Mitä kunnalliselta pph:lta voi vaatia?
Olin häkeltynyt, kun olen kuullut isommalta lapselta, että saavat hoidossa esim. katsoa K-7 videoita. Lisäksi telkkaria tai videoita katsotaan siellä aivan joka päivä. Toinen asia, mikä minua nyppii on se, että ruoka on tosi yksipuolista: hedelmiä/marjoja ei ole koskaan tarjolla aamupalalla tai välipalalla. Ruualla saattaa olla viipale kurkkua joskus. Ruuat muodostuvat lähinnä makaronista, perunamuusista ja jauhelihasta. Välipalat ovat yleensä makeita. Kauniista ruokatavoista ei välitetä. Olen muutaman kerran puhunut näistä asioista, mutta onko minulla oikeus " vaatia" haluamaani hoitoa? Hoitaja on kyllä muuten ihan OK. Millaisia perhepäivähoitajia muilla on?
Luulin, että terveellinen ruoka ja ohjeet videoiden katsomisesta olisi sellainen asia, johon perhepäivähoidon ohjaaja kiinnittäisi huomiota.