Onko mielestäsi järkevää antaa jo tokaluokkalaiselle oma kännykkä ?
Kommentit (14)
Soittaa kun pääsee kotio, jotta tiedän ettei esim avaimet unohtunut tai muuta sellaista.
Meillä kännykkä lapselle sinä kesänä, kun esikoulu päättyi. Hyvin toiminut. Kännykkälasku korkeintaan euron pari kuussa. On ollut kuitenkin hyvä väline
Eskarin jälkeen kesällä annoimme hänelle mun vanhan kännykän, jotta oppisi käyttämään sitä ennen kuin koulu alkaa. Meillä ei ole lankapuhelinta ja aina välillä poika piti lähettää kouluun puhelimella.
Nyt tokaluokkalaisena käyttää puhelinta joka päivä, mutta kaverien kanssa soittelee vain harvoin. Viimeinen puhelinlasku oli puolelta vuodelta ja se oli alle 20 €, joten meillä ei ole tarvinnut paljon puheluita rajoitella. Puhelin ei kulje koulussa mukana kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.
Kännyssä Prepaid-liittymä joka maksoi muistaakseni 10e. Tuo kortti ollut jo viime syksystä.
Lapsi soittaa meille vanhemmille hälärin ja me soitamme takaisin. Ei soittele kavereille tuosta puhelimesta eli on vain turvana koulumatkoilla ja jos on yksin joskus kotona esim meidän kauppareissujen aikana.
Kännyssä Prepaid-liittymä joka maksoi muistaakseni 10e. Tuo kortti ollut jo viime syksystä.
Lapsi soittaa meille vanhemmille hälärin ja me soitamme takaisin. Ei soittele kavereille tuosta puhelimesta eli on vain turvana koulumatkoilla ja jos on yksin joskus kotona esim meidän kauppareissujen aikana.
pakko se oli toki hankkiakin, kun kotona ei ole lankapuhelinta. Mutta juuri osoittautui varsin tarpeelliseksi, kun lapsen harrastus olikin peruttu ja olisi joutunut odottelemaan noin puolitoista tuntia yksinään vailla tekemistä ja nyt saattoi soittaa vanhemilleen, niin tulimmekin hakemaan.
Hassua, että Suomessa kännyköitä on tosi monella ekaluokkalaisellakin. Ranskassa, missä asun, kehotetaan ehdottomasti välttämään kännykän antamista lapsille, kun vaaroista ja riskeistä ei vielä tiedetä riittävästi. Oma mieheni ei missään tapauksessa suostuisi antamaan kännykkää noin pienelle lapselle.
mihinkäs se lapsi sitä kännykkää edes tarvitsisi, jos kotona on lankapuhelin.
sai kännykän vasta kun lopetti ip:n eli kulki omalla vastuulla eikä ollut paikkaa, jonne palata, jos jäi bussista.
Kuopus puolestaan kävi koulua kaupungilla, ip eri puolella kaupunkia ja sinne kulki bussilla. Känny on pelastanut hänet: on löydetty, kun on eksynyt. Hän myös menee kavereille usein koulusta ja päinvastoin ja koska on aina bussimatkan päässä eikä esim. meiltä pääse yhdellä bussilla kavereille, niin kännykkä on pakollinen vekotin myös sopimisiin, missä on ja mistä haetaan milloinkin. Ja koska aina joskus joku unohtaa jotain (kukaan ei olekaan kotona kun lapsi tulee ja lapsella ei ehkä ole avaimia tai lapsi uhohtaa ilmoittaa menostaan (tai vanhemmat unohtaa, että on sovittu menosta), niin kyllä kännykkä myös monelta huolelta on säästänyt.
En tajua mihin sellaista tarvitsisi kun käy iltiksessä ja olen itse neljältä kotona kun hän pääsee sieltä.
tarvitse kännykkää jos ei koskaan tarvitse olla yksin kotona ja aamuisin joku on kotona kun lähtee kouluun ja iltapäivisin kotona on joku kun tulee koulusta.
meillä on lapselle annettu eskarin päättyessä oma puhelin jolloin sai alkaa opetella sen käyttöä.
lapsi nyt tokalla ja hyvin on mennyt. kouluun puhelin ei mene mutta aamuisin usein varmistetaan että on varmasti herännyt (joutuu olemaan yksin) ja iltapäivisin soittaa kotiin päästyään. iltapäivisin joutuu olemaan yksin max. tunnin mutta on kiva tietää että on tullut koulusta kotiin ja toisaalta ilmoittaa myös jos lähtee kavereille tmv. meillä kaverit ei asu samassa pihassa.
Meidän tokaluokkalaiset on lähtökohtaisesti kaikki päivät aikuisen valvonnan alla, koulussa ope soittaa vanhemmille jos jotain sattuu tai tapahtuu ja koulusta menevät leikkipuistoon iltapäivähoitoon, siellä on puhelin, josta voi soittaa vanhemmille jos tarve vaatii. kun tulevat leikkipuistosta kotiin, kotona on lankapuhelin, josta äidin tai isän saa tarvittaessa kiinni. Meillä kännykät olisivat aivan turhia.
Mm. juuri sen takia, että mitään varmaa tietoa mahdollisesta säteilyn aiheuttamasta vaarasta EI ole olemassa, en halua ottaa mitään riskejä.
Jos lapsi osaa pitää siitä huolta ja tarvitsee sitä, niin se on järkevää. Mielestäni lapsen on tarpeen saada vanhempansa kiinni esim. koulunjälkeen. Nykyisin kun ei niitä lankapuhelimia enää monessakaan kodissa ole. En antaisi tuon ikäiselle omaa kännykkää vaan sitä varten, että voi puhua kavereiden kanssa.