Onko niin, että oikeasti poliitikot ei voi tehdä juuri mitään elinkustannusten nousulle?
Kommentit (7)
Ei kun ne laittoi yhteisöveron laskuun yli 800 miljoonaa. Vaikka isot toimijat ovat sanoneet ettei tarvitse laskea.
Eihän sillä voi tulla työntekijää vastaan kustannuksissa joka töihin kulkemisesta syntyy.
Koska veronmaksajat maksavat poliitikon elinkustannukset niin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa miten maksajilla menee? Villi veikkaus.
Ei ketään kohta enää kiinnosta tavallisen palkansaajan pärjääminen koska oikeistomentaliteetti on sitä että syyllistetään kaikki jotka eivät pärjää ja kahmitaan kaikki rahat rikkaille. Ei niitä kiinnosta tavallisen suomalaisen ostovoima, pääasia että päästään säästämään kaikesta paitsi rikkailta ja rankaisemaan köyhiä siitä että ovat epäkelpoja ihmisiä. Ja kun joku joka tapauksessa sanoo että rikkaat maksavat eniten veroja ilman että saavat mitään vastineeksi niin he ensinnäkin saavat TURVALLISEN YHTEISKUNNAN ja saivat peruskoulutuksen ja lapsilisät jne, ja sitä paitsi jos ihmisen kk tulot verojen jälkeen ovat kymppitonnin niin ei siinä ole mitään ongelmia pärjätä vs joku jolta leikataan pienistä tuloista niin ettei ole enää varaa edes normaalia ruokaa ostaa. Mutta tähän suuntaan ollaan menossa, koska jotkut tahot sitä haluavat.
Siihen vaaditaan rahaa. Esim. Ruotsi pystyy pitämään polttoaineiden hinnat todella paljon halvempina kuin Suomi.
Kaikki Suomessa joutuvat maksamaan Sannan velat ja korot, Ukrainan sodan ja paremmat pyssyt itärajaa turvaaville pojille.
Kaikkien taloustilanne on heikentynyt,.
Tätä tämä tulee olemaan kunnes suomalaiset firmat saadaan viemään, työllistämään ja takomaan rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Siihen vaaditaan rahaa. Esim. Ruotsi pystyy pitämään polttoaineiden hinnat todella paljon halvempina kuin Suomi.
Se on nyt vaan ymmärettävä että sähköautoihin tässä siirrytään.
Suomessa on jopa 9000MW vaihtelevaa halpaa tuulivoimaa ja kun tuo määrä voidaan helposti 6-kertaistaa, suomalaisen ei kannata ajaa millään muulla kuin kotimaisella päästöttömällä sähköllä.
Oikeasti voisivat laskea arvonlisäveroa joka vaikuttaa kaikkien tuotteiden hintoihin