Miten vakava sairaus on vaikuttanut siihen, miten suhtaudut elämään?

Minulla ei ole vakavaa sairautta siinä mielessä, että henki olisi vaarassa, mutta siinä mielessä on että sairaus aiheuttaa jatkuvaa kovaa hermokipua, oireiluja ja rajoituksia työssä ja vapaa-aikana, isoja leikkauksia ym.

Tähänkin tottuu. Tottuu siihen ettei tiedä, missä kunnossa aamulla on kun herää, pääseekö kävelemään ilman keppiä. En muista aikaa jolloin missään ei ole kipua, en tiedä miltä se tuntuu.

Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat. 

Enkä todellakaan anna periksi ja muuta jonnekin kerrostaloon tuijottamaan ikkunasta ulos, koska jossain kohtaa en välttämättä pärjää vanhassa omakotitalossa kaikkine askareineen, vesien kantoineen jne. Elän just sellaista elämää kun haluan, olen sopeutunut rajoituksiin ja niillä mennään, mutta en jää petiin surkuttelemaan. Paitsi jos on sellainen päivä ettei muuta pysty, mutta silloinkin tiedän että kyllä tämä tästä.

Elän kuten aiemminkin, näin niin kauan kun täällä vielä olen.

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole vakavaa sairautta siinä mielessä, että henki olisi vaarassa, mutta siinä mielessä on että sairaus aiheuttaa jatkuvaa kovaa hermokipua, oireiluja ja rajoituksia työssä ja vapaa-aikana, isoja leikkauksia ym.

Tähänkin tottuu. Tottuu siihen ettei tiedä, missä kunnossa aamulla on kun herää, pääseekö kävelemään ilman keppiä. En muista aikaa jolloin missään ei ole kipua, en tiedä miltä se tuntuu.

Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat. 

 

Enkä todellakaan anna periksi ja muuta jonnekin kerrostaloon tuijottamaan ikkunasta ulos, koska jossain kohtaa en välttämättä pärjää vanhassa omakotitalossa kaikkine askareineen, vesien kantoineen jne. Elän just sellaista elämää kun haluan, olen sopeutunut rajoituksiin ja niillä mennään, mutta en jää petiin surkuttelemaan. Paitsi jos on sellainen päivä ettei muuta pysty, mutta silloinkin tiedän että kyllä tämä tästä.

Kärryt vedelle. 

Vierailija kirjoitti:

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Samaa mieltä. Olen itse ollut aivan toivoton hermo-ongelmien kanssa, mutta tuosta viestistä välittyi jotenkin realistinen sinnikkyys. Tuli itsellekin sellainen olo, että ehkei elämä olekaan vielä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole vakavaa sairautta siinä mielessä, että henki olisi vaarassa, mutta siinä mielessä on että sairaus aiheuttaa jatkuvaa kovaa hermokipua, oireiluja ja rajoituksia työssä ja vapaa-aikana, isoja leikkauksia ym.

Tähänkin tottuu. Tottuu siihen ettei tiedä, missä kunnossa aamulla on kun herää, pääseekö kävelemään ilman keppiä. En muista aikaa jolloin missään ei ole kipua, en tiedä miltä se tuntuu.

Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat. 

 

Enkä todellakaan anna periksi ja muuta jonnekin kerrostaloon tuijottamaan ikkunasta ulos, koska jossain kohtaa en välttämättä pärjää vanhassa omakotitalossa kaikkine askareineen, vesien kantoineen jne. Elän just sellaista elämää kun haluan, olen sopeutunut rajoituksiin ja niillä mennään, mutta en jää petiin surkuttelemaan. Paitsi jos on sellainen päivä ettei muuta pysty, mutta silloinkin tiedän että kyllä tämä tästä.

Miksi sun pitää kerrostalossa tuijottaa ikkunasta ulos?

Elämänlaatu menee muiden asioiden edelle ja päätökseni ovat sen mukaisia.

Suhtautuisin luultavasti erilailla toisenlaisella elämänkokemuksella. Kun on vuosikymmeniä joutunut jatkuvasti sopeutumaan milloin mihinkin muutoksiin ja vaikeuksiin, jossain vaiheessa mitta alkaa olla täynnä.

Vierailija kirjoitti:

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Tästä mielipiteestä on joku joskus jollain palstalla suuttunut. Mutta se ei poista minun tunnettani siitä, että kun yleisesti puhutaan, ja moni ihminen sanoo, että elämässä kaikkein tärkeintä on TERVEYS. Jos näin olisi, silloinhan meillä pysyvästi sairailla olisi kaikki menetetty 😂

Niin kauan kun sairaus ei ole kuolemaksi, minä ainakin olen opetellut tämän kanssa elämään ja nauttimaan kaikista ihanista asioista, joita ympärillä on. Olen toteuttanut isojakin haaveita, ja tosiaan nytkin elän tavalla, josta moni kauhistuu. Kun kipeänä ja rajoitteisena ei kannattaisi lämmittää puilla, kantaa saunavesiä, jne, vaan kannattaisi muuttaa kerrostaloon jossa on niin kovin helppoa.

Mutta ei. Kerrostalossa ei ole tätä rauhaa ja tätä onnea, kun saa seurata luontoa ja elää sen mukaan, kutsua ystäviä nauttimaan vanhan pihasaunan löylyistä. Ihan joka päivä koen ihan valtavaa onnea, kun seison ulkona ja katselen maisemia. Vaikka kuinka särkisi ja klenkkaisin menemään 😂 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole vakavaa sairautta siinä mielessä, että henki olisi vaarassa, mutta siinä mielessä on että sairaus aiheuttaa jatkuvaa kovaa hermokipua, oireiluja ja rajoituksia työssä ja vapaa-aikana, isoja leikkauksia ym.

Tähänkin tottuu. Tottuu siihen ettei tiedä, missä kunnossa aamulla on kun herää, pääseekö kävelemään ilman keppiä. En muista aikaa jolloin missään ei ole kipua, en tiedä miltä se tuntuu.

Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat. 

 

Enkä todellakaan anna periksi ja muuta jonnekin kerrostaloon tuijottamaan ikkunasta ulos, koska jossain kohtaa en välttämättä pärjää vanhassa omakotitalossa kaikkine askareineen, vesien kantoineen jne. Elän just sellaista elämää kun haluan, olen sopeutunut rajoituksiin ja niillä mennään, mutta en jää petiin surkuttelemaan. Paitsi jos on sellainen päivä ettei muuta pysty, mutta silloinkin tiedän että kyllä tämä tästä.

Kärryt vedelle. 

On meillä kärryt sulan maan ajalle, on talveksi kelkat ja ahkiot polttopuille jne. En käytä niitä ellei ole aivan pakko, paitsi talvella jos on liukasta. Jos saan kannettua, kannan, koska se on jumppaa ja hyväksi 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Samaa mieltä. Olen itse ollut aivan toivoton hermo-ongelmien kanssa, mutta tuosta viestistä välittyi jotenkin realistinen sinnikkyys. Tuli itsellekin sellainen olo, että ehkei elämä olekaan vielä ohi.

Ei todellakaan ole ohi!! Kivut on kamalia, mutta kun tekee mieluisia asioita, ja nauttii pienistäkin ihanista asioista mitä ympärillä on, kivut eivät pääse hallitsemaan. Jouduin itse luopumaan unelma-ammatistani ja lempiharrastuksistani sairauden vuoksi ja olin pitkään mieli maassa. Sitten vaan aloin huomata, että onneksi on vielä nuo ihanat ihmiset, onneksi pystyn tekemään tätä ja tuota, ja näkemään kaiken kivan, kivun sijaan 😅

Tottakai riittävä kipulääkitys ym ovat tärkeitä, se on selvää. Toivottavasti sinulla se on riittävää. Tsemppiä!!

Enemmän kristillinen usko on suhtautumiseeni vaikuttanut. Ja se, millaisena tämän maailman ihmiset näyttäytyvät ja millaisina heidät koen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Tästä mielipiteestä on joku joskus jollain palstalla suuttunut. Mutta se ei poista minun tunnettani siitä, että kun yleisesti puhutaan, ja moni ihminen sanoo, että elämässä kaikkein tärkeintä on TERVEYS. Jos näin olisi, silloinhan meillä pysyvästi sairailla olisi kaikki menetetty 😂

 

Niin kauan kun sairaus ei ole kuolemaksi, minä ainakin olen opetellut tämän kanssa elämään ja nauttimaan kaikista ihanista asioista, joita ympärillä on. Olen toteuttanut isojakin haaveita, ja tosiaan nytkin elän tavalla, josta moni kauhistuu. Kun kipeänä ja rajoitteisena ei kannattaisi lämmittää puilla, kantaa saunavesiä, jne, vaan kannattaisi muuttaa kerrostaloon jossa on niin kovin helppoa.

Mutta ei. Kerrostalossa ei ole tätä rauhaa ja tätä onnea, kun saa seurata luontoa ja elää sen mukaan, kutsua ystäviä nauttimaan vanhan pihasaunan löylyistä. Ihan joka päivä koen ihan valtavaa onnea, kun seison ulkona ja katselen maisemia. Vaikka kuinka särkisi ja klenkkaisin menemään 😂 

Itse en ole varsinaisesti sairaaksi määriteltävä, mutta olen vuosia sitten loukkaantunut erittäin vakavasti. Se aiheuttaa välillä vieläkin pientä harmia ja säännöllisen, onneksi pienen, toimenpiteen. Enimmäkseen elän ihan tavallista elämää ja yritän iloita pienistäkin asioista. Välillä tunnen eräänlaista "jälkikäteistä väsymystä" miettiessäni, mistä kaikesta olenkaan jotenkin selvinnyt, vaikkei tosiaankaan olisi jaksanut. En väitä, että tilanteeni on sama kuin juuri nyt vakavasti sairailla, mutta ymmärrystä löytyy. Lisäksi olen nähnyt läheltä esimerkiksi vakavaa reumaa sairastaneen elämää. 

En tiedä, osasinko kohdistaa viestin oikein, mutta tämä tuleva liittyy kovasti kommenttiin 8. Minuakin ärsyttää ylenpalttinen, täydellistä terveyttä ihannoiva puhe. Muistan joskus vuodelta soijanakki jonkin terveyskampanjan tai vastaavan, jossa haluttiin tehdä suomalaisista maailman tervein kansakunta tms. Puoliksi huvittuneena, puoliksi ärsyyntyneenä mietin, että tuskin minua tuohon uuteen, uljaaseen kansakuntaan edes kelpuutettaisiin. 

Mahdollisimman hyvää jatkoa kaikille! 

Juuri näin! Että jos terveys on ykkösasia, niin sehän tekee meistä kakkosluokkaa 😉

Enkä minä sitä kiellä, etteikö terveys olisi tärkeää. Tottakai on, ja on upeaa jos on terve. Todella. Mutta täyttä elämää voi elää ilmankin. Se "täyte" on ehkä erilaista kuin joskus ajatteli, mutta kuitenkin.

Vakavasti loukkaantuminen on iso juttu. Hyvä kun olet selvinnyt siitä, ja sekin on hyvä että käsittelet asiaa... Kyllä minä sitä vertaisin hyvinkin vaikeaan sairauteen, kun yhtäkkiä elämä voikin muuttua ja kroppa ei toimikaan enää kuten ennen. Samoja tunteita. 

Joskus on ihana saada sellaista myötätuntoa, jos vaikka ystävällä on jokin tilapäinen kova kipu, ja hän siinä sanoo ajatelleensa, että minä elän kivun kanssa aina. En tietenkään koskaan ole vähätellyt muiden kipuja, minun sairautenihan ei vie muiden kipuja ja murheita pois. Mutta tuollainen ymmärrys lohduttaa.

Omalla tavallaan ihanaa on sekin, jos tuntematon ihminen purkautuu ja sanoo elävänsä jatkuvien kipujen kanssa. Ja vastaan, että todellakin tiedän, mitä tuo on. Se lämmin "yhteenkuuluvuus" ja ymmärrys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat."

Tämä olikin mielenkiintoinen ja vähän erilainen ajatus kuin mitä yleensä kuulee. Ihana koko vastaus muutenkin. -AP

Tästä mielipiteestä on joku joskus jollain palstalla suuttunut. Mutta se ei poista minun tunnettani siitä, että kun yleisesti puhutaan, ja moni ihminen sanoo, että elämässä kaikkein tärkeintä on TERVEYS. Jos näin olisi, silloinhan meillä pysyvästi sairailla olisi kaikki menetetty 😂

 

Niin kauan kun sairaus ei ole kuolemaksi, minä ainakin olen opetellut tämän kanssa elämään ja nauttimaan kaikista ihanista asioista, joita ympärillä on. Olen toteuttanut isojakin haaveita, ja tosiaan nytkin elän tavalla, josta moni kauhistuu. Kun kipeänä ja rajoitteisena ei kannattaisi lämmittää puilla, kantaa saunavesiä, jne, vaan kannattaisi muuttaa kerrostaloon jossa on niin kovin helppoa.

Mutta ei. Kerrostalossa ei ole tätä rauhaa ja tätä onnea, kun saa seurata luontoa ja elää sen mukaan, kutsua ystäviä nauttimaan vanhan pihasaunan löylyistä. Ihan joka päivä koen ihan valtavaa onnea, kun seison ulkona ja katselen maisemia. Vaikka kuinka särkisi ja klenkkaisin menemään 😂 

Et ole vielä tarpeeksi sairas

Kiitos ketjusta ja voimia kaikille. Lukeminen teki hyvää.

Vi tuttaa vieläkin enemmän

Siten että elää päivän kerrallaan. Ei mieti menneitä ja murehdi tulevaa.

Selvisin takaisin elävien joukkoon pitkän ja kivuliaan taistelun jälkeen, koin ihmeen.

Kerron muutamia havaintoja ja kokemuksia siihen liittyen.

 Luonto ja ihmiset näyttivät silmissäni hyvin kauniilta. Kiitollisuus ja onnellisuus olivat häkellyttävän konkreettisesti läsnä. Ihmisten turha valitus otti korviin. Lisäksi ihmisten pinnallisuus ja itsekeskeisyys hämmensivät. 

Ristin käteni joka ilta kiitollisena siitä, että saan elää tässä maailmassa, ja voin mennä nukkumaan ilman kipuja, vieläpä omaan sänkyyni (ei sairaalan).

Vierailija kirjoitti:

Siten että elää päivän kerrallaan. Ei mieti menneitä ja murehdi tulevaa.

Totta joka sana.

Minulla on sairaus (tai oikeastaan kaksi, mutta toinen ei tapa eikä pahene), joka tulee kestämään lopun ikääni. Silti pidän itseäni +terveenä+ aina silloin kun olo on suhteellisen normaali. Se normaali toki vaihtelee myös, ja tavallaan valuu ajan mittaan vähän alaspäin - mutta pidän itseäni terveenä aina kun olo ei ole merkittävästi huonompi kuin viime viikolla.

Tästä päättelen, että se +terveys on tärkeintä+ voi myös tarkoittaa monta asiaa eri ihmisille. 

Minulla ei kuitenkaan ole mitään suuria opetuksia joita sairaus olisi elämästä antanut. Lähinnä nyt vaan se, että pitää yrittää järjestää elämänsä NYT niin onnelliseksi kuin voi ja niin lähelle sellaista kuin sen haluaa kuin voi, koska ei se tästä paranemaan tule. Sekin on eri ihmisille eri asia. Minä nautin siitä että saan mökillä herätä puolison ja lapsen välistä, ja käydä syyskuussa aamu-uinnilla järvessä, koska se on se, mitä haluan kokea - mutta samassa tilanteessa oleva tuttava reissaa tapahtumasta toiseen ja festareilta ravintolaan, koska se on se, mitä hän haluaa kokea kun vielä voi. Onneksi molemmat voimme.