Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oudoin asia lapsuudestasi jonka silloin luulit olevan normaalia

Vierailija
16.11.2026 |

Vanhempiesi keksimä sääntö? Outo tapa kodissasi jota oli pakko noudattaa? Tms. 

 

Kommentit (351)

Vierailija
321/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo inhokki-suosikki-asetelma on mielenkiintoinen. Siskoni on suosikki, minä inhokki. Äidilleni oli mm. ihan ok käyttää (kun olimme alaikäisiä) tililtäni rahaa (jonka olin perinyt äitini vanhemmilta) siskoni harrastukseen. Tämä selvisi itselleni vasta myöhemmin enkä osannut vaatia oikaisua asiaan, koska se olisi muutenkin ollut vaikeaa osoittaa jälkikäteen. Kyse siis kalliista harrastusvälineestä, joka oli ostettu siskolle ja minulle "puoliksi". Itse en sitä toki käyttänyt kuin pari kertaa ja sisko vuosia. Äitini on itsekin myöntänyt käyttäneensä siskoni harrastuksen ja ammatin tukemiseen kymmeniä tuhansia euroja. Minulle oli vaikeaa ostaa edes uusia talvivaatteita.

 

Siskoni on suosikki myös tädillemme. Tädillä itselläänkin on kaksi lasta, joista poikansa on suosikki ja tyttärensä inhokki.

 

Suosikit saavat tyyliin työkseen myydä lapsia ja huumeita ja silti he ovat niin ihania ja hyviä tyyppejä, ei saa koskaan arvostella heidän tekemisiään tai sanomisiaan. Suosikit saavat kiukutella, olla itsekkäitä, ei tarvitse tehdä sukulaisilleen mitään eikä olla muutenkaan mieliksi kenellekään. Me inhokit taas saamme lohduttaa, olla ahkeria, tehdä kiltisti pyydetyt jutut, lainata rahaa ja aina vaan me ollaan itsekkäitä ja törkeitä, eletään väärin jne. 

Suosikit ovat suosikkeja siksi, koska ovat vanhemmalle mieliksi. Saavat tosiaan tyyliin pyörittää tyyliin ihmiskauppaa, mutta kunhan ovat oikeaa sukupuolta, mielistelevät vanhempia tai ovat heidän kanssaan sopivan samanlaisia, niin suosikkeina pysyvät. Oma äitini oli papalleni se inhokki, koska oli kova huolehtimaan tämän asioista ja uskalsi nostaa puheeksi hankaliakin asioita. Tätini oli sen sijaan enemmän mielistelevä ja "helppo", ja näin ollen papan suosikkilapsi. Setäni puolestaan on suvun musta lammas, mutta koska hänkään ei koskaan sano isovanhemmilleni vastaan, vaan sen sijaan juopottelee näiden kanssa, on vastuullisempi isäni se vähemmän suosittu sisarus.

Ei pidä paikkaansa. Meillä suosikki on määräytynyt syntymähetkellä, eli esikoispoika. Saa ryypätä työt ja perheen ja silti vanhemmat antavat kaikkensa hänelle muiden lasten jäädessä ilman. Kukaan ei ole niin rumadti haukkunut vanhempia ja ollut mielistelemättä kuin tuo lapsellinen pikku despoottikuningas

Vierailija
322/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se, että aikuiset saavat käyttäytyä ihan miten vaan ja se on ihan normaalia. Esim. ysärillä kaverini 10-vuotissynttäreillä synttärisankarin isä tuli tyttäriensä huoneeseen, jossa me synttärivieraatkin silloin olimme, ja kysyi, saako lainata kaverini isosiskolta kaksikymppiä. Kun isosisko vastasi myöntävästi ja isä otti rahan tytön lompakosta, isä sanoi: "Haha, tätä et koskaan enää näe!" Joskus taas istuin toisen kaverini ja hänen pikkusiskonsa kanssa katsomassa telkkaria hiedän kotonaan ja isä tuli huoneeseen ja ajoi nuoremman tyttärensä pois nojatuolista ja sanoi: "Lapsen paikka on lattialla!" Tämän jälkeen en uskaltanut enää istua heidän kotonaan muualla kuin lattialla.

Meillä on sääntönä ollut että lapset tarjoavat istuinpaikkaansa vanhemmille jos heitä saapuu paikalle. Samoin autossa lapset istuvat takapenkillä ellei aikuinen nimen omaan halua itse takapenkille. Peruskohteliaisuutta, ja opettaa lapsille ettei he ole maailman napoja niinkuin nykylapset näyttävät ajattelevan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viinanjuonti, tupakointi sisällä, se, että lapsille ei ostettu oikein mitään koskaan muuta kuin käytettyä kaatopaikkakuntoista romua. Jos joskus sai syntymäpäivälahjaksi rahaa, se piti luovuttaa "yhteiseen hyvään" koska "ollaan niin köyhiä".

 

Ja sit ihmetellään kun aikuisena ei käydä kylässä. Joo ei, traumoja on paranneltu terapialla eikä niitä turhaan viitsi mennä sinne triggeröimään.

Vierailija
324/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä moni kirjoittaa tuosta suosikki-inhokki-asetelmasta. Minä olin esikoispoika ja suosikki. Menestyin myös elämässä eli minusta tuli diplomi-insinööri ja olen kansinvälisellä uralla. Minua aina inhotti se suosiminen ja kun tajusin asian, tasasin tileja, minkä pysytin. Esimerkiksi synttärirahoista annoin osan nuoremmille ja olen aikuisenakin mm. taannut heidän asuntolainansa. Parasta oli se, kun saimme olla keskenämme kotona ja olla kuin normaalit sisarukset. Sitten meillä oli aina tarkasti kehitetyt tarinat vanhempia varten siitä, mitä olemme tehneet ja miten olen pitänyt kuria. Tänäkin päivänä tapaamme 4 sisarusta keskenämme säännöllisesti, mutta ilman vanhempiamme. 

Vierailija
325/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juuri tämä. Jouluvalmistelut. Joka kaapin peränurkka piti pestä. Pakko oli auttaa ihan koko ajan, muuten äiti uhriutui ja muuttui marttyyriksi. Vaikka kuinka auttoi, jouluaattona marttyyriys oli huipussaan. Vanhemmiten opin etsimään kivan fiiliksen muuten, enkä omaa kotiani siivoa muuten kuin just sopivasti, kaapit saa jäädä siivoamatta!

Tää on joku vanhemman sukupolven juttu. Mitä isompi juhla tiedossa, sitä enemmän sitä varten pitää tehdä töitä. Kai tuo jostain luterilaisesta kasvatuksesta vain juontaa, kun on aina hoettu työ ensin huvi sitten?

Edelleenkin hämmentää vaikka omia vanhempia seurata, kuinka joka juhla- tai pyhäpäivän aamu pitää hiki hatussa siivota, puunata, korjata ja kaikkea mahdollista puhdetyötä hoitaa. Ihan sama kuinka puhdas torppa jo valmiiksi olisi, niin pitäähän nyt pyhäinpäivän aamuna sauna ja kylppäri pestä, lukkopesät rasvata ja vähän pensasaitaa trimmata niin iltapäiväkahvilla sitten voi syödä pyhäpäivä nisut. :D

Vierailija
326/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni kirjoittaa tuosta suosikki-inhokki-asetelmasta. Minä olin esikoispoika ja suosikki. Menestyin myös elämässä eli minusta tuli diplomi-insinööri ja olen kansinvälisellä uralla. Minua aina inhotti se suosiminen ja kun tajusin asian, tasasin tileja, minkä pysytin. Esimerkiksi synttärirahoista annoin osan nuoremmille ja olen aikuisenakin mm. taannut heidän asuntolainansa. Parasta oli se, kun saimme olla keskenämme kotona ja olla kuin normaalit sisarukset. Sitten meillä oli aina tarkasti kehitetyt tarinat vanhempia varten siitä, mitä olemme tehneet ja miten olen pitänyt kuria. Tänäkin päivänä tapaamme 4 sisarusta keskenämme säännöllisesti, mutta ilman vanhempiamme. 

Poika oli se tärkein ja ainoa poika vielä tärkeämpi, nimenomaan äidille sotaveteraani-isille ei niinkään,  Sotaveteraani, ei varmasti unohda koskaan, mitä on olla poika rintamalla. Takertuivatko äidit taas ainoaan poikaansa kynsin hampain, joka taas jätti isät sivuun.  Palstoilla olen taas huomannut tämän päivän trendin, suorastaan inhotaan poikalapsia, joissakin piireissä. 

Maailma on tullut hulluksi, vaikka lässytetään tasa-arvosta ja siitä kuinka jokainen meistä on tärkeä. Sometyrkyt muovailevat itseään, jopa puheääni korjataan veronmaksajien piikkiin. Ja mikä ohjelma onkaan nyt saanut suunnattoman suosion? En käsitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ruokapöydässä saanut höpöttää, mieluummin ei puhua ollenkaan. Ruoka syötiin arvokkaassa hiljaisuudessa vain aterimien kilahdellessa lautaseen. Mielellään mahdollisimman ripeästi, että äiti sai mahdollisimman pian korjata astiat yms pöydästä pois ja ryhtyä pikapikaa tiskaamaan. Tämä malli on heillä voimassa edelleen, mikään seurustelu ruokapöydän ääressä ei tule mielellään kuuloonkaan.

 

Toinen on ääntäkin nopeampi tarve päästä kahvipöytään. Jo ennenkuin lause "täällä olisi kahvia" on päätöksessä, on parasta liikkua puolijuoksua pöydän ääreen. Vaikka olisit viereisessä huoneessa ja sanot kutsun kuultuasi "kiitos" mutta laitat esim käsityön / ristikon pois käsistäsi, tulee jo perään huutelu "no tuletko sieltä"

Vierailija
328/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ruokapöydässä saanut höpöttää, mieluummin ei puhua ollenkaan. Ruoka syötiin arvokkaassa hiljaisuudessa vain aterimien kilahdellessa lautaseen. Mielellään mahdollisimman ripeästi, että äiti sai mahdollisimman pian korjata astiat yms pöydästä pois ja ryhtyä pikapikaa tiskaamaan. Tämä malli on heillä voimassa edelleen, mikään seurustelu ruokapöydän ääressä ei tule mielellään kuuloonkaan.

 

Toinen on ääntäkin nopeampi tarve päästä kahvipöytään. Jo ennenkuin lause "täällä olisi kahvia" on päätöksessä, on parasta liikkua puolijuoksua pöydän ääreen. Vaikka olisit viereisessä huoneessa ja sanot kutsun kuultuasi "kiitos" mutta laitat esim käsityön / ristikon pois käsistäsi, tulee jo perään huutelu "no tuletko sieltä"

Ikävää:(

Syöminen on monessa maassa yhdessä on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma kuin vain energian tankkaus. Sano perheelles et yhdem elämän saitte ja senkin kurjasti elitte.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo inhokki-suosikki-asetelma on mielenkiintoinen. Siskoni on suosikki, minä inhokki. Äidilleni oli mm. ihan ok käyttää (kun olimme alaikäisiä) tililtäni rahaa (jonka olin perinyt äitini vanhemmilta) siskoni harrastukseen. Tämä selvisi itselleni vasta myöhemmin enkä osannut vaatia oikaisua asiaan, koska se olisi muutenkin ollut vaikeaa osoittaa jälkikäteen. Kyse siis kalliista harrastusvälineestä, joka oli ostettu siskolle ja minulle "puoliksi". Itse en sitä toki käyttänyt kuin pari kertaa ja sisko vuosia. Äitini on itsekin myöntänyt käyttäneensä siskoni harrastuksen ja ammatin tukemiseen kymmeniä tuhansia euroja. Minulle oli vaikeaa ostaa edes uusia talvivaatteita.

 

Siskoni on suosikki myös tädillemme. Tädillä itselläänkin on kaksi lasta, joista poikansa on suosikki ja tyttärensä inhokki.

 

Suosikit saavat tyyliin työkseen myydä lapsia ja huumeita ja silti he ovat niin ihania ja hyviä tyyppejä, ei saa koskaan arvostella heidän tekemisiään tai sanomisiaan. Suosikit saavat kiukutella, olla itsekkäitä, ei tarvitse tehdä sukulaisilleen mitään eikä olla muutenkaan mieliksi kenellekään. Me inhokit taas saamme lohduttaa, olla ahkeria, tehdä kiltisti pyydetyt jutut, lainata rahaa ja aina vaan me ollaan itsekkäitä ja törkeitä, eletään väärin jne. 

Suosikit ovat suosikkeja siksi, koska ovat vanhemmalle mieliksi. Saavat tosiaan tyyliin pyörittää tyyliin ihmiskauppaa, mutta kunhan ovat oikeaa sukupuolta, mielistelevät vanhempia tai ovat heidän kanssaan sopivan samanlaisia, niin suosikkeina pysyvät. Oma äitini oli papalleni se inhokki, koska oli kova huolehtimaan tämän asioista ja uskalsi nostaa puheeksi hankaliakin asioita. Tätini oli sen sijaan enemmän mielistelevä ja "helppo", ja näin ollen papan suosikkilapsi. Setäni puolestaan on suvun musta lammas, mutta koska hänkään ei koskaan sano isovanhemmilleni vastaan, vaan sen sijaan juopottelee näiden kanssa, on vastuullisempi isäni se vähemmän suosittu sisarus.

Ei pidä paikkaansa. Meillä suosikki on määräytynyt syntymähetkellä, eli esikoispoika. Saa ryypätä työt ja perheen ja silti vanhemmat antavat kaikkensa hänelle muiden lasten jäädessä ilman. Kukaan ei ole niin rumadti haukkunut vanhempia ja ollut mielistelemättä kuin tuo lapsellinen pikku despoottikuningas

Puhut saman kolikon kääntöpuolesta. Joku hankkii sen suosikin aseman persettä nuolemalla kun toinen saa sen syntymässä. Yhtä "ansaittu".

Vierailija
330/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viinanjuonti, tupakointi sisällä, se, että lapsille ei ostettu oikein mitään koskaan muuta kuin käytettyä kaatopaikkakuntoista romua. Jos joskus sai syntymäpäivälahjaksi rahaa, se piti luovuttaa "yhteiseen hyvään" koska "ollaan niin köyhiä".

 

Ja sit ihmetellään kun aikuisena ei käydä kylässä. Joo ei, traumoja on paranneltu terapialla eikä niitä turhaan viitsi mennä sinne triggeröimään.

Ystäväni lapsuudenkodissa oli juuri tuollaista 70-80 -luvuilla. Äidin Aperita -pulloon, isän vihreään Norttiin ja Dry Vodkaan sekä Alibi- ja Ratto -lehtien tilaukseen kyllä rahat riitti, mutta ei aina ruokaan tai yhtiövastikkeeseen. Muistan yhdenkin joulun kun ystäväni oli saanut joululahjaksi purkin, johon voi laittaa kyniä pystyyn. Itse omien joululahjaröykkiöideni keskellä tunsin sääliä, vihaa ja häpeää, vaikka olin vasta 10.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaapa, oliko epänormaalia? Tai onko kellään ollut samaa? Meillä heitettiin jatkuvasti kaikenlaista roskiin. Sain joululahjaksi paljon leluja, mutta äiti saattoi milloin tahansa, joko salaa tai avoimesti heittää roskiin ihan minkä tahansa leluni tai tavarani, koska: "Ei tätä tarvita." "Et enää tällä leiki." Tai ilman syytä. Ja siis ne oli ehjiä ja siistejä leluja ja tavaroita joita käytin ja joilla leikin. Vastustaminen ei auttanut mitään, äiti huusi ja raivosi jos yritti ja paiskoi tavarat vihan vimmoissa pois. Yksi tosi mieluinen kaverin vanha pehmolelu meni roskiin koska "ihmiset pitävät näitä maskotteina autoissa, meillä ei ole autoa." Yleesäkin jonkun muun ostama (esim. mummolta tai tädiltä saatu) tavara lensi roskiin helpommin, mutta myös vanhempien itse ostamat tavarat. Eikä oltu mitään "rikkaita", asuttiin pienessä vuokra-asunnossa. (Viskottujen tavaroiden hinnalla varmaan olisi voinut vuokrata edes kolmion...)

Äiti heitteli myös heidän omia ehjiä tavaroita roskiin ja osti uusia tilalle, esim. astioita, sisustustavaroita, kasetteja ja cd-levyjä.

Vierailija
332/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapa, oliko epänormaalia? Tai onko kellään ollut samaa? Meillä heitettiin jatkuvasti kaikenlaista roskiin. Sain joululahjaksi paljon leluja, mutta äiti saattoi milloin tahansa, joko salaa tai avoimesti heittää roskiin ihan minkä tahansa leluni tai tavarani, koska: "Ei tätä tarvita." "Et enää tällä leiki." Tai ilman syytä. Ja siis ne oli ehjiä ja siistejä leluja ja tavaroita joita käytin ja joilla leikin. Vastustaminen ei auttanut mitään, äiti huusi ja raivosi jos yritti ja paiskoi tavarat vihan vimmoissa pois. Yksi tosi mieluinen kaverin vanha pehmolelu meni roskiin koska "ihmiset pitävät näitä maskotteina autoissa, meillä ei ole autoa." Yleesäkin jonkun muun ostama (esim. mummolta tai tädiltä saatu) tavara lensi roskiin helpommin, mutta myös vanhempien itse ostamat tavarat. Eikä oltu mitään "rikkaita", asuttiin pienessä vuokra-asunnossa. (Viskottujen tavaroiden hinnalla varmaan olisi voinut vuokrata edes kolmion...)

Äiti heitteli myös heidän omia ehjiä tavaroita roskiin ja osti uusia tilalle, esim. astioita, sisustustavaroita, kasetteja ja cd-levyjä.

Äiti oli tuollainen, isä taas toi kaikkea tarvittavaa kaatopaikalta.

Meillä ei saanut olla pelikortteja, koska niillä pelaaminen oli syntiä. Emme olleet uskovaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä äiti päätti kaikki asiat.

Vierailija
334/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapa, oliko epänormaalia? Tai onko kellään ollut samaa? Meillä heitettiin jatkuvasti kaikenlaista roskiin. Sain joululahjaksi paljon leluja, mutta äiti saattoi milloin tahansa, joko salaa tai avoimesti heittää roskiin ihan minkä tahansa leluni tai tavarani, koska: "Ei tätä tarvita." "Et enää tällä leiki." Tai ilman syytä. Ja siis ne oli ehjiä ja siistejä leluja ja tavaroita joita käytin ja joilla leikin. Vastustaminen ei auttanut mitään, äiti huusi ja raivosi jos yritti ja paiskoi tavarat vihan vimmoissa pois. Yksi tosi mieluinen kaverin vanha pehmolelu meni roskiin koska "ihmiset pitävät näitä maskotteina autoissa, meillä ei ole autoa." Yleesäkin jonkun muun ostama (esim. mummolta tai tädiltä saatu) tavara lensi roskiin helpommin, mutta myös vanhempien itse ostamat tavarat. Eikä oltu mitään "rikkaita", asuttiin pienessä vuokra-asunnossa. (Viskottujen tavaroiden hinnalla varmaan olisi voinut vuokrata edes kolmion...)

Äiti heitteli myös heidän omia ehjiä tavaroita roskiin ja osti uusia tilalle, esim. astioita, sisustustavaroita, kasetteja ja cd-levyjä.

Äiti oli tuollainen, isä taas toi kaikkea tarvittavaa kaatopaikalta.

Meillä ei saanut olla pelikortteja, koska niillä pelaaminen oli syntiä. Emme olleet uskovaisia.

Kirjoitin tuon mihin vastasit. Meillä oli pari roskiksesta löydettyä huonekalua, toisilta saatuja ja isän itse tekemiä (ei olleet kovin hienoja). Tässä säästettiin mutta pikkutavaraan tuhlattiin. Ja ymmärrän sen että pieneen asuntoon ei olisi se kaikki tavara mahtunut, mutta olisi ollut itselle kivempi, jos olisi saanut vähemmän tavaroita ja saanut pitää ne mitkä haluaa säilyttää. (Ja se kauhea raivoaminen aina. Toki muutenkin äiti raivosi. Isä oli "kiltti" mutta heikkohermoinen, kilahteli.) Pienenä tyttönä itkin monien lelujen perään salaa öisin. Vanhemmat itse oli köyhistä oloista, ei olleet saaneet juuri mitään lapsena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

6 vuotiaana pystyi ostamaan kioskista tupakkaa, olutta ja mitä ikinä myytiin eikä se ollut laitonta. Kuitenkin sitä lapset osti karkkia ja sarjakuvalehtiä.

Kaupungissa ilmoitettiin rottasodista puhelinpylväissä ja sitäkin pidettiin normaalina.

Vierailija
336/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ruokapöydässä saanut höpöttää, mieluummin ei puhua ollenkaan. Ruoka syötiin arvokkaassa hiljaisuudessa vain aterimien kilahdellessa lautaseen. Mielellään mahdollisimman ripeästi, että äiti sai mahdollisimman pian korjata astiat yms pöydästä pois ja ryhtyä pikapikaa tiskaamaan. Tämä malli on heillä voimassa edelleen, mikään seurustelu ruokapöydän ääressä ei tule mielellään kuuloonkaan.

 

Toinen on ääntäkin nopeampi tarve päästä kahvipöytään. Jo ennenkuin lause "täällä olisi kahvia" on päätöksessä, on parasta liikkua puolijuoksua pöydän ääreen. Vaikka olisit viereisessä huoneessa ja sanot kutsun kuultuasi "kiitos" mutta laitat esim käsityön / ristikon pois käsistäsi, tulee jo perään huutelu "no tuletko sieltä"

Ikävää:(

Syöminen on monessa maassa yhdessä on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma kuin vain energian tankkaus. Sano perheelles et yhdem elämän saitte ja senkin kurjasti elitte.

Taitaa se olla ollut lähinnä välttämätön tankkaus Suomessa etenkin työläispiireissä. Jos entisaikaan esim. sata vuotta sitten äiti ja isä ovat illalla tulleet väsyneinä töistä ja on laitettu pöytään silakkaa, perunoita ja vähän ruisleipää, niin ei kai siinä olla paljon yhdessä keskusteltu.

Muistan että kun olin lapsi 60-70-luvuilla, aikuiset sanoivat, ettei saa puhua ruoka suussa. Koska ruokailun tarkoitus oli syöminen, niin enimmän osan siitä ruoka oli suussa eikä siis voitu puhua paljon.

Vierailija
337/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pöydästä ei saanut nousta ennenkuin kaikki oli syöty ja tuli istuttua tuntikausia yksin siellä. 
Vessaa ei saanut vetää yöllä, vasta aamulla koska niin herkkäuninen äiti. 
Myös se miten normaalia hiilitablettien syöminen oli meidän lapsuudessa, meillä syötiin harva se viikko kun aina joku lapsista söi jotain myrkyllistä. Vasta ensiapukurssilla tapasin ihmisiä jotka ei edes tienneet mitä on hiilitabletit? :’D

Mihin vaivaan niitä hiilitabletteja syötiin? Ei ole kokemusta niistä eli ei meillä ole niitä koskaan ollut lapsuuden kodissa eikä omassanikaan.

En tiedä tuosta ensimmäisen kirjoittajan tapauksesta, mutta olen ottanut aikoinaan usein hiilitabletin levottomaan vatsaan ja ilmavaivoihin. Esim. kun jännitin lentomatkaa niin että vatsaa väänsi, hiilitabletti auttoi.

Nykyään niitä ei suositella tuollaisiin pienempiin vatsavaivoihin, koska sellaisiin on nykyään paremmat lääkkeet.

Vierailija
338/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei niin paljon kuin entisaikaan.

Vierailija
339/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule mieleen sellaista. Yksi asia on tosin jäänyt mietityttämään. 

Kun kävimme kylässä jollain itselleni vähän vieraammilla sukulaisilla niin kököttelin pöydän ääressä itkua pidätellen ja odottaen saavani luvan syödä jotakin samalla kun muut söivät ja joivat. 

 

En edes tiedä miksi. Jostain olin oppinut että vanhemmat ihmiset ensin ja kerjääminen on kielletty. Koska kyläpaikka oli itselleni vieraampi niin en tiennyt mikä on sopivaa. Äitini ei siis laittanut mitään lautaselleni tai kysynyt otanko jotain. Joku kyllä jossain vaiheessa ihmetteli sitten miksei tarjottavat itselleni maistu. 

 

Päänvaivaa aiheutti sekin että jos tarjolla oli suolaista ja makeaa, niin en tiennyt kumpaa saa ottaa ensin tms. 

 

Meillä kotona ei ollut mitään sääntöjä syömisten suhteen. Kotona oli ok ottaa kaapistakin mitä haluaa ja olla syömättä jos ei maistu jne mutta me olimmekin kylässä. 

 

En ole viitsinyt puhua tästä äidin kanssa koska hän helposti ottaa asian syytöksenä, enkä halua pahoittaa hänen mieltään. Luulen kuitenkin että tuo on johtunut ajattelemattomuudesta ja tuo loukkaantumisherkkyyden ymmärrän sillä että hän on joutunut paljon kritiikin kohteeksi ja pitämään puoliaan vaikkei ole edes tehnyt mitään väärää. 

Tuo on kyllä todella hullua. Jos kerran ne vanhemmat olivat jo ottaneet, niin eikö silloin sinun olisi kuulunut ottaa? Ei kukaan halunnut sun siinä kököttävän tekemättä mitään, ja miksi olisi pitänyt kerjätä mitään, siinähän ne oli nenän edessä. Tuo sun käytös oli jopa töykeää, kun ei tarjottavat kelpaa.

Aikuisten pitäisi osata huomioida myös lapsivieraat. Esim. äiti olisi voinut kysyä lapseltaan mitäs sinä haluat ottaa ja syödä. Tai kyläpaikan asujat.

Vierailija
340/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hurrjja.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan seitsemän