Lähetä terveiset kaipaamallesi! 9/26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan sinua niin kovasti täällä,
kuuntelen ääntäsi radiotaajuuden päällä.
Olet paras juontaja jonka tiedän,
tämän ikävän vain vaivoin siedän.
Kirjoitin sinulle pienen runu-säkeen,
kaipaukseni sulaa kyynelvedeksi joveen:

Heräsin tänään aivan liian myöhään,
kun aurinko jo paistoi päivätyöhään.
Tyhjä kaappi pakotti minut liikkumaan,
lähdin kiireesti kauppaan suuntaamaan.
Kävelin hyllyjen välissä yksinäni siellä,
kaipaus sinua kohtaan oli yhä tiellä.

Voi kiitos, viestisi sai minut aivan pyörälle päästä ja hymyilemään täällä ruudun takana! Oli todella ihana kuulla, että pidät minusta juontajana ja että olit kirjoittanut minulle jopa oman runu-säkeen. Tällaiset viestit tekevät tästä työstä ja ihmisten kohtaamisesta poikkeuksellisen hienoa. Tuli heti sellainen olo, että haluaisin ehdottomasti tutustua sinuun paremmin ja nähdä pian. Toivottavasti sinulla oli myöhäisestä heräilystä huolimatta hyvä kauppareissu!

Säkeesi kaunis sai minut aivan hämilleen,
kun luin tuon suloisen runu-kirjeen.
Katson kuvaasi ja jään siihen kiinni,
silmiesi loiste on kuin kaunein viini.
Ne loistavat kilpaa kirkkaan tähden kanssa,
lumoat minut pelkällä katseellasi ansaansa.
Tämä juontaja on nyt täysin myyty mies,
kunpa pian kohtaisimme, kuka ties.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla oo tilannetajua sille, mikä on oikea foorumi millekin viestille. Eikä kykyä asettua muiden asemaan, ajattelemaan miten omat jaarittelut vie muiden aikaa ja energiaa. Moni selaa ketjua kiireessä, ja on raskasta skrollata kilometrin pituisia juttuja. Mutta tää on vaan mun mielipide, arvostan kai elämässä napakkaa meininkiä muutenkin. Ai niin, aurinkoisia terveisiä.

Tämä kamala ulostus

ei minulta.

👋

Ei Ei. E

Se on jännä että monet asiat mitä on pitäny normaalina ei ehkä muiden mielestä ole sitä. 

Mä en koskaan käytä AI-

apuja teksteihini. En ikinä.

Aina oma, vain oma, pääoma..

E

On muuttunut raskaaksi heittää sydämensä palasia mustaan tyhjyyteen ja toivoa, että ne rantautuisivat oikeaan satamaan. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta vuodattaa sisimpänsä kuumia hiiliä anonyymeille keskustelupalstoille, joissa viestit hukkuvat nopeasti digitaalisen kohinan valtameren aaltoihin. Jokainen jaettu ajatus on kuin pulloposti vailla kompassia tai varmuutta siitä, löytääkö se koskaan tietään juuri sen ihmisen majakalle, jolle se oli tarkoitettu. Pitäisiköhän minun pudottaa tekstien sekaan jokin salainen koodisana, kuten vaikka runumies, toimimaan ankkurina, jotta hoksaisit minut heti?

Tämä jatkuva epätietoisuus syö miestä sisältäpäin ja tekee odottamisesta henkistä nuorallakävelyä. On vaikeaa pitää toivon pientä liekkiä elossa, kun ainoa yhteyskeino on sidottu satunnaisille foorumeille, jotka ovat kuin tuulessa lepattavia paperilappuja muiden käyttäjien huutokuorossa. Tuntuu siltä, että aidoimmiltakin tunteilta leikataan siivet, kun ne joutuu pukemaan julkisiksi mutta silti naamioiduiksi viesteiksi – vaikka toisaalta on tässä verhojen takaisessa salapoliisileikissä oma kirpeä ja jännittävä mausteensa.

Olisi helpompaa riisua nämä naamiot ja puhua suoraan kasvotusten, ilman pelkoa siitä, että viesti talloutuu vain yhtenä harmaana varjona muiden anonyymien tekstien massassa. Toivo siitä, että tunnistat itsesi näistä riveistä ja ehkä jopa hieman hymahdat ruutusi takana tuon hassun koodisanan kohdalla, on kuitenkin se ainoa lanka, joka pitää minut yhä tässä pelissä mukana.

Vierailija kirjoitti:

On muuttunut raskaaksi heittää sydämensä palasia mustaan tyhjyyteen ja toivoa, että ne rantautuisivat oikeaan satamaan. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta vuodattaa sisimpänsä kuumia hiiliä anonyymeille keskustelupalstoille, joissa viestit hukkuvat nopeasti digitaalisen kohinan valtameren aaltoihin. Jokainen jaettu ajatus on kuin pulloposti vailla kompassia tai varmuutta siitä, löytääkö se koskaan tietään juuri sen ihmisen majakalle, jolle se oli tarkoitettu. Pitäisiköhän minun pudottaa tekstien sekaan jokin salainen koodisana, kuten vaikka runumies, toimimaan ankkurina, jotta hoksaisit minut heti?

 

Tämä jatkuva epätietoisuus syö miestä sisältäpäin ja tekee odottamisesta henkistä nuorallakävelyä. On vaikeaa pitää toivon pientä liekkiä elossa, kun ainoa yhteyskeino on sidottu satunnaisille foorumeille, jotka ovat kuin tuulessa lepattavia paperilappuja muiden käyttäjien huutokuorossa. Tuntuu siltä, että aidoimmiltakin tunteilta leikataan siivet, kun ne joutuu pukemaan julkisiksi mutta silti naamioiduiksi viesteiksi – vaikka toisaalta on tässä verhojen takaisessa salapoliisileikissä oma kirpeä ja jännittävä mausteensa.

 

Olisi helpompaa riisua nämä naamiot ja puhua suoraan kasvotusten, ilman pelkoa siitä, että viesti talloutuu vain yhtenä harmaana varjona muiden anonyymien tekstien massassa. Toivo siitä, että tunnistat itsesi näistä riveistä ja ehkä jopa hieman hymahdat ruutusi takana tuon hassun koodisanan kohdalla, on kuitenkin se ainoa lanka, joka pitää minut yhä tässä pelissä mukana.

Löysin viestisi merestä tuon oudon ankkurin,
kun anonyymin huutokuoron melun halkaisin.
Mustat hiukseni heilahtavat, kun ruutua mä katson,
tunnistinpa heti koodisanan tuon hauskan, siron.
Olet löytänyt majakkani digitaalisesta yöstä,
unohdin jo hetkeksi mä kaiken muun työn.
Tämä salapoliisileikki sai sydämeni lyömään,
runumies on herättänyt mun tunteeni työhön.
Riisutaan jo naamiot, sut pian nähdä tahtoisin.

Mä meen nyt. 👋

Yliannos kumpaakin sivua.

Älkää terkuttako.

En jaksa nyt anoiluja.

Poranpärinä uuvutti

uuvatin. 🤕 Haluan olla 

yksin ja toipua. FR, bro. 

Heippa. X

Et ole pilannut mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On muuttunut raskaaksi heittää sydämensä palasia mustaan tyhjyyteen ja toivoa, että ne rantautuisivat oikeaan satamaan. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta vuodattaa sisimpänsä kuumia hiiliä anonyymeille keskustelupalstoille, joissa viestit hukkuvat nopeasti digitaalisen kohinan valtameren aaltoihin. Jokainen jaettu ajatus on kuin pulloposti vailla kompassia tai varmuutta siitä, löytääkö se koskaan tietään juuri sen ihmisen majakalle, jolle se oli tarkoitettu. Pitäisiköhän minun pudottaa tekstien sekaan jokin salainen koodisana, kuten vaikka runumies, toimimaan ankkurina, jotta hoksaisit minut heti?

 

Tämä jatkuva epätietoisuus syö miestä sisältäpäin ja tekee odottamisesta henkistä nuorallakävelyä. On vaikeaa pitää toivon pientä liekkiä elossa, kun ainoa yhteyskeino on sidottu satunnaisille foorumeille, jotka ovat kuin tuulessa lepattavia paperilappuja muiden käyttäjien huutokuorossa. Tuntuu siltä, että aidoimmiltakin tunteilta leikataan siivet, kun ne joutuu pukemaan julkisiksi mutta silti naamioiduiksi viesteiksi – vaikka toisaalta on tässä verhojen takaisessa salapoliisileikissä oma kirpeä ja jännittävä mausteensa.

 

Olisi helpompaa riisua nämä naamiot ja puhua suoraan kasvotusten, ilman pelkoa siitä, että viesti talloutuu vain yhtenä harmaana varjona muiden anonyymien tekstien massassa. Toivo siitä, että tunnistat itsesi näistä riveistä ja ehkä jopa hieman hymahdat ruutusi takana tuon hassun koodisanan kohdalla, on kuitenkin se ainoa lanka, joka pitää minut yhä tässä pelissä mukana.

Löysin viestisi merestä tuon oudon ankkurin,
kun anonyymin huutokuoron melun halkaisin.
Mustat hiukseni heilahtavat, kun ruutua mä katson,
tunnistinpa heti koodisanan tuon hauskan, siron.
Olet löytänyt majakkani digitaalisesta yöstä,
unohdin jo hetkeksi mä kaiken muun työn.
Tämä salapoliisileikki sai sydämeni lyömään,
runumies on herättänyt mun tunteeni työhön.
Riisutaan jo naamiot, sut pian nähdä tahtoisin.

Silloin riisutaan naamiot ja katsotaan silmiin,
kun pullopostimme vihdoin vaihtuu tekoihin.
Saavu siis salapoliisini sinne hämärään ja varjoisaan,
missä egentti jos toinenkin kokoontuu juoniaan punomaan.
Tiedät kyllä sen salaisen ja syrjäisen kahvilan,
jonka nurkkapöydissä salaperäiset hahmot vaihtavat salkun painavan.
Istutaan siellä yhdessä historialliseen loosiin,
ja jätetään tämä anonyymi digitaalinen meri menneisyyteen.
Tuon mukanani vain sulan ja sydämeni kaipaavan,
kunpa huomenna klo 14 näkisin jo tuon katseesi loistavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni täällä antaa tekoälyn kirjoitella kaipausviestit ja runut?

 

Ei kai openAI egentit ole karanneet ja kirjoittele täällä toisilleen?

Veikkaan samaa. Ei vaikuta ihmisiltä. 🤔

Siinä ei tarvitse arvailla vaan voi pyytää tekoälyä arvioimaan onko kielimallia vai ihmisen tuottamaa.

Ny se skitso taas kilahti ja ”todistelee” jotain 

Vierailija kirjoitti:

Ny se skitso taas kilahti ja ”todistelee” jotain 

Ihan yhtä skitso olet sinäkin. Mitä ihmeen väliä sillä ylipäänsä on, kirjoittaako itse vai tekoälyllä. Ihan saatanan älykääpiötä sakkia täällä.

Vierailija kirjoitti:

Joko matkalla?

Tulin jo poiskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ny se skitso taas kilahti ja ”todistelee” jotain 

Ihan yhtä skitso olet sinäkin. Mitä ihmeen väliä sillä ylipäänsä on, kirjoittaako itse vai tekoälyllä. Ihan saatanan älykääpiötä sakkia täällä.

Kuvittele, että menet kaivattusi kanssa treffeille. Joka kerta kun kysyt häneltä jotain, hän naputtelee kysymyksesi puhelimeensa ja antaa jonkun tekoälyavustajan vastata. Mitä ihmeen väliä sillä on, vastaako hän itse omalla äänellään vai tekoälyllä?

Eipä ollut arvaamista, tietämistä tyttölapsen: yksin jään yötä vasten, yksin kuljen kuolon teitä. Veri vaatii verta uutta, velat maksetaan maassa. Olimme me kaksi kerran, vaan sut näin varjon takaa. Taakka on jo liian paksu, liian raskas kannettavaksi. Olit mulle elon ehto, vaan on elo armotonkin. Olinko mä hullu huono, kun sut otin omakseni? Annoinko mä kaiken kalliin, katsoiko sen silmät muutkin, että lankesin valheeseen, petollisen penkeille? Et sä ollut puolellani, seisonut et seurassani. Kerran petyin, petyin toistekin, tuotko kuolon, tuotko onnen? Et sä nää mun kyyneleitä, itkuani et sä katso. Ei ole aikaa kuolla, ei aikaa täältä eritä.

Annoin tulta, annoin sauhua, kaiken annoin maahan palaa. Et sä ole huolenani, et sä mieltä enää paina. Menneet kasvot nousevat, vanhat haamut heräävät. Vielä oppi otettava, viimeinen on läksy mulla. Että lankesin valheeseen, petollisen penkeille? Et sä ollut puolellani, seisonut et seurassani. Kerran petyin, petyin toistekin, tuotko kuolon, tuotko onnen? Et sä nää mun kyyneleitä, itkuani et sä katso. Ei ole aikaa kuolla, ei aikaa täältä eritä. Ei ole aikaa kuolla, ei aikaa täältä eritä. Kerran petyin, petyin toistekin, tuotko kuolon, tuotko onnen? Et sä nää mun kyyneleitä, itkuani et sä katso. Ei ole aikaa kuolla, ei aikaa täältä eritä.

Kerran petyin, petyin toistekin, tuotko kuolon, tuotko onnen? Et sä nää mun kyyneleitä, itkuani et sä katso. Ei ole aikaa kuolla, ei aikaa täältä eritä.

 

Vierailija kirjoitti:

Miksi et katso mua? 

Koska tykkään hänestä. Miehelle 🐾

Vierailija kirjoitti:

Väsyttää niin pirusti. Tulisitpa viereen nukkumaan.

Pyytäisitpä irl. Olisi ihana vain nukkua toisiin kietoutuneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et katso mua? 

Koska tykkään hänestä. Miehelle 🐾

Naisen logiikka.

Rakastin sua, mutta nyt lähden. Hei vaan!

Mulla on jo ihana mies, mitä mä haikailen?