Niin siis mikä tuossa SDP:n vuotaneessa paperissa oli kiusallista?
Iltalehden haltuunsa saamassa 58-sivuisessa asiakirjassa esitellään SDP:n kärkiargumentteja salikeskusteluun koko viikolle. Oma osionsa on varattu Orpon haastamiselle, joka tapahtui salissa tiistaina kello 15–17.
Orpoa SDP aikoi haastaa seuraavin argumentein:
Nostetaan keskusteluun pääministerin johtajuus ja muistutetaan Orpon omista puheista viime vuoden budjettiriihen yhteydessä.
Onko pääministeri tyytyväinen siihen henkiseen ilmapiiriin, johon hallituksen politiikka on maan johtanut?
Viime syksyn riihessä hallitus linjasi, että jos yhdenvertaisuutta ei kunnioiteta, niin seuraamuksia on tultava ja pääministeri sitoi hallituksen toimintakyvyn tähän.
Jälleen kerran olemme taas tänä vuonna kuulleet rasistisia puheenvuoroja hallituspuolueiden riveistä.
Mitä tästä puheenvuorosta seurasi vain onko niin että suuret puheet yhdenvertaisuuden kunnioittamisesta olivat vain sanahelinää ja mikään ei muutu?
Onko niin että kun ensimmäinen tapaus tuli, niin säännöt lensivätkin roskakoriin?
Hallituskaudella yhdenvertaisuudessa ja suvaitsevaisuudessa on otettu reilusti takapakkia (yhdenvertaisuus, abortin kustannukset, naisten työmarkkina-asema).
Mikä on hallituksen toimintakyky ja pääministerin johtajuus?
Osaako hallitus rakentaa luottamusta tulevaan ja vastata ihmisten hätään?
Kommentit (28)
Ei tuossa mitään uutta ole. Samaa tehdään suuremmissa yhdistyksissäkin, eli sovitaan etukäteen mitä kysytään, kuka kysyy ja milloin kysyy. Vasemmistolaisten pelikirjaan kuuluu hämärällä rasismikortilla pelaaminen. Sitä vastaan ei ole voinut ennen puolustautua, mutta kuten Euroopan ja muun sivistyneen maailman malli näyttää, ajat muuttuvat ja nyt uskalletaan puhua oikeista asioista. Tästä suurin kiitos Donald Trumpille.
Ei olekaan iso asia. Perskokkareilla on kiire tehdä siitä iso asia kun on mennyt viime ajat sen verran huolella perseelleen. Kohua toisen perään.
Minustakin on outoa, ettei Deport Them -pelleilystä tullut minkäänlaisia sanktioita tai Orpon jäähalli-, datakeskus- tai possujunasuhmuroinneista.
Juu, onpa sdp:llä "rankkaa & salaista" tekstiä!
Ihan asialliselta ohjeistukseltahan tuo vaikuttaa. Voi vain kuvitella, millaisia ohjeita persuille annetaan.
Kokkareiden propagandatorvi, Iltaroska yrittää epätoivoissaan kaivaa ihan mitä tahansa nostattaakseen oikealla puolella liskonsydämen sykkimistä kuuntelevien pohjamutien alapuolellakin möyrivää kannatusta.
Sirkus käynnissä 24/7. Koska saadaan hallitus, joka tekisi oikeasti jotain maan tulevaisuuden eteen, eikä vain tuhlaisi aikaan hiekkalaatikkokinasteluun?
Paperissa oli varmasti punainen leima.
SALASSA PIDETTÄVÄ!
Heh. Pelkästään niissä kokouksissa, joihin olen osallistunut jaetaan etukäteen esityslistat kuten kuuluukin. Pienissä porukoissa sitten käydään läpi asiakohdat ja pohditaan, miten asioihin tulisi ottaa kantaa esimerkiksi oman kotipaikkakunnan edun kannalta. Mitenkähän mielipuoliseksi meno vielä kiihtyykään vaalivuoden koittaessa.
Huomaa, ettei SDP:ssä(kään) kiinnosta Suomi ollenkaan. Suomella on kyllä jatkuvasti ollut harvinaisen paskat poliitikot. Johtuuko se siitä, että pienessä maassa täyspäisille on parempia töitä tiedossa?
Vierailija kirjoitti:
Ihan asialliselta ohjeistukseltahan tuo vaikuttaa. Voi vain kuvitella, millaisia ohjeita persuille annetaan.
Tyypillinen asiankääntöyritys mutku persut vasureilla tämä on hallussa mutta minä ja moni muu jo taktiikan tiedämme,myös sen ras.mikortin.
Mitä paskanjauhantaa tuo kaikki on?
Vierailija kirjoitti:
Sirkus käynnissä 24/7. Koska saadaan hallitus, joka tekisi oikeasti jotain maan tulevaisuuden eteen, eikä vain tuhlaisi aikaan hiekkalaatikkokinasteluun?
Nyt meillä on sellainen,ja jatkossa entistä parempi ja vahvempi suomalaisten etua ajava Purra 1
Kun pönttö on tyhjä, rasismikortti heiluu. Ei mitään uutta sillä rintamalla, paitsi että nyt siitä on ihan mustaa valkoisella.
Vierailija kirjoitti:
Sirkus käynnissä 24/7. Koska saadaan hallitus, joka tekisi oikeasti jotain maan tulevaisuuden eteen, eikä vain tuhlaisi aikaan hiekkalaatikkokinasteluun?
Hallitusko tuolla listalla pelleilee ja tuhlaa aikaa? En tiennyt, että SDP on nyt jo hallituksessa. Viimeksi kun oli, jälki oli rumaa ja nyt valtion piikkiä uhkaa kaatuminen.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettei SDP:ssä(kään) kiinnosta Suomi ollenkaan. Suomella on kyllä jatkuvasti ollut harvinaisen paskat poliitikot. Johtuuko se siitä, että pienessä maassa täyspäisille on parempia töitä tiedossa?
Ei niitä demareita kiinnostakkaan, vain valtion virat ja hyväpalkkaiset suojatyöpaikat kiinnostaa demareita ja tuodaan lisää äänestäjiä jotka tämän mahdollistavat kun vanhusväestö demareiden äänestäjät poistuu riveistä tätä on SDP,n politiikka.
Vierailija kirjoitti:
Väittääkö purra että heidän puolueessaan ei keskustella mitä asioita otetaan esille?
Perussuomalaisten keskuudessa ei kannata mitään papereita jakaa, kun suurin osa eduskuntaryhmästä ei ymmärrä lukemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sirkus käynnissä 24/7. Koska saadaan hallitus, joka tekisi oikeasti jotain maan tulevaisuuden eteen, eikä vain tuhlaisi aikaan hiekkalaatikkokinasteluun?
Hallitusko tuolla listalla pelleilee ja tuhlaa aikaa? En tiennyt, että SDP on nyt jo hallituksessa. Viimeksi kun oli, jälki oli rumaa ja nyt valtion piikkiä uhkaa kaatuminen.
Viestissä puhuttu sanallakaan SDP:stä eikä väitetty heidän olevan mukana hallituksessa. Herätys siellä ruudun toisella puolella.
Vierailija kirjoitti:
Juu, onpa sdp:llä "rankkaa & salaista" tekstiä!
Tämmöisiä neuvoja,kun puhutaan taloudesta puheet siirretään Raasismiin kun vaaditaan vaihtoehtoja SDP,ltä puheet siirretään raasismiin,miltä nämä maistuu nämä demarien temput?
Väittääkö purra että heidän puolueessaan ei keskustella mitä asioita otetaan esille?