIN MAKAAT KUIN PETAAT :)) ja lippu korkeella.
Onneksi on näitä kohtalotovereita !
on kaynyt. Kaikki paikat tuntuu kompromissilta. Me tulimme just suomeen ja olo tuntuu ulkopuoliselta vaikka onkin tosi paljon kavereita taalla.En vain kaipaa jokapaivaista yhteydenpitoa kun viimiset 10-vuottakin ollaan selvitty eri maissa. Mikaan ei seuraavaa maata mietittaessa tuntunut oikealta, kaikkein vahiten suomi. Mutta sitten helppouden vuoksi valittiin tama...ainakin hetkeksi. Mukavaa on ollut kai, ja paljon positiivisia yllatyksia. Ihmiset mukavia ja auttamishaluisia, ulkomaalaisia paljon. Luulin etta ihmiset ois tylyja ja totisia. Mutta jo mietitaan minne seuraavaksi ehka viiden vuoden sisalla...paimentolaisuus elaa kai meissa aina. Kaivataan sita kutkuttavaa tunnetta joka on kun elaa ja alottaa ulkomailla eika kuulu minnekaan ja samalla se ahdistaa kun ei kuulu minnekaan...huoh
Hyvä tässä veikkailla... :) Mutta tässä on välistä aina itselläkin sellasia kausia, että tekis mieli olla muualla. Kai se on meidän paljon muuttaneiden ongelma, että on nähty liikaa ja mihinkään ei kuitenkaan kiinnity tosissaan kuitenkaan. Tuo tynnyrissä kasvaminen olis voinut olla varteen otettava vaihtoehto... :) :)
Mä oon ihan viime päivinä miettinyt sitä, että jospas sinne Suomeen vois mennäkin asumaan. Ihan ennenkuulumatonta, ei ole tullut mieleenkään aiemmin!!! Näköjään sitä joka paikkaan sopeutuu ja kai suomessa nyt oma viihdykkeensä oliskin, kun jo 12v ollut sieltä pois!? Viihdyin kyllä Saksassakin hyvin, sitten kun löysin tarpeeksi omantyylisiä kavereita. Vieläkin kyllä jotkut " saksalaisuudet" huvittaa. Nykyisessä maassa viihdyn myös, mikäs täällä olisi, vaikka lapsille tää ei ole mitenkään paras yhteiskunta kasvaa. Saarivaltiossa oli kivaa, mutta jotenkin takapajuista, sinne tuskin tässä elämäntilanteessa haluaisin takaisin, mutta ehkäpä kun lapset ovat kasvaneet...
Tällä hetkellä mietin enemmän sitä, että missä lasten kanssa vois elää niin että heillä olis sama kasvuympäristö pidemmän aikaa. Oma viihtyminen on siihen nähden toissijainen juttu. Aikuisena kuitenkin pystyy omat tunteensa käsittelemään ja niihin voi vaikuttaakin. En tainnut vastata kysymykseen... mutta ajattelen, että joka paikassa on jotakin hyvää ja jotakin rasittavaa, mutta lopulta on pakko valita missä on, jos ei halua lopunikää muuttaa uutuudenviehätyksen perässä. Eli siis tavallaan täytyy sitoutua johonkin, ja siihen sitten sopeutuukin.
Ma oon asunut 7 v. Ruotsissa ja sitten 9v. Englannissa ja nyt tuntuu etta taa on jo nahty ja vois jatkaa matkaa...En oo ikina tuntenu Englantia pysyvaksi kodiksi vaikka taalla on ollut toita, kavereita loytynyt ja nyt oma kamppakin. Jotenkin taa on niin takapajula...Nyt mietitaan Ruotsiin muuttoa, mies kun ei puhu suomea niin sinne on paha menna. Tukholma musta on ehka paras vaihtoehto vaikka siellakin tietyt asia arsyttaa ja on taalla kivempi olla suomalainen (assosiaatiot: jostain pohjoisesta, hyva elintaso, korkea koulutus, tai sit ei mitaan assosiaatioita kun ei oo koko maasta ikina kuullutkaan) kun Ruotsissa (assosiaatiot: alkoholisti, tehdastyolainen...). Saapa nahda kuin tassa kay. Lapsen saanti muutti perspektiivia aika paljon, toimiva ja korkealaatuinen paivahoito on aika iso bonus pohjoismaissa.
Pangolin, Fedjasetä, Ilda, Jonnariika, Korelia, IinesA ja JoskaG!!
Oli todella helpottavaa lukea juttujanne =)
Joska, rupesi naurattamaan hirmu paljon tuo mitä sanoit suomalaisten maineesta Ruotsissa... Eikös jotain deekujen kokoontumispaikkaa Tukholmassa jonkun Bolagetin vieressä kutsuta lempinimellä " Finlands Ambassad" ! Nooh, siihen nähden minut on kyllä aina otettu hienosti vastaan Ruotsissa =)
Myos JoskaG' n kommentti. Mua ois myos kiinnostanut Tukholma mutta mies ei halua sinne " kakkosluokan kansalaiseksi" . Vaitin ettei sellasta enaa ole, mutta taidan pyortaa sanani.
Olen muuten tyytyvainen etta muutettiin Helsinkiin, siis suomen kaupungeista. Jossain valissa halusin jonnein ihan pienelle paikalle tai muuhun kaupunkiin ettei olisi niin paljon tuttuja i.e. pieni anonyymiys sailyisi, mutta on taalla vaan hyvat tyomarkkinat ja kaikenlaista tapahtumaa eli en kylla muuttas muualle. Ja kaveritkin kiireisia eli ei tarvi koko ajan raportoida tekemisia..hih
Lapsi on tosi tyytyvainen taalla, nakee sukulaisia ja kavereita ja tuntee etta ihmiset on erityisen laheisia...
Kukapas naapurimaan asukkaista tykkäis, pahimmat vitsit aina just naapureista, täällä belgiassa hollantilaiset on aina hampaan kolossa, englannissa irlantilaiset, saksassa itävaltalaiset... :)
Pisassa ruotsalaiset ei tainneet olla kovin hyviä, kuulopuheiden mukaan koulusysteemi ei siellä ole tehokkaimmasta päästä... No, korjatkoon jos joku tietää paremmin. Ei siis ole tarkoitus antaa samalla mitalla takaisin, hehheh. :)
Ruotsin koulujen (kuten muidenkin maiden, joissa paljon siirtolaisia/eri äidinkieltä puhuvia) PISA tuloksia ei voi sellaisenaan ottaa Suomen koulujen vertailukohteeksi. Kouluissa, joissa siirtolaislasten osuus on korkea ovat tulokset poikkeuksetta huonompia kuin äidinkielellään opiskelevien kouluissa, seikka jota ei mielestäni juurikaan huomioida Suomessa PISA -tuloksista puhuttaessa.
Asuin Tukholmassa 6 vuotta koyhana opiskelijana Rinkebyssa ja tunsin oloni vahan b-luokan ihmiseksi asuinpaikan ja aksentin takia. Mutta sain tosi hyvia kavereita, vielakin muistelen kaiholla kaikkia kotibileita...Mun jotkut Ruotsissa pitkaan asuneet suomalaiskaverit vaittaa etta on ihan omasta asenteesta kiinni miten siella viihtyy, ei pida jokaista tylya kaupanmyyjaa ottaa todisteeksi siita et suomalaisia karsastetaan. Mutta vaikka Tukholma on ihanan kansainvalinen kaupunki siella on rasismia ihan oikeasti, meita ei usein paastetty rafloihin sisaan kun mies on tummatukkainen. Suomalaisuushan ei paalle kuitenkaan nay...
Sinne me varmaan kylla jossain vaiheessa taas paadytaan niin etta pitaa vaan kasvattaa paksumpaa nahkaa.
Tuo on ihan totta, niistä maahanmuuttajalapsista, varmaan aika universaali ongelma. Koulusysteemeissä voi kuitenkin olla muitakin eroja, jotka tuottaa erilaisia tuloksia testatessa, varsinkin nimenomaan luetunymmärtämisen opettamisessa, sen ymmärsin olevan suomalaisen systeemin etu... Siihen vaikuttaa mm. koulutehtävien " rakenne" , kuten kysymysten asettelu, ulkoluvun korostaminen, jne. Sen tyyppiset jutut voivat myös äidinkielenään puhuvilta lapsilta muuttaa tuloksia radikaalisti.
Ruotsista en tiedä yksityiskohtaisesti sen enempää, heitin tuon kommentin tähän keskusteluun ihan huvikseni miettimättä sen enempää, kun viimeset keskustelijat viittasivat nimenomaan ruotsiin. :)
Saksassa oli myös niin, että etelässä menestyivät muita paremmin, vaikka äidinkieli siellä murteiden takia takkuaakin... " Wir können alles ausser Hochdeutsch." Tulokset eivät kuitenkaan yltäneet lähellekään suomen tasoa, ja ilmeisesti syynä oli osittain just se, että varsinaista tekstinymmärtämistä ei opeteta, vaikka materiaalia kyllä syötetään päät täyteen monimutkaisemmalla kaavalla... No, siinäkin systeemissä on etunsa. :)
Se siitä pisasta, en ole syvällinen asiantuntija aiheesta. :)
Tutulta kuulostavat tarinanne.
Mietin sitä, että yhdistääkö meitä kaikkia ulkomaille muuttaneita jonkinlainen sisäsyntyinen rauhattomuus, vai tuleeko se siitä ulkomaille muuttamisesta? Että ei enää osaa olla kotonaan oikein missään.
En tiedä miltä teistä kuulostaa, mutta olen kuullut Kirkon tiedotuskeskuksen turistipappien auttavan ulkosuomalaisia näissä identiteettikriisiasioissa ja tarjoavan keskusteluapua kulttuurishokkiin. Netistä voi tsekata, missä näitä turistipappeja on tai miksi niitä missäkin kutsutaan.
Itse olen käynyt säännöllisin väliajoin läpi hurjia identiteettikriisejä, enkä koe olevani enää oikein mistään kotoisin. Suomeen kaipaan, mutta ei ole hyvä sielläkään. Keski-Euroopasta haaveilen, mutta liekö tuo sekään mikään ratkaisu. Ongelma taitaa olla päänsisäinen.
Maa jossa asun ärsyttää välillä niin paljon, että en halua mennä ulos. Välillä se taas tuntuu paratiisilta. Ja kun ympärilleen katselee, se myös näyttää paratiisilta. Eniten ärsyttävät asenteet, yhteiskunnan rakenteet, systeemi joka ei toimi, eriarvoisuus jne. jne. loputtomiin. Joskus mietin, että olenko tehnyt hirveän virheen, kun olen lähtenyt tälle tielle. Paluutakaan ei ole, kun on perhe, jota rakastan. Mutta oma itseys: missä se on, millaiselle janalle asettuu.
entas Koopenhamina? en ole itse siella asunut mutta kerran juttelin yhden suomalais-maasai-parin kanssa ja he pitivat sita vahiten rasistisena pohjoismaista ja kai se on eri lailla kosmopoliitimpi kun on kiinni mantereessa ;)
Edellisille kirjoittajalle kommentti: oletko lukenut mitaan kirjoja kulttuurishokista? siina on vaikka kuinka eri vaiheita ja voi kestaa vuosikausia.
Oli kamalaa yhtäkkiä muuttua ns. kokonaan suomalaiseksi, kun oli tottunut ajattelemaankin saksaksi. Vaikka tiesimme koko ajan Saksassa asuessamme, että joskus tulee paluun aika, oli se paluu sitten kuitenkin aika iso juttu. Saksassa sitä syyllistyi epäsäännöllisen säännöllisesti haikailemaan Suomen etuja (tai niitä asioita, joita luuli eduiksi) ja sitten Suomessa kaipasikin Saksaa.
En koskaan uskonut etukäteen, että palaisimme ja asettautuisimme kotikaupunkiini, mutta niin siinä kuitenkin kävi. Nyt vannon täällä asumisen nimeen niin, että rekrytoin toisiakin paluumuuttamaan melkeinpä työkseni. Tottakai Saksa on ja pysyy toisena kotimaana, maana jota kohtaan tunnen uskomatonta lämpöä ja rakkautta (ja sitähän ei Suomessa passaa mennä sanomaan...), mutta kyllä täälläkin on hyvä olla. Eilen tuli lapselle Regensburgista tilaamamme uusi pyörä rahtina ja kohta on taas edessä reissu Saksaan, joten pääsee sitä täältäkin aina välillä pois. Tärkeintä on kuitenkin se, että arki on tasapainoista ja rullaa, oli ja asui sitten missä tahansa.
kun menen suomeen olen kuin turisti 15 vuoden poissaolon jalkeen mutta en ole taysin brittikaan.
Ehka ajatuksesi laimenevat ja katoavat itsestaan. Toisaalta voisit yrittaa aktiivisesti muuttaa ajattelutapaasi niin etta ajattelet perhettasi kotina, etta koti ei ole maa tai paikka vaan ne ihmiset joiden kanssa haluaa jakaa elaman.