Lue keskustelun säännöt.
Vituttaa olla alkoholisti!
05.09.2026 |
Pakko se on uskoa ettei pysty olla juomatta vaikka haluaa. Taas eilen muutama bisse ja vähän jäykkää päälle. Ei paljon, mutta piti olla selvänä. Ei krapulaa nyt, mutta tuntuu että on ottanut ja tämä päivä menee taas hukkaan. Joka maanatai päätän olla seuraavan viikonlopun selvinpäin. Kokeilin kannabistakin, mutta ei se ole sama asia. Ei siitä saa sitä sama tunnetta mitä viinasta saa, eikä sillä voi alkoholia korvata. Viinaa haluaa silti. Muille en halua myöntää ongelmaani, jotenkin tämä pitää saada itse haltuun salassa. Se perjantain ahdistus on aivan karsea kun se koittaa, eikä se lähde kuin juomalla.
Kommentit (89)
Kannattaa hakeutua johoniin seuraan, jossa voi purkaa tuntojaan esim. AA:han. Sieltä saa myös tuekseen ihmisiä, jotka auttavat, jos alkaa taas tehdä mieli. Et ole yksin, hae apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-tunnusta olevasi alkoholisti
-halua muutosta, ole motivoitunut
-hae apua. Elimistö on niin tottunut alkoholiin, että vieroitusoireet voivat olla kohtalokkaat.
Näin olen lukenut ja kuullut . Itsellä ei kokemusta asiasta.
Usein on taustalla myös se, että ei osaa käsitellä tunteitaan. Joten aina, kun ottaa jokin asia päästä tai stressaa niin se on kimmoke tarttua pulloon. Lisäksi, kun juo riittävän kauan ja paljon ihmisellä nousee esiin kärsimys keho eli kaikki vanhat kärsimykset nousevat pintaan ja niitä on hyvä taas hoitaa juomalla. Lopulta keho tulee riippuvaiseksi alkoholista, samoin kuin nikotiinista. Kannattaa opetella sietämään epämukavia tunteitaan ja käsittelemään niitä. Ainoa mitä ihmisen tarvitsee sietää on tämä hetki ja hyväksyä se. Kaikki loppuu aikanaan. Kun lopettaa alkoholin käytön uni palautuu pikku hiljaa normaaliksi ja asioiden ja elämän sietäminen helpottuu. Usko omaan voimaan ja itseen palautuu. Et koe itseäsi enää surkeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Noi kehotukset AA-kerhoon menemiseen ovat turhia jos ei ole aivan rapajuoppo. Ei niiden ongemiin pysty normaali ihminen samaistua.
Heillä kaikilla on jotain yhteistä. Ryhmät ovat tietysti joka puolella Suomea erilaisia, mutta enemmistönä on kuitenkin ihan tavalliset ihmiset, jotka ovat raitistuneet tai haluavat lopettaa juomisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös ap: n kaltainen viikonloppujuoppo. Yhden kerran viikonlopussa, joko pe tai la pakko ottaa. Eilen en ottanut ja taistelin tämän päivän. En päivällä ostanut mitään, mutta nyt illalla hain kaksi siideriä. En olisi tavallaan halunnut, mutta näin vain kävi, taas.
En ole pohjalla oleva, eikä määrät ole suuria. Alkoholisti silti olen, koska en pysty olemaan ilman.
Tämä kaikki alkoi jo nuorena aikuisena. Meillä oli miehen kanssa kivaa yhdessä ottaa viikonloppuisin ja katsella leffaa. Nykyään mieheni kaljoittelee joka ilta. Emme enää yhdessä tee mitään ja elämme jotenkin aivan erillistä elämää. Olenkin miettinyt, että emotionaalinen ja fyysinen yksinäisyyteni hakee juomisesta jotain, mitä ilman en voi olla. Tai juomiseen liittyy vahvasti mukavia muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos asuisi ja tekisi etätöitä jossain missä ei myydä alkoholia?
Olen harkinnut maalle muuttoa, mutta en tiedä auttaisiko se. Elämä täällä Helsingin lähiössä on niin ankeaa, ettei se ole selvinpäin kivaa.
Mutta Hesassa on joka päivälle aa-ryhmä.
Saat uudet kaverit ja ne on kokeneet saman.
Sinne sitten kun oot juonut tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan höpöhöpöä, että AA:ssa on vain rapajuoppoja. Sinne kun menee vaikka vaan istumaan suu kiinni ja kuuntelemaan muita, tajuaa sen miten tässä ongelmassa ei ole yhtään mitään hävettävää. Ja parhaimmillaan välttää päätymästä siihen rapajuoppouteen. Saa itsekunnioituksensa ja oman toimijuutensa takaisin. Kun tajuaa, että siellä on saman aiheen äärellä ihan tavallisia työssäkäyviä, opettajia, sairaanhoitajia, ihan ketä tahansa ja mistä ammatista tai elämäntilanteesta tahansa. Näin se vaan on. Aivan turhia ennakkoluuloja. Plus tosiaan isommalla paikkakunnalla voi käydä useammassa ryhmässä, joista voi sitten halutessaan valita itselleen kotiryhmän, jossa käy säännöllisesti.
Itse toimin ryhmään menemisen aikaan opettajana, Hui kauhistus, aatelkaa. No, tätä on se tämän sairauden realismi. Sen huomaa kun ekaa kertaa paikalle uskaltautuu. Siitä se lähtee, uskalla olla rohkea. Tämä on sun ainut elämäsi. Oikeasti on ani harvassa sellaiset, jota tuo toiminta ei auta.
Tsemppiä yhä kaikille asian kanssa painiville.
Kaikissa ryhmissä on erilaista, eikä aa sovi kaikille, mutta eka asia, mikä on olennainen oman raitistumisprosessin kannalta, on sen riippuvuuden myöntäminen julkisesti. Sitä ei tarvitse hävetä, eihän kukaan häpeä poikki mennyttä jalkaakaan.