Tiesitteko positiivisen ajattelun saarnanaiset, että olette väärässä,

ja traagisesti väärässä, kun ottaa huomioon minkälaisessa tilanteessa oleville ihmisille positiivista ajattelua tyypillisesti ehdotetaan ainoana oikeana tapana reagoida.



Oivalsin asian ihan itse, ja sitten löysin kirjallisuudesta ihan samat asiat. Koin noin viikko takaperin itselleni ja ennen kaikkea unelmilleni kovan kolauksen, joka ympäristön mielestä oli varmasti naurettava pieni kolhu. Joka tapauksessa neljä kokonaista päivää olin ihan sekaisin ja toimintakyvytön, tunsin että en kerta kaikkiaan pysty olemaan, en pysty tekemään töitä, olo oli niin kauhea, pohjattoman ahdistunut, masentunut. Analysoin asian puhki, koetin tehdä jotain saadakseni ajatukseni pois, puhuin mieheni kanssa, ja ennen kaikkea, koetin ajatella positiivisesti. Ei tämä niin vakavaa ole! Yritä uudestaan, kyllä se siitä! Sitkeys lopulta palkitaan. Mikään ei auttanut, olin HÄDISSÄNI, että masennunko taas (koska se on mulle totisesti tuttu olotila vuosien varrelta).



Sitten lopulta mulle tuli mieleen jostain lukemani ajatus, että ehkä masentuneiden pitäisi antaa olla masentuneita. Menin sänkyyn, vedin peiton korviin, ja ajattelin, etten jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa. Mua masentaa. Ja siinä samassa YMMÄRSIN, että herrajumala miten isoa surua olin pidätellyt neljä päivää!! Mun unelma oli jumalauta pirstaleina, ja minä vaan mietin että kyllä se siitä ja tulta päin... Makasin sängyssä ja SURIN pois sen asian. Kun ymmärsin sen surun olemassaolon ja annoin itseni TUNTEA, alkoi helpottaa VÄLITTÖMÄSTI.



Etsin kirjastosta hakusanalla tunteet ja heti löysin esim. Tony Dunderfeltin " Irti tunnekoukuista" -kirjan, jossa puhutaan juuri tästä asiasta. Esimerkiksi: " Asioiden positiinen tulkinta ja vaikeuksien kääntäminen itselleen voitoksi on tietysti myös hyvä asia. Mutta positiivisuus on päälle liimattua pinnallista positiivisuutta, jos sitä ei ole edeltänyt negatiivisten tunteiden kohtaaminen. Olemme " positiivisia" , mutta sisäisesti olemme oikeastaan pettyneitä, surkeita ja vihaisia. Ja torjutut tunteet voimistuvat. Sitten pitää taas yrittää olla vielä enemmän positiivinen, mutta siitä alkaa tulla tätä rataa yhä teennäisempää ja väkinäisempää."



The story of my life...



Täällä näkee usein seuraavan (omahyväisen) kommentin. Mielestäni postiivinen ajattelu on tosi tärkeää. Mmminä olen aina ollut positiviisen ajattelun valitseva ihminen.



Luulen, että tuon takana on paljolti sitä, että osa ihmisistä on saanut lapsuudenkodissaan luvan tuntea (toisin kuin esim. minä). Joten aikuisena näitä kammottavia, lamaannuttavia tunnelukkoja ei pääse syntymäänkään niin herkästi. Mutta meille jotka tapellaan näitten asioitten kanssa päivittäin, positiivinen ajattelu EI ole se simsalabim-ratkaisu.



Eli seuraavan kerran kun tekee mieli sanoa ajattele positiivisesti, voisi olla ihan asiaa korvata vaikka se sanomalla anna itsesi tuntea!