Miksi niin moni puhuu pienille lapsille ja eläimille sellaisella lässyttävällä äänellä?

Kommentit (30)
Vauvat kiinnostuvat korkealla äänellä puhutusta puheesta jossa äänenpainot vaihtelevat. Siksi.
Ihmisissä on vielä alkukantaisia vaistoja ja tekoja. Yksi niistä on tämä, mitä ap ihmettelee.
Kissoille ja koirille vähän lässytän onhan ne niin suloisia.
Kissa tuntuu arvostavan lässytystä ja miukuu takaisin. Siitä tulee hyvä mieli. Lapselle oon puhunut valtaosin normaalisti.
Kokonaan oma juttunsa on sitten se, että jotkut puhuvat vanhuksille noin.
Mä en tiedä miksi, mutta mä puhun silleen kuin olisin riivattu. Tavallista paljon matalammalla ja jotenkin raapivammalla äänellä. Ja siis en itsekään yhtään tiedä, mistä se tulee... 🤣😅
Pienille lapsille on hyvä puhua yksinkertaistetusti, mennä hieman samalle tasolle, ystävällisesti ja ns. lässyttäen. Lapsilla kehittyy kielen oppiminen varmimmin tällä tavoin. Lapsi turhautuu, eikä sisäistä sanastoa ja merkityksiä mikäli aikuinen puhuu kovin nopeaa, vaikeaselkoisesti pitkiä sanoja ja merkityksin, mitkä eivät kuulu vielä lapsen ikätasolle.
Eläimet rakastavat lässytystä ja omien kokemusten kautta kissat ainakin pitävät omistajansa laulusta, hellästä ja hieman lässyttävästäkin. Meillä kissa tuli heti vierelle istumaan ja katsomaan minua.
En tiedä. Ainakin tytöt tykkäävät kun heille puhuu kuin ikäiselleen eikä lässytä kuin vauvalle.
Koska ovat pieniä ja hellyttäviä. Mutta harva lässyttäisi elefanteille tai biisoneille.
Vierailija kirjoitti:
Pienille lapsille on hyvä puhua yksinkertaistetusti, mennä hieman samalle tasolle, ystävällisesti ja ns. lässyttäen. Lapsilla kehittyy kielen oppiminen varmimmin tällä tavoin. Lapsi turhautuu, eikä sisäistä sanastoa ja merkityksiä mikäli aikuinen puhuu kovin nopeaa, vaikeaselkoisesti pitkiä sanoja ja merkityksin, mitkä eivät kuulu vielä lapsen ikätasolle.
Eläimet rakastavat lässytystä ja omien kokemusten kautta kissat ainakin pitävät omistajansa laulusta, hellästä ja hieman lässyttävästäkin. Meillä kissa tuli heti vierelle istumaan ja katsomaan minua.
Ei lapsille kuitenkaan saa puhua liian yksinkertaistaen liian pitkään, silloin saadaan ekaluokkalaisia jotka eivät tunne sanoja kuten varikko, oja ja antenni.
Koirat ainaki lukee tosi hyvin ihmisen äänensävyjä ja kasvonpiirteitä eli luonnollisesti jos ihminen tekee sitä tiettyä vauvaääntä niin ihminen on sillon rennossa tilassa itsekin eikä uhkaava ja koira nauttii siitä, varmaan yhdistää sen myös automaattisesti siihen että saa jotain
Ja vanhuksille. Olen rujo hionosti liikkuva vanhus ja ärsyttää lässytys. Ihan vielä täyspäinen olen.
Minä lässytän koiralleni hellyttelytilanteissa, muuten puhun sille ihan normaalilla äänellä =)
No, jotkut käskyt tulee luontaisesti korkeammalla äänellä. "Tänne" toimii paljon paremmin korkealla iloisella äänellä. "Maahan" taas on matala, melkein murahdus.
Vierailija kirjoitti:
Koska ovat pieniä ja hellyttäviä. Mutta harva lässyttäisi elefanteille tai biisoneille.
Minä lässyttäisin, puhuisin hieman jodlaavasti, lapsekkaasti äänen korkeutta vaihdellen miten hienoja ja isoja komistuksia he ovatkaan:) oikein korostaisin ja venyttäisin noita hienoja ja isoja sanoja:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienille lapsille on hyvä puhua yksinkertaistetusti, mennä hieman samalle tasolle, ystävällisesti ja ns. lässyttäen. Lapsilla kehittyy kielen oppiminen varmimmin tällä tavoin. Lapsi turhautuu, eikä sisäistä sanastoa ja merkityksiä mikäli aikuinen puhuu kovin nopeaa, vaikeaselkoisesti pitkiä sanoja ja merkityksin, mitkä eivät kuulu vielä lapsen ikätasolle.
Eläimet rakastavat lässytystä ja omien kokemusten kautta kissat ainakin pitävät omistajansa laulusta, hellästä ja hieman lässyttävästäkin. Meillä kissa tuli heti vierelle istumaan ja katsomaan minua.
Ei lapsille kuitenkaan saa puhua liian yksinkertaistaen liian pitkään, silloin saadaan ekaluokkalaisia jotka eivät tunne sanoja kuten varikko, oja ja antenni.
Niin, tarkoitinkin että alkuun, lapsen täytyy saada ensin jonkinlainen sanavarasto jotta alkaa nappaamaan sanavarastoonsa vaikeampiakin sanoja ja merkityksiä.
En lässytä koiralle mutta puhun hänelle eri tavalla kuin perheen ihmisille. Hän ymmärtää sanoja mutta myös äänenpainotusta. Hän tietää äänestä milloin ei saa tehdä jotain jne. En kasvata koiraa huutamalla ja lyömällä. Myös lapsille en lässyttänyt heidän ollessa pieniä mutta puhuin eri äänensävyllä kuin esim miehelle. Lässyttäminen on mielestäni sitä, ettei sano sanoja oikein.
Luin tämän ketjun päässäni lässyttävällä äänellä! 🤗
On ihan tutkittu, että vauvat ja ainakin kissat tykkäävät siitä. Siihen on syynsä, miksi se tulee ihmiseltä luonnostaan, naisilta erityisesti. Paino sanalla luonto.