Miten rauhoitat itsesi jos sinua jännittää jokin asia?

Katselen pieruvideoita. 

Opamox.

Puoli pulloa koskenkorvaa ja yksi HK:n sininen. Sen jälkeen salille ja saunaan. 

Tietenkin suodattuja uutisia kuuntelemalla tai katsomalla. Näillä on terapeuttinen vaikutus.

Menen saunaan.

Metsässä kävely, jos mahdollista. Musiikki ja mielikuvaharjoittelu. Sudokun teko. Viime aikoina Moonsorrow ja Dreamtale.

Ajattelen että kerranhan se vaan kirpaisee ja kun homma on ohi ni sauna päälle ja pikku känä ja pullo punkkua ja huomenna on kaikki ok.

Riippuu kyllä jännityksen aiheesta. Minulla om hammaslääkäripelko. Sinne mennessä ei rauhoita yhtään mikään. Menen silti vaan ja makaan tuolissa suu auki. Ajattelen, että nyt otat vaan vastaan mitä tulee.

Esiintymistä jännitin nuorempana. Siihen auttoi liikkuminen, kävely edes takaisin ja hengitysharjoitukset. Valmistauduin myös etukäteen, jolloin kasvoi varmuus, että osaan sen asian. Aikoinaan olin vasta 28-vuotias, kun olin yksikön päällikön sijaisena. Jouduin esittelemään seuraavan vuoden budjetin johtoryhmään. Hävetti. Takeltelin sanoissa, naama ihan punaisena ja kädet hikisenä. Kun lähdin sieltä, hävetti. En ole sitä tunnetta vieläkään unohtanut, mutta osaan olla itselleni armollisempi kuin silloin. Nykyisin esiintyminen ei oikeastaan jännitä. Sen sijaan juuri lääkärit ja hammaslääkärit aiheuttaa pelkoa.

seksi

Kerran kun olin nuorempana työhaastatteluun menossa, iski päälle ihan epätodelliselta tuntunut jännitys. Se oli niin kova juttu, ettei aivot enää toimineet, ei ollenkaan. Kun pääsin sen työpaikan viereen, en muistanut, miten auto parkkeerataan! Aivot meni niin jumiin. Ei muistanut mieleen taskuparkki eikä edes miten ruutuun pääsee etuperin. Jalat tärisi, kädet tärisi. Ei ole muistikuvaa, miten ajoin siitä pois, mutta löysin kaukaa hiekkaparkin ja sinne osasin jättää auton. No, ovet kyllä unohtui lukitsematta, mutta ainakin se auto oli parkissa. Sitten totesin olevani myöhässä, koska auton parkkiin ajamiseen oli kulunut ainakin vartti ja kävely sieltä työpaikalle. Haastattelut oli myöhässä, joten ei hätää. Niin solmussa kuitenkin oli aivot, että esittelin itseni: sukunimi, etunimi. Sitten haastattelu menikin vähän sumussa, enkä muistanut jälkikäteen, mitä on kysytty, koska päässä pyöri, miksi minä sanoin ensin sukunimen ja sitten etunimen. Vaikka en yleensä polta, silloin hain haastattelun jälkeen ärrältä tupakkaa ja poltin ainakin kolme putkeen. Auton etsimisessä olikin sitten oma hommansa, koska tuntui, etten löydä sinne hiekkaparkkikselle. Uskomaton on ihmismieli. Sieltä osasin kyllä haastatteluun, mutta en enää takaisin. Löytyi se lopulta. En saanut työpaikkaa, mikä oli onni. 

Minun täytyy kyllä myöntää, että jännityksen takia olen jättänyt menemättä jonnekin. Kerran noin 21-vuotiaana treffeille. Iski niin kova jännitys, että kuljin edestakaisin sen baarin ohi, missä oli sovittu kahvittelu. Jos se treffikumpoani lukee, niin kyllä, minä olin se nainen, joka kulki siitä monta kertaa ohi. Jälkikäteen tämä treffikumppani nimittäin kysyi, olinko de minä, joka siinä oli pyörinyt. Sanoin, että ei, vaan minulla oli kuumetta. Joopa joo.

Miksi siitä tuleekin niin kova häpeä, jos jännittää liikaa? Kai tuo on aika normaalia, jokaista joskus jännittää.

Olen myös jättänyt menemättä yliopiston pääsykokeisiin, koska iski jännitys, jota en saanut hallittua. Olin pärjännyt yo-kokeissa ihan hyvin, mutta ne pääsykokeet oli vieraassa kaupungissa ja ihan viime hetkillä tuntui huimausta, sydän hakkasi, tuli huono olo. Menin takaisin juna-asemalle ja istuin siellä odottamassa junaa kotiin päin. Kotona valehtelin, että pääsykokeet meni huonosti.

Joskus kuuntelen musiikkia, siis kuulokkeista. Yritän ajatella niitä sanoja. Joskus taas hengittelen syvään ja ajattelen, että ei mitään hätää. Minua auttaa myös juttelu muiden ihmisten kanssa, sellainen höpöttely.

Vierailija kirjoitti:

seksi

No miten pitkään sekin muka auttaa? 

hirveä känni

Heitän muutamat varpusparvet pönttöön ja toivon, että se loppuu ennen kuin pitää lähteä siihen jännittävään asiaan.

Diapamii ja viinaa

Sitte ei enää piinaa

Jou mään 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kyllä jännityksen aiheesta. Minulla om hammaslääkäripelko. Sinne mennessä ei rauhoita yhtään mikään. Menen silti vaan ja makaan tuolissa suu auki. Ajattelen, että nyt otat vaan vastaan mitä tulee.

Esiintymistä jännitin nuorempana. Siihen auttoi liikkuminen, kävely edes takaisin ja hengitysharjoitukset. Valmistauduin myös etukäteen, jolloin kasvoi varmuus, että osaan sen asian. Aikoinaan olin vasta 28-vuotias, kun olin yksikön päällikön sijaisena. Jouduin esittelemään seuraavan vuoden budjetin johtoryhmään. Hävetti. Takeltelin sanoissa, naama ihan punaisena ja kädet hikisenä. Kun lähdin sieltä, hävetti. En ole sitä tunnetta vieläkään unohtanut, mutta osaan olla itselleni armollisempi kuin silloin. Nykyisin esiintyminen ei oikeastaan jännitä. Sen sijaan juuri lääkärit ja hammaslääkärit aiheuttaa pelkoa.

pyydä esilääke.  diapam tms. 

nykyihmiset on kyllä yksiä hiiriä. ahdistaa ja pelottaa kaikki. mistäköhän vois johtua? ei ainakaan omista elintavoista ja ajatusmaailmasta. rakastan rahaa ja materiaa.

Haukottelen kuin olisin tosi tylsistynyt. En pysty samaan aikaan olemaan tylsistynyt ja jännittynyt, joten rauhoitun.

Paljon hyviä vinkkejä. Tätä ei ehkä kukaan ole vielä sanonut; kuulijat eivät tiedä mitä olit ajatellut sanoa, eivät tiedä jos unohdit jotain, eivät yleensä edes erityisen tarkkaan kuuntele. 

Eli kukaan ei huomaa, vaikka ei menisikään ihan putkeen :)