Miten hyväksyä, että on perustavanlaatuisesti yksin elämässä?

Mullakin on vain vähän ystäviä. Syystä haarakiila toiminta.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on vain vähän ystäviä. Syystä haarakiila toiminta.

haarakiila toiminta? 

Mua auttoi, kun sain autismi-diagnoosin ja pikku hiljaa pystyin hyväksymään, että mun elämä tulee aina olemaan erilaista kuin useimmilla. En enää tavoittele samaa mitä muilla on, vaan pyrin olemaan vain autenttinen minä. Yritän pitää huolta itsestäni. Kukaan muu ei sitä tee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on vain vähän ystäviä. Syystä haarakiila toiminta.

haarakiila toiminta? 

Yrittää tunkea itsensä pariskunnan väliin.

Vierailija kirjoitti:

Ettei koskaan rakastettu. Ei suojeltu, jätettiin yksin asioiden kanssa, jotka menivät yli ymmärryksen ja sietokyvyn. Ja sitten ihmiset pitivät valehtelijana, hulluna, yliherkkänä ja mitä näitä on. Siis että perustavanlaatuisesti on ollut yksin, kohtaamatta, vaikka on ollut ihmisiä ympärilläkin ja olevinaan "ihmissuhteita".

No, tässä nyt juuri tajusin, että sen hyväksyy vain... Hyväksymällä. Olen yksin, aina ollut ja todennäköisesti tulen aina olemaankin. Miksi se on tuntunut niin mahdottomalta hyväksyä? Koska se saa mut tuntemaan oloni arvottomaksi. OK, sitten saa. Sitten parun sitä asiaa, kun se nousee pintaan. Niin monta kertaa kuin tarvitsee. Kai siihen parkumiseen joskus kyllästyy. Ja sitten aina jatkan eteenpäin. En koskaan halunnut elää yksin. Kieltäydyin elämästä, yritin korjata yksinäisyyden. Nyt näen, että ainoa mahdollinen elämä on elämä yksin. Joko se tai ei mitään.

Kaikkeen tottuu. Omat ihmiskontaktini ovat aina olleet höttöisella pohjalla, hyväksytyksi tuleminen on aina ollut jotenkin ehdollista (jos olisit sitä, tätä tai tota, jos tekisit niin tai näin, jos näyttäisit siltä tältä tai tolta....niin olisit hyvä, silti aina tavoite karkasi kauemmaksi, oli mahdotonta olla riittävän hyvä, ihan vaan kertakaikkisen mahdotonta). En ole koskaan kuitenkaan jaksanut lähteä sooeutumaan tuohon vääntöön, joten omassa seurassani olen erittäin riittävä itselleni. 

Kun lemmikkini siirtyi ajasta ikuisuuteen, elämään jäi suuri tyhjä tila, mutta siihenkin tottuu. Siihen yhteiseen aikaan liittyy valtavan suuri kiitollisuus. Aika näyttää tuleeko uusi eläinystävä. Voi olla, että tulee voi olla että ei. Mitä toisiin ihmisiin tulee, niin hintaan mihin hyvänsä niitä ihmiskintakteja ei kannata perustaa, se ei todellakaan ole sen arvoista: mikään ei ole niin raakaa ja raadollista, kuin olla yksinäinen ja merkityksetön ihmissuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei koskaan rakastettu. Ei suojeltu, jätettiin yksin asioiden kanssa, jotka menivät yli ymmärryksen ja sietokyvyn. Ja sitten ihmiset pitivät valehtelijana, hulluna, yliherkkänä ja mitä näitä on. Siis että perustavanlaatuisesti on ollut yksin, kohtaamatta, vaikka on ollut ihmisiä ympärilläkin ja olevinaan "ihmissuhteita".

No, tässä nyt juuri tajusin, että sen hyväksyy vain... Hyväksymällä. Olen yksin, aina ollut ja todennäköisesti tulen aina olemaankin. Miksi se on tuntunut niin mahdottomalta hyväksyä? Koska se saa mut tuntemaan oloni arvottomaksi. OK, sitten saa. Sitten parun sitä asiaa, kun se nousee pintaan. Niin monta kertaa kuin tarvitsee. Kai siihen parkumiseen joskus kyllästyy. Ja sitten aina jatkan eteenpäin. En koskaan halunnut elää yksin. Kieltäydyin elämästä, yritin korjata yksinäisyyden. Nyt näen, että ainoa mahdollinen elämä on elämä yksin. Joko se tai ei mitään.

Kaikkeen tottuu. Omat ihmiskontaktini ovat aina olleet höttöisella pohjalla, hyväksytyksi tuleminen on aina ollut jotenkin ehdollista (jos olisit sitä, tätä tai tota, jos tekisit niin tai näin, jos näyttäisit siltä tältä tai tolta....niin olisit hyvä, silti aina tavoite karkasi kauemmaksi, oli mahdotonta olla riittävän hyvä, ihan vaan kertakaikkisen mahdotonta). En ole koskaan kuitenkaan jaksanut lähteä sooeutumaan tuohon vääntöön, joten omassa seurassani olen erittäin riittävä itselleni. 

Kun lemmikkini siirtyi ajasta ikuisuuteen, elämään jäi suuri tyhjä tila, mutta siihenkin tottuu. Siihen yhteiseen aikaan liittyy valtavan suuri kiitollisuus. Aika näyttää tuleeko uusi eläinystävä. Voi olla, että tulee voi olla että ei. Mitä toisiin ihmisiin tulee, niin hintaan mihin hyvänsä niitä ihmiskintakteja ei kannata perustaa, se ei todellakaan ole sen arvoista: mikään ei ole niin raakaa ja raadollista, kuin olla yksinäinen ja merkityksetön ihmissuhteessa.

Komppaan. 

Yksinäisyys on monen miehen kohtalo. Ei voi muuta kuin hyväksyä asia ja yrittää tottua siihen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on monen miehen kohtalo. Ei voi muuta kuin hyväksyä asia ja yrittää tottua siihen.

Näinhän se on sukupuoli jakauma ei mene tasan jos parisuhdetta haluaa ja ihmiset ajautuu vuosien mittaan eri tilanteisiin ja sosiaalisiin piireihin osa jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä lapsi mutta ei oikein muuta sisältöä. Usein se jo auttaa että käy jossain missä voi jutella ihmisten kanssa.

Minkä ikäinen lapsi on?

Siihen kuule tottuu ajan myötä Ap. Minä olen melkein puolet eletystä elämästäni viettänyt yksin, joten ei tunnu missään. 

Olen tietoisesti ja tarkoituksella karkottanut kaikki ihmiset ympäriltäni ja nyt olen päässyt siihen täysin itsenäiseen ja itsekeskeiseen elämään, jota olen koko ikäni halunnut ja kaivannut. Nautin siitä suuresti.

Vierailija kirjoitti:

Siihen kuule tottuu ajan myötä Ap. Minä olen melkein puolet eletystä elämästäni viettänyt yksin, joten ei tunnu missään. 

En 40 vuodessa ole tottunut, mutta kieltäydyinkin luopumasta toivosta, että edes yksi ihminen löytyisi, joka olisi minut halunnut. Nyt se toivominen ja yrittäminen on ohi. Alan totutella.

Ei olisi varmaan pitänyt olla niin naamanorsunvituilla ja panettaa itseään kelaturisteilla tyttövuosina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on monen miehen kohtalo. Ei voi muuta kuin hyväksyä asia ja yrittää tottua siihen.

Näinhän se on sukupuoli jakauma ei mene tasan jos parisuhdetta haluaa ja ihmiset ajautuu vuosien mittaan eri tilanteisiin ja sosiaalisiin piireihin osa jää yksin.

Ei se iästä kiinni ole suomi ladattu täyteen kehitysmaalaisia ukkoja satoja tuhansia ja naiset on jo lapsesta groomattu niille. Moni nuorikin mies jää ilman tyttöystävää saatika perhettä.