Miehen kuittailu

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista!! Virkistävää kun joku ottaa vastaan sen mitä sanoi. Eli kyllä, olen puhunut tästä miehen kanssa useasti. Hän osaa kyllä sano, että helposti kun häntä vituttaa hän ”kostaa” sen.  Eli haluaa aiheuttaa mielipahaa. Olen ajatellut, että kun hän tiedostaa omassa käytöksessä tämän hän voisi sitä työstää. Ja onkin työstänyt, se kestää muutaman päivän. Mies on myös myöntänyt, että perhe-elämä kuormittaa häntä. Olemme puhuneet erosta mutta se on hänelle ehdoton ei. Eli siitä syystä emme ole eronneet, koska olen taas ajatellut, että lapset motivoisivat häntä.

Mutta se miksi emme ole eronneet on varmasti se, että ero pelottaa minua. Minua pelottaa erossa se, että jään ”yksin”. Ei arki yksin, vaan se, ettei mies ottaisi lapsia joka toinen vkl. 

-Ap

Oletko näyttänyt, että miltä kostaminen tuntuu? Kun jän kiukuttelee, niin kiukuttele takaisin. Sanot aluksi, että sinä et itse pidä yöstä puheesta, mutta kun mies tykkää, niin sitten sanot.

Kuittailusta: Miksi et sano, että joo sopii, hoidan Auton renkaat. Ootkin kyllästynyt hoitamaan pyykit ja ruoat. Seuraavan kuukauden ajan onkin miehen vuoro hoitaa pyykit, ruoat ja lapset, sinä hoidat Auton.

Ymmärrän, että lapset näkevät tässä epätoimivan parisuhteen mallin ja koen siitä todella huonoa omatuntoa.

Miehen isä oli alkoholisti joka oli suhteessa hyvin hallitseva. Saattoi kellottaa aikaa ja jos puoliso myöhässä niin suuttui. Pyysi kuittia ja laski pennit, ettei vaan jäänyt saamatta mitään takaisin. Haukkui, halveksi, oli ilkeä ja muuten vaan hyvin ikävä ihminen. Mieheni on tästä myös kärsinyt pienenä. Eli vaikka mieheni ei ole lainkaan samanlainen huomaan, että hänessä pieniä samoja piirteitä. Olemme molemmat aina olleet töissä lukuunottamatta kun lapset syntyneet. Viimeisen synnyttyä hän alkoi stressata rahasta vaikka minulla oli hyvät äitiysrahat. Mies oli kiukuspäissään alkanut esikoiselle (silloin 7v) puhumaan, että äiti saisi alkaa mennä töihin. Synnytyksestä oli 6vk. Tämän jälkeen aloin kokea miestä kohtaan vastenmielisyyttä.

Ja eihän mies ole alunperin ollut tälläinen. Enhän olisi perhettä perustanut jos olisin kaikki tiennyt. Elämä ja sen tuoma stressi vaikuttaa muovanneet miehen luonnetta. Tai sitten hänen stressinsietokyky on hävinnyt ja on kireä kokoajan.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että lapset näkevät tässä epätoimivan parisuhteen mallin ja koen siitä todella huonoa omatuntoa.

Miehen isä oli alkoholisti joka oli suhteessa hyvin hallitseva. Saattoi kellottaa aikaa ja jos puoliso myöhässä niin suuttui. Pyysi kuittia ja laski pennit, ettei vaan jäänyt saamatta mitään takaisin. Haukkui, halveksi, oli ilkeä ja muuten vaan hyvin ikävä ihminen. Mieheni on tästä myös kärsinyt pienenä. Eli vaikka mieheni ei ole lainkaan samanlainen huomaan, että hänessä pieniä samoja piirteitä. Olemme molemmat aina olleet töissä lukuunottamatta kun lapset syntyneet. Viimeisen synnyttyä hän alkoi stressata rahasta vaikka minulla oli hyvät äitiysrahat. Mies oli kiukuspäissään alkanut esikoiselle (silloin 7v) puhumaan, että äiti saisi alkaa mennä töihin. Synnytyksestä oli 6vk. Tämän jälkeen aloin kokea miestä kohtaan vastenmielisyyttä.

Ja eihän mies ole alunperin ollut tälläinen. Enhän olisi perhettä perustanut jos olisin kaikki tiennyt. Elämä ja sen tuoma stressi vaikuttaa muovanneet miehen luonnetta. Tai sitten hänen stressinsietokyky on hävinnyt ja on kireä kokoajan.

-Ap

No, miehen tausta ei ole helpoin. Lisäksi ne lapsuuden kokemukset ja traumat tulevat monesti  esiin juuri omien lasten syntyessä.

Mutta mitä sinä tahdot? Mikä sinun lapsuudessasi on tapahtunut, että siedät henkistä väkivaltaa? Miksi mies ei ole hoidossa? Miksi ette ole mennyt pariterapiaan? Miksi et sano miehelle vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Huomasitko, että kolme neljästä ongelmakohdasta sisältää lapsen.

Ehkä lapsi on se ongelma?

Jospa nyt lopettaisit kynnysmattona olemisen ja kasvatat selkärangan. Todellisuuskin on kohdattava: olet päätynyt yhteen mieslapsen kanssa. Itse kohtasin saman ja erosin tietenkin (kukaan ei loisi energiastani, eikä kohtele piikana). Eksästä kuoriutui lopulta kelpo viikonloppuisä sosiaalisen paineen vuoksi: hänen vanhempansa olisivat varmasti ärähtäneet (minulla hyvät välit varsinkin ex-anoppiin), jos ei olisi hoitanut sitä pientä osaa hoitovelvollisuudestaaan, joka oli yhdessä sovittu. Omat viikonloput olivat ihania ja aloin kukoistamaan. Lapseni on jo aikuinen, menestyy vaikka onkin eroperheestä. Hän kantaa omat velvollisuutensa hienosti. Ehkäpä lapsenikin oppi, että jokaisen tulee hoitaa velvollisuudet itse eikä oksentaa toisen niskaan kannettaviksi, koska se on epäreilua ja väärin.

Tsemppiä, tiedät mitä tehdä ap.