Työsuhteen purkaminen koeajalla
Aloitin uuden työn elokuussa. Minulla on 6 kuukauden koeaika. On jo useamman viikon tuntunut siltä, aikalailla alusta saakka, että työpaikka ei vastaa toiveitani. Olenkin harkinnut, että annan aikaa syyslomaan saakka, sitten puran työsuhteen jos vielä tuntuu siltä.
Neuvoja, miten toimia fiksusti? Marssinko pomon toimistoon työpäivän päätteeksi ja ilmoitan asiasta, käsittääkseni työvelvoite päättyy koeajalla sitten siihen, välittömästi? Tarvitseeko minun kertoa syitä ja mikä olisi sellainen yleinen, kohtelias ilmaisu asiaan, kun ei halua mennä ainakaan syvempiin syihin?
Kiitos avusta.
Kommentit (79)
Asiallista käytöstä tuossa on että älä polta siltoja taaksesi enempää kun on pakko: Ilmoita siitä asiallisesti työnantajalle, pahoittele tilannetta, mahdollisuuksien mukaan tarjoudu että voit purkaa työsuhteen päättymään vaikka muutaman päivän päähän jotta työnantaja ehtii järjestellä vuorot/henkilöstöfirman kautta jonkun toisen työntekijän/tms, ja sitten tee jäljellä olevat työpäivät kunnolla loppuun.
Sun ei tarvitse kertoa syytä jos sä et halua. Mieti kuitenkin etukäteen joku vastaus valmiiksi jos sulta kysytään syytä, se vastaus voi olla vaikka että syy on henkilökohtainen ja että sä et halua kertoa tarkemmin.
Ekassa paikassa sanoin koeaikapurun syyksi, ettei työ vastaa odotuksiani. Totuus: pomo oli aivan hirveä. Ei karenssia.
Tokassa paikassa sanoin suoraan että syynä on työturvallisuusongelmat. Totuus. Ei karenssia.
Kolmannessa sanoin syyksi, ettei työ ollut sitä mitä sovittiin, totuus. Ei karenssia.
Neljännellä ja viidennellä kerralla sanoin taas oikean syyn eli terveydentila ei kestänyt työtä/työmatkaa. Toisesta tuli karenssi, toisessa siirryin heti uuteen työhön
Ennen, kun aloitit työn täällä, olitko työtön ?
Jos olit, etsi ensiksi uusi työ. Tuöttömänä on aina vaikeampi saada uutta työtä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Mutta uusi tai parempi työ ei ole syy purkaa työsopimusta koeajalla.
Se voi toki olla se todellinen henkilökohtainen syy, muttei koeaikapurkuperuste. Työn sopimattomuus itselle, virheellinen käsitys työn sisällöstä, harhaanjohtanut työnkuva tms. sen sijaan ovat perusteita työntekijälähtöiselle koeaikapurulle.
Käytännössä vaikka irtisanoudutkin koeajalla eli käytät väärää termiä, niin se käsitellään purkuna, varsinkin kun ilmoitat lopettavasi heti. Saivartelijat voivat lopettaa noiden tekmien kanssa saivartelun.

Irtisanomisaikaan ei koeajalla ole mitään merkitystä. Esimerkiksi paremman työpaikan saaminen on epäasiallinen koeaika purun syy, joten silloin kannattaa irtisanoutua.
Mistä tämä harhakäsitys tulee, että koeajalla voi työsopimuksen vain purkaa mutta ei irtisanoa?
No jos on määräaikainen sopimus...
Määräaika on määräaika, sitä sopimusta ei voi irtisanoa. Ajattele nyt vaikka sähkösopimuksia, jengillä oli 24kk sopparit, ei ne niitä voineet irtisanoa ennenkuin määräaika on täysi.
Määräaikaisissa sopimuksissa on lähtökohtaisesti aina koeaika siinä missä vakituisissakin. Lisäksi on yleistä, että määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa samoin ehdoin kuin vakituinen. Sen toki tukee lukea työsopimuksen ehdoissa.

Uusi työ ei ole asiallinen syy koeaikapurkuun. Uudesta työstä ei ole pakko kertoa, mutta jos on vielä irtisanomisajan tai lyhyemmän työnantajan kanssa sovitun ajan, niin homma on hoidettu fiksummin. Tässähän kysyttiin, miten hoitaa asia fiksusti.
Mitä fiksua on sun ohjeissa, kun KOEAJALLA ei ole mitään irtisanomisaikoja?
Työntekijän ei myöskään ole pakko ilmoittaa syytä, vain työnantajan on, jos purkaa sopimuksen. Mutta kun sitä kysytään, siihen voi antaa jonkin yleiskohteliaan syyn. Esimerkiksi että tämä työ ei tunnu sopivalta itselle. Eikä sitä tarvitse avata sen enempää.Ja kun selviää että on aloittanut uudessa työssä miltei heti, syntyy epäilys, ettei purkua ole tehty asiallisin syin.
Mitä oikein sekoilet? Toisen työpaikan saaminen on riittävän asiallinen syy, eikä tuo edes kuulu millään tavalla sille vanhalle työpaikalle.

Sähkösopimus pn hieman eri asi kuin työsopimus, erittäin huono vertaus.
Sitä paitsi yleensä määräaikaisiin sopimuksiin on kirjattu irtisanomisaika, se on molempien osapuolien edun mukaista.

Riittää että sanoo: koeaikapurku
Muu on turhaa.

Yleensä?
Mitä olen hr asioita työssäni sivunnut 20 vuoden aikana irtisanomisaika on aina toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, ei koskaan määräaikaisissa sopimuksissa. Koska määräaika on määräaika.

Olen ensimmäistä kertaa eläessäni toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa vasta eläkeiässä. Tähän mennessä jokaisessa määräaikaisessa työsopimuksessani on ollut pykälä "irtisanominen TES:n mukaan", kun ovat olleet julkisella. Vai yhdessä yksityisessä määräaikaisessa se piti erikseen pyytää. Ja niitä määräaikaisia on ollut minun työurallani paljon, kun cv:ssa on 4 sivua.

Ei ole asiallinen syy koeaikapurkuun, koska sen pitää liittyä nimenomaan siihen työhön, josta lähtee. Tästä on joku aiemmin mainittu oikeuden päätös. Mutta eihän sitä tarvitse kertoa syyksi edes kysyttäessä vaan esimerkiksi se tavallinen "tämä työ ei vastannut odotuksia".
Irtisanoutuminen on eri asia koeajallakin. Siihen saa olla ihan mikä syy tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Irtisanomisaikaan ei koeajalla ole mitään merkitystä. Esimerkiksi paremman työpaikan saaminen on epäasiallinen koeaika purun syy, joten silloin kannattaa irtisanoutua.
Mistä tämä harhakäsitys tulee, että koeajalla voi työsopimuksen vain purkaa mutta ei irtisanoa?
No jos on määräaikainen sopimus...
Määräaika on määräaika, sitä sopimusta ei voi irtisanoa. Ajattele nyt vaikka sähkösopimuksia, jengillä oli 24kk sopparit, ei ne niitä voineet irtisanoa ennenkuin määräaika on täysi.
Määräaikaisissa sopimuksissa on lähtökohtaisesti aina koeaika siinä missä vakituisissakin. Lisäksi on yleistä, että määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa samoin ehdoin kuin vakituinen. Sen toki tukee lukea työsopimuksen ehdoissa.
Montako laillisesti pätevää ja tessin mukaista työsopimusta olet elämässäsi tehnyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Irtisanomisaikaan ei koeajalla ole mitään merkitystä. Esimerkiksi paremman työpaikan saaminen on epäasiallinen koeaika purun syy, joten silloin kannattaa irtisanoutua.
Mistä tämä harhakäsitys tulee, että koeajalla voi työsopimuksen vain purkaa mutta ei irtisanoa?
No jos on määräaikainen sopimus...
Määräaika on määräaika, sitä sopimusta ei voi irtisanoa. Ajattele nyt vaikka sähkösopimuksia, jengillä oli 24kk sopparit, ei ne niitä voineet irtisanoa ennenkuin määräaika on täysi.
Sähkösopimus pn hieman eri asi kuin työsopimus, erittäin huono vertaus.
Sitä paitsi yleensä määräaikaisiin sopimuksiin on kirjattu irtisanomisaika, se on molempien osapuolien edun mukaista.
Yleensä?
Mitä olen hr asioita työssäni sivunnut 20 vuoden aikana irtisanomisaika on aina toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, ei koskaan määräaikaisissa sopimuksissa. Koska määräaika on määräaika.
Olen ensimmäistä kertaa eläessäni toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa vasta eläkeiässä. Tähän mennessä jokaisessa määräaikaisessa työsopimuksessani on ollut pykälä "irtisanominen TES:n mukaan", kun ovat olleet julkisella. Vai yhdessä yksityisessä määräaikaisessa se piti erikseen pyytää. Ja niitä määräaikaisia on ollut minun työurallani paljon, kun cv:ssa on 4 sivua.
Eli olet jossain hoitsuhommissa töissä? Niiden sopimuksilla voi pyyhkiä persettä, nytkin HUS on rosiksessa kun luulee että säännöt ei koske heitä. Se, että joku esimies on työsopparin sulle tehnyt, ei todellakaan tarkoita että asiat siellä olisi oikein, yleensä heidän osaamistaso on juurikin luokkaa vauvapalsta.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä vaikka irtisanoudutkin koeajalla eli käytät väärää termiä, niin se käsitellään purkuna, varsinkin kun ilmoitat lopettavasi heti. Saivartelijat voivat lopettaa noiden tekmien kanssa saivartelun.
Täällä ilmoittautuu saivartelija, jolla on erittäin pitkä ja vaihteleva työkokemus. Monta kertaa olen irtisanoutunut määräaikaisesta, mutta en kertaakaan purkanut koeajalla. Joskus olen vakavasti harkinnut sitä, mutta lusin kuitenkin lyhyen työpätkän loppuun.
Tekninen ongelma voi muuttua oikeusongelmaksi siinä vaiheessa, jos työnantajalle tulee jotain taloudellisia seurauksia siitä, että työ jää tekemättä, kun työntekijä lähtee. Hankala työnantaja voi siinä vaiheessa hyvinkin vaatia jotain korvausta epäasiallisesta koeaikapurusta, jos sen syy on ollut toinen työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Irtisanomisaikaan ei koeajalla ole mitään merkitystä. Esimerkiksi paremman työpaikan saaminen on epäasiallinen koeaika purun syy, joten silloin kannattaa irtisanoutua.
Mistä tämä harhakäsitys tulee, että koeajalla voi työsopimuksen vain purkaa mutta ei irtisanoa?
No jos on määräaikainen sopimus...
Määräaika on määräaika, sitä sopimusta ei voi irtisanoa. Ajattele nyt vaikka sähkösopimuksia, jengillä oli 24kk sopparit, ei ne niitä voineet irtisanoa ennenkuin määräaika on täysi.
Sähkösopimus pn hieman eri asi kuin työsopimus, erittäin huono vertaus.
Sitä paitsi yleensä määräaikaisiin sopimuksiin on kirjattu irtisanomisaika, se on molempien osapuolien edun mukaista.
Yleensä?
Mitä olen hr asioita työssäni sivunnut 20 vuoden aikana irtisanomisaika on aina toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, ei koskaan määräaikaisissa sopimuksissa. Koska määräaika on määräaika.
Minäkin olen hr:ssä töissä ja kaikissa sopimuksissa n aina ollut irtisanomisaika, myös määräaikaisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Irtisanomisaikaan ei koeajalla ole mitään merkitystä. Esimerkiksi paremman työpaikan saaminen on epäasiallinen koeaika purun syy, joten silloin kannattaa irtisanoutua.
Mistä tämä harhakäsitys tulee, että koeajalla voi työsopimuksen vain purkaa mutta ei irtisanoa?
No jos on määräaikainen sopimus...
Määräaika on määräaika, sitä sopimusta ei voi irtisanoa. Ajattele nyt vaikka sähkösopimuksia, jengillä oli 24kk sopparit, ei ne niitä voineet irtisanoa ennenkuin määräaika on täysi.
Määräaikaisissa sopimuksissa on lähtökohtaisesti aina koeaika siinä missä vakituisissakin. Lisäksi on yleistä, että määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa samoin ehdoin kuin vakituinen. Sen toki tukee lukea työsopimuksen ehdoissa.
Montako laillisesti pätevää ja tessin mukaista työsopimusta olet elämässäsi tehnyt?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta niitä on kymmeniä. Olen se, jonka cv:ssa on 4 sivua, jos jokaisesta työsuhteesta rivin kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä vaikka irtisanoudutkin koeajalla eli käytät väärää termiä, niin se käsitellään purkuna, varsinkin kun ilmoitat lopettavasi heti. Saivartelijat voivat lopettaa noiden tekmien kanssa saivartelun.
Täällä ilmoittautuu saivartelija, jolla on erittäin pitkä ja vaihteleva työkokemus. Monta kertaa olen irtisanoutunut määräaikaisesta, mutta en kertaakaan purkanut koeajalla. Joskus olen vakavasti harkinnut sitä, mutta lusin kuitenkin lyhyen työpätkän loppuun.
Tekninen ongelma voi muuttua oikeusongelmaksi siinä vaiheessa, jos työnantajalle tulee jotain taloudellisia seurauksia siitä, että työ jää tekemättä, kun työntekijä lähtee. Hankala työnantaja voi siinä vaiheessa hyvinkin vaatia jotain korvausta epäasiallisesta koeaikapurusta, jos sen syy on ollut toinen työ.
Olen pari kertaa irtisanoutunut koeajalla eikä kukaan ole takertunut termeihin, koska järkevä ihminen tajuaa, mitä se maalikkotyöntekijä tarkoittaa irtisanoutuessaan koeajalla. Jos saivartelee, niin termistö pitää tehdä selväksi sille työntekijälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimit fiksusti, etsit ensin uuden työpaikan. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen irtisanot itsesi ja olet töissä irtisanomisajan.
Ei koeajalla ole mitään irtisanomisaikaa.
Ei niin, mutta työkkäri laittaa karenssin jos itse irtisanoutuu. Siksi ei kannata noin työttömäksi.
Tiedän. Olen valmis ottamaan karenssin. Toki etsin uutta työtä koko ajan, mutta ei ole vielä tullut mitään sopivaa vastaan.
Jos sulla on mahdollisuus elää säästöilläsi... mutta eihän sulla oikeesti ole. Kelarotaksi sä haluaisit jäädä ja elämään työssäkäyvien rahoilla. Pummi.