Kuka muu aloittaa päivänsä liikunnalla?
Minä! Menen klo 7.15 jumppaan. Siitä on hyvä lähteä uuteen päivään:)
Kommentit (11)
Ennen esikoistani aloitin aina päiväni tunnin juoksulenkillä klo 6. Vain pahimmilla pakkasilla jouduin jättämään väliin. Ja vapaapäivinä kesäisin pyöräilin Kumpulan maauimalaan ja uin tunnin siellä (pulahdin altaaseen heti kun uimala aamulla avattiin).
Ja nyt 3v myöhemmin: esikoinen herää jo ennen kuutta ja siitä se sitten alkaakin. Ei pientä toviakaan omaa aikaa ennen töihin menoa :(
No, tuo aamuliikunta onkin ainoa asia jota kaipaan edellisestä elämästäni.
Jumppaile ap huomenaamulla oikein minunkin edestä!
Ne oli ihan parhaita aikoja kun nainen halusi tai ainakin suostui aloittamaan päivän liikunnalla. Sellainen aamujumppa on ainoa oikea tapa herätä todellisuuteen. Mailma on oikeasti niin masentava että aamuvoimistelu on yksi hyvä tapa. Toinen mitä en ole käyttänyt aikoihin on ns. wake and bake. Sitä herää ja leivo ei vaan voi käyttää arkisin kun pitää mennä töihin.
Minä aloitan mutta en tee mitään asian hyväksi niin selkärankaisesti kuin haluaisin. En voi sanoa niin selkärankaisesti kuin "pystyisin" koska tunnen ympäristöni ja jos se ennen on ollut tasapainollisesti yksinkertaista niin miksi ei enää. Tässä ei ole varaa olla itsekriittinen. Olisi samaa jos väittäisin diilerille että minä varastin sinulta vaikka en ole varastanut mitään.
Herään viideltä käyttämään koiran, juon mustan kahvin ja teen 20min hikijumpan. Näin jo viidettä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko koiran kanssa kävely?
Ehdottomasti. Koiran omistaja(t) ovat perseestä, ei koiraa ulkoiluttavat.
Minä ulkoilutan koiraa. Ich bin.
Minä olen on voimakas sana.
Ich bin ihre Hunde- minä olen koiranulkoittaja. Päättömistä kanoista en tykkää. Olen ¡Kana :)
Ilmoittautuu aamutreenaajaksi. Kova salitreeni 4-5 kertaa viikossa noin kello 04:30-06:00 välillä pyrin aina olemaan siellä. Näin jo parisenkymmentä vuotta. Jos en aamulla käy...en yritä edes päivemmällä/illalla.
Aamutreenin etuina ei siellä ” hypi” yleensä haihattelijoita tai muita tiellä. Yleensä sama vakiintunut porukka. Muutama sananenkin tulee yleensä vaihdettua. Ei kuitenkaan niin paljon, että treeni kärsisi. Aikaa kuluu noin 45-70 minuuttia. Riippuu, mitkä lihasryhmät on vuorollaan. Kai ikäisekseni olen ihan hyvässä kunnossa.
Viime viikolla kävin testeissä fysioterapeutilla...kehuhan tuo, että on äijällä ” jerkkua” reisissä, kun tein kyykkytestiä. Kivaltahan tuo tuntui. Ei ole hukkaan mennyt. Vuonna 2015 tehtiin iso selkäoperaatio ja sen jälkeen jouduin ns treenaamisen alusta. Syksyllä tein kuitenkin uuden ennätykseni maastavedossa 200kg
Mies 57
Aloitan, jos työmatkojen pyöräily tai kävely lasketaan. Siinä piristyy, vaikka olisi miten väsyttänyt aamulla. Tuntuu, etten herää kunnolla, jos en saa edes pientä annosta raitista ilmaa ja liikuntaa aamulla.
Usvametsä kirjoitti:
Aloitan, jos työmatkojen pyöräily tai kävely lasketaan. Siinä piristyy, vaikka olisi miten väsyttänyt aamulla. Tuntuu, etten herää kunnolla, jos en saa edes pientä annosta raitista ilmaa ja liikuntaa aamulla.
Komppaan. Minä kävelen osan työmatkoista ja se todella piristää.
Viikonloppuisin kuntoilen aamulla/aamupäivällä.
ja kerran haluan pysyä kunnossa! sitä paitsi, onhan todettu, että ennen aamupalaa heti herättyä elimistö käyttää energiakseen RASVAA, koska ei ole niilareita, mitä polttaa. Eli aamulla harrastettu liikunta on kaikista paras, jos haluaa laihduttaa!!