Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista elämä on 60-69 vuotiaana?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä kehutaan matkusteluista ja muista riennoista. Odottakaa kun tulette 75 vuotiaiksi, kaikki toiminnot varsinkin liikuntaelimet hidastuvat. Kremppaa polvissa, lonkassa ja selässä jne..
No herttilei sentään! Hienoa, että ihmiset jaksavat nauttia elämästään, pitäisikö sitä etukäteen alkaa surra, että vielä vanhempana ei enää niin jaksakaan? Surraan sitä sitten, kun sen aika tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä kehutaan matkusteluista ja muista riennoista. Odottakaa kun tulette 75 vuotiaiksi, kaikki toiminnot varsinkin liikuntaelimet hidastuvat. Kremppaa polvissa, lonkassa ja selässä jne..
Sitä suuremmalla syyllä pitää nauttia NYT! Ei ole välttämättä aikaa nauttia 5 tai 10 vuoden päästä. Siksi itse vastustankin erittäin vahvasti tätä eläkeiän nostoa 70 ikävuodeen. Koska 65-70 välillä erittäin monella on vielä ns. hyviä vuosia jäljellä, jolloin voisi monipuolisesti tehdä asioita. Sen jälkeen alkaa "vaivaisten" osuus kasvaa.
Toisaalta ei se aina noinkaan mene että 75 tulee romahdus. Omat vanhempani elivät 88 ja 92-vuotiaiksi, ja kasikymppisenä vielä reissasivat, purjehtivat, oli kova meno päällä. Heillä se tuli vasta 85 paikkeilla, kun alkoi mielikin muuttua niin, ettei enää kiinnostanut esim. matkat tai muutenkaan menot, ja äiti varsinkin sanoi että kyllä sen tuntee ettei jaksa niin kuin ennen.
Juuri näin. Oma äitini on 84-v. ja lähtee vielä 2 kertaa ulkomaille tämän vuoden puolella. Hän käy vesijuoksussa, tuolijoogassa ja kuntosalilla, kävelee päivittäin ulkona, koska ulkona nyt vaan pitää joka päivä (sopii ohjeeksi nuoremmillekin).
Itkusilmin katselen noita nuoria eläkeläisiä ja heidän elämää, jota itselle ei ole koskaan tulossa. Reippaita eläkeläisiä kävelyllä koirien tai lastenlasten kanssa, lapin matkoja ja etelän lomia. Kesämökilläkin ehtivät olemaan monta kuukautta. Itsekin olin mökin ostoa ajatellut, mutta eihän sille edes ole tarvetta, kun 70 vuotiaaksi asti pitää olla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä kehutaan matkusteluista ja muista riennoista. Odottakaa kun tulette 75 vuotiaiksi, kaikki toiminnot varsinkin liikuntaelimet hidastuvat. Kremppaa polvissa, lonkassa ja selässä jne..
No herttilei sentään! Hienoa, että ihmiset jaksavat nauttia elämästään, pitäisikö sitä etukäteen alkaa surra, että vielä vanhempana ei enää niin jaksakaan? Surraan sitä sitten, kun sen aika tulee!
Niinpä! Itse kun pääsin eläkkeelle, heti toteutin haaveeni muuttamisesta saaristoon. Jotkut samanikäiset sukulaiset oli ihan että eikö sitä pitäisi miettiä sitä, kun vanhenee ja tulee huonokuntoisemmaksi, ja ostaa joku esteetön mukava asunto kaupungista palvelujen läheltä. Ja minä totesin että ei kannata. Minä en ala himmailla ennen kuin terveys oikeasti pakottaa, varmuuden varalta. Ehtii sinne palvelujen ääreen, vaikka johonkin seniori- tai palvelutaloon, sittenkin kun oikeasti kunto niin vaatii. Nyt nautin luonnonläheisestä elämästä saaristossa.
Jäin kuormittavasta työstä eläkkeelle 64-vuotiaana, viimeiset vuodet olivat tuskallisia kaikin puolin. Oli helpotus päästä eroon työpaineista, ei tullut mieleenkään, että olisin jatkanut pitempään. Nyt saan harrastaa mieleisiäni asioita, joille ei jäänyt aikaa tai voimia aiemmin. Olen perheetön enkä ole seurallinen, nautin rauhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee vielä päivä kun lapsesi ja lapsenlapsesi saavat selville mitä sinunlaistesi ikäluokka teki ja millä verirahoilla teidän kolmenkertaisen ostovoiman palkka tuli :))) Niitä syntejä on vaikea unohtaa tai antaa anteeksi :))
Kerrotko minullekin mitä??
Tietääkseni elin köyhässä mutta ahkerassa duunariperheessä (ei boomereita) stadissa kävin kouluni ja menin töihin 19v:nä. Opiskelin vasta 30+v kolmen lapsen äitinä. 90-luvun lamassa jäin yh:ksi ja pariuduin uudelleen nykyisen mieheni kanssa 30v sitten. Yhteinen kuopuskin on jo 24v. Koko ajan olen tehnyt töitä, maksanut veroni ja elättänyt perhettäni (ja jopa kaltaisiasi kelaloisia).Rakastanut lapsiani ja kasvattanut heistä koulutettuja työssäkäyviä aikuisia jotka elävät omilla rahoillaan.
Mikä 3x ostovoima!?
Missä tein siis virheen!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkusilmin katselen noita nuoria eläkeläisiä ja heidän elämää, jota itselle ei ole koskaan tulossa. Reippaita eläkeläisiä kävelyllä koirien tai lastenlasten kanssa, lapin matkoja ja etelän lomia. Kesämökilläkin ehtivät olemaan monta kuukautta. Itsekin olin mökin ostoa ajatellut, mutta eihän sille edes ole tarvetta, kun 70 vuotiaaksi asti pitää olla töissä.
Tätä ei ole vielä päätetty! Me kaikki voimme ensi vaaleissa valita äänestää niin, että tämä dystopia ei toteutuisi. Vielä ei tarvitse vaan alistua menetettyihin eläkevuosiin.
Hullua muutenkin tämä touhu, että yhtäältä sanotaan että tekoäly vie suuren osan töistä lähitulevaisuudessa, ja sitten yritetään kuitenkin pitää ihmiset töissä 70-vuotiaaksi. Ehkä olisi parempi alkaa miettiä uusia talouden malleja tekoälyaikaan, niin että verotettaisiinkin koneiden työtä, ja siitä saataisiin rahaa maksa eläkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 65-v. ja nautin elämästäni! Elän oikein mukavasti, minulla on ihana mies, mukavat aikuiset lapset ja ihania lapsenlapsia, joita hoidan mielelläni.
Jaksan edelleen lenkkeillä (taas, viime vuosi meni sairastaessa), en enää 10 km, mutta viisi menee hyvin. Teen lihaskuntoliikkeitä aina viitsiessäni, vaikka se tylsää onkin, mutta sairastamisen jälkeen pitäisi lihakset saada takaisin. Onhan sitä kremppaa, välillä vihoittelee lonkat, välillä nilkat, mutta yritän olla kiinnittämättä niihin huomiota.Matkustelen paljon, yksin ja yhdessä miehen kanssa. Meillä on iso talo Espanjassa ja sinne voi paeta aina kun sää pohjolassa alkaa tympiä. Iso osa talvesta kuluu siellä, mutta lapsenlapsia pitää käydä usein tapaamassa, elleivät he ole vuorostaan siellä.
Teen käsitöitä, luen paljon ja laitan mielelläni hyvää ruokaa, meillä syödään joka päivä kunnon kotiruokaa, ellei sitten mennä ravintolaan.
Olen eläkkeellä, eli elämäni on siis vapaata ja voin tehdä ihan mitä haluan. Olen tässä juuri nauttinut pitkästä ja rauhallisesta aamiaisesta lenkkivaatteet ylläni ja nyt lähden metsään nauttimaan aurinkoisesta ja vielä aika lämpimästä säästä.
Kivaa päivää teille kaikille!
Tulee vielä päivä kun lapsesi ja lapsenlapsesi saavat selville mitä sinunlaistesi ikäluokka teki ja millä verirahoilla teidän kolmenkertaisen ostovoiman palkka tuli :))) Niitä syntejä on vaikea unohtaa tai antaa anteeksi :)))
Älä ole katkera. Nuo sanomasi osuvat omaan nilkkaasi jossakin elämäsi käännekohdassa. Joten mietippä niitä omia syntejäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mut asiansa sosiaalisesti hyvin hoitaneilla veikkaan olevan ns. vtn onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maan vetovoima vetää kaiken alaspäin.
Niin tekee,mutta pikku treenillä pystyy hiukan vastustamaan tuota vetovoimaa.
Maan vetovoimako estää ettei minulla ota enää eteen?
T. Pena 68v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maan vetovoima vetää kaiken alaspäin.
Niin tekee,mutta pikku treenillä pystyy hiukan vastustamaan tuota vetovoimaa.
Maan vetovoimako estää ettei minulla ota enää eteen?
T. Pena 68v
Leijumispillereitäkin on jo kehitetty.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtämys siitä, että mitään mahtavaa uutta ei juurikaan enää ole odotettavissa tai mahdollista saavuttaa. Lapsenlapset toki olisivat sellaisia, mutta jarruttelee sellaisten mahtavana pitämistä, sillä monet mummelit iäti kaipaavat lapsenlapsiensa läheisyyttä ja tuolla tavalla oikeastaan kärsivät. (Kautta historian mummelit on olleet lastensa perheiden kanssa, enää ei)
Sen tajuaminen, että elämä on luopumista.
Häpöhöpö. Lähestyn 6- kymppiä ja suunnittelen kolmannen kerran opiskeluun menemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tässä, aamucappuccinolla ja suklaapullalla tässä lähikylän kahvilassa Italiassa.
Elämä on kaunista, aktiivista ja herkullista. Kivutkaan eivät vaivaa täällä lämpimässä kuten Suomessa. Paino putoaa vaikka syö paremmin. Päivässä tulee käveltyä 6000-20000 askelta plus mitä omassa pihassa touhuaa monta tuntia päivässä.
Mis v.tussa tulee päivittäin 20000 askelta (miten) ja oman pihan touhut? Mitä nää on.
Kerros nyt oikeesti ja totuutta.
Mikäs tässä, aamucappuccinolla ja suklaapullalla tässä lähikylän kahvilassa Italiassa.
Elämä on kaunista, aktiivista ja herkullista. Kivutkaan eivät vaivaa täällä lämpimässä kuten Suomessa. Paino putoaa vaikka syö paremmin. Päivässä tulee käveltyä 6000-20000 askelta plus mitä omassa pihassa touhuaa monta tuntia päivässä.
Mis v.tussa tulee päivittäin 20000 askelta (miten) ja oman pihan touhut? Mitä nää on.
Kerros nyt oikeesti ja totuutta.
Viimeksi tuossa kun kävin vaelluksella (näitä on kerran viikossa, km 7-9km) ja lähikaupungeissa samoin kerran viikossa. Kyllä kun 7h kävelee ympäri kaupunkia tuo askelmäärä tulee täyteen, n 14km.
Jo pelkästään päivittäinen lenkkini aamukahville ja takaisin on tuon 6000 askelta, 4,4km.
Isossa rinnepihassa pitää ajaa nurmikko nyt kerran viikossa, lisäksi trimmerillä hankalat paikat. Vasta kaadettiin yksi yli 20m puu ja sen raivaamiseen meni viikko kun tontin etureunasta kannoin 50m ylämäkeen oksia ja roippeita. Maalla riittää aina jotain touhuamista ja talossa sisälläkin portaat joita kuljen muutaman kerran päivässä. Kertyyhän sitä kun ei makaa sohvalla.
Ei mitenkään poikkeuksellista, muutama ystäväni kävelee paljon enemmän kuin minä
Minulla n. 20 000 askelta tulee n. 15 km kävelystä. En kovin usein kävele noin pitkää matkaa.
Täytin juuri 61 ja otin vastaan uuden paremmin palkatun ja vastuullisemman työtehtävän jossa pitää opiskella taas uusia juttuja, pitää työelämän mielenkiintoisena. Oikeastaan ainoa mikä on muutunut, niin en keksi enää mitä vastaa kehityskeskustelussa kysymyksiin missä näet itsesi 5 tai 10 vuoden päästä.
Kotona ihan sitä normaalia elämää, onneksi ei ole mitään suurempia kremppoja.
Varmasti jokaisella ihan yksilöllistä. Sairastuin itse nivelreumaan 34-vuotiaana enkä kyllä oikein enää muista, millaista oli, kun ei ollut kipuja. Jatkuviin kipuihin on siis vuosikymmenten varrella ehtinyt tottua ja oppinut elämään niin kanssa.
Mä rupesin tuon manitunikävuosikymmenen alussa jo vähentämään töitäni ja nuoremmille annoin kaikki mielenkiintoiset ja uusia juttuja edellyttävät hommat. It-alalla olin minäkin enkä perehtynyt lainkaan eismerkiksi tekoälyyn. Hoidin lähinnä sllaisia vanhoja juttuja, joihin nuoremmat eivät enää edes halunneet pereytyä. Firma myi sitten mun vanhaa osaamistani tuntityönä myös muihin firmoihin, joista niiden asioiden osaajat olivat jo eläköityneet. Sitten ryhdyin tekemään vain 3-päiväistä työviikkoa ja lopetin työnteon kokonaan jo 11 kk ennen alinta eläkeikää.
Nyt siis reilun vuoden oloneuvoksena ja nautin siitä, ettei ole pakko tehdä mitään, jos en halua. Tai no kissasta on huolehdittava ja tän kuun lopulla mulle tulee iäkäs koira viettämään loppuelämänsä eläkepäiviä eli sitten taas koiran kanssa ulkoilua satoi tai paistoi. Vuosi sitten kävin Irlannissa, mutta noin muuten mua ei matkailu enää kiinnosta. Riittävästi tuli matkusteltua nuorempana ja työmatkojakin oli aikoinaan useita. Islannissa voisin ehkä joskus käydä.
Työelämää en kaipaa. Voinhan mä halutessani koodailla jotain ihan omia juttujakin. Kohta lähden käymään lähikaupassda sekä katsomassa vieressä olevasta ravintolasta, jokohan siellä kokki olisi palannut takaisin töihin. Lasillisen roseviniä voisin siellä juodaperjantain kunniaksi. Vaikkei nykyisin viikonpäivillä olekaan enää mitään väliä.
Ihan ihme juttuja täällä.
Mielenterveysongelmista kärsivät nykyajan kakarat vallanneet koko palstan.
Jokaisella erilaista.
Olen paljon kotona, en enää työelämässä.
Ulkomaan matkailu on jäänyt osaksi säästösyistä, osaksi siksi, että lentomatkailu on niin paha asia hiilijalanjäljen kannalta.
Hiilijalanjälkilaskurin mukaan kuormitan kovasti, vaikka en edes aja autoa vaan kuljen julkisilla.
Luen kirjoja, käyn elokuvissa, teatterissa ja konserteissa. Ulkoilen jonkin verran, mutta en ole koskaan ollut himoliikkuja. Parasta on ollut se, että saa nukkua milloin haluaa. Ei ole ollut pakko nousta aikaisin aamulla kuten koulu- ja työvuosina oli.
Lapsuus ja nuoruus ovat alkaneet tuntua kaukaiselta historialta. Toisaalta tunnen olevani sama kuin se pikkutyttö ja se murrosikäinen ja se parikymppinen, kolmekymppinen. Joskus en tajua, miten aika on voinut kulua näin. Etenkin aika vuodesta 2000 alkaen on mennyt kuin silmänräpäyksessä. Ja maailma on muuttunut hurjan paljon.
64 v.