Lue keskustelun säännöt.
Lapset, jotka ulkoistavat täysin sairaan, iäkkään vanhempansa huolenpidon.🤢
04.09.2026 |
Kyllä tekee pahaa! Sitten ihmetellään, että miksi ne eivät tee sitä ja tätä ym... Ja itse keskittyvät omaan elämäänsä ja syyllistävät ja arvostelevat niitä, jotka välittävät ja yrittävät tehdä parhaansa. Pienellä palkalla tottakai!
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ulkoisti minun hoidon lapsena. Miksi hoivaisin niiltä, joilta en itse saanut lapselta hoivaa?
Semmosta se on. Älkää viekö lapsianne päivähoitoon. Lapsi sylissä 25-vuotiaaksi, ei tule katkeraksi.
Juuri sinunkaltaiset vttuilevat ja passiivisaggressiiviset ilkeilijät ovat niitä, jotka jäävät yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani muuttivat 500 km päähän eläkeiässä, eivät tunne paikkakunnalta ketään. Toki eivät mitään vuoden vanhempia olleet sitä ennenkään. Arvatkaa, ajattelinko hoitaa?
Kyllähän he voivat hyvinkin muuttaa lähiseudulle ennen kuin tarvitsevat merkittävästi apuja. Meillä kasikymppiset vanhemmat asuvat omakotitalossa, hoitavat mökkiä, tekevät puutöitä ja marjastavat. Heillä on valmiina hankittuna esteetön kerrostaloasunto keskeltä kaupunkia lasten läheltä, muuttavat sitten kun siltä tuntuu.
Ei niitä kyllä aiemminkaan ole lasten kotiin otettu vaan oli niitä vaivaistaloja joista myöhemmin tuli vanhainkoteja ja nyt kutsutaan palvelutaloiksi.
Hyvä aihe. Ja ajankohtainen, kun miettii Suomen ikäjakaumaa. Turha näistä on kuitenkaan riidellä. Jokaisella on oma tarinansa, jota toinen ei tunne. Itse ajattelin toimia jotenkuten apuna, mutta hoitajatyyppiä en todellakaan ole. Toisaalta äitini on niin vaativa luonne ja painaa kuin kaksi isoa miestä yhteensä, että häntä en haluaisi nähdä muiden hoitavan inhoavankaan. Varmasti raskas hoidettava. Isäni taas on kuvottava narsisti, insestisesti kiinnostunut omasta tyttärestään. Isää en hoitaisi. ÄItiä voisin yrittää hoitaa.
Aikamoinen yhtälö monilla ratkottavana jos yrittää hoitaa omat lapset, työnsä ja siinä vielä ohella omat vanhemmat, jotka kenties asuvat kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat minulle läheiset ja rakkaat mutta en silti aio ottaa heistä hoitovastuuta. Autan kyllä jo nyt monin tavoin mutta hoitajaksi minusta ei ole. Sanotaan vaikka näin, että voin ostaa vaipat mutten halua vaihtaa niitä.
Lasten ei kuulu maksaa vanhempiensa vaippoja.
No sanotaan sitten vaikka että voin hoitaa kauppareissut ja lääkärikäynnit mutta en suihkutuksia. Pointti oli, että voi panostaa ajallisesti (ja rahallisestikin), mutta hoivaamaan en ala jollei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat minulle läheiset ja rakkaat mutta en silti aio ottaa heistä hoitovastuuta. Autan kyllä jo nyt monin tavoin mutta hoitajaksi minusta ei ole. Sanotaan vaikka näin, että voin ostaa vaipat mutten halua vaihtaa niitä.
Lasten ei kuulu maksaa vanhempiensa vaippoja.
Minähän osta heille mitä haluan. Mulla on varaa, ei lopu rahat kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80 luvulla ei tarvinnut olla kovinkaan vanha ja sairas kun heti pääsivä vanhainkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kyllä aiemminkaan ole lasten kotiin otettu vaan oli niitä vaivaistaloja joista myöhemmin tuli vanhainkoteja ja nyt kutsutaan palvelutaloiksi.
Mun 85-vuotias äitini on kovasti apua vailla ja koko suvun pitäisi pyöriä hänen ympärillään.
Kun hänen omat vanhempansa olivat vanhoja, äitini ei laittanut tikkua ristiin. Julisti nokka pystyssä, että se ei minun asia.
Lapsuuteni jouduin olemaan pikkuaikuinen, koska äidistä ei siihen ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun suvussa on näitä paljon. Oma äiti tai isä tai molemmat on laitettu hoivakotiin. Sitten käydään katsomassa kerran kuussa tai harvemmin. Syy oma työ, omat lapset ja oma jaksaminen.
Itse kysyin omilta vanhemmilta mitä haluavat. Kotona loppuun asti. Siispä kun itse olin töissä, kotihoito huolehti, muu hoito jäi minulle. Sitä oli kyllä ihan riittämiin, vaikka kotihoidosta apua olikin. Ymmärrän heitä, jotka eivät tätä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen yhtälö monilla ratkottavana jos yrittää hoitaa omat lapset, työnsä ja siinä vielä ohella omat vanhemmat, jotka kenties asuvat kaukana.
90 v äitti ja pienet lastenlapset? Miehellä mahdollista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat minulle läheiset ja rakkaat mutta en silti aio ottaa heistä hoitovastuuta. Autan kyllä jo nyt monin tavoin mutta hoitajaksi minusta ei ole. Sanotaan vaikka näin, että voin ostaa vaipat mutten halua vaihtaa niitä.
Lasten ei kuulu maksaa vanhempiensa vaippoja.
Minähän osta heille mitä haluan. Mulla on varaa, ei lopu rahat kesken.
Siinähän ostat. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että lapset eivät ole velvollisia maksamaan vanhempiensa kuluja.
Olipa typerä aloitus.
Vain harva voi tuskin -vaikka kuinka haluaisi- hoitaa iäkkäitä vanhempiaan. Ne vanhemmat asuvat useimmiten ihan toisella paikkakunnalla, eikä heidän lapsillaan ole asunnoissaan usein tilaa riittäävsti edes siellä jo asuville.
Toinen tekijä on se, että eläminen Suomessa on niin kallista, joten voidakseen amksaa asuntolainen ym. kulut, siihen tarvitaan useimmten perheen kahden aikuisen tulot.
Yksinhuoltajaa tuskin kukaan ehdottaa vanhustensa hoivaajaksi, vai kuinka?
Minulla itselläni on edessäni piankin muistisairaan puolison hoitaminen ja on tunnustettava, että se pelottaa jo etukäteen. Muistisairas voi olla hyvinhankala, jopa fyysisesti päälle käyvä hoidettava, kun sairaus muuttaa persoonaa. Oma jaksaminen mietityttää, miten jaksan, kun tuskinvoinnukkua öitä rauhallisesti, omat menotjäävt väkisinkin pis,kun toista ei voi jättää hetkeksikään yksin jne. MIssä vaiheessa annanperiksi ja anon puolison hoivakotiin?
En voisi kuvitellakaan pyytäväni tähän apua lapsiltamme, joilla on oma ja oman perheensä elämä huollettavana, sekä työelämä, joka vaatii tekijöiltään jatkuvasti yhä enemmän.
Enkä tule odottamaan, että he "hoitasivat" minuakaan sitten joskus, en halua sitä. Minulla on omat suunnitelmat sen varalle, kun en enää itse kykee kantamaan vastuuta itsestäni.
Tiedän kyllä, että otsikko oli tehty provomielessä, se on minusta mautonta ja osoitus tekijänsä täydellisestä ajattelemattomuudesta. Valitettavasti maassamme vaikuttaa nykyään olevan yhä enemmän sellaisia ihmisiä...toisten härnäämisen ja loukkaamisen oletetaan ilmeisesti jotenkin parantavan omaa oloa,mitä en kykene ymmärtämään. Minun oloni paranee, jos voin auttaa jotakuta...mutta rajansa silläkin, eli oman jaksamisen puitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen yhtälö monilla ratkottavana jos yrittää hoitaa omat lapset, työnsä ja siinä vielä ohella omat vanhemmat, jotka kenties asuvat kaukana.
90 v äitti ja pienet lastenlapset? Miehellä mahdollista
Kaikki ei lisäänny kaksikymppisinä, eikä toisaalta kaikki ala kärsiä vanhuuden vaivoista vasta ysikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Minun suvussa on näitä paljon. Oma äiti tai isä tai molemmat on laitettu hoivakotiin. Sitten käydään katsomassa kerran kuussa tai harvemmin. Syy oma työ, omat lapset ja oma jaksaminen.
Itse kysyin omilta vanhemmilta mitä haluavat. Kotona loppuun asti. Siispä kun itse olin töissä, kotihoito huolehti, muu hoito jäi minulle. Sitä oli kyllä ihan riittämiin, vaikka kotihoidosta apua olikin. Ymmärrän heitä, jotka eivät tätä jaksa.
Hoivakoteihin on äärimmäisen vaikea päästä, niihin ei "laiteta" yhtään ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katkonut välit lähes koko sukuun jo hyvissä ajoin ennen vanhusten hoivaikää, hoitakoot joku muu sadistiset mummuni ja mammani sekä väkivaltaisen sekakäyttäjäisäni.
Eivät hekään hoitaneet minua ja sain sitten kokea huostaanoton kauhut ennen kuin hyvä sijaisperhe otti kopin minusta. Sijaisvanhempia kyllä autan jos haluavat ja heillä on sekä omat rakastavat biolapset että tusinoittain meitä onnekkaita "hoidokkeja" :)
Että en lähtisi kovin äkkiä tuomitsemaan jos joku "yksinäinen, herttainen vanhus" jää vaille apua. Hän on voinut vaikka olla seksuaalisesti väkivaltainen tai vähintään hirveä ilkiö kuten oma äitini.
Ylivoimaisesti suurin osa vanhuksista on kuitenkin ollut ihan normaaleja vanhempia hyvine ja huonoine puolineen. Tuollaisia hirviövanhempia on onneksi todella vähän.
Hirviölapsia taitaa olla enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katkonut välit lähes koko sukuun jo hyvissä ajoin ennen vanhusten hoivaikää, hoitakoot joku muu sadistiset mummuni ja mammani sekä väkivaltaisen sekakäyttäjäisäni.
Eivät hekään hoitaneet minua ja sain sitten kokea huostaanoton kauhut ennen kuin hyvä sijaisperhe otti kopin minusta. Sijaisvanhempia kyllä autan jos haluavat ja heillä on sekä omat rakastavat biolapset että tusinoittain meitä onnekkaita "hoidokkeja" :)
Että en lähtisi kovin äkkiä tuomitsemaan jos joku "yksinäinen, herttainen vanhus" jää vaille apua. Hän on voinut vaikka olla seksuaalisesti väkivaltainen tai vähintään hirveä ilkiö kuten oma äitini.
Ylivoimaisesti suurin osa vanhuksista on kuitenkin ollut ihan normaaleja vanhempia hyvine ja huonoine puolineen. Tuollaisia hirviövanhempia on onneksi todella vähän.
Hirviölapsia taitaa olla enemmän.
Onko yksinäistä?
Jäin työttömäksi. Te-viranomaisen ensimmäisen soiton ensimmäinen kysymys oli Ethän vain ole omaishoitaja?
Eli pitäisi olla työelämässä, että olisi lupa hoitaa iäkkäitä vanhempia, jotka asuvat 140km:n päässä. Minulla on aviopuoliso ja kolme pientä lasta.
Minä inhoan itseäni ja miestäni, koska käytimme voimavaramme anopin saattohoitoon ja laiminlöimme lapsemme. Jotenkin siinä sokaistui ja lapsiin liittyvät seuraukset valkenivat vasta viiveellä anopin kuoleman jälkeen. Nyt niitä seurauksia yritetään korjata ja itsesyytökset ja itseinho ovat vahvasti minulla läsnä ja valvottavat öisin. Samaa virhettä en tule toistamaan enää koskaan, oli tilanne mikä vaan vaikka omiin vanhempiin liittyvä.
Olen 80. Toiv en ikinä tarvitse mitään hoitoa.muuta kuin hautaan kippaamisen.