Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (1997)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Minusta on vähän ikävää, jos pidät tuollaista hyvänä vastavuoroisuutena ja inhimillisyytenä. Minun mielestäni kun tuollainen kuvaamasi ei sitä nimenomaan ole. Uskoisin, että suurin osa on kanssani samaa mieltä.
Onhan ne ikävystyttäviä vanhusten jutut.Samoja juttuja ja tuntemattomista puhumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Onko niin ettei sinua käydä katsomassa muulloin kun rahan tarpeessa? Siksikö jauhat siitä? Mikä mielestäsi on tilanteeseen johtanut? Vai itsekö käyt rahaa kinuamassa vanhemmiltasi? Niin paljon puhut asiasta joka ei ole itsellä tullut mieleenkään, että jotenkin tämä liittyy omaan elämääsi?
Aika paljonhan vanhempia painostetaan myymään asunto jne. Mikä tietysti on järkevääkin. Kai näitä aikuisten lasten juttuja täällä vauvallakin on vähän väliä.
Mistäköhän tämmöstäkin tapahtuu kun en tunne ketään jota olisi painostettu vaan päin vastoin normaali kuvio on se että lapset ravaa leikkaamassa vanhustensa nurmikkoja ja korjaamassa paikkoja vaikka omassakin elämässä olisi ihan riittävästi tekemistä. Kun leskeksi jäänyt mummeli asuu sitä 150 neliön omakotitaloaan joka on jo täysin arvotonkin käytännössä ja sukulaisten tuleva riesa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Onko niin ettei sinua käydä katsomassa muulloin kun rahan tarpeessa? Siksikö jauhat siitä? Mikä mielestäsi on tilanteeseen johtanut? Vai itsekö käyt rahaa kinuamassa vanhemmiltasi? Niin paljon puhut asiasta joka ei ole itsellä tullut mieleenkään, että jotenkin tämä liittyy omaan elämääsi?
Aika paljonhan vanhempia painostetaan myymään asunto jne. Mikä tietysti on järkevääkin. Kai näitä aikuisten lasten juttuja täällä vauvallakin on vähän väliä.
Mistäköhän tämmöstäkin tapahtuu kun en tunne ketään jota olisi painostettu vaan päin vastoin normaali kuvio on se että lapset ravaa leikkaamassa vanhustensa nurmikkoja ja korjaamassa paikkoja vaikka omassakin elämässä olisi ihan riittävästi tekemistä. Kun leskeksi jäänyt mummeli asuu sitä 150 neliön omakotitaloaan joka on jo täysin arvotonkin käytännössä ja sukulaisten tuleva riesa...
Tuttavankin läheinen on ollut jo useamman vuoden täysin vihanneksena hoitokodissa ja nyt vasta mietitään sitä talon myymistä. Lienee vanhuksen käteisvarat loppu. Kyllä kai tässäkin kuviossa on se painostus jäänyt vahvasti tekemättä, sen sijaan lähistöllä asuvat lapset ovat sitä tyhjää taloa vuosikaudet huoltaneet. Maaseutu on täynnä tätä kuviota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Onko niin ettei sinua käydä katsomassa muulloin kun rahan tarpeessa? Siksikö jauhat siitä? Mikä mielestäsi on tilanteeseen johtanut? Vai itsekö käyt rahaa kinuamassa vanhemmiltasi? Niin paljon puhut asiasta joka ei ole itsellä tullut mieleenkään, että jotenkin tämä liittyy omaan elämääsi?
Aika paljonhan vanhempia painostetaan myymään asunto jne. Mikä tietysti on järkevääkin. Kai näitä aikuisten lasten juttuja täällä vauvallakin on vähän väliä.
Mistäköhän tämmöstäkin tapahtuu kun en tunne ketään jota olisi painostettu vaan päin vastoin normaali kuvio on se että lapset ravaa leikkaamassa vanhustensa nurmikkoja ja korjaamassa paikkoja vaikka omassakin elämässä olisi ihan riittävästi tekemistä. Kun leskeksi jäänyt mummeli asuu sitä 150 neliön omakotitaloaan joka on jo täysin arvotonkin käytännössä ja sukulaisten tuleva riesa...
Olisiko tuokin se tärkeä asia mistä tytär puhuisi mutta mummo muuta höpäjää eli ei omaksu ajatusta muuttamisesta muualle.
Oma äitini asuu kerrostalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Minusta on vähän ikävää, jos pidät tuollaista hyvänä vastavuoroisuutena ja inhimillisyytenä. Minun mielestäni kun tuollainen kuvaamasi ei sitä nimenomaan ole. Uskoisin, että suurin osa on kanssani samaa mieltä.
Onhan ne ikävystyttäviä vanhusten jutut.Samoja juttuja ja tuntemattomista puhumista.
Ai niinkö sinusta, ikävä kuulla, itse ajattelen toisin.
Toki puhun nyt ihan normaalista suhteesta vanhaan ihmiseen / vanhempaan, vähän OT aihe siis kyllä, en mistään pahoinpidelleestä äidistä joka ei ole halunnyt myöntää virheitään ja selvittää välejä tms. Voi olla, että silloin suhde olisi vähän erilainen, jos sellaista enää edes olisi.
Onhan se nyt ihan eri asia olla tekemisissä vanhan äidin kanssa, jos on hyvät välit ja mahdolliset isommat ongelmat on puhuttu ja selvitetty, kuin tilanteessa, jossa taustalla on jotain suurempia pitkäaikaisia ongelmia ja väärintekemisiä, jotka vaikka kielletään kokonaan tai muuta tässä ketjussa aika laajasti jo käsiteltyjä asioita.
Puurot ja vellit tässä "kun vierailee vanhuksen luona" - aiheessa on nyt taas iloisesti hämmennetty samaan pataan.
Ilmeisesti joku ihan tarkoituksella sotkee ja hämmentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Minulla herää vain yksi kysymys. Miksi lapsi on valittu uhriksi? Onko jotenkin oletus, että kun on lapsen pyöräyttänyt maailmaan, lapsi on syntynyt vanhemman yleisöksi?
Ehkä ei myöskään olisi niin yksinäinen, jos skarppaisi ihmissuhteissa.
Oot ehlä kolmikymppinen? Onko joku 65 v lapsi. Jos äiti on 89? Eikö nuorella eläkeläisellä jo ole varaa vähän luopua itsekkyydestään?
Kykenetkö näkemään oman viestisi kaksoisstandardit?
Sehän tässä juuri on pointti, että nämä boomeri naakkamummut edellyttävät jälkikasvulta sellaisia sosiaalisia juttuja, joita he itse eivät suostu tekemään. Jälkikasvu kyllä on yleensä valmis vastavuoroisuuteen.
Miten kuvitellaan että samat säännöt eivät koskisi kaikkia? Että vanhus saa olla itsekäs ihan luvalla, ja muiden tulee olla epäitsekkäitä taipujia ja luopua omista rajoista ja tarpeistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma arviointi-lomakkeelle tokko kukaan itselleen antaa kritiikkiä.
On sellainen asia kuin itsereflektiokyky. Henkisiltä rakenteeltaan tasapainoisilla ja terveillä ihmisillä on kyky tähän eli kyllä he voivat antaa kritiikkiä myös itselleen - ihan aiheellista tervettä kritiikkiä. Sitten on ihmiset, jotka antavat itselleen aiheetonta kritiikkiä, ovat liian ankaria ja vaativat itseltään liikaa.
Jos kuvittelet, ettei kukaan anna kritiikkiä itselleen, se on merkki siitä, että henkisessä rakenteessasi on jotain ns poikkeavaa eikä sinulla ole kykyä normaaliin vastuunottoon.
Millähän pätevyydellä tää yks diagnosoi koko ajan muita kommentoijia? Palstamaisteri??Todella ärsyttävä tyyli.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Ei. Olet niin väärässä. Tässä ketjussa ei kuunnella vanhoja. Tai infantilitoit heidät. Ja he ovat tunnekylmiä narsisseja, jotka kukkivat vaan omaa elämäänsä. Jos luulet toisin, oot kuin he, ihan samaa sarjaa. Ni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Siinähän se ongelma onkin, kun näillä tietyn ikäpolven ihmisillä on ihan hirveän kova tarve puhua naakoista sun muusta. Mutta sitten heillä ei ole mitään tarvetta puhua asioista, joista olisi aiheellista puhua. He suorastaan kieltäytyvät siitä ja menevät shokkiin järkytyksestä, että heiltä edes odotetaan moista.
Ja toinen tunnuspiirre on se että heillä on tosi kova kiire päästä puhumaan siitä tästä ja tuosta, mutta heillä ei ole mikään kiire kuulla sen vastapuolen uutisia.
Lapsi on heille esineellistetty lapsiesine, ei ihminen johon on ihmissuhde, etenkään vanhempi-lapsisuhde. Lapsi on heille yleisö heidän naakkajutuilleen.
Tietysti jokainen on äitinsä lapsi. Kuitenkin monesti jo ikääntynyt lapsi osaa huomioida suhteen muuttuneen elämän varrella. Äiti on muuttunut lapseksi. Mutta jos kaksi lasta kohtaa lyödäänkö hiekkalapiolla päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Ai että aikuisten lasten pitäisi antaa anteeksi vanhemmille, jotka veti heidän lapsuuden vituksi?
Turhista syistä. Jotka kuuluvat lapsuuteen, kotitöuden opettelu, se, ettei aina saa tahtoaan perille. Hyvät pöytätavat. Hassuinta mitä täältä olen lukenut, ei saanut Aku Ankkaa lukea ruokapöydässä. Omansa saavat varmaan selata kännykkää yhteisenä ruokahetkenä.
Sinä itse olet keksinyt tuon Aku Ankka -jutun, sellaisesta ei kukaan muu ole kirjoittanut.
Usein nämä totuudenkieltäjävanhemmat käyttävät taktiikkana vääristelyä ja olkinukkeargumentteja. Voin hyvin kuvitella että jossain tämmöisessä Aku Ankkaa ei saanut lukea pöydässä- esimerkissä tilanteen olleen että siitä lehden lukemisesta lasta on pahoinpidelty tai hänelle on huudettu kohtuuttomasti ja kun lapsi nostaa tämän konkreettisena esimerkkinä esille vanhempien väkivaltaisuudesta tai kohtuuttomista rangaistuksista niin vanhempi kääntää sen niin että lapsi on katkeroitunut kun kodissa oli sääntö ettei lueta pöydässä ja taivastelee asi ystävilleen ja haluaisi sinne lapsen terapiaankin mennä selittämään kuinka hän on vain pyrkinyt kasvattamaan lapsistaan hyvätapaisia ja höpö höpö koskaan en remmiä antanut enkä hiuksista tarttunut, ihan hulluja se puhuu.
Nyt tuli niin mielipuolista w t juttua, että ensin nauratti, sitten melkein itketti (tarinan typeryys)
Mikä oli mielestäsi mielipuolista, etkö usko että tällaisia ihmisiä on vai mikä nauratti/itketti? Esimerkki oli keksitty, linkitetty tuohon Aku Ankka esimerkkiin mutta ilmiö on todellinen. Häiriintyneet ihmiset kieltävät todellisuuden hyvin hämmentävällä tavalla. Kerron kokemuksesta, olen työskennellyt huostaanotettujen lasten kanssa ja vaikka on käräjäoikeudelta tuomiot pahoinpitelyistä ja todistajaa jos kuinka monta niin kipeimmät ihmiset (psykopaatit) yrittää puhua mustan valkoiseksi siitä huolimatta. He manipuloivat ja selittävät omaa "totuuttaan" niin että siihen menee itseään moni älykkääksikin luuleva vipuun. Osaavat esittää viatonta, osaavat puhua todella kauniisti. Kunnes joissain tapauksissa ajan kanssa todelliset faktat alkavat paljastua.
Kiitos hyvistä kijoituksista. Olisi kyllä todella tärkeää, että lastensuojelussa ja perheoikeudessa työskentelisi sellaisia ihmisiä, jotka tunnistavat tällaisen taitavamman manipuloinnin ja tällaiset häiriintyneet persoonallisuudet. Aivan liian moni menee vipuun ja lapsi (usein myös se tervehenkinen vanhempi) saa kärsiä kovan kautta.
Toivoisin todella, että näiden asioiden opettaminen ja tunnistaminen kuuluisi koulutukseen.
Vierestä seurannut, miten esim. juurikin perheväkvallasta tuomittu mies (niin äitiä kuin lapsia kohtaan) sai pyöritettyä homman ihan kieroon. Hulluja juttua. Ja panoksena lasten elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Älä jaksa. Haluat aloittaa uudestaan sen naakka-ketjun jankkaamista, ihan samoilla tytärvihan toistelun lauseilla. Mene tuohon ketjuun ja jatka siellä mieluummin, jos on ihan pakko.
Portinvartija ahkerasti vartioi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Siinähän se ongelma onkin, kun näillä tietyn ikäpolven ihmisillä on ihan hirveän kova tarve puhua naakoista sun muusta. Mutta sitten heillä ei ole mitään tarvetta puhua asioista, joista olisi aiheellista puhua. He suorastaan kieltäytyvät siitä ja menevät shokkiin järkytyksestä, että heiltä edes odotetaan moista.
Ja toinen tunnuspiirre on se että heillä on tosi kova kiire päästä puhumaan siitä tästä ja tuosta, mutta heillä ei ole mikään kiire kuulla sen vastapuolen uutisia.
Lapsi on heille esineellistetty lapsiesine, ei ihminen johon on ihmissuhde, etenkään vanhempi-lapsisuhde. Lapsi on heille yleisö heidän naakkajutuilleen.
Miksi on niin hirveän tärkeä päästä ne työjuttunsa ja laivareissunsa selittämään? Tietysti jos ei muutakaan puhuttavaa ole.
Sinun mielestäsi ei ole tärkeää puhua vaikka mummon terveydestä ja jaksamisesta kun se lomamatka kieppuu mielessä. Tärkeeä ois tietysti puhua myös mummun asunnon myynnistä ja ennakkoperinnöstä.
Yritän sanoa että sinulla ja äidilläsi on eri käsitys mikä on tärkeää. Sulle sun omat jutut, äidillesi silmälasien hankinta kun optikko ei ilman silmälääkäriä anna ynnä muut arjen huolet. Tuttu siivoojakin lopetti. Eikä kukaan jaksa kuunnella.
Äitini on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen. Kysehän ei ole siitä, kummalla on tärkeämmät jutut, vaan että molemmat ovat ihmisenä yhtä tärkeitä ja molempien jutut ovat molemmille yhtä tärkeitä ja niille molemmille annetaan "yhtä paljon" tilaa.
Puhun 85-vuotiaan tätini kanssa päivittäin. Tämä siksi, että hän on keskustelukykyinen ja myös minä saan tilaa ja merkitsen hänelle henkilönä, en vain yleisönä.
Hän saa vapaasti muistella menneitä tai puhua "naakoista", koska hänellä on kyky vastavuoroisuuteen. Minulla ei ole mitään velvollisuutta häntä kohtaan, ihan vapaasta tahdostani hänen kanssaan keskustelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
En saanut nyt ihan kiinni tästä tajunnavirrasta, mutta sen verran ymmärsin, että sinulla siis on jotain vaikeuksia ja nostattaa ilmeisesti tunteita, kun käyt vierailemassa vanhan ätisi luona.
Ikävää silti, että äitisi jutut ovat mielestäsi tylsiä. Kannattaa koittaa kuitenkin häntäkin vastavuoroisesti kuunnella, ihan ajatuksenkin kanssa, hänellä kun ei välttämättä ole niin kauhean paljon aikaakaan enää jäljellä. Ettei sitten jää harmittamaan, kun ei enää voi kysellä ja kuulla vaikka hänen nuoruusmuistojaan.
En kuitenkaan ymmärtänyt, miten tämä ongelmasi nyt liittyy aloitukseen tai linkattuun kirjaan. Ehkä kannattaisi avata ihan uusi ketju tälle aiheellesi?
Jaa jaa, kun te ketjun "ydinhenkilöt" olette sananne sanoneet, muiden pitää olla hiljaa tai aloittaa alusta aloituksen kommenrointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma arviointi-lomakkeelle tokko kukaan itselleen antaa kritiikkiä.
On sellainen asia kuin itsereflektiokyky. Henkisiltä rakenteeltaan tasapainoisilla ja terveillä ihmisillä on kyky tähän eli kyllä he voivat antaa kritiikkiä myös itselleen - ihan aiheellista tervettä kritiikkiä. Sitten on ihmiset, jotka antavat itselleen aiheetonta kritiikkiä, ovat liian ankaria ja vaativat itseltään liikaa.
Jos kuvittelet, ettei kukaan anna kritiikkiä itselleen, se on merkki siitä, että henkisessä rakenteessasi on jotain ns poikkeavaa eikä sinulla ole kykyä normaaliin vastuunottoon.
Millähän pätevyydellä tää yks diagnosoi koko ajan muita kommentoijia? Palstamaisteri??Todella ärsyttävä tyyli.
Eri
Faktajuttajan tuo kirjoitti.
Ajatteletko sinäkin todella niin, ettei kukaan anna kritiikkiä itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Siinähän se ongelma onkin, kun näillä tietyn ikäpolven ihmisillä on ihan hirveän kova tarve puhua naakoista sun muusta. Mutta sitten heillä ei ole mitään tarvetta puhua asioista, joista olisi aiheellista puhua. He suorastaan kieltäytyvät siitä ja menevät shokkiin järkytyksestä, että heiltä edes odotetaan moista.
Ja toinen tunnuspiirre on se että heillä on tosi kova kiire päästä puhumaan siitä tästä ja tuosta, mutta heillä ei ole mikään kiire kuulla sen vastapuolen uutisia.
Lapsi on heille esineellistetty lapsiesine, ei ihminen johon on ihmissuhde, etenkään vanhempi-lapsisuhde. Lapsi on heille yleisö heidän naakkajutuilleen.
Ja se sukupolvi on...kertauksen vuoksi, kerros nyt minkä vuosikymmenen äidit ovat näitä tympeitä, jotka eivät mitään osaa. Ja muista sit heti perään kertoa, et mitään sellaista ei kukaan ole kirjoittanut...
Minusta on vähän ikävää, jos pidät tuollaista hyvänä vastavuoroisuutena ja inhimillisyytenä. Minun mielestäni kun tuollainen kuvaamasi ei sitä nimenomaan ole. Uskoisin, että suurin osa on kanssani samaa mieltä.