Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (1997)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Kauanko niiden lastenlasten kuulumisten kyselyyn ja kertomiseen nyt menee? Meneekö jopa yli viisi minuuttia? Eihän se ole joko tai. Että joko puhutaan vain vanhuksen elämänpiirin asioista tai sitten lapsen tai lastenlasten asioista. Kyllä sen nyt täyspäinen ihminen ymmärtää, että jos vanhusta ei enää yhtään kiinnosta oman lapsen ja lastenlasten kuulumiset, silloin on muistisairaus jo pitkällä tai ollaan niin loppusuoralla ettei puhuta enää paljon mistään muustakaan eikä kukaan yritäkään. Tai sitten on kyseessä vaikeasti persoonallisuushäiriöinen ihminen jota on tuskin koskaan kiinnostanut muu kuin oma napa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Älä jaksa. Haluat aloittaa uudestaan sen naakka-ketjun jankkaamista, ihan samoilla tytärvihan toistelun lauseilla. Mene tuohon ketjuun ja jatka siellä mieluummin, jos on ihan pakko.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko niiden lastenlasten kuulumisten kyselyyn ja kertomiseen nyt menee? Meneekö jopa yli viisi minuuttia? Eihän se ole joko tai. Että joko puhutaan vain vanhuksen elämänpiirin asioista tai sitten lapsen tai lastenlasten asioista. Kyllä sen nyt täyspäinen ihminen ymmärtää, että jos vanhusta ei enää yhtään kiinnosta oman lapsen ja lastenlasten kuulumiset, silloin on muistisairaus jo pitkällä tai ollaan niin loppusuoralla ettei puhuta enää paljon mistään muustakaan eikä kukaan yritäkään. Tai sitten on kyseessä vaikeasti persoonallisuushäiriöinen ihminen jota on tuskin koskaan kiinnostanut muu kuin oma napa.
Kun ihminen on vanha on lapsikin jo vanhuuden kynnyksellä ja lapsenlapset aikuisia joiden asioista ei ehkä äitikään ole kuin suunnilleen perillä. Ainakin minun lapseni pitävät jo itsenäisesti yhteyden isovanhempiin enkä ole heidänkään niskassaan koko ajan.
Huomaan että ajattelette tätä nelikymppisen kannalta jolla on 10-vuotiaat lapset joita mummun on muistettava karkkipussilla jne. Nuori mummo. Nuori eläkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Eri mutta tottakai jaksetaan kuunnella sen vanhuksen asioita. Oletko sinä se pershäiriöinen vanhus joka puhuu vain ja ainoastaan itsestään koska ei kiinnosta mikään muu kuin oma erinomaisuus ja siitä paasaaminen? Jos näin on niin on ihan turha edes yrittää selittää vastavuoroisen keskustelun periaattetta. Jota muuten viimeksi eilen harjoitin melko selvästi dementoitunetn vanhuksen kanssa, mutta heiltäkin se vielä onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
En saanut nyt ihan kiinni tästä tajunnavirrasta, mutta sen verran ymmärsin, että sinulla siis on jotain vaikeuksia ja nostattaa ilmeisesti tunteita, kun käyt vierailemassa vanhan ätisi luona.
Ikävää silti, että äitisi jutut ovat mielestäsi tylsiä. Kannattaa koittaa kuitenkin häntäkin vastavuoroisesti kuunnella, ihan ajatuksenkin kanssa, hänellä kun ei välttämättä ole niin kauhean paljon aikaakaan enää jäljellä. Ettei sitten jää harmittamaan, kun ei enää voi kysellä ja kuulla vaikka hänen nuoruusmuistojaan.
En kuitenkaan ymmärtänyt, miten tämä ongelmasi nyt liittyy aloitukseen tai linkattuun kirjaan. Ehkä kannattaisi avata ihan uusi ketju tälle aiheellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Siinähän se ongelma onkin, kun näillä tietyn ikäpolven ihmisillä on ihan hirveän kova tarve puhua naakoista sun muusta. Mutta sitten heillä ei ole mitään tarvetta puhua asioista, joista olisi aiheellista puhua. He suorastaan kieltäytyvät siitä ja menevät shokkiin järkytyksestä, että heiltä edes odotetaan moista.
Ja toinen tunnuspiirre on se että heillä on tosi kova kiire päästä puhumaan siitä tästä ja tuosta, mutta heillä ei ole mikään kiire kuulla sen vastapuolen uutisia.
Lapsi on heille esineellistetty lapsiesine, ei ihminen johon on ihmissuhde, etenkään vanhempi-lapsisuhde. Lapsi on heille yleisö heidän naakkajutuilleen.
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Minulla herää vain yksi kysymys. Miksi lapsi on valittu uhriksi? Onko jotenkin oletus, että kun on lapsen pyöräyttänyt maailmaan, lapsi on syntynyt vanhemman yleisöksi?
Ehkä ei myöskään olisi niin yksinäinen, jos skarppaisi ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko minä niin tärkeä että minä, minä, minä kun menen katsomaan vanhaa ihmistä jolle kertyy paljon puhuttavaa yksinäisinä päivinä? Eikö minulla ole aikaa kuunnella vaikka en niin jotain äidin lapsuuskaveri Mairea tunne mutta kuunnella hänen kuolemastaan, auttaa ehkä adressin laitossa, kuunnella "tyttöjen" nuoruuden aikaa ja tanssireissuja. Kun minä minä, ne on niin tylsiä juttuja ja ikkunasta näkyvät oravat ja lähikaupan uusi mukava kassa.
Minulla herää vain yksi kysymys. Miksi lapsi on valittu uhriksi? Onko jotenkin oletus, että kun on lapsen pyöräyttänyt maailmaan, lapsi on syntynyt vanhemman yleisöksi?
Ehkä ei myöskään olisi niin yksinäinen, jos skarppaisi ihmissuhteissa.
Oot ehlä kolmikymppinen? Onko joku 65 v lapsi. Jos äiti on 89? Eikö nuorella eläkeläisellä jo ole varaa vähän luopua itsekkyydestään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
On oikeasti ihmisiä jotka puhuu VAIN itsestään. Tunnen yhden tällaisen. Hän ei ilmeisesti itse huomaa lainkaan sitä vaan paasaa ja paasaa. Tai sitten huomaa mutta on sitä mieltä että hänen asiat on niin tärkeitä ja spesiaaleja että asiat on niin kuin kuuluukin. Jos toinen yrittää saada väliin jotain omaa kuulumistaan kerrottua, hänen katseensa lasittuu ja keskustelu tyrehtyy kunnes seuraavassa hetkessä jauhetaan taas jotain hänen asiaansa. Kun me mennään katsomaan 80-90 vuotiaita vanhempia / isovanhempia, kyllä siinä tulee parin tunnin aikana kaikkien ja puolen suvunkin asiat käsiteltyä. Siihen mahtuu omat ja lasten ja lastenlasten ja naapureiden kuulumiset ja nuoruusmuistot ja lääkärikäynnit ja valtakunnanpolitiikka. Minusta tuntuu että tämä jankkaaja on tuota ensin mainittua tyyppiä oikeuttamassa yksinpuheluaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Siinähän se ongelma onkin, kun näillä tietyn ikäpolven ihmisillä on ihan hirveän kova tarve puhua naakoista sun muusta. Mutta sitten heillä ei ole mitään tarvetta puhua asioista, joista olisi aiheellista puhua. He suorastaan kieltäytyvät siitä ja menevät shokkiin järkytyksestä, että heiltä edes odotetaan moista.
Ja toinen tunnuspiirre on se että heillä on tosi kova kiire päästä puhumaan siitä tästä ja tuosta, mutta heillä ei ole mikään kiire kuulla sen vastapuolen uutisia.
Lapsi on heille esineellistetty lapsiesine, ei ihminen johon on ihmissuhde, etenkään vanhempi-lapsisuhde. Lapsi on heille yleisö heidän naakkajutuilleen.
Miksi on niin hirveän tärkeä päästä ne työjuttunsa ja laivareissunsa selittämään? Tietysti jos ei muutakaan puhuttavaa ole.
Sinun mielestäsi ei ole tärkeää puhua vaikka mummon terveydestä ja jaksamisesta kun se lomamatka kieppuu mielessä. Tärkeeä ois tietysti puhua myös mummun asunnon myynnistä ja ennakkoperinnöstä.
Yritän sanoa että sinulla ja äidilläsi on eri käsitys mikä on tärkeää. Sulle sun omat jutut, äidillesi silmälasien hankinta kun optikko ei ilman silmälääkäriä anna ynnä muut arjen huolet. Tuttu siivoojakin lopetti. Eikä kukaan jaksa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Onko niin ettei sinua käydä katsomassa muulloin kun rahan tarpeessa? Siksikö jauhat siitä? Mikä mielestäsi on tilanteeseen johtanut? Vai itsekö käyt rahaa kinuamassa vanhemmiltasi? Niin paljon puhut asiasta joka ei ole itsellä tullut mieleenkään, että jotenkin tämä liittyy omaan elämääsi?
Ei tietenkään ole tärkeää äitejään kuunnella. Äitihän on äiti. Äitiys ei lopu koskaan. Olin väärässä. Ehkä kuitenkin tarkalla korvalla edelleen kuulen oman äitini adioita vähän rivien välistäkin. Anteeksi kaikki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Sinä infantilisoit vanhempaasi jos et puhu aikuisten asioita hänelle. Iästään huolimatta hän on aikuinen ihminen ja miksi hän ei haluaisi kuulla lastenlastensa ja lastensa kuulumisista? Älä päätä hänen puolestaan.
Entäpä jos sillä äidillä on kova tarve puhua omat asiansa, tuttujen ja sukulaisten kuolemat, vaikka ne naakatkin. Kaikki eivät usein näe toisiaan. Puhelimessa ehkä , jos ei vielä niin muistisairautta, vaihdettu nuo perhekuulumiset.
On aika kuunnella vanhusta, kysellä vanhoista asioista. Moni suree että eipä tullut kyseltyä vaikka sota -ajoista tai 30-luvusta, siis nyt jo iäkkäät ihmiset surevat etteivät puhuttaneet vanhempiaan.
Eli kyseessä on iäkkäämpi ihminen joka puhuu itsestään ja omista asioistaan mutta ei ole kiinnostunut lapsensa ja tämän kuulumisista eikä niiden omien juttujensa puhumisen jälkeen kysy mitään lapseltaan? Onko oikea tulkinta?
Kovaa vastustusta herättää ajatus että jaksettaisiin kuunnella sen vanhuksen asioita jos muutamien kuukausien välein käydään.
Kyse ei ole niitä asioita vastaan Kyse on tätä kyseistä vanhusta vastaan. Jos mummo on vastavuoroinen ja inhimillinen niin hän kyllä voi kertoa vuorollaan niitä naakkajuttujakin. Ja niitä kuunnellaan.
Eli mummon pitää ostaa vuoro puhua itselleen? Kysellä, antaa rahaa, kahvitarjoilut viimeisen päälle niin kuuskymppinen kännykkäänsä selaillen hetken kuuntelee höpinöitä.
Onko niin ettei sinua käydä katsomassa muulloin kun rahan tarpeessa? Siksikö jauhat siitä? Mikä mielestäsi on tilanteeseen johtanut? Vai itsekö käyt rahaa kinuamassa vanhemmiltasi? Niin paljon puhut asiasta joka ei ole itsellä tullut mieleenkään, että jotenkin tämä liittyy omaan elämääsi?
Aika paljonhan vanhempia painostetaan myymään asunto jne. Mikä tietysti on järkevääkin. Kai näitä aikuisten lasten juttuja täällä vauvallakin on vähän väliä.
Tuollainen käytös kertoo vain että perheessä/suvussa on ongelmia lapsi-vanhempi- rooleissa edelleen. Isovanhempaa/vanhaa ihmistä ei pidetä aikuisena vaan kohtelu kuulostaa lapsen kohtelulta että jätetään ulkopuolelle normaaleista keskusteluista. Siihen kohtaan kyllä samaistun että mielelläni kuuntelin isoäitini juttuja ja kyselin, viimeisinä vuosinaan varsinkin koska tiesin että aika käy vähiin. Mutta isoäitini halusi ehdottomasti kuulla ja tietää mitä minulle kuului ja jutteli viisaasti myös vaikeuksista joista kerroin. Hän oli aikuinen, elämää nähnyt ja monesta selvinnyt itsekin. Muistisairaan tai psyykkisesti sairaan kohdalla tilanne on toki toinen.