Kuka kertoisi Muskille että Marsin asutus ei tule onnistumaan.....ja samoin muiden planeettojen asuttaminen
Ukolle selviäisi pikkuisella googlettelulla että tehtävä ei onnistu.
Myöskin niille jotka kuvittelevat että ihmiskunta levittäytyy muille kaukaisille planeetoille tekisi hyvää tutustua avaruuden välimatkoihin.
Nykyaluksilla matka lähimpään tähteen kestää "hiukan" liian kauan..
Matka aurinkokuntamme lähimpään tähteen, Proxima Centauriin, kestäisi nykyisillä avaruusaluksilla noin 75 000 vuotta. Lähin naapuritähtemme sijaitsee noin 4,24 valovuoden eli huiman 40 biljoonan kilometrin etäisyydellä.
Matka-aika riippuu täysin siitä, mitä nykyistä teknologiaa tai alusta käytetään mittarina:
Voyager 1 ja New Horizons -luotaimet: Nämä ihmiskunnan kaukaisimmat matkaajat etenevät tähtienvälisessä avaruudessa noin 17 kilometrin sekuntinopeudella (yli 61 000 km/h). Tällä vauhdilla matka Proxima Centauriin veisi noin 75 000 vuotta.
Parker Solar Probe (teoreettinen huippunopeus): Aurinkoa tutkiva Parker Solar Probe on saavuttanut huiman, noin 690 000 km/h huippunopeuden. Kyseinen vauhti on kuitenkin saavutettu Auringon painovoimalingon avulla, eikä mikään nykyalus pysty ylläpitämään sitä matkalla kohti toista tähtijärjestelmää. Jos tämä nopeus olisi jostain syystä mahdollinen koko matkan ajan, lento kestäisi silti noin 6 600 vuotta.
Kommentit (194)
Trumpin ja Muskin voisi lingota maan kiertoradalle.
En ihan ymmärrä miksi Elon hinkuu tuonne Marsiin. Siellä on niin rumaa, pelkkää kivistä erämaata. Kaikki kauneus on täällä Maa-planeetalla. Täällä on vettä ja vehreyttä ja ihmiselle sopiva ilmakehä.
Marsissa on myös se kiva puoli, että siellä ei ole oikeastaan maan kaltaista magneettikenttää, joka pitäisi radioaktiivisen aurinkotuulen ja muut aurinkopartikkelit loitolla.
Ihminen ei koskaan pysty lentämään. Kuvapuhelinta ei koskaan keksitä.
Automobiili on pelkkää mielikuvitusta.
Sähkö on vaarallista eikä koskaan yleisty. Vain miljonääreillä on varaa sähköön.
Lentokoneen rakentaminen oli myös mahdotonta. Siihen saakka kunnes Wrightin veljekset rakensi lentokoneen.
Vierailija kirjoitti:
EI kai se ole tarkoituskaan asuttaa Marsia. Kunhan myy lentoja Marsiin ja tekee bisnestä.
Mä saisin tuomion petoksesta, jos myisin jotain tietäen etten pysty ikinä toimittamaan sitä.
KUKAAN ei ole ikinä esittänyt, että nykyteknologialla levityttäisiin minnekään oman aurinkokunnan ulkopuolelle. Marsin asutus taas ei varmasti ole teknologisesti mahdotonta lähitulevaisuudessakaan.
Jokainen, joka miettii ihmiskunnam mahdollista levittäytymistä maapallon ulkopuolelle, on varmasti erittäin hyvin perillä avaruuden välimatkoista.
Matka voi lyhentyä kun keksitään miten mustia aukkoja ja avaruuden taittumista voi hyödyntää. Siihen menee kuitenkin aikaa, kun täällä maaplaneetalla keskitytään vaan sotimiseen.
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä miksi Elon hinkuu tuonne Marsiin. Siellä on niin rumaa, pelkkää kivistä erämaata. Kaikki kauneus on täällä Maa-planeetalla. Täällä on vettä ja vehreyttä ja ihmiselle sopiva ilmakehä.
Ajatushan on se, että ei olis kaikki munat yhdessä korissa.
Yksi niistä Muskin ainoista oikeasti fiksuista ajatuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EI kai se ole tarkoituskaan asuttaa Marsia. Kunhan myy lentoja Marsiin ja tekee bisnestä.
Mä saisin tuomion petoksesta, jos myisin jotain tietäen etten pysty ikinä toimittamaan sitä.
SpaceX ilmeisesti myy vain lennot. Totta, niidenkin toteuttamisessa on haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei koskaan pysty lentämään. Kuvapuhelinta ei koskaan keksitä.
Automobiili on pelkkää mielikuvitusta.
Sähkö on vaarallista eikä koskaan yleisty. Vain miljonääreillä on varaa sähköön.
Ihmiset pelkäsi, että jos juna kulkee nopeammin kuin hevoskärry niin sen kyydissä olevat kuolee kun siinä nopeudessa tukehtuu. Eihän niin suuressa nopeudessa pysyy hengittämään!
Eikös jonkinlainen aurinkopurjeella toimiva luotain ole tarkoitus lähettää Proxima Centauriin tässä lähivuosina, oliko 30-luvulla? Sen olisi tarkoitus käsittääkseni olla perillä vuosikymmenissä. Toki luotain vähän eri asia kuin jonkinlainen "siirtokunta-alus" ja muutenkin planeetan maankaltaistaminen ja asuttaminen on sen kokoluokan projekti, ettei paljon tarvitse muista tähdistä haaveilla.
Marsin kohdalla toki periaatteessa mahdollista, mutta aikajana vähän pidempi kuin vuosikymmeniä.
Se ei taida puhua siitä "taivaan" Marsista...
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei koskaan pysty lentämään. Kuvapuhelinta ei koskaan keksitä.
Automobiili on pelkkää mielikuvitusta.
Sähkö on vaarallista eikä koskaan yleisty. Vain miljonääreillä on varaa sähköön.
Columbus oli hullu haihattelija, kun kuvitteli löytävänsä meritien Intiaan. Turha reissu oli.
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä miksi Elon hinkuu tuonne Marsiin. Siellä on niin rumaa, pelkkää kivistä erämaata. Kaikki kauneus on täällä Maa-planeetalla. Täällä on vettä ja vehreyttä ja ihmiselle sopiva ilmakehä.
Koska Mars on kuun lisäksi ainoa paikka pitkään aikaan, johon olis mahdollista rakentaa minkäänlaista tukikohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei koskaan pysty lentämään. Kuvapuhelinta ei koskaan keksitä.
Automobiili on pelkkää mielikuvitusta.
Sähkö on vaarallista eikä koskaan yleisty. Vain miljonääreillä on varaa sähköön.
Oot nyt väärässä mut siinäs oot.
-Insinööri
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei ole ikinä esittänyt, että nykyteknologialla levityttäisiin minnekään oman aurinkokunnan ulkopuolelle. Marsin asutus taas ei varmasti ole teknologisesti mahdotonta lähitulevaisuudessakaan.
Jokainen, joka miettii ihmiskunnam mahdollista levittäytymistä maapallon ulkopuolelle, on varmasti erittäin hyvin perillä avaruuden välimatkoista.
Ihan varmasti marsin asuttaminen olisi jo nyt mahdollista jos siihen päätettäisiin panostaa valtavasti resursseja. En keksi mitään teknologista estettä mikä sen estäisi. Ainoa hidaste on siinä, että se on tosi kallista ja tosi vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei koskaan pysty lentämään. Kuvapuhelinta ei koskaan keksitä.
Automobiili on pelkkää mielikuvitusta.
Sähkö on vaarallista eikä koskaan yleisty. Vain miljonääreillä on varaa sähköön.
Niin, no valon nopeuskin on etanan vauhtia kun matkataan valovuosia. Ja valon nopeutta ei voi ylittää.
Muskin motiiveista en tiedä, mutta lajin pitkäaikaisen selviytymisen kannalta on täysin normaalia, että pyrimme levittäytymään muillekin planeetoille. Ei tämä tietenkään huomenna onnistu ja voi olla, ettei onnistu koskaan, mutta ainahan ihminen on pyrkinyt levittäytymään uusille asuinalueille. Joskus aikoinaan joku (varmaan useampikin) mietti, että miten pystyisimme kulkemaan merta pitkin. Jos ei olisi miettinyt, niin aika moni saari ja Australiakin olisi jäänyt aikoinaan asuttamatta.
EI kai se ole tarkoituskaan asuttaa Marsia. Kunhan myy lentoja Marsiin ja tekee bisnestä.