Diagnoosien vyöry: ADHD, ADD, ASD, OCD, PTSD, C-PTSD

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin diagnoosin hankkimisen syyksi on kerrottu itseymmärrys ja miksi on sellainen kuin on. Miksi itseymmärrys vaatii lääkärin tekemän luokituksen?

 

Miksei ihminen voi kuvailla itseään persoonansa ominaisuuksien kautta?

 

Esim. "Olen vilkas ja elämyshakuinen tyyppi, joka pitkästyy rutiineista ja kiinnostuu uusista ärsykkeistä. Parhaimmillani olen luova ja asialle omistautuva, mutta lyhytjänteisyys heikentää pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista. Minulla on heikko itseohjautuvuus, ja kukoistan parhaiten tehtävissä, joissa saan toimia muiden ohjauksessa. Olen huumorintajuinen tyyppi, joka osaa elää hetkessä ja ottaa ilon irti."

 

Vielä 20v sitten oli ihan normaalia kuvailla itseään tällä tavalla. Nykyään aika käytetään omien asioiden edistämisen sijaan siihen, että kuvataan omista hankaluuksista video tiktokkiin #adhd aivot 

Pitäisi hyväksyä itsensä ja epätäydellisyytensä. Ihmiset ovat mitä ovat ja sen kanssa on tultava toimeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni oli parantava kokemus tajuta että tietynlaiset ihmiset ovat sellaisia ettei kannata edes yrittää mitään heidän kanssaan, erilaisista neurotyypeistä johtuen se empatiakuilu on niin valtava että helpommalla pääsen kun käännän selkäni kuilulle ja kohdistan katseeni ja energiani kuilun omalla puolella oleviin. En kaipaa enää yhtään kokemusta että olisin jotenkin vääränlainen tai viallinen, kelpaamaton, liian erilainen vaan haluan kokea olevani ihan tavallinen.

Komppaan.

Tuossa on toisaalta se hankaluus, että selkä käännetään ihmisille, joiden seurassa tulee ikävä olo. Ketään ei saa tietenkään syrjiä tai kiusata, mutta kyllä aikuisuuden yksi kehitystehtävä on, että pystyy olemaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, jotka eivät miellytä itseä ja jotka herättävät vaikeita tunteita. Tuossahan diagnoosi voi pysäyttää aikuisen psykologisen kehityksen. Mikään diagnoosi kun ei merkitse sitä, etteikö voisi oppia uusia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin diagnoosin hankkimisen syyksi on kerrottu itseymmärrys ja miksi on sellainen kuin on. Miksi itseymmärrys vaatii lääkärin tekemän luokituksen?

 

Miksei ihminen voi kuvailla itseään persoonansa ominaisuuksien kautta?

 

Esim. "Olen vilkas ja elämyshakuinen tyyppi, joka pitkästyy rutiineista ja kiinnostuu uusista ärsykkeistä. Parhaimmillani olen luova ja asialle omistautuva, mutta lyhytjänteisyys heikentää pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista. Minulla on heikko itseohjautuvuus, ja kukoistan parhaiten tehtävissä, joissa saan toimia muiden ohjauksessa. Olen huumorintajuinen tyyppi, joka osaa elää hetkessä ja ottaa ilon irti."

 

Vielä 20v sitten oli ihan normaalia kuvailla itseään tällä tavalla. Nykyään aika käytetään omien asioiden edistämisen sijaan siihen, että kuvataan omista hankaluuksista video tiktokkiin #adhd aivot 

Naiset näyttelevät mediassa uhreja, koska siitä on hyötyä. Menestyvät naisjulkkikset ovat onnistuneet kaupallistamaan surkean elämänsä. Itse he eivät tietenkää tee pienintäkään virhettä. Heitä kohdellaan huonosti synnytysosastolta Terhokotiin. Vielä vanhainkodissa he kokemaan syrjintää, vaikkei koko paikassa olisi yhtään naista eikä miestä. Hävetkää kaikki naistenlehtien kauniit ja menestyvät  marisijajulkkikset! Teette tyttärelleni ja kaikille naisille karhunpalveluksen. Teidän takianne muutkin naiset ovat lähteneet näyteltyyn itsesääliin, koska siinä oleminen on helvetin helppoa.

Sekopää-äitien sekopäiset lapset. Nykyinen sukupolvi on mätä.

Vois tulla hullunpaperut samalla, jätän välistä. Hyvä mennä ilman todisteita 

Se hankaluus diagnooseissa on, että toisinaan siitä tulee itseään toteuttava ennuste, ja ihminen alkaa uskoa, ettei voi muuttaa toimintaansa, koska diagnoosi. Myös jos diagnoosi alkaa määrittää kokemusta itsestä suhteessa muihin. 

Diagnoosin oireuden taakse meneminen pahimmillaan korvaa itsereflektion ja pysäyttää henkisen kehityksen. 

Miksei instassa näe videoita siitä kuinka ihminen on voittanut esteeteensä ja ylittänyt itsensä diagnoosista huolimatta? Tai tavallisia tarinoita siitä kuinka valitsi työuran, jossa ei edellytetä teoriaopintoja, koska ne eivät sovi itselle?

Suomi-neidolla on todettu n-i-k-ö, mitenhän siitä diagnoosista päästäisiin, tuohan pilaa kaiken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kun koko parin sadan oppilaan koulussa oli 1 ADHD? 

Muistan kuinka omassa tuon kokoisessa koulussa kasarilla oli kaksi isoa (25+ oppilasta) luokallista ADHD/autistilapsia, itsekin yksi heistä. Ilman diagnooseja olimme kaikki ja vain harvat opettajat pärjäsi meidän kanssa.

Isot suvut joissa nämä neurotyypit periytyvät. Kummasti meidän lapset saavat tänä päivänä diagnoosit, eikä olla edes se diagnoosirypäsalue, Karjalaako se oli?

Elämme harhassa, että mielenterveysongelmien, yms määrä on kasvanut. Siitä ei ole pienintäkään todistetta. Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Ihminen ei ole onnellisuuskone. Ihminen on hengissäselviämiskone.

Lasten häiriökäyttäytyminen ja pahoinvointi lähti kasvuun, kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtaamaan alaa. Sukujen salat nousi esille viimeistään oppivelvollisuuden alettua. Ja 80-luvulla alettiin puhumaan itsetunnosta, lasta piti kehua ja kannustaa, vaikka tämä ei osaisikaan hommaan. Tämä johti harhaiseen minäkuvaan ja todellisuus on märkä turbaani vasten, minussa on oltava jotain vikaa, kun kaikki ei rakastakaa minua, ja lauluni kuullostaakin Kimi Räikkösen karaoke esityksellä vaikka äiti sanoin minun kuulostavan whitney houstonilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua erottua joukosta. Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut. Olen tuntenut itseni vähempiarvoiseksi koko elämäni koska olen ollut jatkuvasti ylikuormittunut.

Vaikka en pääsisikään koskaan ADHD-tutkimuksiin niin tiedän että mulla on se ja nyt voin keskittyä parantamaan elämääni siltä osin paremmaksi.

Voimme ottaa minkä tahansa sadan hengen ryhmän mistä päin maailmaa tahansa, ja siinä on aina suunnilleen sama määrä tietynlaisia ihmisiä.

”Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut.”

Tämä on just se asia mikä on ihan perseestä, kaikki halutaan ahtaa siihen samaan muottiin. Jos et ole kuten tuhannet muut, on elämässäsi jotakin vikaa ja se pitää lääkitä pois. Sitä voi verrata tilanteeseen, jossa auton bensatankin valo palaa punaisella. Huoltoasemalle ajon sijaan merkkivalon päälle lätkäistään hymynaamatarra ja jatketaan matkaa.

Ikävien tunteiden ohittaminen voi tuntua hetken helpottavalta, mutta et sä laastarin avulla pääse itseäsi karkuun. Tunteet pitää tuntea. Tarkoitus ei ole toimia vaan tuntea. Tunteet ovat kehollisia. Siksi niitä ei pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu, nyt tuntuu etten riitä. Ja sitten päästää irti. Hyväksyä itsensä ja epätäydellisyytensä.

Kun ihmiselle on lapsuudesta alkaen tullut selväksi, että hän on vääränlainen, tyhmä, sopeutumaton ja riittämätön tähän maailmaan missä muut näyttävän viihtyvän, kunhan hän ei ole sotkemassa asioita, voi diagnoosi auttaa asian käsittelyssä ja itsensä hyväksymisessä. Auttaa löytämään keinot, joiden avulla saa esim. opiskelut ja työt työt hoidettua. Eihän kukaan voi istua kotona tuntemassa, kyllä elämässä täytyy myös toimia.

Tärkein kotoani saamani perintö on huono itsetuntoni. Minua ei koskaan kannustettu tai kehuttu. Siksi tein koulussa ja duunipaikoissani töitä kuin hullu. Toivoin sen kompensoivan kiistämätöntä p*skuuttani. Koska kärsivällisyys on tärkeämpää kuin äly, menestynkin kohtuullisesti. Lapselle valehteleminen ja koko ajan kehuminen on karhunpalvelus. Kultainen keskitie on vielä kulkematta, kaksi ääripäätä on jo niin nähty.#ylimennytlapsikeskeysyys#emotionaalinenerämää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua erottua joukosta. Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut. Olen tuntenut itseni vähempiarvoiseksi koko elämäni koska olen ollut jatkuvasti ylikuormittunut.

Vaikka en pääsisikään koskaan ADHD-tutkimuksiin niin tiedän että mulla on se ja nyt voin keskittyä parantamaan elämääni siltä osin paremmaksi.

Voimme ottaa minkä tahansa sadan hengen ryhmän mistä päin maailmaa tahansa, ja siinä on aina suunnilleen sama määrä tietynlaisia ihmisiä.

”Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut.”

Tämä on just se asia mikä on ihan perseestä, kaikki halutaan ahtaa siihen samaan muottiin. Jos et ole kuten tuhannet muut, on elämässäsi jotakin vikaa ja se pitää lääkitä pois. Sitä voi verrata tilanteeseen, jossa auton bensatankin valo palaa punaisella. Huoltoasemalle ajon sijaan merkkivalon päälle lätkäistään hymynaamatarra ja jatketaan matkaa.

Ikävien tunteiden ohittaminen voi tuntua hetken helpottavalta, mutta et sä laastarin avulla pääse itseäsi karkuun. Tunteet pitää tuntea. Tarkoitus ei ole toimia vaan tuntea. Tunteet ovat kehollisia. Siksi niitä ei pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu, nyt tuntuu etten riitä. Ja sitten päästää irti. Hyväksyä itsensä ja epätäydellisyytensä.

Kun ihmiselle on lapsuudesta alkaen tullut selväksi, että hän on vääränlainen, tyhmä, sopeutumaton ja riittämätön tähän maailmaan missä muut näyttävän viihtyvän, kunhan hän ei ole sotkemassa asioita, voi diagnoosi auttaa asian käsittelyssä ja itsensä hyväksymisessä. Auttaa löytämään keinot, joiden avulla saa esim. opiskelut ja työt työt hoidettua. Eihän kukaan voi istua kotona tuntemassa, kyllä elämässä täytyy myös toimia.

Tärkein kotoani saamani perintö on huono itsetuntoni. Minua ei koskaan kannustettu tai kehuttu. Siksi tein koulussa ja duunipaikoissani töitä kuin hullu. Toivoin sen kompensoivan kiistämätöntä p*skuuttani. Koska kärsivällisyys on tärkeämpää kuin äly, menestynkin kohtuullisesti. Lapselle valehteleminen ja koko ajan kehuminen on karhunpalvelus. Kultainen keskitie on vielä kulkematta, kaksi ääripäätä on jo niin nähty.#ylimennytlapsikeskeysyys#emotionaalinenerämää

kiistämätöntä p*skuuttani👍

Suurin osa meistä ei olisi koskaan löytänyt Amerikkaa, kiivennyt Mount Everestille tai saanut katsottua jokaista jaksoa Metsoloista.

Jep. Erittäin naurettavaa. Olen itse sairastanut endometrioosia ja kroonista migreeniä nuoresta asti, nuo molemmat oikeasti vaikuttavat jokapäiväiseen elämään eikä varmaan tarvitse kertoa niiden kivuista..Olisi naurettavaa jos rakentaisin oman persoonallisuuteni näiden kahden sairauden ympärille. Hei, olen endo-sari, sinun pitää kunnioittaa eritystarpeitani olenhan migreenikko-maisa. 

Huh huh. 

Mitä noiden yleisyys kertoo meidän geenipohjasta?

Itsellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. En tiedä, onko minulla sitä oikeasti. Jäin hiljattain työttömäksi ja olen iloinen, että tulin hakeneeksi diagnoosin yksityiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ne oli vaan kehvoja, ja minulle ovat sitä tänäkin päivänä.

Näin. Oli va jakkeja ja sitten kriminaalinalkuja.