Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vastustaako/vastustiko muilla mies kestoilua?

04.06.2007 |

Tekisi mieleni kokeilla kestoilua nyt tämän tulevan toisen lapsen kanssa. Ensimmäisen aikaankin olisin halunnut, mutta silloin mies käytti ison osan vanhempainvapaasta ja ilmoitti jo silloin, että ei rupea niitä taittelemaan. Silloin luovuin myös ajatuksesta ihan senkin takia , että asunnossamme oli jo normaalipyykki vaikea saada pestyksi ja kuivaksi, kun tiloja ei ollut.



Nyt meillä on kodinhoitohuone ja 7 kilon pesukone, joten pystymme tämän pyykkirumban kohtuudella pyörittämään ja vaipatkin varmasti mahtuvat mukaan. Nyt käytän myös itse kokonaan vanhempainvapaan.



Mies on edelleen sitä mieltä, että ei niitä kestovaippoja tule sitten vauvalle vaihtamaan. Meillä kuitenkin lastenhoito on ihan tasapuolisesti jaettua ja ainakin esikoisen aikaan mies vaihtoi vaippaa varmaan enemmän kuin minä ja en siitä haluaisi luopua. Tiedän kyllä yhden kestovaippailevan perheen, jossa isä osallistuu aika vähän ja joskus harvoin vaipan vaihtaessaan laittaa sitten kertiksen, mutta en halua semmoista meille.



Nyt olisi hyvät perustelut kestojen käytölle jo siinäkin, että omakotitalossa roska-auton ei tarvitse käydä niin useasti, kun vaipparoskaa ei tule niin paljon. Mies on vielä kovin pihi kaikessa, mutta tätä kestoiluhommaa ei tunnu tajuavan. Toisaalta en ole itsekkään varma, että miten se minulta lähtee sujumaan, kun olen muutenkin aika laiska noissa kotihommissa. Pyykinpesu tosin meillä on minun vastuullani, oten siinä suhteessa ei tulisi muutosta.



Haluaisin kuulla kokemuskia miten on mennyt, jos mies on vastustanut kestoilua muissa perheissä.



Olen nyt kuitenkin kokeeksi hankkimassa muutamaa vaippaa, koska haluan itse sitä nyt kokeilla. Sittempähän sen tietysti näkee innostuuko miekin siitä.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
04.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kuitenkin kestoiltu jo kahdella lapsella syntymästä

asti, joten mieskään ei edes harkitse enää muuta vaihtoehtoja

kuin kestovaippoja tulevan pikkukolmosen osalta.



Pyykkirumban olen aina hoitanut pääosin itse, kun olen ollut

lasten kanssa kotona vanhempain- ja hoitovapaalla. Mies

on kuitenkin aina osallistunut vaipanvaihtoihin! Taittelen

kaikki vaipat hänelle valmiiksi, jos ne eivät ole all-in-oneja.



Muutenkin minusta on helpompaa ja nopeampaa käyttää valmiiksi

taiteltuja harsoja ja flanelliliinoja. On rentouttavaa istua iltaisin

lasten nukkuessa TV:n ääressä ja taitella vaippoja valmiiksi.



Suosittelen siis vähät välittämään miehen vastustuksesta. Ihan

varmasti hän hurahtaa kestoiluun, kun huomaa käytännössä,

että se on ihan helppoa (vaimon avustuksella), ja rahaa

säästyy.



Meillä on muuten myös komposti - ja mies jopa tyhjää sitä joskus,

vaikka aina siitä valittaakin - ja kierrätän kaiken mahdollisen.

Vien itse aina lasit, pahvit ja metallit jne. kierrätyslaatikkoihin

kauppareissuilla. Enimmäkseen vien myös biojätteen omaan

kompostiimme. Eipä mies ole ikinä levitellyt valmista kompostia

puutarhaan, vaan kyllä se on minun hommani.



Käytettyinä ostetuista vaatteista yms. en yleensä edes sano

miehelle mitään, kun hän ei kuitenkaan niistä mitään ymmärrä...

Vierailija
2/15 |
06.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mies sitä vastustanut, itse asiassa olemme molemmat olleet siinä mukana alusta saakka. Ei meillä mies kyllä vastusta mitään muutakaan ekologista, kierrätystä sun muuta vaan lajittelee ja vie eri jakeet pisteisiin ihan omatoimisesti.



Sellainen vinkki vaan, että anna miehen olla ihan rauhassa taittelupuuhilta eli unohda harsot. Miehellä toimivat parhaiten kertiksiä vastaavat taskuvaipat, ovat ihan yhtä helppoja käyttää kuin kertiksetkin. Meillä olen tehnyt aina paketit valmiiksi, joten ovat helppoja ottaa käyttöön.



Kyllä se mies siitä taipuu, sinnikkyyttä vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
06.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta sen jälkeen on suositellut kestovaippoja myös ystäväperheillemme. Ostin ihan miestä ajatellen Fuzzi Bunz-taskuvaippoja. Täyttelin ne valmiiksi ja olivat riittävän helppokäyttöisiä hänelle. Itse käytin sitten muita systeemejä. Nyt kakkosen kanssa mies selviytyy jo sisävaippa-villahousuyhdistelmästä, mutta mitään harsojen/näpsy/nauhavaippojen käyttöä en viitsi edes yrittää ajaa läpi. Itse asiassa kertakäyttöiset ovat meillä olleet hankalimpia, pari pakettia niitä on mennyt molemmilla lapsilla, tuppaavat mieheltä menemään väärin päin, tarrat takapuolelle. Miten ihmeessä, diplomi-insinöörin logiikkaa varmaan?



Taloudellisuus on kiistaton etu, meillä kakkonen on käyttänyt esikoisen vaippoja. Tosin kun ompelukärpänen on puraissut, olen ommellut paljon vaippoja lisääkin. Musta kestoilu on tosi kivaa nyt kun vaippoja on runsaasti. Esikoisen kanssa tuskailin aina että koska pitää pestä että saan ne kuivaksi taas. Nyt vaippoja on sen verran, että vaikka kolmekin päivää pärjättäis pesemättä. Tosin heittelen vaippoja aina sekaan kun pesen 60 asteen koneellisia, joten eipä ole tullut vaippoja säästeltyä kolmea päivää pesemättä kuin jonkun mummolareissun ajan.

Vierailija
4/15 |
07.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo täytyy varmaan vaan nyt hankkia kokeiltavaksi. Tuttava lupasi myydä kokeiltavaksi omia systeemejään, mutta niissä hieman mietityttää, kun ovat ilmesesti harso-kuori systeemejä, että selviänkö siitä hommasta itsekkään.



Taskuvaipat kuullostaa itsestäkin kaikkein järkevimmältä ja voisi onnistua mieheltäkin niiden käyttö. Mitä niihin taskuihin laitetaan imuksi? Taitellanko sinne harso? Jotenkin tuntuu, että olisi kiva ostaa jotain valmiita hyviä imuja, mutta mistäs niitä sitten? Hurjan hintaisia tuntuvat olevan ainakin uutena?



Meillä esikoisen aikaan oli ongelmana se, että kun mies oli laittanut vaipan, niin turhan usein tuli läpi kakat, kun ei osannut sitä kertistä laittaa oikein.

Vierailija
5/15 |
07.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ollut taskuvaipoissa kaikenlaisia imuja.



Tein itse suorakaiteen muotoisia flanellista ja froteepyyhkeestä (3 kerrosta), sitten on nelinkerroin taiteltavia ohuita imuja froteesta, Ekosetin valmiita t-imuja, harsoja eli ihan mitä vaan. Tosiaankaan en ole investoinut kaupan imuihin (ostanut joitain käytettyinä Babyidean palstoilta tai huutonetistä), suurin osa on itse tehtyjä ja pelittää hyvin.



Ihan vastasyntyneellä minusta toimivat parhaiten Vekkuli-kuoret (niitä saa halvalla huutonetistä) ja niiden sisällä joku imu. Ovat myös kuin kertikset eli laitetaan tarroilla kiinni.

Vierailija
6/15 |
08.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta kun hankin pari taskua ja täytin ne hoitopöydälle valmiiks, niin yllätys oli suuri kun mies oli siitä vain omatoimiseti keston vauvalle laittanut.



Meillä Muksut taskut käytössä ja hamppu ja bambuimuja, froteesta tulee jotenkin niin tönkkö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
08.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

... mutta ei hän innoissaankaan ollut. On aiemmissa liitoissa käyttänyt kertiksiä ja vähän vierasti ajatusta likaisista kestovaipoista pyykkikorissa. Mutta onneksi fiksuna ja pihinä miehenä tajusi kerrasta, kun sanoin että " siinä säästää rahaa" :D En itsekään ole mikään kodin hengetär, joten hankimme helpoimmat mahdolliset vaipat, joita ei tarvitse liiemmin taitella.

Vierailija
8/15 |
08.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä on muutamat vaipat laitettu ja kestot ja kertikset menevät sulassa sovussa. Käytännössä minä laitan kestovaippoja ja mies kertavaippoja. Joskus jos laitan vaikka valmiiksi esim. harjoitteluhousut pöydälle, niin kyllä isä ne voi laittaa. Pyykkääminen jää sitten kokonaan minulle, mutta en koe sitä mitenkään hankalaksi.



Kestovaippojen jälleenmyynti arvo on niin hyvä, että niitä voi kyllä ostaa, vaikka osakestoileekin. Tuo ainakin jotain vaihtelua vaipanvaihtoon, kun saa kokeilla erilaisia vaippoja lapselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
15.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eka lapsi oli meilla kertiksissa, tokan kanssa siirryin kestoihin lapsen ollessa vahan alle vuoden ikainen. Silloin mies oli sita mielta etta hanhan ei noihin kakkaratteihin koske, ja kaapissa olikin liberopaketti niita paivia varten kun mies oli lastenhoitovuorossa. Kolmannen kohdalla olin kaukaa viisas: Ostin muutaman niin helpon all in one- vaipan ettei kukaan, ei edes mies, voi vaittaa niiden kaytön olevan vaikeampaa kuin kertisten. Ja sýtten mýes kerran innostui laskemaan ihan itse, paljonko rahaa saastyy kun samat kestot ovat kuopuksella kaytössa jotka kakkosellakin olivat. Sen jalkeen ei ole vastalauseita kuulunut :D Kolmoselle on hankittu tosi vahan vaippoja eli kvaippaulut ovat meilla aivan mihimissa. Tama sai miehenkin luopumaan kertiksien peraan haikailusta.

Vierailija
10/15 |
15.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis niiden helppojen all in one- vaippojen avulla totutin miehen vaihtamaan kestovaippaa, koska hanesta vaipat jotka meilla jo olivat kotona tuntuivat liian monimutkaiselta. Nyt mies jo vaihtaa melkein mita vaan kestoja, joskus menee vaarin (esim. kahdet kuoret paallekkain, tai pelkka lisaimu ja kuori muttei nauhavaippaa tai sisavaippaa) mutta naista en ikina huomauta vaan sanon aina vaan etta kiva kun olet vaihtanut vauvalle vaipan ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
18.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei mun tarvinnu kuin näyttää kertakäyttövaippojen tarjoushintaa ja kertoa, paljonko niitä menee, niin ostettiin jo odotusaikana kestovaipat valmiiksi;)



nyt on niin, että mies laittaa vaippaa vaihtaessaan semmoisen valmiiksi muotoillun näpsy-vaipan, kun se on niin helppo ja hän ei viitsi taitella harsoja. minä taas tykkään taitella harsoja, niin laitan useimmin harson.

Vierailija
12/15 |
28.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole vastustanut, vaan on ollut innolla mukana ja on suositellut myös muiden lapsille kestoja. Jaksaa mainostaa töissäänkin, että meillä kestoillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
30.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosin hänellä " tuli laitettua" kertiksiä useammin kuin minulla

mutta mies ne kävi ostamassakin, tosin toimeksiannosta

Vierailija
14/15 |
31.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emme ole muuten mitenkään luomuihmisiä (jos kestoiluakaan nyt sellaiseksi voi varsinaisesti laskea), mutta jotenkin kestovaipat vaan olivat minulle itsestäänselvyys, jota en mieheltä edes kysellyt.

Insinööri-isä oli itseasiassa sitä mieltä, että kestojen kanssa tapahtui paljon vähemmän ohivuotoja yms. kun kertisten kanssa, joita reissunpäällä käytettiin.

Tulisipa pian pikkukakkonen, niin pääsisi takas kestojen maailmaan :).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
31.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka aluksi sanoi, että ei missään tapauksessa aio niitä käyttää. Tulevaa vauvaa varten aion ostaa miehen käyttöön fizzeja ja itse käyttää villiksiä.



Jos asutte suhtkoht uudessa asunnossa ei vaippoja tarvitse edes liottaa. Me huuhdeltiin kakat pois vaipoista (jos oli) ja laitettiin vaan omaan astiaansa. Sieltä pestiin joka ilta tai joka toinen ilta muun pyykin mukana. Meidän talossa ilmanvaihto on niin hyvä, että ei haissut ollenkaan.



Turha pakottaa mutta jos fuzzeja on niin mä luulen, että kuka tahansa mies suostuu niitä vaihtamaan.