Jos sulla on läheinen väli noin 80-vuotiaaseen vanhempaasi. Niin miten luulet, että selviät hänen kuolemastaan?

Äidin kuolema tulee olemaan kovempi paikka, välimme ovat aika läheiset, muttemme kuitenkaan mitään "sydänystäviä" ole. Äiti on nyt 85. Aikahan näissä auttaa kuitenkin, kuten nuortenkin kuolemassa.

Isä täyttää 87 ja hänen kanssaan olemme etäisempiä. Jos hän menehtyy ensin kuten voisi kuvitella, on kauheinta ehkä äidin selviäminen sen jälkeen. Ei osaa hoitaa asioita itse, ei pääse kulkemaan, ei mitään. Olen jo miettinyt että jos noin käy, joudun ehkä muuttamaan sinne asumaan.

Äiti 85, en halua, että hän kuolee. 

Toivon vain, että äitini kuolisi. On 91-vuotias ja muistisairas. Ei edes minua tunnista. 

Perinnöt edunvalvojan takana, kun ei sisarusten kanssa päästy sopimukseen kuin virallisesta. 

Fyysisesti hyväkuntoinen , elää varmaan yli satavuotiaaksi,  saa*ana. 

Äitini kuoli 35 vuotiaana, isäni 48 vuotiaana 17 vuotta myöhemmin. Olivat rakkaita kumpikin mutta selvisin. Ikävä toki edelleenkin.

Älä välitä näistä rumista kommenteistä täällä.

Itsekin välillä pelkään vanhempien kuolemaa joka tietenkin varmasti tulee. Uskon, että kun se hetki tulee niin vaikka se on kamalaa, niin sen pystyy elämään läpi ja muistot jäävät. Heidän eläessään haluan toimia niin, että voin ajatella myöhemmin, että autoin heitä kaikessa missä pystyin. Ja että olen seurana heille, koska haluan. 

Vanhemmat kasvatti pienestä asti, et kuolema on osa elämää. Ja kasvaessa ymmärsin, et just kuolema tekee elämästä niin tärkeän ja ainutlaatuisen. Kiitollisena kannan sit hautaan heidät. 

Mitä selviämistä siinä on? Olen varmaan jotenkin tunneköyhä ihminen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt näitä joiden maailma murenee kun

Suosikkibändi hajoaa

Julkkis pariskunta eroaa

Kaverin serkun kissa kuolee

Oma lemmikki kuolee

Tulee ero puolisosta

Vanha sukulainen kuolee

Jne.

Eihän ne kivoja juttuja ole mutta joku roti sentään

Vierailija kirjoitti:

Oletko, ap, tyhmä vai yksinkertainen?

 

Saa kertoa.

Tämähän se ainoa oikea kysymys tosiaan on tämän aloittajan kohdalla. Päivästä toiseen kyselee tyhmiä vain huvikseen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä selviämistä siinä on? Olen varmaan jotenkin tunneköyhä ihminen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt näitä joiden maailma murenee kun

Suosikkibändi hajoaa

Julkkis pariskunta eroaa

Kaverin serkun kissa kuolee

Oma lemmikki kuolee

Tulee ero puolisosta

Vanha sukulainen kuolee

Jne.

Eihän ne kivoja juttuja ole mutta joku roti sentään

Ei siinä olekaan mitään selviämistä olekaan, eikä pitäisi olla oman vanhemman kuolemassakaan. Menetyksiä ei pitäisi verrata toisiinsa, mutta en minä ole selvinnyt lapseni itsemurhasta.

Nykyään elää moni tosiaan 100 vuotiaaksi tai ainakin yli 90. Se ei tarkoita, että jos elää hyvin, niin siinä onnistuu. Suurin osa kuolee 69-89 iässä, mutta monet nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Oletko, ap, tyhmä vai yksinkertainen?

 

Saa kertoa.

Harmillista että on noin sivistymättömiä ja huonokäytöksisiä ns. aikuisia. Toivottavasti sulla ei ole lapsia. -eri

Vierailija kirjoitti:

Äidin kuolema tulee olemaan kovempi paikka, välimme ovat aika läheiset, muttemme kuitenkaan mitään "sydänystäviä" ole. Äiti on nyt 85. Aikahan näissä auttaa kuitenkin, kuten nuortenkin kuolemassa.

Isä täyttää 87 ja hänen kanssaan olemme etäisempiä. Jos hän menehtyy ensin kuten voisi kuvitella, on kauheinta ehkä äidin selviäminen sen jälkeen. Ei osaa hoitaa asioita itse, ei pääse kulkemaan, ei mitään. Olen jo miettinyt että jos noin käy, joudun ehkä muuttamaan sinne asumaan.

Selviääkö isäsi, jos äitisi kuolee ensin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko, ap, tyhmä vai yksinkertainen?

 

Saa kertoa.

Harmillista että on noin sivistymättömiä ja huonokäytöksisiä ns. aikuisia. Toivottavasti sulla ei ole lapsia. -eri

Ime parsaa utelias-ulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko, ap, tyhmä vai yksinkertainen?

 

Saa kertoa.

Harmillista että on noin sivistymättömiä ja huonokäytöksisiä ns. aikuisia. Toivottavasti sulla ei ole lapsia. -eri

Kasikymppisten kuolema on normaali elämäntapahtuma, joten ei siitä olisi kannattanut keskustelunaloitusta tehdä. 

Kukaan ei ole selvinnyt elämästä hengissä, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä lähestyvä poismeno. Sitäpaitsi itsekin on jo viidenkympin paremmalla puolella, niin alkaa miettiä omaakin lähtöä. 

Vierailija kirjoitti:

Selviän siten, että muistelen kaikkia hyviä muistoja heidän kanssaan: katson valokuvia, vanhoja kotivideoita sekä pidän mielessäni kaikkia heidän sanojaan, että rakastavat minua silloinkin, kun heistä on aika jättänyt. Sitäpaitsi se ei ole vielä. Nyt nautitaan siitä hetkestä täysillä vielä, mikä on meneillään, eikä järjestetä mitään hautajaisia ennakkoon. :)

Mistä sinä voit tietää milloin se aika on? Juuri sinun kaltaisesi tollot traumatisoituvat kuolemasta.

Monella se oma elämä alkaa kun iäkkäät vanhemmat kuolee. Mieti jos elää 90-100- vuotiaaksi ja lapset on tehty nuorena niin alkaa lapsikin olla vanha ja on joutunut auttaa vanhaa vanhempaansa. Siinä on joutunut lykkäämään omat eläkeunelmansa muuttaa ulkomaille, hoitaa lastenlapsiaan enemmän jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin. Kuolema on luonnollista ja helpotus vanhukselle. 

Sä oot varmaan niitä hoitsuja joiden mukaan kiertokulku pitää olla nopea? 😬

"Hoitsut" ei sitä päätä, lääkäri päättää hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä selviämistä siinä on? Olen varmaan jotenkin tunneköyhä ihminen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt näitä joiden maailma murenee kun

Suosikkibändi hajoaa

Julkkis pariskunta eroaa

Kaverin serkun kissa kuolee

Oma lemmikki kuolee

Tulee ero puolisosta

Vanha sukulainen kuolee

Jne.

Eihän ne kivoja juttuja ole mutta joku roti sentään

Ei heillä ole muuta elämässä. Kuin ulista jokaisesta turhasta asiasta. Ihmistyyppi : kaikesta ulisija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selviän siten, että muistelen kaikkia hyviä muistoja heidän kanssaan: katson valokuvia, vanhoja kotivideoita sekä pidän mielessäni kaikkia heidän sanojaan, että rakastavat minua silloinkin, kun heistä on aika jättänyt. Sitäpaitsi se ei ole vielä. Nyt nautitaan siitä hetkestä täysillä vielä, mikä on meneillään, eikä järjestetä mitään hautajaisia ennakkoon. :)

Mistä sinä voit tietää milloin se aika on? Juuri sinun kaltaisesi tollot traumatisoituvat kuolemasta.

No siitä, etteivät ole vielä kuolleet, eikä sitä pidä liikaa ajatellakaan. Niin kauan kun on elämää, on elämää. Ja miksi olen tollo, jos kerron kantani ja vastaan aloituksen kysymykseen? Ja on täysin normaalia hieman traumatisoitua kuolemista, mutta se menee yleensä ajan kanssa ohi.