Onko täällä ihmisiä, jotka ei käy vanhempiensa haudoilla koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäis käydä. Katsomassa jotain kylmää hautakiveä, jossa lukee mutsin nimi. Mihin asiaan se auttaa se käyminen. Kuollut on kuollut ja sillä selvä. Ei ole tapana jäädä itkemään jokaista kuollutta sukulaista loppuelämäksi. Itsekin kuolen joskus ja yksi lysti jos ei kukaan käy minun hautakiveä katsomassa. 

Hautakiveä?

Minä olen määrännyt itselleni laitettavaksi puisen ristin.

Kyllästämättömästä hongasta, maatuu pois kun kukaan ei enään ole oikeasti muistelemassa.

Mun vanhemmat on kuolleet jo 20 vuotta sitten. 15 vuotta istutin joka kevät ja syksy kukat ja kanervat haudalle. Lopetin kun kyllästyin kun kukaan muu saman sukuhaudan perillisistä (kolme muuta) ei juurikaan hoitanut hautaa. Ehkä jonkun ruusun toivat muutaman kerran äitienpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeämpää kuin haudalla käyminen on hyvät suhteet ja yhteydenpito elossa ollessa.

Nää on näitä kliseitä. No poissa silmistä poissa mielestä, niinkö?

Miksi olisi poissa mielestä vaikka haudalla ei kävisikään?

On muitakin tapoja muistaa pois menneitä.

En tiedä mihin heidät on haudattu, enkä kyllä kävisikään vaikka tietäisin. Puolison vanhemmat elävät, mutta kaikki isovanhempansa ovat haudattu läheiselle hautausmaalle ja siellä käymme vähintään jouluna viemässä kynttilät.

Vanhempani ovat vielä elossa, mutta en aio käydä haudoilla tulevaisuudessa. Jätän jopa äitini hautajaiset väliin. 

Käyn harvoin koska ei ole autoa. Tänä kesänä äiti kuoli ja velmme tässä kuussa uurnan hautaan, johon isämme on haudattu. Meillä on 3 sukuhautaa joiden hoidon olemme jäjestäneet vuoroon sukulaisten kanssa.

Vanhemmat on haudattu sadan kilometrin päähän, eikä tuollaista matkaa viitsi tehdä vain käydäkseen kiveä katsomassa. Siskoni päätti hoitaa haudan, eikä päänsä kestäisi, jos minä veisin sinne jotakin. Hoidan appivanhempien haudan, joka on asuinpaikkakunnallani. Puolisoni ei terveytensä vuoksi pysty siihen ja sisaruksensa asuu 400 kilometrin päässä.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeämpää kuin haudalla käyminen on hyvät suhteet ja yhteydenpito elossa ollessa.

Näkökulma, joka on niin helppo sanoa, kun suhteet on normaalit ja kunnossa. Hyvin suhteiden ylläpitäminen kuitenkin on vastavuoroista sekä molempien vastuulla. Jos vanhempasi on ikänsä kohdellut sinua miten milloinkin huvittaa on siinä tilanteessa aika mahdotonta pitää yllä hyviä suhteita saati halua pitää yhteyttä kovin tiiviisti.

Käyn kerran kesässä. Asun toisella paikkakunnalla. 

Tosi tosi harvoin. Virtuaalikynttilän sytytän ja mielessä ovat useasti. Tämä oli myös heidän toive ettei haudalla tarvitse käydä. 

Miksi kävisin, kun eivät ne siellä ole?

Ymmärrän ettei kaukana olevilla haudoilla käydä, mutta omat sukulaiset on haudattu ison kaupungin, sen lähikunnan, ja kaupungista n. 100km päässä olevalla paikkakunnalle, joten haudoilla on helppo käydä kerran pari vuoteen. Kyseessä on myös sukuhaudat/lähekkäin olevat haudat, eli yhdellä käynnillä on helppo sytyttää kynttilät/viedä kukat monen ihmisen haudalle/haudoille.

Uskon siihen, vaikka en ole uskovainen, että kuolleiden sukulaisten "henget" jossain 'maailmankaikkeudessa' vielä ovat, ja minunkin perääni katsovat. Juu, hölmöä ehkä, mutta minusta kiva muistella heitä ja omia juuria useamman sukupolven päähän, ja ajatella että he 'näkevät' minut :)

Erittäin harvoin, vuosia välissä. Ihan etäisyyden takia. Isän haudalle on melkein 700 km. Äidin haudalla vähän vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa ei ole ollut tarvetta varmistaa että vainajat pysyy haudoissaan.

Sehän onkin haudalla käymisen tarkoitus?!? Jotkut sen sijaan hoitavat läheistensä hautoja tai maksavat niiden hoidosta seurakunnille, mutta esim. kulttuurihistoriallisesti arvokas Hietaniemen hautausmaa näyttäisi aivan erilaiselta paikalta, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla kuin sinä.

Kuollutta voi muistella missä tahansa. Ei sitä varten tarvitse mennä haudalle eikä kaikilla ole hautoja. Polttohautaus on yleistynyt suomessakin. Elämässä pitää olla huumoria niin siksi sanoin ettei meidän suvussa tarvitse varmistaa että vainajat pysyy haudoissaan. Ihan ilmaisena vinkkinä. Älä ota kaikkea liian vakavasti.

Isäni tuhkattiin, ja hiekasta tehty uurna laskettiin mereen. Lähirannalla olen käynyt ehkäpä kerran vuodessa.

Isä oli nuoruudessaan merillä ja halusi aina tulla haudatuksi mereen.

Aikoinaan 60 luvulla kun näissä isoissa rahtilaivoissa joku kuoli niin hautasivat, laskivat, ruumiin mereen. Ei alettu säilyttämään missään kylmätilassa tietenkään.

Poikani on tuhkattu ja sillä hautausmaalla käyn ehkäpä kerran parissa kuussa.

Kun kuolen saavat minut mielellään tuhkata ja tuhkan levittää samalle hautausmaalle kun missä poikani on.

Meillä on tapana tuhkaus, vähiten vaivaa omaisille. Ja muistella voi kotonakin. Ei siis hautakiviä eikä mitään uurnaa maassa.

Kuka vanhempienne haudoissa on haudan haltijana? Haudan haltijalla on velvollisuus hoitaa hautaa. Jos hoitaminen ei kiinnosta, niin hautaoikeuden haltijat voivat luovuttaa haudan seurakunnalle. Hoitamattomat haudat ovat hautausmaalla todella rumia ja kun ne luovuttaa srk:lle, niin vapautuu hautapaikkoja, kun kuolemasta on kulunut riittävästi aikaa.

Haudoilla käyvät varmasti eniten sellaiset jotka asuvat samalla paikkakunnalla missä läheisten haudat ovat.
Mutta jos olet vuosia asunut yli 100km päässä niin miksi menisi katsomaan jotain kiveä.
Ymmärrän että joillakin perheillä on vahvat hautaperinteet, kun on sukupolvia asutettu samaa paikkakuntaa ja koko suku on samalla hautuumaalla. Sitten on meitä jotka ovat jo lapsena muuttaneet kauas suvustaan ja sitten myöhemmin aikustuessa muutettu taas omasta lapsuudenperheestä kauas. 

En koe haudalla käyntiä omana tapana muistella, koska hauta ei muistuta henkilöstä eikä hautaan liity mitään yhteisiä muistoja eikä hauta ole ollut henkilölle tärkeä hänen eläessään. Kuollut ei nähdkseni ole enää tässä maassa eikä ole paikkaa enää tavata häntä.

Itse muistelen kuolleita heidän vanhan asuntonsa ohi kävelemällä, valokuvia katsomalla ja heiltä saatuja huonekasveja hoivaamalla, heidän vaatteitaan hypistelemällä. Siten tuntuu, että pääsen lähimmäs heitä. 

Jos jollekin hauta toimii surutyöhön, niin se on ok. Itselleni se ei toimi.

Asun vanhempieni hautojen lähellä, alle kilometrin päässä. Ei ole tarvetta käydä seisoskelemassa siellä. 

Itse haluan tulla ripotelluksi luontoon. En tahdo jälkeläisilleni minkäänlaista rasitetta hautani hoitoon tai siellä käymiseen.