Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oudoin asia lapsuudestasi jonka silloin luulit olevan normaalia

Vierailija
16.11.2026 |

Vanhempiesi keksimä sääntö? Outo tapa kodissasi jota oli pakko noudattaa? Tms. 

 

Kommentit (351)

Vierailija
301/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se, ettei laitettu mitään oikeaa ruokaa. Söimme esim valmispizzoja, lämmin kuppi + voileipä, uunipuuroa, pussikeittoja, lämpimiä voileipiä sellaisessa pienissä pöytägrillissä tehtyinä. Makkaraa grillattiin myös siinä pöytägrillissä.

Mutta ei ikinä esim makaronilaatikkoa, perunaa ja kastiketta ja mitä näitä nyt on tuikitavallisia kotiruokia.

Akateemisen tutkijaperheemme isä ja äiti ei juuri ruokaa laittanut. 
Punaviiniä kyllä löytyi kaapista. Ja tutkimukset luistivat.


Välillä ruoka oli kotona kortilla, näkkileipää ja muroja perheelle ruoaksi. 
Siskoni ei kotoamuuttaessa osannut edes keittää perunoita, kun ei mitään mallia ollut.

Vierailija
302/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ympärilläni hurmoshenkinen nauru, itku ja kielillä puhuminen oli yleistä. Joskus joku profetoi vierailla kielillä ja toinen selitti sanoman suomeksi. Kasvoin siihen, että se on aivan normaalia, mutta näin viisikymppisenä pohdin, että oliko välttämättä sittenkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

 

Että kaikille on töitä aikuisena.

Vierailija
304/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluvalmistelut... äiti koki velvollisuudekseen järjestää ihan täydellisen joulun. Joten siivousta, ruuanlaittoa, leipomista ja muuta hääräystä riitti viikkoja etukäteen. Auttaminen oli pakollista, mutta kukaan muu perheestä ei äidin mielestä osannut tehdä mitään oikein. 

Olen nyt 59-vuotias, enkä vieläkään vietä joulua.

Vierailija
305/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tämä. Jouluvalmistelut. Joka kaapin peränurkka piti pestä. Pakko oli auttaa ihan koko ajan, muuten äiti uhriutui ja muuttui marttyyriksi. Vaikka kuinka auttoi, jouluaattona marttyyriys oli huipussaan. Vanhemmiten opin etsimään kivan fiiliksen muuten, enkä omaa kotiani siivoa muuten kuin just sopivasti, kaapit saa jäädä siivoamatta!

Vierailija
306/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempien tupakointi ja alkoholinkäyttö. Seksi niin, että lapsi saattoi helposti yllättää. Vittuileva, näpäyttelevä puhetyyli. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulukuusi oli meillä aina tosi pitkään. Melkein maaliskuulle. Siis aito, ei muovisia silloin ollut, ainakaan kodeissa. Kuusta kasteltiin ja hoidettiin, se kesti tosi kauan, jopa "kukki". Sitten vietiin ulos, kun se oikeasti alkoi kuivua ja karista paljon.

Vierailija
308/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juuri tämä. Jouluvalmistelut. Joka kaapin peränurkka piti pestä. Pakko oli auttaa ihan koko ajan, muuten äiti uhriutui ja muuttui marttyyriksi. Vaikka kuinka auttoi, jouluaattona marttyyriys oli huipussaan. Vanhemmiten opin etsimään kivan fiiliksen muuten, enkä omaa kotiani siivoa muuten kuin just sopivasti, kaapit saa jäädä siivoamatta!

Luulen, että monella on sama kokemus. Äidit puursivat marttyyreina, paikkojen piti kiiltää. Meillä oli mielestäni aina muutenkin ihan siistiä, kerran viikossa vietiin matot ulos ym. Itse en ole lähtenyt joulustressiin mukaan. Teen, mitä jaksan ja huvittaa, loput ostan. Lapset tekevät jonkin maltillisen jutun, yksi kuorii perunat, toinen pilkkoo ainekset pieneen rosolliin yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oli tavallista, että lapset sai vaeltaa omin päin vaikka missä.  Läksimme usein tunneiksi pyörillä ajelemaan, hiihtämään tai uimaan, ja eikä vanhemmat ihmetellyt tai ollut edes huolissaan, vaikka äitini oli kotirouva. Monet kaverit liikkui pitkin kyliä avain kaulassa, kun vanhemmat oli töissä. 

Tämä oli ihan yleistä 70-luvun lapsuudessani. Kyllä sitä suunnilleen ruoka-aikaan itse osattiin lähijärveltä uimasta,  metsäpoluilta ja muualta huitelemasta kotiin ilmaantua. Kavereita ei saanut juuri kotiin tuoda, mutta ulkona sai leikkiä kenen kanssa tahansa. Pieni tehdaspaikkakunta, maaseutu alkoi "kivenheiton" päästä.

Vierailija
310/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kylässä piti istua aina hiljaa kiltisti paikoillaan ja antaa aikuisten puhua tärkeitä asioitaan. Muistan kun istuin liikkumatta ja miten pitkäksi aika kävi. Ei saanut meluta, vihellellä eikä nauraa. Vanhin enokin tuumasi tuvassa ettei vihellellä. Melko tiukkaa oli. Minusta tulikin ihminen, joka jaksaa istua ja kuunnella muiden asiat. Opin ettei omissa ole kertomista, muilla on tärkeämpää.

Olimme siskon kanssa ne kiltit tytöt jotka istuivat hiljaa ja nätisti kun aikuiset juttelivat. Joskus oli mielenkiintoisiakin juttuja. Tämä koski tosin kyläpaikkoja joissa ei ollut lapsia, esim. vanhempia sukulaisia, tai lapset olivat jo teinejä jotka pakenivat huoneisiinsa vieraitten tullessa. Jos oli suurinpiirtein ikäisimme lapsia, niin leikittiin toisessa huoneessa. Kahvia tarjottiin lapsillekin, tai ehkä he tiesivät että siskon kanssa ne yhdet pikku kupilliset joimme. Yhden keksin sai ottaa, ja pullan, ei saanut vaikuttaa ahneelta. Olen kyllä aina inhonnut MEHUA ja pullaa, johtuen ehkä siitä, että se mehu kyläpaikoissa oli aina tuhtia mustaherukkamehua. Mansikkamehua sai tosi harvoin.

T: 70-luvun lapsi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohtaa vielä ala-asteella luulin että yleensä kaikilla huudetaan kotona, riidellään äänekkäästi, lapsia kuritetaan fyysisesti, vanhemmat (erityisesti äiti) on etäinen, ankara, tyly, kylmä, tunteeton tai vain negatiivisia tunteita näyttävä, käskyttävä ja kurittava. Luulin ettei muitakaan lapsia pidetä ns hyvänä fyysisesti.  

Oli surullista ja kai ehkä vähän traumaattista tajuta että mäin ei todellakaan ollut edes 70-80 luvulla. 

Muistelen edelleen niitä aikoja miten tykkäsin parhaan ystäväni lempeästä aina hyväntuulisesta ja kiltistä äidistä. Heillä oli myös kiva isä vaikka taisi vähän viinaan menevä ollakin. Olin todella paljon heillä yökylässä, heillä oli myös koira jota minä olin aina halunnut ja senkin takia viihdyin heillä.  Muistan edelleen sen kun kerran pitkästä aikaa menin heille, ystäväni äiti kuuli ääneni keittiöön ja tuli iloisesti vastaan eteiseen kopaten minut kainaloonsa, halasi ja sanoi jotain tyyliin "no missäs se tämä minun nappisilmätyttö on ollu kun ei oo näkyny", jasanoi heti että ottakaahan pullaa ja mehua kun hän oli leiponut. Hän oli hyvin vieraanvarsinen ja tuntui että olin yksi heidän lapsistaan. Minulla oli pitkät paksut hiukset ja hän halusi monesti tehdä minulle jotain erikoislettejä tms kampauksia. Hän oli hyvin hellä ja teki sen selvästi lämmöllä, toisin kuin oma äitini joka oli hyvin kovakourainen ja napakkaotteinen, ei varmaankaan koskaan edes koskenut minuun sen jälkeen kun opin itse pistämään hiukseni kiinni, muutakuin kurttamis mielessä.  

Kun lähdin kotoa pois ja käyn äitini luona pari kertaa vuodessa, emme koskaan halaa se ei tunnu luontevalta, olemme väleissä joo... mutta tuolla lapsuushistorialla välit ovat kylmät ja etäiset. Ehkä kerran vuosikymmenessä kun näin samalla maalaispaikkakunnalla ystäväni äitiä esim kaupassa, suorastaan ryntäsin halaamaan häntä ja tunsin kuinka lämmöllä hänkin halasi minua ja taas hän sanoi "no katos vaan minun nappisilmätyttö..." Kun kuulin hänen kuolleen itkin vuolaasti ja pitkään. 

Eli tällä halusin kertoa että ei todellakaan ollut normaalia että kotona oli jäätävä tunnekylmä ja empatiakyvytön perhe vaikka niin luulin joskus.

Nyt tuli tippa silmään. Voihan jukra. Onneksi kun on yksikin hyväksyvä ja lämmin aikuinen lapsuudessa, lapsi saa hyvää roolimallia ja vertailukohdetta tulevaa varten.

Vierailija
312/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että aikuiset saavat käyttäytyä ihan miten vaan ja se on ihan normaalia. Esim. ysärillä kaverini 10-vuotissynttäreillä synttärisankarin isä tuli tyttäriensä huoneeseen, jossa me synttärivieraatkin silloin olimme, ja kysyi, saako lainata kaverini isosiskolta kaksikymppiä. Kun isosisko vastasi myöntävästi ja isä otti rahan tytön lompakosta, isä sanoi: "Haha, tätä et koskaan enää näe!" Joskus taas istuin toisen kaverini ja hänen pikkusiskonsa kanssa katsomassa telkkaria hiedän kotonaan ja isä tuli huoneeseen ja ajoi nuoremman tyttärensä pois nojatuolista ja sanoi: "Lapsen paikka on lattialla!" Tämän jälkeen en uskaltanut enää istua heidän kotonaan muualla kuin lattialla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälkeenpäin ihmetyttään kuinka vähän isimiehet peittelivät erektioitaan lapsilta vaimojaan härnätessään. Meitä oli iso lapsilauma milloin kenenkin luona, jos saatiin olla sisällä. Tietysti kiva, jos parisuhteet kukoistivat, mutta tappi ojossa kalsareissaan juoksenteli milloin kukakin ilmanbturhaa häveliäisyyttä. Armeijan asuntoja, ei nyt ihan pahinta mutta melko pahaa wt:tä.

Oliko tämä oikeasti jotenkin yleistä? Itse en muista moista onneksi nähneeni koskaan. 

En tiedä, ei mulla ole kuin oma kokemukseni, mutta samassa naapurustossa kasvaneilla olisi sanottavaa. Seuraavassa sukupolvessa ei sitten oltu ihan yhtä estottomia, meilläkin on jo aikuinen lapsi.

No yöks!!  Musta taas tuntui että lapsuudessa vanhempien antamat hellyydenosoitukset eivät olleet yleisiä, ihan kuin 2 aikuista sisarusta olis asunut vaan saman katon alla:D sama oli kavereiden luona, vähän ns fiiniä jossa tiettyä tunnekylmyyttä eikä julkisia hellyydenosoituksia osoitettu, eli vanhemmat eivåt antaneet toisille edes pusua poskelle saatikka että faija (hyi vee) olis erektio pystyssä juoksennellut ympäri taloa:D tai kavereiden isät. 

No jep. Tämä ketju kysyikin lapsuuden oudointa asiaa, ja tämä oli näin jälkeenpäin ajatellen outoa, silloin sitä ei ihmetellyt. Lapset eivät olleet jotenkin tiedostavia olentoja tai jotain, se näkyi tosi monessa asiassa, valitettavasti myös kipulääkityksessä. Olen syntynyt 70-luvun lopussa.

Olin paljon sairaalassa lapsena. Muistan vaan sen kivun ja pelon. 70-luvullakin vielä ajateltiin että lapset nyt unohtavat kaiken helposti, paranevat nopeasti. En muista koskaan saaneeni mitään kipulääkettä.

Vierailija
314/351 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyläily. 

Mikä siinä oli outoa? 

Se käsittämätön tarve työntyä sisään toisten ihmisten koteihin säännöllisesti vaikkei olisi mitään asiaakaan. Sitten pönöttää siellä ja toppuutella kun emäntä tarjoaa kolmatta kahvikuppia ja lisää pullaa. Ihan sairasta.

Ohis mä olen varmaan sitten, jollain tavoin sairas kun, jollain tavoijn kaipaan tuota aikaa kunsaatettiin yhdessä istua saman pöydän ääreen vieraiden kanssa ja ryystää kuppi tai pari kahvia ja syödä jotain pullaa tai piirakkaa tai mitä nyt ikinä, jotain pientä ja samalla vaihtaa kuulumisia samalla. - Siis ilman, että välissä olsi mitään somea tai muuta härpäkettä, jossa kai nykyisin ihmisten odotetaan itse esittävän omat kuulumisensa ja tekemisensä, jossa taas en itse ole mukana. - En, koska koen sen, jotenkin teennäisenä ja turhana itse ehostuksena.  

Sama täällä! Joka sunnuntai käytiin kylässä tai joku tuli meillä käymään. Arkisin vanhemmat tietysti töissä ja me lapset koulussa, lauantaisin siivottiin, leivottiin ja saunottiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seura oli hyvä lehti 70 luvulla ja apu oli hiukan vasemmistolainen.

Luin niitä lapsena mielenkiinnolla. Molemmissa haastateltiin kyllä mielestäni 'tavallisia' ihmisiä ja 'päättäjät' olivat sitten jotain muuta kastia, ei normaaleita kuolevaisia. Tuollainen retoriikka ihmetytti jo aikanaan, mutta muuten lapsentasoista tekstiä. Ilmestyyköhän apu ja seura vielä?

t. valtio-oppinut

Vierailija
316/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uskonnollisuus ja siitä juontuva pelko ja häpeä. Kun kiroilin joskus hiljaa mielessäni, pyysin päässäni anteeksi jumalalta, ettei heittäisi tulikiveä päähäni. Häpeä ihan kaikesta, ihastuksista, seksuaalisuuden heräämisestä, halusta kokea uusia asioita.

Sukulaismiehen ped0filian tajusin olevan väärin, mutta asian lakaiseminen maton alle ”jumala antaa anteeksi”, oli normaalia.

Kunnes aikuistuin ja lähdin siitä ilmapiiristä pois. Nyt jo ikää on useita vuosikymmeniä, mutta silti sitä jumalaa tuputetaan aina, kun lapsuuden maisemiin päädyn. Se, jos mikä pitää minut pois sieltä.

Erosin lestadiolaisuudesta 18-vuotiaana mutta tajusin vasta kolmikymppisenä, että lestadiolaisuudessa ei ole kyse uskonnosta ja uskomisesta ollenkaan. Se on narsistinen, muutaman ukon palvonnan ja rahanahneuden ympärillä pyörivä lahko. 

Joku täällä mainitsi kielillä puhumisesta ja hysteriasta. Meidän seuroissakin oli sitä joskus.

Vierailija
317/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Marttyroivat ja kiukuttelevat äidit erityisesti jouluna tuntuvat olevan niin yleisiä, että sitä voisi pitää jo normaalina ilmiönä. Itsellänikin kokemusta tästä, ja valitettavasti huomaan tulleeni osittain äitini kaltaiseksi. Vielä ehtisi ehkä jollain terapialla kääntää kelkkaa, ennen kuin omia lapsia tulee.

Vierailija
318/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo inhokki-suosikki-asetelma on mielenkiintoinen. Siskoni on suosikki, minä inhokki. Äidilleni oli mm. ihan ok käyttää (kun olimme alaikäisiä) tililtäni rahaa (jonka olin perinyt äitini vanhemmilta) siskoni harrastukseen. Tämä selvisi itselleni vasta myöhemmin enkä osannut vaatia oikaisua asiaan, koska se olisi muutenkin ollut vaikeaa osoittaa jälkikäteen. Kyse siis kalliista harrastusvälineestä, joka oli ostettu siskolle ja minulle "puoliksi". Itse en sitä toki käyttänyt kuin pari kertaa ja sisko vuosia. Äitini on itsekin myöntänyt käyttäneensä siskoni harrastuksen ja ammatin tukemiseen kymmeniä tuhansia euroja. Minulle oli vaikeaa ostaa edes uusia talvivaatteita.

 

Siskoni on suosikki myös tädillemme. Tädillä itselläänkin on kaksi lasta, joista poikansa on suosikki ja tyttärensä inhokki.

 

Suosikit saavat tyyliin työkseen myydä lapsia ja huumeita ja silti he ovat niin ihania ja hyviä tyyppejä, ei saa koskaan arvostella heidän tekemisiään tai sanomisiaan. Suosikit saavat kiukutella, olla itsekkäitä, ei tarvitse tehdä sukulaisilleen mitään eikä olla muutenkaan mieliksi kenellekään. Me inhokit taas saamme lohduttaa, olla ahkeria, tehdä kiltisti pyydetyt jutut, lainata rahaa ja aina vaan me ollaan itsekkäitä ja törkeitä, eletään väärin jne. 

Vierailija
319/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo inhokki-suosikki-asetelma on mielenkiintoinen. Siskoni on suosikki, minä inhokki. Äidilleni oli mm. ihan ok käyttää (kun olimme alaikäisiä) tililtäni rahaa (jonka olin perinyt äitini vanhemmilta) siskoni harrastukseen. Tämä selvisi itselleni vasta myöhemmin enkä osannut vaatia oikaisua asiaan, koska se olisi muutenkin ollut vaikeaa osoittaa jälkikäteen. Kyse siis kalliista harrastusvälineestä, joka oli ostettu siskolle ja minulle "puoliksi". Itse en sitä toki käyttänyt kuin pari kertaa ja sisko vuosia. Äitini on itsekin myöntänyt käyttäneensä siskoni harrastuksen ja ammatin tukemiseen kymmeniä tuhansia euroja. Minulle oli vaikeaa ostaa edes uusia talvivaatteita.

 

Siskoni on suosikki myös tädillemme. Tädillä itselläänkin on kaksi lasta, joista poikansa on suosikki ja tyttärensä inhokki.

 

Suosikit saavat tyyliin työkseen myydä lapsia ja huumeita ja silti he ovat niin ihania ja hyviä tyyppejä, ei saa koskaan arvostella heidän tekemisiään tai sanomisiaan. Suosikit saavat kiukutella, olla itsekkäitä, ei tarvitse tehdä sukulaisilleen mitään eikä olla muutenkaan mieliksi kenellekään. Me inhokit taas saamme lohduttaa, olla ahkeria, tehdä kiltisti pyydetyt jutut, lainata rahaa ja aina vaan me ollaan itsekkäitä ja törkeitä, eletään väärin jne. 

Suosikit ovat suosikkeja siksi, koska ovat vanhemmalle mieliksi. Saavat tosiaan tyyliin pyörittää tyyliin ihmiskauppaa, mutta kunhan ovat oikeaa sukupuolta, mielistelevät vanhempia tai ovat heidän kanssaan sopivan samanlaisia, niin suosikkeina pysyvät. Oma äitini oli papalleni se inhokki, koska oli kova huolehtimaan tämän asioista ja uskalsi nostaa puheeksi hankaliakin asioita. Tätini oli sen sijaan enemmän mielistelevä ja "helppo", ja näin ollen papan suosikkilapsi. Setäni puolestaan on suvun musta lammas, mutta koska hänkään ei koskaan sano isovanhemmilleni vastaan, vaan sen sijaan juopottelee näiden kanssa, on vastuullisempi isäni se vähemmän suosittu sisarus.

Vierailija
320/351 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että kylässä sai ottaa mitä tahansa asiaa tasan yhden kappaleen, ettei näyttänyt ahneelta. Koski siis ihan kaikkea, kuten sipsiä, popcornia jne. Samoin jatkusvasti oltiin kateellisia ja katkeria ja kaikkien menestystä selitettiin tuurilla. Myös minun - minusta tuli suvun ensimmäinen yliopiston käynyt ja akateemisen esihenkilöuran luonut. Kaikkea tätä menestystä selitettiin tuurilla. Aina, kun sain tutkinnon tai vaihdoin työpaikkaa onnittelemisen sijaan todettiin "siinä on tuuri käynyt". Ikään kuin omilla päätöksillä ja ansioilla ei olisi mitään väliä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yksi