Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kiipeilijät riskeeraavat elämänsä?
20.09.2026 |
Tuntuu, että kaikki harrastekiipeilijät ovat kauniita ja komeita. Ehkä jonkinlainen kaikkivoipaisuus -syndrooma? Uskon, että hetkenä, jolloin putoaa sitä katuu, että aloitti koko harrastuksen, jos hintana on oma elämä?
Tuli Ylen Girl climberista mieleen.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet kertoneet että musta pilvi seuraa arjessa koko ajan eli jonkinlainen masennus . Kun lähtee vaikka kiipeämään Mount Everestille tämä pilvi häviää .
Tätä kutsutaan adrenaliininarkkaukseksi.
Tuollaisessa kiipeilyssä ei ole mitään adrenaliinin kans tekemistä.
Rauhalliset lepposat tyypit jaksaa patikoida vuorelle 10 viikkoa.
Jep kyllä ne adrenaliinivasteet ovat ajettu alas jo kauan sitten. On vaan hienoa tehdä harvinaisia asioita, mistä saa pysyviä muistoja. MAan päältä ei kuitenkaan viedä mukana rahuleita ja omaisuutta, mutta sielun muistot viedään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tupakoitsijat riskeeraavat elämänsä?
Miksi negatiivisesti ajattelevat riskeeraavat elämänsä?
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ottanut mitään tämän tyyppisiä riskejä kiipeilyssä.
Riskienhallinta on yksi osa lajissa kehittymistä. Lihaskunnon, liikkuvuuden, kivunsiedon ja reitinlukutaidon lisäksi. On varmana yksi monipuolisimpia urheilulajeja mitä on, joskin tekee kropasta apinan näköisen.
Edes free soloaja alex honnold ei ota kuolemanriskiä. Nuo reitit ovat hänelle yhtä helppoja kuin sinulle kävely. Et vaan tajua sitä koska et ymmärrä miten paljon nämä ihmiset harjoittelevat sitä mitä tekevät ja sinulla ei ole siihen mitään tatsia.
Eikö pilvenpiirtäjän huipulle kiipeäminen ilman turvsköysiä ole kuolemanriskin ottamista?
Netflix: Skyscraper Live
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet kertoneet että musta pilvi seuraa arjessa koko ajan eli jonkinlainen masennus . Kun lähtee vaikka kiipeämään Mount Everestille tämä pilvi häviää .
Tätä kutsutaan adrenaliininarkkaukseksi.
Tuollaisessa kiipeilyssä ei ole mitään adrenaliinin kans tekemistä.
Rauhalliset lepposat tyypit jaksaa patikoida vuorelle 10 viikkoa.
Jep kyllä ne adrenaliinivasteet ovat ajettu alas jo kauan sitten. On vaan hienoa tehdä harvinaisia asioita, mistä saa pysyviä muistoja. MAan päältä ei kuitenkaan viedä mukana rahuleita ja omaisuutta, mutta sielun muistot viedään.
Kyllä ihmiset mätänevät ihan ilman muistoja kuolleena. Eikä raajojen amputoinnit ole herkkua tai ilmaisia yhteiskunnalle. Vastuutonta tahallinen itsensä vaarantaminen on.
En tiedä, eihän siinä kiipeilyssä mitään järkeä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Ylhäältä on hienot näkymät
2. Ylös kiipeäminen on fyysisesti haastavaa
3. Olet luonnon armoilla ja pärjäät jos olet älykäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vuorien seinämiä ei ole tarkoitettu ihmisen kuljettavaksi.
Emme oli kaikkivoipia, niin ei ole tarkoitettu.
Eipä ole ihmistä myöskään tarkoitettu kuljettamaan peltilaatikkoa 100 km/h ohittaen vastaantulevia peltilaatikoita muutamien metrien etäisyydeltä. Osa vielä istuttaa lapsensakin samaan surmanloukkuun ihan vain mennäkseen tekemään "jotain kivaa" ja pitää sitä normaalina. Mitä tulee riskeihin, niin pääsääntöisesti aliarvioimme itselle tuttujen ja arkipäiväisten asioiden riskejä ja sitten taas yliarvioimme itsellemme vieraiden asioiden riskejä.
Kun ottaa huomioon että enemmistö ei koko elinaikaan joudu kertaakaan kolariin maantienopeuksissa, niin taitaa omissa laskukaavoissasi olla jotain pielessä?
Kysymys olikin siitä, että suurin osa ei edes mieti sitä olemassa olevaa riskiä (vaikka hyvin pieni se onkin) kun lähtee autolla tien päälle. Eikä mieti myöskään silloin, kun kyseessä on ns. huviajo, joka ei liity töihin menemiseen, ruokakaupassa käymiseen, lääkärillä käymiseen ja muuhun vastaavaan. Vastaavasti muutamaa reikäpäätä lukuunottamatta kiipeilijät kyllä miettivät riskejä tarkkaan, valmistelevat kiipeilyä huolellisesti ja niin edelleen. Pointti oli se, että me kaikki otamme tarpeettomia riskejä (huvipuistomatka autolla on sellainen, samoin vuorikiipeily). Tuntemani kiipeilijät tekevät sen kuitenkin ns. järki päässä ja tietäen, että tämä on tarpeeton riski. Suurin osa ihmisistä ei sen sijaan mieti ollenkaan omassa elämässään useimpia riskejä, eivät edes niitä tarpeettomia. Näistä lähtökohdista on melko turhaa kritisoida kiipeilijöitä turhan riskin ottamisesta.
Turvallisuus 8000 metrissä on illuusio koska kukaan ei voi hallita tai ennusta niissä olosuhteissa kaikkia elementtejä. Sen. vuoksi vuori on täynnä ruumiita, ei aen vuoksi että kuolleet olisivat olleet heikkoja kiipelijöitä tai huonosti valmistautuneita. Ihminen on taitava pettämään itseään ja vakuuttamaan että itse on poikkeus. Huono keli tai sairauskohtaus vuorella on miljoona kertaa todennäköisempää kuun että rattijuoppo tulee vastaan tiellä
kaistallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vuorien seinämiä ei ole tarkoitettu ihmisen kuljettavaksi.
Emme oli kaikkivoipia, niin ei ole tarkoitettu.
Eipä ole ihmistä myöskään tarkoitettu kuljettamaan peltilaatikkoa 100 km/h ohittaen vastaantulevia peltilaatikoita muutamien metrien etäisyydeltä. Osa vielä istuttaa lapsensakin samaan surmanloukkuun ihan vain mennäkseen tekemään "jotain kivaa" ja pitää sitä normaalina. Mitä tulee riskeihin, niin pääsääntöisesti aliarvioimme itselle tuttujen ja arkipäiväisten asioiden riskejä ja sitten taas yliarvioimme itsellemme vieraiden asioiden riskejä.
Peltilaatikolla tehtävät reissut on suurimmalta osin tarpeellisia ja osa jopa välttämättömiä.
Mutta kenenkään ei ole pakko matkustaa monta tuhatta kilsaa Nepaliin t*pattamaan itsensä vuorelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen sitä tyyppiä etten ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa. Miksi kuoleman hetkellä katuisin sitä että olen tehnyt asioita joista nautin? Monet käyttävät kaikki päivät aivan turhiin asioihin, joista ei edes saa hyvää mieltä. Moni teistäkin ruuduntuijottajista tulee kuolemaan nuorena dementiaan ihan oman toiminnan tuloksena.
Olet tyypillinen mustavalkoihminen. Jos joku tuomitsee hallitsemattomat riskilajit, hänen täytyy olla sohvaperuna.
Avainsana on kato siinä tuomitsemisessa. Se paljastaa kirjoittajan henkisen ja fyysisen impotenssin.
Sinulle vinkkinä: Pystyt oppimaan tästä viestistä noin 10 vuoden elämänjakson verran. Se vaatii vain sitä, että todella mietit mitä luet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vuorien seinämiä ei ole tarkoitettu ihmisen kuljettavaksi.
Emme oli kaikkivoipia, niin ei ole tarkoitettu.
Eipä ole ihmistä myöskään tarkoitettu kuljettamaan peltilaatikkoa 100 km/h ohittaen vastaantulevia peltilaatikoita muutamien metrien etäisyydeltä. Osa vielä istuttaa lapsensakin samaan surmanloukkuun ihan vain mennäkseen tekemään "jotain kivaa" ja pitää sitä normaalina. Mitä tulee riskeihin, niin pääsääntöisesti aliarvioimme itselle tuttujen ja arkipäiväisten asioiden riskejä ja sitten taas yliarvioimme itsellemme vieraiden asioiden riskejä.
Peltilaatikolla tehtävät reissut on suurimmalta osin tarpeellisia ja osa jopa välttämättömiä.
Mutta kenenkään ei ole pakko matkustaa monta tuhatta kilsaa Nepaliin t*pattamaan itsensä vuorelle.
Kai tuo oli sarkasmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lukea tuo Krakauerin kirja Into the thin air, jos mentaliteetti kiinnostaa kriittisemmästä näkökulmasta. Myös puolustusnäkökulman ottanut Boukreevin kirja on lukemisen arvoinen. Kuoli hänkin muutama kuukausi Hallin ja Fischerin jälkeen. Kaikki olivat vahvasti sitä mieltä että heillä on riskinhallinta kunnossa. Eivät kiipelijät heidän virheistään ole viisastuneet yhtään.
BASE-hyppäämisessä tapahtuu keskimäärin yksi kuolema jokaista 2 300:aa hyppyä kohden. Tämä vastaa noin 0,04 prosentin kuolinsuhdetta per hyppy.
Loukkaantumisia tapahtuu 1/250 hypyssä.
Vähän vaarallisempaa kuin autolla ajo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen sisäinen ahdistus, jota täytyy päästä purkamaan riskejä ottamalla.
Michael Shuhmacher otti riskejä vaarallisessa ajokilpailussa, mutta myös lasketteli merkityn reitin ulkopuolella.
Maksaa siitä nyt kovan hinnan
Ajamalla tienatut miljoonat sulavat nyt vihanneksena elävän Michaelin hoitoon. Ikinä ei toivu. Joutuvat myymään omaisuuttaan
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, eihän siinä kiipeilyssä mitään järkeä ole.
Ihmiset nyt tekee hirveän monia asioita joissa ei ole mitään järkeä. Jopa ihan normaalit pulliaiset jotka eivät harrasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vuorien seinämiä ei ole tarkoitettu ihmisen kuljettavaksi.
Emme oli kaikkivoipia, niin ei ole tarkoitettu.
Eipä ole ihmistä myöskään tarkoitettu kuljettamaan peltilaatikkoa 100 km/h ohittaen vastaantulevia peltilaatikoita muutamien metrien etäisyydeltä. Osa vielä istuttaa lapsensakin samaan surmanloukkuun ihan vain mennäkseen tekemään "jotain kivaa" ja pitää sitä normaalina. Mitä tulee riskeihin, niin pääsääntöisesti aliarvioimme itselle tuttujen ja arkipäiväisten asioiden riskejä ja sitten taas yliarvioimme itsellemme vieraiden asioiden riskejä.
Peltilaatikolla tehtävät reissut on suurimmalta osin tarpeellisia ja osa jopa välttämättömiä.
Mutta kenenkään ei ole pakko matkustaa monta tuhatta kilsaa Nepaliin t*pattamaan itsensä vuorelle.
Kai tuo oli sarkasmia?
Käytkö autolla töissä? Lääkärissä? Mitä jos ystäväsi asuu vaikka 50 km päässä?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea tuo Krakauerin kirja Into the thin air, jos mentaliteetti kiinnostaa kriittisemmästä näkökulmasta. Myös puolustusnäkökulman ottanut Boukreevin kirja on lukemisen arvoinen. Kuoli hänkin muutama kuukausi Hallin ja Fischerin jälkeen. Kaikki olivat vahvasti sitä mieltä että heillä on riskinhallinta kunnossa. Eivät kiipelijät heidän virheistään ole viisastuneet yhtään.
Niin, maailmanennätyskiipeilijä Nirmal Purja kuoli seurueineen - lumivyöryssä. Vaikka itse olisi täydellinen kiipeilijä, luontoa ei voi hallita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää numeraalinen pakkomiele. Moni haluaa kiivetä kaikki kasitonniset ja eri maanosien/maiden korkeimmat paikat. Maisemallisesti upeampia huippuja löytyy matalampaa, mutta ne ei kiinnosta vuorikiipeilijää.
Just tämä, ei mietitä asioiden laatua, vaan sitä että pääsee flexaamaan sillä että on kiivennyt kaikki 8000 metriset, välittämättä siitä, nauttiko siellä olosta oikeasti.
Tää samahan koskee esim. matkailussa maabongareita, majakkabongareita ym.
Nämä kaksi asiaa, eli tekemisestä nauttiminen ja selkeästi määritelty tavoite (esim. kaikki 8000-metriset) eivät automaattisesti sulje toisiaan pois. Epäilemättä on niitäkin, jotka suhtautuvat asiaan hyvin suorituskeskeisesti, mutta osa kyllä nauttii vaikka suoritukseen tähtäävätkin.
Alue: Aihe vapaa
Miksi tupakoitsijat riskeeraavat elämänsä?