Sardiniassa eletään pisimpään maailmassa, vaikka siellä syödään erittäin paljon rasvaista Pecorine juustoa, joka on tehty lampaan maidosta.

Vierailija kirjoitti:

Se on myös ainoa paikka missä syödään Cazu Marzua, tuota eläviä toukkia kuhisevaa juustoa, jonka tuonti manner-eurooppaan on kielletty. 

Yääk!

Vierailija kirjoitti:

Suolaakin on siinä melkoisesti. Paljon enemmän kuin esim. parmesaanissa. 

Ohoh. Parmegiano Reggiano on erittäin suolaista.

Vierailija kirjoitti:

Sardinialaiseen perinteeseen kuuluu että kuolleita ei raportoida kuolleeksi vaan sukulaiset jatkaa eläkkeen nostoa, mikä selittää pitkäikäisyyden. 

Tätä samaa oli tulossa kertomaan. Jossain Kreikan pikkusaarilla oli yllättävän paljon yli 100v eläkeläisiä. Olivat kuolleet jo kauan sitten, mutta lähiomaiset nostivat vainajan eläkettä vuosikausia. 

Niin lampaan maidosta.

Vierailija kirjoitti:

Sardinialaiseen ruokavalioon kuuluu perinteisesti paljon esimerkiksi erilaisia tuoreita kasviksia, palkokasveja, vuohen- ja lampaanmaitoa ja täysjyvää. Teehen sekoitetaan ikivanhana rohtokasvina tunnettua maarianohdaketta. Kaiken kaikkiaan ruokavaliossa on paljon antioksidantteja ja vähän tyydyttynyttä rasvaa.

Tyydyttynyttä rasvaa on juurikin juustojen muodossa.

😋

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta lihaa ei syödä juurikaan. Vain 5% energiansaannista tulee lihasta. Eli tyydyttyneiden rasvojen määrä ei ole niin kovin korkea oikeastaan. Tuohan on aika lailla runsashiilihydraattista kasvissyöntiä (lakto-ovo) tuo perinteinen sardinialainen dieetti. Täällä tietoa https://www.bluezones.com/explorations/sardinia-italy/

Huomattavaa on, ettei se 26% energiaa maitotaloustuotteista tule lähinnä pecorinosta ja muista juustoista. Vaan sivulla sanotaan erityisesti, että vuohen maitoa juodaan ihan maitona.Toki juustojakin käytetään, lampaan ja vuohenmaidosta tehtyjä, mutta paljon kohtuullisemmin kuin tämä aloitus antaa ymmärtää.

Voi kai sanoa että vuohen maitoa juodaan Sardiniassa ihan homona..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sardinialaiseen perinteeseen kuuluu että kuolleita ei raportoida kuolleeksi vaan sukulaiset jatkaa eläkkeen nostoa, mikä selittää pitkäikäisyyden. 

Tätä samaa oli tulossa kertomaan. Jossain Kreikan pikkusaarilla oli yllättävän paljon yli 100v eläkeläisiä. Olivat kuolleet jo kauan sitten, mutta lähiomaiset nostivat vainajan eläkettä vuosikausia. 

Me tienataan tällä!

Vierailija kirjoitti:

Pecorinon rasvaisuudesta valittaminen kertoo lähinnä siitä, ettei ole koskaan päässyt kunnollisen juustokulttuurin äärelle. Meillä pecorino ei ole mikään arkinen jääkaapin täyte, vaan juustot hankitaan pääsääntöisesti suoraan pieniltä italialaisilta tuottajilta. Erityisesti pitkään kypsytetty Pecorino Sardo ja huolella valikoitu Pecorino Toscano ovat aivan eri maailmasta kuin markettien vakuumipakatut suolamöykyt.

Itse suosin vähintään 18 kuukautta kypsytettyjä juustoja, joiden rasva, proteiinirakenne ja aromit ovat saavuttaneet oikean tasapainon. Hintaa saattaa tulla 90–140 euroa kilolta, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi laadusta pitäisi tinkiä muutaman kympin vuoksi.

Pecorinoa nautimme usein alkuillasta yhdessä 36 kuukautta kypsytetyn Parmigiano Reggianon, espanjalaisen 100-prosenttisen ibérico de bellotan, culatello di Zibellon ja ohuenohuen wagyu-bresaolan kanssa. Viiniksi yleensä hieman ikääntynyttä Baroloa, ellei kellarista satu löytymään sopivaa Brunello di Montalcinoa.

Rasvaisuus on muutenkin vähän erikoinen huolenaihe. Jos juuston rasvapitoisuus alkaa ahdistaa, kannattaa ehkä pysytellä Edamissa ja jättää gastronomia niille, joille se on muutakin kuin ravintosisältötaulukon lukemista.

Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta rakentaa arkeaan laadukkaiden raaka-aineiden ympärille. Meillä tämä on kuitenkin ihan tavallista tiistai-illan syömistä, eikä sitä sen kummemmin ajatella luksuksena.

Meillä sama. Asutko italiassa?

Suomalaiset syövät luokattoman huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Pecorinon rasvaisuudesta valittaminen kertoo lähinnä siitä, ettei ole koskaan päässyt kunnollisen juustokulttuurin äärelle. Meillä pecorino ei ole mikään arkinen jääkaapin täyte, vaan juustot hankitaan pääsääntöisesti suoraan pieniltä italialaisilta tuottajilta. Erityisesti pitkään kypsytetty Pecorino Sardo ja huolella valikoitu Pecorino Toscano ovat aivan eri maailmasta kuin markettien vakuumipakatut suolamöykyt.

Itse suosin vähintään 18 kuukautta kypsytettyjä juustoja, joiden rasva, proteiinirakenne ja aromit ovat saavuttaneet oikean tasapainon. Hintaa saattaa tulla 90–140 euroa kilolta, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi laadusta pitäisi tinkiä muutaman kympin vuoksi.

Pecorinoa nautimme usein alkuillasta yhdessä 36 kuukautta kypsytetyn Parmigiano Reggianon, espanjalaisen 100-prosenttisen ibérico de bellotan, culatello di Zibellon ja ohuenohuen wagyu-bresaolan kanssa. Viiniksi yleensä hieman ikääntynyttä Baroloa, ellei kellarista satu löytymään sopivaa Brunello di Montalcinoa.

Rasvaisuus on muutenkin vähän erikoinen huolenaihe. Jos juuston rasvapitoisuus alkaa ahdistaa, kannattaa ehkä pysytellä Edamissa ja jättää gastronomia niille, joille se on muutakin kuin ravintosisältötaulukon lukemista.

Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta rakentaa arkeaan laadukkaiden raaka-aineiden ympärille. Meillä tämä on kuitenkin ihan tavallista tiistai-illan syömistä, eikä sitä sen kummemmin ajatella luksuksena.

Ihana novelli! Tällainen ruokakulttuurinen harlekiinitarina! Vain luova ja vilkkaan mielikuvituksen omistava henkilö pystyy näin kuvaavasti kirjoittamaan, onnittelut siitä. Kyllä se toissapäivänä vanhentunut ruisleipä arkijuustolla varmasti maistui hyvälle, kun mieli lenteli tällaisissa sfääreissä :D

Pecorino. Syövät myös paljon kalaa ja tuoreita kasviksia. Sekä tietysti oliiviöljyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sardinialaiseen perinteeseen kuuluu että kuolleita ei raportoida kuolleeksi vaan sukulaiset jatkaa eläkkeen nostoa, mikä selittää pitkäikäisyyden. 

Tätä samaa oli tulossa kertomaan. Jossain Kreikan pikkusaarilla oli yllättävän paljon yli 100v eläkeläisiä. Olivat kuolleet jo kauan sitten, mutta lähiomaiset nostivat vainajan eläkettä vuosikausia. 

Minä sinänsä arvostan tätä kulttuuria. Syödään ja juodaan hyvin, poltetaan, jäädään viisikymppisenä sairaseläkkeelle, kuollaan sydäriin ja sukulaiset nostaa seuraavat 50 vuotta eläkettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sardinialaiseen perinteeseen kuuluu että kuolleita ei raportoida kuolleeksi vaan sukulaiset jatkaa eläkkeen nostoa, mikä selittää pitkäikäisyyden. 

Tätä samaa oli tulossa kertomaan. Jossain Kreikan pikkusaarilla oli yllättävän paljon yli 100v eläkeläisiä. Olivat kuolleet jo kauan sitten, mutta lähiomaiset nostivat vainajan eläkettä vuosikausia. 

Samaa esiintyy Japanissa.

Toisaalta lihaa ei syödä juurikaan. Vain 5% energiansaannista tulee lihasta. Eli tyydyttyneiden rasvojen määrä ei ole niin kovin korkea oikeastaan. Tuohan on aika lailla runsashiilihydraattista kasvissyöntiä (lakto-ovo) tuo perinteinen sardinialainen dieetti. Täällä tietoa https://www.bluezones.com/explorations/sardinia-italy/

N 50g päivää kohti jaettuna.

Se on puolet "normiannoksesta" ja 1/4 avmamman annoksesta

Ne syövät siellä paljon kalaa. Ja pilaavat joka ruuan sillä bottargalla, joka on kuivattu ja suolattu kalanmätipussi. Lisäksi siellä on kesäisin niin kuuma, ettei ruoka maistu, mutta uiminen senkin edestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pecorinon rasvaisuudesta valittaminen kertoo lähinnä siitä, ettei ole koskaan päässyt kunnollisen juustokulttuurin äärelle. Meillä pecorino ei ole mikään arkinen jääkaapin täyte, vaan juustot hankitaan pääsääntöisesti suoraan pieniltä italialaisilta tuottajilta. Erityisesti pitkään kypsytetty Pecorino Sardo ja huolella valikoitu Pecorino Toscano ovat aivan eri maailmasta kuin markettien vakuumipakatut suolamöykyt.

Itse suosin vähintään 18 kuukautta kypsytettyjä juustoja, joiden rasva, proteiinirakenne ja aromit ovat saavuttaneet oikean tasapainon. Hintaa saattaa tulla 90–140 euroa kilolta, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi laadusta pitäisi tinkiä muutaman kympin vuoksi.

Pecorinoa nautimme usein alkuillasta yhdessä 36 kuukautta kypsytetyn Parmigiano Reggianon, espanjalaisen 100-prosenttisen ibérico de bellotan, culatello di Zibellon ja ohuenohuen wagyu-bresaolan kanssa. Viiniksi yleensä hieman ikääntynyttä Baroloa, ellei kellarista satu löytymään sopivaa Brunello di Montalcinoa.

Rasvaisuus on muutenkin vähän erikoinen huolenaihe. Jos juuston rasvapitoisuus alkaa ahdistaa, kannattaa ehkä pysytellä Edamissa ja jättää gastronomia niille, joille se on muutakin kuin ravintosisältötaulukon lukemista.

Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta rakentaa arkeaan laadukkaiden raaka-aineiden ympärille. Meillä tämä on kuitenkin ihan tavallista tiistai-illan syömistä, eikä sitä sen kummemmin ajatella luksuksena.

Meillä sama. Asutko italiassa?

Ei, Vladivostokissa.

Ette ole koskaan kuulleet "blu zone" alueista maapallolla? Sardinia on yksi niistä.

Heilläpä ei ole niitä sepelvaltimotautigeenejä, joihin meillä edelleen setämiehet kuolee. 

Lopeta tuo ryssylän ruokapropaganda, tollopersu. 

Syöhän ne niitä kärpäsentoukkia hyi vit.

Vierailija kirjoitti:

Maukas ruoka ja yhteisöllisyys sekä runsaasti aurinkoa ja lämpöä.

😍

Sekä Alkoholia ja Tupakkaa.