Rappukäytävässä asukas tuli vastaan kahden pitsalaatikon kanssa
Onko tuo yleistä että yksi syö kaksi pitsaa?
Kommentit (34)
Kävikö kateeksi kun omat rahas meni siideriin???
Menes nyt mamma katsomaan mitä sun Aada-Aborttiina huutaa kun herännyt siellä pahvilaatikossaan.
Ruokavalioita on niin monenlaisia. Kaksi pizzaa ei kuulosta kovin terveelliseltä aterialta, mutta naapurisi varmasti nauttii siitä. Ja tärkeintä on, että ruoka maistuu. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummo tiesi. Hyvä mummo! 🙏👵🏻
Ostanut myös huomisen ruoan. Joskus pizzalaatikoissa oli kuumennusohje: Pizza laatikoineen kylmään uuniin, uuni 200 asteelle ja kun merkkivalo sammuu, pizza on lämmennyt sopivasti. On muuten yllättävän hyvin toimiva ohje, olen käyttänyt tuota konstia lukemattomia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se ne yksin söisi?
Hän asuu yksin eikä siellä ketään käy. Ap
Tää kerrostalokyylä-ap on loistavaa huumoria. Kerran purin tavaraa ulos autoni takakontista, ja huomasin tämän kyylän asuntonsa ikkunassa tiiraamassa minua silmät kiiluen. Luulee etten tiedä sen kyyläyksestä ;)
Erityisesti tällaisena sateisena masentavana syysmaanantaina pizzan syönti tuntuu huippuidealta!
Ei tarvi stressata ruuan laiton takia.
es zenen da azoy fil farshidene deyetn. tsvey fitses hert zikh nisht vi a gezunte maltseyt, aber deyn shkhnh vet zikher hnah habn derfun. aun das vikhtigste iz az di esn zal zeyn gut. a gut beyshfil kumt mir in zinen ven ikh trakht vegn an intsident vas meyn shfete babe hat mir aft dertseylt vegn a far yar tsurik.
es iz geven a neye mshfkhh vas hat gevaoynt lebn meyn babes kindheyt heym, bashteyendig fun a farl, di kinder funem man, di kinder funem veyb, aun eynem fun zeyere kinder. di muter (shtif-muter) fun der mshfkhh hat aft gekakht zuf in a groysn taf.
meyn babe hat gezagt az khuts di kinder funem mshfkhh, habn di shkhnh's kinder aoykh gemegt kumen aun esn di zuf. di zuf iz geven gants aktseftirbar, sfetsyel batrakhtndig di nakh-mlkhmh badingungen in yener tseyt.
es zenen geven a skh farlazte kets arum dem hoyz, aun eyn mal hat di froy gezagt az zi hat zey gekhaft mit fastkes aun zey gekakht in ire zuf. babe hat gezagt az di zuf aleyn iz nisht gevarn erger, aber zi hat ya angehoybn abisl aoysmeydn yenem art ven zi hat gevaust fun vanet das fleysh in yene zuf kumt.
di farband hot zikh ongehoybn mit aumgetreyshaft (bobe hot ober genitst a mer shreklekhn vort derfar), ober di por hot nisht getrunken keyn tropn alkohol. aun bobe aoykh nisht, aun fun vanen hot zi es gekent bakumen ven zi iz geven nor a kind?
azoy ken alts pasirn aun ver es iz vos greyft tsu a fayerboym vet endikn in a vaneboym, vi bobe hot shtendik gelernt.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu syö viikonlopun aikana kaksi pitsaa eikä mitään muuta.
On ehkä liian hoikka? Ap
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalioita on niin monenlaisia. Kaksi pizzaa ei kuulosta kovin terveelliseltä aterialta, mutta naapurisi varmasti nauttii siitä. Ja tärkeintä on, että ruoka maistuu. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Tuo on se sama pa s k a tarina mummosta joka on kiertänyt jo 5 vuotta täällä.
Naapurilla voi olla ystävä kylässä, toisin kuin ap:lla, joka viettää koko elämänsä yksin.
Sentään kaksi laatikkoa oikeaa pitsaa. Minä nään lähikaupassa usein yhden tuhdimman pojan joka ostaa aina jonkun halvemmanpuoleisen pakastepitsan, juustoraastepussin ja kanasuikalepaketin tai jotain muuta valmis lihaa. Varmaan laittaa ne kaikki siihen pitsan päälle että tulee oikea rasvakakku?
Vierailija kirjoitti:
Mä ostin viimeksi woltista kaksi pizzaa, ap. Kysyttävää?
Söitkö kummatkin? Miksi et osta suoraan "perhepitsaa"? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalioita on niin monenlaisia. Kaksi pizzaa ei kuulosta kovin terveelliseltä aterialta, mutta naapurisi varmasti nauttii siitä. Ja tärkeintä on, että ruoka maistuu. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Tuo on se sama pa s k a tarina mummosta joka on kiertänyt jo 5 vuotta täällä.
Mitä? Onko joku mummo kiertänyt 5 vuotta siellä teilläpäin? Kenen mummo? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ostin viimeksi woltista kaksi pizzaa, ap. Kysyttävää?
Söitkö kummatkin? Miksi et osta suoraan "perhepitsaa"? Ap
Söin kummatkin. Sain myös kaksi makua, kun tilasin kaksi.
Ei ole normaalia että naapurin ostokset tulee kertomaan vauva-palstalle.