Voi miten rumasti nimittelette anoppejanne (eläin).. tuntuu tulevana anoppina tosi pahalta..

Onneksi meillä ei ole näin. Minullakin on ihana anoppi :)

Yksi taas on vieläkin usein ajatuksissani viisaana naisena, jolta opin paljon.

Siihen voi anoppi itse vaikuttaa, miten miniä suhtautuu.

Omii poikansa, ja lapsenlapsensa, ja miniä on punaistakin punaisempi vaate ja tätähän täytyy mustamaalata pojalleen, tämän (ja siis myös miniän!) lapsille, miniän VANHEMMILLE ja sisaruksille....

ei se minusta ole mitenkään ihailtavaa, että ei ole edes halunnut nähdä jo kouluunmenevää lapsenlastaan kuin yhden kerran.

katsoi lehden valmistuneiden joukkoa joko löytäisi minut sieltä :D Ihana! Ja heti soitteli mulle, että olinko itse huomannut

Hän on uskomattoman itsekeskeinen ja ilkeä ihminen. :( Ihan sama mitä teen, niin arvostelee vaan (jopa asioista joista ei voi tietää mitään, esim. omat perhesuhteeni) ja nolaa minut usein kavereidensa edessä. Siis tälläinen " nuorekas" anoppi, jonka menojalka vipattaa. Itse olen kai niin tantta jo näin parikymppisenä, ettei hän pidä minusta...

Olet onnistunut saamaan anopiksesi naisen, joka ymmärtää että poikani elämään saattaa joskus kuulua joku toinenkin hänelle tärkeä nainen. Kaikilla ei käy ihan näin hyvä tuuri. Mistä luulet näitten ikuisten anoppivitsien syntyneen? Varmaan siitä, kun ne on niin mukavia...



Minullakin on poika, keskenkasvuinen vielä. Voi olla vaikea paikka joskus seurata hänen elämäänsä vierestä, jos sattuu jonkun kotkan tapaamaan. Tosin sama koskee myös tyttärieni miehiä. Äidit ovat sellaisia. Mustia ja valkoisia tällaisissa asioissa. Ja pirun puolueellisia. Vikaa on usein molemmissa, anopissa ja miniässä. Kun ei ymmärretä eikä halutakaan ymmärtää. Ja toiset eivät sitten osaa pitää suutaankaan kiinni, kun mitään ei kysytty:(



Ethän tosissasi ihmetellyt näin itsestäänselvää asiaa?

mukaan lukien, aivan törkeällä tavalla.



Syyllistää, painostaa, uhkailee lakimiehillä ihmeellisistä syistä jne.



Mieheni antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen, sillä onhan anoppini kuitenkin hänen äitinsä, jota hän rakastaa.



Minä taas en voi antaa anteeksi sitä, että rakastamaani miestä kohdellaan noin törkeästi, ja samalla siis koko perhettämme.



Anoppi on tuonut avioliittoomme enemmän ahdistusta, surua, pelkoa ja riitoja kuin kukaan muu. Sen tiedän, että omien poikieni vaimoille yritän olla täysin erilainen anoppi, kuin omani on.

Juuri tuo mollaaminen ja vähättely raivostuttaa niin paljon, samoin se että anoppi kuvittelee voivansa hallita aikuisen poikansa elämää ja jossei siinä onnistu, ottaa marttyyrin roolin. Jossei jokainen asia mene kuten hän tahtoo, kaikki saavat kärsiä. Minä en jaksanut hyppiä sätkynukkena ja sanoin suoraan mitä ajattelin hänen käytöksestään, kun se viime jouluna huipentui ihan uudelle tasolle. Mies koitti ensin rauhoitella minua, mutta sanoi sitten äidilleen että hänen asenteestaan on tullut ongelma koko perheelle. Tämän jälkeen anoppi oli muutamia kuukausia mukava, mutta sitten erään " kriisin" (kriisi hänelle, normaalia muille) myötä muuttui entiselleen. Nykyään emme paljoa tapaa mutta välillä mies saa typeriä tekstiviestejä/voivottelupuheluita, joissa hän epäilee miniänsä tapaa pitää huolta kodista/lapsista/siivouksesta/omasta painostaan(!!!) jne.