Löytyykö täältä muita joilla vanhat vanhemmat ja pienet lapset?
Nyt haluan vain vuodattaa väsymystäni jonnekin. Jos täältä vaikka löytyisi vertaistukea.
Minä ja mieheni olemme 4-kymppisiä ja perheemme kuuluu kaksi ihanaa pientä tyttöä. Perheen tukea lasten hoidossa meillä ei ikinä ole ollut, koska vanhempamme ovat liian vanhoja ja sisarukset ovat ulkomailla töissä. Oma äitini olisi ollut " oikean ikäinen" , mutta menetimme hänet jo pari vuotta ennnen lasten syntymää.
Tällä hetkellä suren tietysti sitä, etteivät lapset ikinä saaneet tutustua mummiinsa. Eikä hän niihin. Asuimme samalla paikkakunnalla ja hän oli hyvin lapsirakas, joten hän olisi varmaan mielellään auttanut lasten hoidossa. Isänikin voisi olla paremmassa kunnossa. Hän dementoitui vähitellen äidin kuoleman jälkeen ja on nyt kaksi vuotta asunut laitoksessa. Suren tietysti myös sitä, että vaikka isä vielä on olemassa fyysisesti, meillä ei enää ole samaa henkistä suhdetta kun aikaisemmin. Mieheni vanhemmista enää äiti on elossa ja hänkin on nyt vanha ja dementoituu selvästi koko ajan.
Päälimmäisenä on usein suru siitä ettei lasten isovanhempia ole, samalla olen aivan uupunut pienten lasten ja vanhojen vanhempien hoidosta. Molemmat asuvat hoitokodissa, joten päivittäistä huolta meillä ei ole. Mutta kyllähän he ilahtuvat kun tulemme käymään ja kyllähän niitä joskus on mukava pyytää kylään ja tämän lisäksi on kaikki käytännön asiat jotka hoidamme mieheni kanssa yksin koska muut sisarukset eivät pahemmin ehdi. Eli kokoajan tuntuu että on pieni stressi myös heidän suhteen.
Miten te muut tässä tilanteessa jaksatte? Olisi mukva kuulla teidän selviytymis keinonne.
Aurinkoista päivän jatkoa!
Kommentit (5)
kovasti raskas tilanne. Erityisesti sen takia, että teillä on huolenanne sekä lapset että vanhempanne.
Mietin kuitenkin sitä, että onhan sekin rikkaus, että lapset kuitenkin ehtivät tavata muut isovanhempansa, vaikka kävikin niin surullisesti, että äitisi ehti kuolla ennen heidän syntymäänsä.
Asiassahan on kaksi puolta. Toisaalta sitä kaipaisi kovasti apua lastenhoidossa ja toisaalta taas henkisellä puolella tuntuu tärkeältä, että lapsilla olisi jokin suhde taustaansa.
Käytännön puoli teillä on tietysti kovin hankala, mutta silti pitäisin iloisena asiana sitä, että lapsille syntyy muistoja isovanhemmista.
Meillä vanhemmat eivät ole erityisen vanhoja, mutta miehen koko perhe (isä, äiti, siskot) asuvat ulkomailla, joten apua heistä ei ole eikä mitään kunnon siteitäkään pääse lapseen muodostumaan. Omat vanhempani ovat pian seitsemänkymppisiä, äiti on ihan hyvässä kunnossa mutta isä aika sairas. Sisko asuu Suomessa, mutta on raskaana.
Niin, ihana äitini auttaa paljon, isäni taas ei jaksa. Silti pidän kauhean onnellisena asiana sitä, että lapsi oppii tuntemaan myös isoisänsä.
Vielä toteaisin sen, että minulla itselläni oli vain yksi isoäiti, joka eli niin vanhaksi, että muistan hänet. Olen kauhean kiitollinen siitä, että minulla oli ainakin hänet.
Voimia teille, ja yrittäkää kuitenkin arjen raskauden keskellä iloita siitä, että lapsilla on yhtymäkohta juuriinsa.
Usein raskaalta tuntuvassa elämäntilanteessa auttaa jo se, että opettelee näkemään asioiden valoisat puolet. Olemme miehen kanssa vähän päälle ja alle 40v, lapset 3v ja 5v. Lapsilla on elossa vain yksi mummo, anoppini. Hänestä ei enää ole lapsenvahdiksi. Oma äitini ehti " nähdä" esikoisen, mutta oli jo niin alzheimerin taudin runtelema, ettei tunnistanut edes minua.
Kaipaan äitiäni kovasti ja tunnen välillä suurta yksinäisyyttä, varsinkin jos parisuhteessa menee huonosti. Sisaruksia minulla on useitakin, mutta he asuvat kaukana, emmekä pidä kovin aktiivisesti yhteyttä.
Jokaisella kolikolla on kaksi puolta. Kannattaa tuijottaa sitä kirkkaampaa, niin elämä on kevyempää.
kuin nam namilla-
omat tuttavat jo murrosikäisten vanhempia
ja lastenhoitoapua saa vain rahalla...
kyllä siihenkin tottuu, kun vaan muistaa hakea itselleen aikaa-
lasten hyvinvointi ja oma jaksaminen lastenhoitajana on tärkeintä---
Meillä miehen vanhemmista toinen kuollut ja toinen hyvin huonokuntoisena hoitokodissa. Minun vanhempani ja sisarukseni taas asuvat satojen kilometrien päässä. Ja minusta ei todellakaan ole miksikään kodin hengettäreksi tai 24/7-superäidiksi, vaan yritän kyllä pitää vapaata ja nauttia miehen kanssa laatuajasta. Tällä hetkellä se onnistuu melko helposti, kun meillä on vain miehen lapsia, jotka ovat meillä vain osan aikaa. Ensimmäinen yhteinen lapsi on tulossa.
Mielestäni tekee karhunpalveluksen koko perheelle, jos raataa jaksamisen rajoilla koko ajan, koska ei halua pistää lasta " vieraan hoitoon" . En itse ole vielä käyttänyt MLL:n lapsenhoitoapua, kun lapsi on vasta tulossa, mutta parilla tutullani on todella ihanat vakihoitajat, jotka käyvät tarvittaessa hoitamassa lapsia muutaman tunnin, ja vanhemat pääsevät huilaamaan. Aion itsekin hankkia jostain lapsenhoitajan, joka tarvittaessa antaa vanhemmille vapaailtoja.
Suku kaukana. Ystävät liian kaukana lastenhoitoavuksi.
Terveisin leski, yh