Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvat uupumuskierteet ja epäonnistumiset työelämässä ovat saaneet minut harkitsemaan itsem*rhaa.
08.11.2026 |
Olen tosi hyvä tyyppi töissä ja tahdon olla se, jonka kanssa on mukava työskennellä. Kuuntelen ohjeistukset, teen työt kuten pitää tai ainakin yritän parhaani, olen kuitenkin myös helposti lähestyttävä enkä nipota turhasta, joten sopeudun helposti osaksi tiimiä. Minuun luotetaan ja alan saamaan vastuuta yleensä melko nopeasti. Minusta se on hienoa, että pärjään työelämässä ja minuun luotetaan. Kunnes sitten minä uuvun ja pahasti. Aina sama kierre, alku menee erinomaisen hyvin ja annan kaikkeni pärjätäkseni - tunnen kuitenkin jatkuvaa riittämättömyyttä, yritän kompensoida riittämättömyyden tunteita tekemällä hieman paremmin mutta tajuan, että en kykene sille tasolle kun pitäisi. Minulla on vaikeuksia hidastaa tahtia ja se lopulta aina päätyy suoraan seinään.
Tämä on monta kertaa ollut, eri työpaikoissa. Sitten hävettää niin paljon ja tuntuu, että olen valtava pettymys. Nyt sentään menin adhd-tutkimuksiin mutta kyllä minulla on niin paljon hankaluuksia tässä elämässä oman pääni takia, että olen joutunut miettimään, etten kuulu tänne. Eniten vtuttaa, että kun lähennyn niiden työkavereiden kanssa ja petän heidän luottamuksen. Inhoan itseäni tämän takia.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Siirry matkustajan paikalta kuskin paikalle.
Satoja kertoja yrittänyt omalla toiminnallani ottaa nimenomaan vastuun elämästäni ja omasta toiminnasta sekä päätöksistäni. Olen yrittänyt vaikka minkälaisia temppuja ja silti siitä huolimatta elämä ei suju. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on epävakaa persoonallisuus. Kas noin, sait sen tiedon tässä ihan ilmaiseksi. Terveisin samanlainen joka ei tajunnut asiaa pitkään aikaan.
Äläkä ota tätä loukkauksena, sanon vain niin kuin asia on. Kaikki epävakaat ei ole kilahtelevia hulluja ja draamailijoita, vaan monet kärsii kuten sinä sisäänpäin.
Niin jotain sellaistahan tässä on, ihan selväähän se on. En kuitenkaan toisaalta tee mitään pelkästään lokeroivalla diagnoosilla vaan tärkeämpää on se, että miten nämä asiat vaikuttavat elämääni ja voin sanoa, että vaikuttaa sillä tavalla, että ei tässä oikeasti ole mitään järkeä elää tällaisen pään kanssa. Tämä on ihan valtavaa itsesabotaasion kierrettä ja pettymyksiä nimenomaan itseensä ja omaan toimintaansa. Eikä tämä ole tällain vielä kolmekymppisenäkään juuri lainkaan muuttunut muuten paitsi olen kyllä päihteet toki jättänyt pois ja sen sellaiset. Ei sekään mikään ratkaisu tähän ydinongelmaan kuitenkaan ollut. Tuntuu vähän kuin olisi jokin kulkukoira/kulkukissa, joka on oppinut selviytymään itsekseen. Kaikki jotka näkevät ja ovat kanssani, niin näkevät potentiaalin mutta myös ymmärtävät, ettei minuun voi luottaa, olen jotenkin kasvanut niin kieroon. Ikävä fakta tosiaan. Ap
Kun opit tuntemaan selvän syyn sille, mistä käytöksesi ja tunnetilasi johtuu, pystyt myös opettelemaan ja hallitsemaan sitä ainakin jossakin määrin. Ikä ja kokemus opettaa, nuoruus on epävakaana pahinta aikaa. Vaikka ei se keski-ikäisenäkään nyt ihan helppoa aina ole, mutta helpompaa kuitnkin kuin nuorena.
Vaikea uskoa, että tässä tämä elämänlaatu tulee paranemaan. Jotenkin tuntuu kuin olisi kahleissa oman päänsä kanssa ja aika vaikeaa elää elämäänsä kun ei pysty luottamaan itseensä eivätkä muut minuun. Tsemppiä kuitenkin kaikille, jotka jaksavat pysyä sitkeinä. Ap
Kuulostaa sellaisilta tunnollisen ja perfektionistisen ihmisen ongelmilta. Miksi syyttelet itseäsi, vaikka olet tehnyt parhaasi? Itsemyötätunto? Terapia?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sellaisilta tunnollisen ja perfektionistisen ihmisen ongelmilta. Miksi syyttelet itseäsi, vaikka olet tehnyt parhaasi? Itsemyötätunto? Terapia?
No suoraan sanottuna siksi koska aiheutan toiminnallani enemmän haittaa kuin hyvää. Esimerkiksi nyt kävi näin: Kokeilin uudelleen työelämää, uusi ympäristö, uusi työpaikka, paljon terapiaa takana sekä terveellisiä elämäntapamuutoksia. Olin tehnyt kaiken voitavani, jotta elämänlaatu kohenisi. Olin valmis palaamaan työelämään ja teinkin niin asteittain. Olen aika itsenäinen ihminen, tunnollinen ja tahdon hoitaa oman osuuteni hyvin. Niinpä myös harjoittelin ulkoa työpaikkaan liittyvät asiat myös vapaa-ajallani asioiden sujuvoittamiseksi. Minun on vaikea työssä oppia jos on liikaa hälinää koska jännitän niin paljon alkuun, joten oli helpompi kotona opetella se minkä pystyin ja se auttoi tietenkin minua itseäni, että perehdyttäjiä. Myös hiljalleen työssä ylipäätään minuun alettiin luottaa, sillä toin esille sen miten aion sitoutua paikkaan ja yrittää parhaani. Olin todella ylpeä itsestäni ja samaan aikaan sulauduin hyvin osaksi porukkaan. Minusta pidettiin paljon ihmisenäkin ja minä heistä, todella mukavia ja hauskoja tyyppejä. Kuitenkin työn kuormitus oli valtava, jatkuvaa multitaskaamista ja ei mennyt edes vuotta kun aloin oireilemaan enemmän ja vähemmän. Sitten tuli päivä kun en enää kyennyt toimimaan kunnolla, en vain enää kyennyt koko hommaan. Minuun luotettiin ja toiveitani työaikojen sekä muutenkin työasioihin liittyvissä jutuissa kuunneltiin ja toteutettiin. Olisin pärjännyt valtavan hyvin jos olisin pärjännyt. Sen sijaan petin taas itseni ja kaikki muut. Ihan painajaista kun pääni alkaa hajoilemaan, en kykene sellaiseen työhön, jossa on liikaa kaaosta, kapasiteetti ei vain riitä ja tipun pelistä pois. Ap
Siirry matkustajan paikalta kuskin paikalle.