Työttömille tulossa kovat ajat mikäli töihin meno ei kiinnosta
Valtioneuvosto:Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (Kok) :Työn on oltava aina ensisijainen tapa turvata oma ja perheensä toimeentulo"
- Myös sosiaali- ja työttömyysturvan on kannustettava tähän. Työn, osa-aikaisenkin, vastaanottamisen pitää kannattaa aina. Käynnistämme nyt kattavan asiantuntijavalmistelun työttömyysturvan kehittämiseksi entistä kannustavammaksi, sosiaaliturvaministeri Partanen toteaa.
- Tällä hallituskaudella on tehty monia työhön kannustavia muutoksia sekä sosiaali- että työttömyysturvan puolella. Tätä työtä pitää jatkaa ja tuoda yhteen ajankohtaisin tutkimus- ja seurantatieto. Selvityshankkeelta odotamme uusia toimenpide-ehdotuksia jo tulevaa hallitusta varten. Olennaista on vahvistaa ihmisten kannustimia ottaa lisätyötä vastaan,” ministeri Partanen jatkaa.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te imbesillit nyt vihdoin ymmärtää, että ei ole työtä, jota voisi ottaa vastaan. Työnhakijoita on 400 000 ja työpaikkoja on 10 000. Siinä on aika paha "kieltäytyä" työstä, kun ei ole mistä kieltäytyä. Viimeisimmäksi hakemaani paikkaan oli 181 hakijaa. Sama toistuu joka paikan kohdalla ja vain 1 hakijoista pääsee töihin. Omalla halulla ei ole mitään merkitystä. Työpaikkoja ei vaan ole.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tällä hallituskaudella on tehty monia työhön kannustavia muutoksia sekä sosiaali- että työttömyysturvan puolella. Tätä työtä pitää jatkaa ja tuoda yhteen ajankohtaisin tutkimus- ja seurantatieto. Selvityshankkeelta odotamme uusia toimenpide-ehdotuksia jo tulevaa hallitusta varten. Olennaista on vahvistaa ihmisten kannustimia ottaa lisätyötä vastaan,” ministeri Partanen jatkaa. "
Minulle asia ei mitenkään kuulu, sillä työuraa takana jo yli 46v.
Tällä elämänkokemuksella ihmettelen tämän hallituksen työllistämistouhuja ja ratkaisuja, vaikka ovat olkeet vallassa lähes 4v. lopputulos,
ennennäkemätön työttömyys, lähes puoli miljoonaa työtöntä, srin osa pätkätöitå, viimeisen 3 vuoden aikana tehty konkursseja, kuin sieniä sateella, yhtä paljon kuin viimeisen 10v. aikana yhteensä, enmätysmäärä m-muuttajia Suomeen ja rajat vuotavat kuin seula, asunto ja autokauppa pysähtynyt jne. Hallitus on ottant uutta velkaa ennätysmäärå, johon yksikään hallutus ei ole tähän mennessä pystynyt, ei edes Marin, tuottavaa valtion omaisuutta myydään 5.5 milj. edestä jne.
Hallituksen ministerien käytös on kuin oltaisiin päiväkodin alle 3v ryhmässä, naisministerit ja äiti-ihmiset huutavat vittua uutisissa, pääministeri perkelettä ja omahyväisenä matkustaa autossa olla käyttämättå turvavyötä jne. Viina virtaa ja ollaan humalassa. Tämän päivän lehti kertoo terv.hoidon romuttamisesta ja järjestöjen, mutta omia kokouspalkkioita nostetaan, kuten tekee Wille Rydman, tunnin kokouspalkkioita 1500€, persut nostavat palkan päälle kilometrikorvauksia kymppitonneja kuukaudelta ja ajetaan omalla autolla 6h päivässä veronmaksajien piikkiin.
Tyypillistä kokoomus oksennusta kun ansiosidonnaisen leikkaaminen ei ole minkäännäköinen kannustustoimi töihin menoon.
Multa ei oo leikattu vieläkään vaikka oon ollut ansiosidonnaisella jo toukokuusta lähtien.
Ansiosidonnaisen leikkauksen todellinen syy on se että ihmiset eroaisivat liitoista.
Pienipalkkaisen ei monasti kannata maksaa edes työttömyyskassamaksuja koska ansiopäiväraha on niin pieni että saman saa kelaltakin.
Seitsemän arkipäivän karenssi vielä siihen päälle...
Hallitukselle ja suomalaisille tulossa kovat ajat jos eivät ala luomaan uusia työpaikkoja kun syntyvyys laskee.

Hallitusko ne työpaikat tekee, maksaa palkat ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan datakeskuksia ja yrityksissä tehostetaan teköälyllä. YT-uutisia saa lukea jatkuvasti. Minne ihmiset menevät töihin, kun työpaikkoja leikataan.
Kummasti ne työpaikat löytyy jos ja kun tuet ajetaan alas
Ei löydy. En saa senttiäkään mitään tukia. Kukaan ei halua palkata 55 vuotiasta.
Vierailija kirjoitti:
T y ö t ö n MENE töihin!
Väsynyttä.
Siis niille työttömille, joilla on omaisuutta. Eläkeikä nousee ja irtisanomissuojaa heikennettiin. Koko ajan yt-neuvotteluita.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea. Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Työ kannattaa aina, kun siitä saa kohtuullista palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tällä hallituskaudella on tehty monia työhön kannustavia muutoksia sekä sosiaali- että työttömyysturvan puolella. Tätä työtä pitää jatkaa ja tuoda yhteen ajankohtaisin tutkimus- ja seurantatieto. Selvityshankkeelta odotamme uusia toimenpide-ehdotuksia jo tulevaa hallitusta varten. Olennaista on vahvistaa ihmisten kannustimia ottaa lisätyötä vastaan,” ministeri Partanen jatkaa. "
Minulle asia ei mitenkään kuulu, sillä työuraa takana jo yli 46v.
Tällä elämänkokemuksella ihmettelen tämän hallituksen työllistämistouhuja ja ratkaisuja, vaikka ovat olkeet vallassa lähes 4v. lopputulos,
ennennäkemätön työttömyys, lähes puoli miljoonaa työtöntä, srin osa pätkätöitå, viimeisen 3 vuoden aikana tehty konkursseja, kuin sieniä sateella, yhtä paljon kuin viimeisen 10v. aikana yhteensä, enmätysmäärä m-muuttajia Suomeen ja rajat vuotavat kuin seula, asunto ja autokauppa pysähtynyt jne. Hallitus on ottant uutta velkaa ennätysmäärå, johon yksikään hallutus ei ole tähän mennessä pystynyt, ei edes Marin, tuottavaa valtion omaisuutta myydään 5.5 milj. edestä jne.
Hallituksen ministerien käytös on kuin oltaisiin päiväkodin alle 3v ryhmässä, naisministerit ja äiti-ihmiset huutavat vittua uutisissa, pääministeri perkelettä ja omahyväisenä matkustaa autossa olla käyttämättå turvavyötä jne. Viina virtaa ja ollaan humalassa. Tämän päivän lehti kertoo terv.hoidon romuttamisesta ja järjestöjen, mutta omia kokouspalkkioita nostetaan, kuten tekee Wille Rydman, tunnin kokouspalkkioita 1500€, persut nostavat palkan päälle kilometrikorvauksia kymppitonneja kuukaudelta ja ajetaan omalla autolla 6h päivässä veronmaksajien piikkiin.
Tyypillistä kokoomus oksennusta kun ansiosidonnaisen leikkaaminen ei ole minkäännäköinen kannustustoimi töihin menoon.
Multa ei oo leikattu vieläkään vaikka oon ollut ansiosidonnaisella jo toukokuusta lähtien.
Ansiosidonnaisen leikkauksen todellinen syy on se että ihmiset eroaisivat liitoista.
Pienipalkkaisen ei monasti kannata maksaa edes työttömyyskassamaksuja koska ansiopäiväraha on niin pieni että saman saa kelaltakin.
Seitsemän arkipäivän karenssi vielä siihen päälle...
Eihän työntekijän tarvitse kuulua ammattiliittoon kerryttääkseen ansiosidonnaista, vaan ammattiliittojenkin kassaan voi liittyä ilman sitä liitto-osuutta. Kun ammattiliiton maksu on 25 eroa kuukadessa kiinteä summa, eikä minkäänlaista alennusta osa-aikaisille työntekijöille tai nollatuntisopimuslaisille maksaa niiden pelkkään kassaan kuulminen vain 8 euroa kuukaudessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te imbesillit nyt vihdoin ymmärtää, että ei ole työtä, jota voisi ottaa vastaan. Työnhakijoita on 400 000 ja työpaikkoja on 10 000. Siinä on aika paha "kieltäytyä" työstä, kun ei ole mistä kieltäytyä. Viimeisimmäksi hakemaani paikkaan oli 181 hakijaa. Sama toistuu joka paikan kohdalla ja vain 1 hakijoista pääsee töihin. Omalla halulla ei ole mitään merkitystä. Työpaikkoja ei vaan ole.
Tämä. On väärin puhua työhaluista tilanteessa, jossa töitä ei ole. Enemmän hallituksen pitäisi alkaa puhua, että miten saadaan luotua uusia työpaikkoja. Eikö suomessa kenenkään poliitikon äly riitä siihen, eikö ole osaamista.
Ryhtyisi valtio vaikka kunnostamaan Suomen teitä (mille olisi huutava tarve!). Siitä syntyisi työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitukselle ja suomalaisille tulossa kovat ajat jos eivät ala luomaan uusia työpaikkoja kun syntyvyys laskee.
Hallitusko ne työpaikat tekee, maksaa palkat ym.
Hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan datakeskuksia ja yrityksissä tehostetaan teköälyllä. YT-uutisia saa lukea jatkuvasti. Minne ihmiset menevät töihin, kun työpaikkoja leikataan.
Kummasti ne työpaikat löytyy jos ja kun tuet ajetaan alas
Ei löydy. En saa senttiäkään mitään tukia. Kukaan ei halua palkata 55 vuotiasta.
Kyllä mä olen löytänyt työpaikan 55-vuotiaana. Tosin työpaikka oli osa-aikainen, ja siihen oli 200 muutakin hakijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te imbesillit nyt vihdoin ymmärtää, että ei ole työtä, jota voisi ottaa vastaan. Työnhakijoita on 400 000 ja työpaikkoja on 10 000. Siinä on aika paha "kieltäytyä" työstä, kun ei ole mistä kieltäytyä. Viimeisimmäksi hakemaani paikkaan oli 181 hakijaa. Sama toistuu joka paikan kohdalla ja vain 1 hakijoista pääsee töihin. Omalla halulla ei ole mitään merkitystä. Työpaikkoja ei vaan ole.
Tämä. On väärin puhua työhaluista tilanteessa, jossa töitä ei ole. Enemmän hallituksen pitäisi alkaa puhua, että miten saadaan luotua uusia työpaikkoja. Eikö suomessa kenenkään poliitikon äly riitä siihen, eikö ole osaamista.
Ryhtyisi valtio vaikka kunnostamaan Suomen teitä (mille olisi huutava tarve!). Siitä syntyisi työpaikkoja.
Kyllä pääkaupunkiseudulla on hyvät tiet. Pääkaupunki on ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta eivät tahtoneet millään antaa työpaikkaa, joten lähdin Ruotsiin. Suomi maksoi 25-vuotiaaksi saakka sairaus- ja terveyskulut, lapsilisät, koulutuksen (maisteri yliopistossa), opintotuet ja vielä KELA:n terapiatuen. Vastineeksi tästä Suomi sai minulta tasan 1 vuoden työpanoksen. Ruotsi sai taas aikuisen ja koulutetun työntekijän ilman pennin sijoittamista minuun ja korjaavat nyt kaiken hyödyn Suomen panoksesta. Ei tämä ole hyvä Suomelle millään tavalla, mutta kokopäivätyöstä palkan itselleni haluan.
Ööö, ihan normaalia muuttoliikettä.
Juuri näin. Hänen ammattitaitonsa ei riittänyt Suomessa työllistymiseen. Onneksi häntä onnisti Ruotsissa, eikä hän jäänyt taakaksi Suomelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tällä hallituskaudella on tehty monia työhön kannustavia muutoksia sekä sosiaali- että työttömyysturvan puolella. Tätä työtä pitää jatkaa ja tuoda yhteen ajankohtaisin tutkimus- ja seurantatieto. Selvityshankkeelta odotamme uusia toimenpide-ehdotuksia jo tulevaa hallitusta varten. Olennaista on vahvistaa ihmisten kannustimia ottaa lisätyötä vastaan,” ministeri Partanen jatkaa. "
Minulle asia ei mitenkään kuulu, sillä työuraa takana jo yli 46v.
Tällä elämänkokemuksella ihmettelen tämän hallituksen työllistämistouhuja ja ratkaisuja, vaikka ovat olkeet vallassa lähes 4v. lopputulos,
ennennäkemätön työttömyys, lähes puoli miljoonaa työtöntä, srin osa pätkätöitå, viimeisen 3 vuoden aikana tehty konkursseja, kuin sieniä sateella, yhtä paljon kuin viimeisen 10v. aikana yhteensä, enmätysmäärä m-muuttajia Suomeen ja rajat vuotavat kuin seula, asunto ja autokauppa pysähtynyt jne. Hallitus on ottant uutta velkaa ennätysmäärå, johon yksikään hallutus ei ole tähän mennessä pystynyt, ei edes Marin, tuottavaa valtion omaisuutta myydään 5.5 milj. edestä jne.
Hallituksen ministerien käytös on kuin oltaisiin päiväkodin alle 3v ryhmässä, naisministerit ja äiti-ihmiset huutavat vittua uutisissa, pääministeri perkelettä ja omahyväisenä matkustaa autossa olla käyttämättå turvavyötä jne. Viina virtaa ja ollaan humalassa. Tämän päivän lehti kertoo terv.hoidon romuttamisesta ja järjestöjen, mutta omia kokouspalkkioita nostetaan, kuten tekee Wille Rydman, tunnin kokouspalkkioita 1500€, persut nostavat palkan päälle kilometrikorvauksia kymppitonneja kuukaudelta ja ajetaan omalla autolla 6h päivässä veronmaksajien piikkiin.
Tyypillistä kokoomus oksennusta kun ansiosidonnaisen leikkaaminen ei ole minkäännäköinen kannustustoimi töihin menoon.
Multa ei oo leikattu vieläkään vaikka oon ollut ansiosidonnaisella jo toukokuusta lähtien.
Ansiosidonnaisen leikkauksen todellinen syy on se että ihmiset eroaisivat liitoista.
Pienipalkkaisen ei monasti kannata maksaa edes työttömyyskassamaksuja koska ansiopäiväraha on niin pieni että saman saa kelaltakin.
Seitsemän arkipäivän karenssi vielä siihen päälle...
Mulle on tosi kannattavaa ollut olla liitossa. Olen maksanut tosi mielellään jäsenmaksun, on palkkaan verrattuna pieni maksu. Jäsenalennuksia, liikkuvuusavustusta ja ennen kakkea lakiapu, jolla olen saanut itselleni kuuluvat edut töistä. Työnantajan huijaushalut loppuvat siihen, kun palkanlaskijalle menee tieto liittoon kuulumisesta. Ei tarvitse tapella lomapäivistä tai mistään muustakaan. Aina on liitosta vastattu kysymyksiini ja olen osannut pitää puoleni töissä. Extrana alennusmatkat, koulutukset, pikkujoululounaat ym. Suosittelen liittoon kuulumista etenkin uusille työntekijöille. Ei tarvitse olla hukassa ja työnantajan vedätettävänä. Liitonkin voi osittain valita, että mihin liittoon liittyyn. Osalla aloista on useampi mahdollisuus. Kannattaa vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan datakeskuksia ja yrityksissä tehostetaan teköälyllä. YT-uutisia saa lukea jatkuvasti. Minne ihmiset menevät töihin, kun työpaikkoja leikataan.
Kummasti ne työpaikat löytyy jos ja kun tuet ajetaan alas
Näinkö meinaat? Että jos henkilö hakenut lukuisia työpaikkoja eikä ole saanut töitä, niin työpaikka irtoaa heti jos häneltä viedään kaikki tuet?
Näin todella tapahtuu. Tutistupa tilastoihin. Tukien radikaali väheneminen aikaansaa työllistymistä.
Vierailija kirjoitti:
Oikein..mänkää loisijat töihin ja hommatkaa oma kestävä taloutenne ja elämänne,eihän s-tana puolta Suomea pidä elättää korvauksilla ja kaiken kattavilla tuilla.
Voi kyynel! Kyllä te nyt vaan joudutte meidät elättämään, ei auta meille huutaa, huuda hallitukselle, joka on niin hyviä päätökisä tehnyt, että kohta kaikki yritykset on nurin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te imbesillit nyt vihdoin ymmärtää, että ei ole työtä, jota voisi ottaa vastaan. Työnhakijoita on 400 000 ja työpaikkoja on 10 000. Siinä on aika paha "kieltäytyä" työstä, kun ei ole mistä kieltäytyä. Viimeisimmäksi hakemaani paikkaan oli 181 hakijaa. Sama toistuu joka paikan kohdalla ja vain 1 hakijoista pääsee töihin. Omalla halulla ei ole mitään merkitystä. Työpaikkoja ei vaan ole.
Tämä. On väärin puhua työhaluista tilanteessa, jossa töitä ei ole. Enemmän hallituksen pitäisi alkaa puhua, että miten saadaan luotua uusia työpaikkoja. Eikö suomessa kenenkään poliitikon äly riitä siihen, eikö ole osaamista.
Ryhtyisi valtio vaikka kunnostamaan Suomen teitä (mille olisi huutava tarve!). Siitä syntyisi työpaikkoja.
Vähäliikenteisiä teitä ei ole varaa kunnostaa. Asfalttitiet muutetaan sorateiksi.
Voin mä mennä töihin huomennaki, mutta ei ne siitä mitää maksa, ku työvuorolistas lukee "00.00-00.00" 😃